Niin kauan kuin pienyrittäjän asema on työttömän asemaa heikompi, työpaikkojen vähyys ei ole työttömien vika
Ei kukaan lähde ottamaan sellaista riskiä jossa yrityksen perustamalla 1. putoaa perusturvan ulkopuolelle, 2. joutuu yrityksen rahoista maksamaan etukäteen veroja vaikka ei voi vielä tietää tuleeko edes tuloja, ja 3. joutuu maksamaan mielivaltaisesti määrättyä YEL-maksua vaikka ei pystyisi maksamaan itselleen sellaista palkkaa, jonka taso velvoittaa ko. YEL-tasoon. Hyvin monella aloittavalla yrityksellä menee useampi vuosi siihen että toiminta alkaa rullata. Varsinkin jos yrityksessä kehitetään jotain oikeasti uudenlaista joka hyödyttää myös kansantaloutta.
Tässä on syyt siihen miksi Suomessa ei riitä työpaikkoja. Työpaikkojen luomiseksi olisi perustettava uusia yrityksiä, koska suuret yritykset eivät palkkaa vaan lähinnä irtisanovat työntekijöitä. Mutta jos työttömän elämä muuttuu vielä huomattavasti riskialttiimmaksi yrittäjäksi ryhtymällä, tietenkään kukaan ei siihen ryhdy.
Nyt hallitus on uudistamassa työttömyysturvaa taas kerran enemmän sellaiseksi, jossa työttömiä rangaistaan työpaikkojen puutteesta. Korjaisivat ennemmin nämä yrittäjyyden edellytykset edes jotenkin inhimilliselle tasolle niin ei tarvitsisi typeriä "aktivointitoimia" joilla vain lisätään pahoinvointia yhteiskunnassa.
Kommentit (99)
Unohtui vielä ainakin yksi olennainen kohta:
4. Yritys joutuu maksamaan voitoista verot jo ennen kuin voittoja voi investoida yrityksen kehittämiseen.
Virossa on numeroina korkeampi yritysverotus, mutta siellä verot maksetaan vasta kun yrityksestä otetaan rahaa ulos. Suomessa maksetaan myös niistä rahoista, joilla muuten voisi palkata lisää työntekijöitä tai hankkia koneita/ohjelmistoja/asiantuntijapalveluita tai remontoida toimitilaa tai mitä nyt mikäkin yritys tarvitsee kasvaakseen.
Tämä Suomen systeemi näyttää olevan ihan suunniteltu estämään pienten yritysten kasvua ja kehittymistä sellaiselle tasolle jossa ne voisivat tarjota pysyviä työpaikkoja muille.
ap
Aloituksen kohta 1: Pitää paikkansa. Vaikka olisi asemansa vakiinnuttanut toimija, niin kysynnän heikkeneminen johtaa taloudelliseen katastrofiin, ja apua ei saa mistään.
Kohta 2: No ei sentään. Verotus on hyvin reaaliaikaista. Ei tarvitse arvausperusteella maksaa ennakkoja, jotka saa vuoden kuluttua takaisin.
Kohta 3: Kuuma peruna. YELlissä on se minimi alaraja, jota jotkut käyttää pelikorttina maksamatta itselleen eläketurvaa ollenkaan. Ei kuitenkaan liene aloittavalle yrittäjälle se suurin murhe.
Vierailija kirjoitti:

Siis väität että Suomessa aloittavan yrittäjän ei tarvitse maksaa ennakkoveroa? Mutta sen saa kuitenkin vuoden kuluttua takaisin? Minkä siinä saa takaisin jos ei ole pitänyt mitään maksaakaan? Tajuathan että tuo raha on vuoden ajan poissa yrityksen kassasta - ei se auta että sen saa myöhemmin takaisin kun laskuja pitää maksaa nyt.
"YELlissä on se minimi alaraja, jota jotkut käyttää pelikorttina maksamatta itselleen eläketurvaa ollenkaan". Siis yrittäjä joka maksaa alarajan mukaista maksua "ei maksa itselleen eläketurvaa ollenkaan"? Miten voi samaan aikaan maksaa ja olla maksamatta?
Sinun ei ainakaan noilla logiikkataidoilla kannata harkita yrittäjäksi ryhtymistä.
Vierailija kirjoitti:
Erittäin hyvä kirjoitus.
Olen tehnyt liki 20 vuotta töitä kirjanpitäjänä ja asiakkaat pk-yrityksiä Olen nähnyt konkreettisesti sen kuinka valtaosalle pk-yrittäjistä työntekijän palkkaus on mahdotonta, vaikeaa tai vähintäänkin sietämätön riski.
Aivan järjetöntä piiskata työttömiä ennen kuin tämä epäkohta on korjattu.
Älähän nyt viitsi, kyllä palstan duunarijaosto tietää sinua paremmin miten pienyrittäjien asiat oikeasti ovat. Ja että työttömät ovat työttömiä vain oman laiskuutensa takia. (sarkasmivaroitus)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harmi vaan kun tästä asiasta valittavat yrittäjät ja sijoittajat näppärästi aina unohtavat mainita ne lukuisat verovähennyskeinot, yritystuet ja veronkiertoa... anteeksi aggressiivisen verosuunnittelun keinot. En ole koskaan yhdenkään yrittäjän ja sijoittajan kuullut valittavan veroista vasta sen jälkeen kun kaikki edellä mainitut keinot on käytetty. Kyllä yrityksille veromaksajien maksama infrastruktuuri kelpaa mutta yksikään ei haluaisi veroja mksaa millä tuo infra maksetaan
Skulle du vänligen berätta vilka alla skatteavdrag, företagsstöd och former av aggressiv skatteplanering* ett startande enmansföretag kan använda? Då du har kommit i gång, kunde du även räkna upp all infrastruktur som den startande småföretagaren använder, men inte betalar för, till skillnad från den arbetslösa?
*) Sossejarg
Suomessa kun ollaan niin puhu suomea
Då blir allt så mycket bättre, inklusive din finska? Håll dig hellre till ämnet, vilket gäller företagande i stället för arbetslöshet.
Vierailija kirjoitti:
YELlissä on se minimi alaraja, jota jotkut käyttää pelikorttina maksamatta itselleen eläketurvaa ollenkaan.
Jos joku on koko elämänsä työttömänä eikä maksa eläkemaksua ollenkaan, hän saa saman eläkkeen kuin minimimaksua maksava yrittäjä. Se minimimaksu on tänä vuonna noin 770 €/kk.
Yrittäjä maksaa 770 €/kk siitä ilosta että hän saa saman eläkkeen kuin työtön, JOLLE MAKSETAAN 587 €/kk sen sijaan että hän itse joutuisi maksamaan eläkemaksua.
Jos olisit työtön, kokisitko houkuttelevaksi vaihtaa työttömyyden yrittäjyyteen?
Vierailija kirjoitti:
Harmi vaan kun tästä asiasta valittavat yrittäjät ja sijoittajat näppärästi aina unohtavat mainita ne lukuisat verovähennyskeinot, yritystuet ja veronkiertoa... anteeksi aggressiivisen verosuunnittelun keinot. En ole koskaan yhdenkään yrittäjän ja sijoittajan kuullut valittavan veroista vasta sen jälkeen kun kaikki edellä mainitut keinot on käytetty. Kyllä yrityksille veromaksajien maksama infrastruktuuri kelpaa mutta yksikään ei haluaisi veroja mksaa millä tuo infra maksetaan
Siitä veronkierrosta, yritystuista ym. voi pieni vuokratuolilla toimiva kampaamoyrittäjä tai siivooja tai mikä tahansa itsensä työllistävä toiminimiyrittäjä vain haaveilla. Verotukseen voi kyllä panna puolet puhelinkuluista, mutta ei sinne mitä tahansa ravintolakäyntejä tai vaateostoksia voi ujuttaa. Hyvin äkkiä kirjanpitäjä älähtää asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yrittäjää ja sijoittajaa epärehellisempiä ihmisiä ei ole olemassakaan. Ainoa asia mihin voi yrittäjässä ja sijoittajassa luottaa on se että niihin ei todellakaan voi luottaa millään tavalla. Sen verran kieroja jokainen niistä on. Suomen yhteiskunnan kaikki ongelman johtuu yrittäjien ja sijoittajien kyltymättömästä rahan ahneudesta
Voi miten katkeraa puhetta.
Etkö kesyä totuutta?
Sun totuus eroaa aika paljon meidän muiden totuudesta. Jäit yksin mielipiteinesi.
Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harmi vaan kun tästä asiasta valittavat yrittäjät ja sijoittajat näppärästi aina unohtavat mainita ne lukuisat verovähennyskeinot, yritystuet ja veronkiertoa... anteeksi aggressiivisen verosuunnittelun keinot. En ole koskaan yhdenkään yrittäjän ja sijoittajan kuullut valittavan veroista vasta sen jälkeen kun kaikki edellä mainitut keinot on käytetty. Kyllä yrityksille veromaksajien maksama infrastruktuuri kelpaa mutta yksikään ei haluaisi veroja mksaa millä tuo infra maksetaan
Siitä veronkierrosta, yritystuista ym. voi pieni vuokratuolilla toimiva kampaamoyrittäjä tai siivooja tai mikä tahansa itsensä työllistävä toiminimiyrittäjä vain haaveilla. Verotukseen voi kyllä panna puolet puhelinkuluista, mutta ei sinne mitä tahansa ravintolakäyntejä tai vaateostoksia voi ujuttaa. Hyvin äkkiä kirjanpitäjä älähtää asiasta.
Kyllähän yrittäjät näitä osaa sumplia keskenään. Kuitteihin voi kirjoittaa käytännössä mitä vaan. On niin nähty.
Vierailija kirjoitti:
Minulla olisi osaamista ja intoa tehdä töitä. Töitä vaan ei ole. Voisin todellakin alkaa yrittäjäksi, osaamista olisi, mutta en helvetissä. Jos ei ole tasainen tulovirta taattu ensimmäisestä päivästä alkaen, on totaalisen kusessa. Ja aika harvalla on. Minulla ei ole myöskään mitään turvaverkkoja tai varallisuutta, joka turvaisi selustaani.
Jos olisi perustulo, olisin todennäköisesti toiminut yrittäjänä jo pitkään.
Massimuijat tienaa nyt enemmän kuin koskaan. Uusi verokikkailu.
Pienyrittäjän asema on niin huono kun ei ole omaisuutta ja kunnon tuloja. Ja kun alkaa tarkemmin katsomaan niin pieni yrittäjä on ostanut firman piikkiin itselleen uusia autoja ja hienoja asuntoja. Miksi kukaan hankkisi omaisuutta josta joutuisi veroja maksamaan kun ne saa ostettua firman piikkiin verottomana jonka jälkeen se omaisuus siirretään pikkuhiljaa kaikessa hiljaisuudessa yrittäjän nimiin ilman että verottaja saa tietää. Tämän tiedän siittä että olen kirjanpitäjänä järjestellyt näille pienyrittäjille näitä asioita. Yrittäjän kohdalla oli kyseessä pienyrittäjä tai ihan vain yrittäjä se mikä lukee virallisissa papereissa ei koskaan ole totuus
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
YELlissä on se minimi alaraja, jota jotkut käyttää pelikorttina maksamatta itselleen eläketurvaa ollenkaan.
Jos joku on koko elämänsä työttömänä eikä maksa eläkemaksua ollenkaan, hän saa saman eläkkeen kuin minimimaksua maksava yrittäjä. Se minimimaksu on tänä vuonna noin 770 €/kk.
Yrittäjä maksaa 770 €/kk siitä ilosta että hän saa saman eläkkeen kuin työtön, JOLLE MAKSETAAN 587 €/kk sen sijaan että hän itse joutuisi maksamaan eläkemaksua.
Jos olisit työtön, kokisitko houkuttelevaksi vaihtaa työttömyyden yrittäjyyteen?
Starttiraha, jota kaikki aloittavat yritykset eivät saa, on 740 €/kk. Eli vaikka saisit starttirahan, se ei riitä edes tuon eläkemaksun kattamiseen.
Jos perustat yrityksen josta et pysty heti maksamaan itsellesi palkkaa, sinun täytyy säästää etukäteen ne rahat, jotka ensimmäisen vuoden aikana on maksettava valtiolle: eläkemaksut ja ennakkoverot. Lisäksi tietenkin kaikki yrityksen muut juoksevat kulut: vuokrat, vakuutukset, kirjanpitäjän palkkiot, raha jolla hankitaan myytäviä tuotteita tmv. Lisäksi joku summa täytyy myös jäädä yrityksen kassaan yllättäviä kuluja varten. Nämä kaikki joudut siirtämään yrityksen tilille ennen kuin voit aloittaa toiminnan. Ennakkoverot saa myöhemmin takaisin jos ei ole tehnyt voittoa, mutta ne täytyy kuitenkin ensin maksaa valtiolle.
Jos on niin onnekas että saa starttirahan, sillä saa juuri ja juuri katettua nuo minimitasoiset eläkemaksut, mutta oikeastihan starttiraha on tarkoitettu yrittäjän ruoka- ja muihin kuluihin kun palkkaa ei vielä saa. Niihin täytyy sitten löytyä rahat jostain muualta. Jos starttirahaa ei saa ollenkaan, rahat sekä elämiseen että eläkemaksuihin täytyy löytyä jostain etukäteen.
Jos sitten yritys ei alakaan kannattaa riittävän nopeasti ja menet konkurssiin, menetät kaikki nuo alussa säästämäsi rahat. Lisäksi menetät oikeuden sosiaaliturvaan ja palstalla sinua haukutaan ahneeksi veronkiertäjäksi ja osinkotulojen väärinkäyttäjäksi. Eli rahasi menivät muiden ihmisten eläkkeisiin (itse et hyötynyt noista tekemistäsi eläkemaksuista mitenkään) ja samalla putosit yhteiskunnan turvaverkon ulkopuolelle.
Tässä syy siihen, miksei Suomessa perusteta uusia yrityksiä ja vanhatkin menevät konkurssiin ennen kuin pääsevät jaloilleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla olisi osaamista ja intoa tehdä töitä. Töitä vaan ei ole. Voisin todellakin alkaa yrittäjäksi, osaamista olisi, mutta en helvetissä. Jos ei ole tasainen tulovirta taattu ensimmäisestä päivästä alkaen, on totaalisen kusessa. Ja aika harvalla on. Minulla ei ole myöskään mitään turvaverkkoja tai varallisuutta, joka turvaisi selustaani.
Jos olisi perustulo, olisin todennäköisesti toiminut yrittäjänä jo pitkään.
Massimuijat tienaa nyt enemmän kuin koskaan. Uusi verokikkailu.
SALMELA arvioi Orpon hallituksen uusien veromuutosehdotusten olevan absurdia, erittäin populistista politiikkaa.
-Yhteisöveron kahden prosenttiyksikön lasku tuo yksin minulle 15000 euroa lisää.
-Tämä on puhdasta rahojen siirtoa taskusta toiseen. Annetaan rikkaille lisää.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän yrittäjät näitä osaa sumplia keskenään. Kuitteihin voi kirjoittaa käytännössä mitä vaan. On niin nähty.
Jos olet ihan nähnyt miten tämä tapahtuu ja kyseessä on merkittävä etu, niin miten ihmeessä et ole itse yrittäjä?
Vierailija kirjoitti:
Pienyrittäjän asema on niin huono kun ei ole omaisuutta ja kunnon tuloja. Ja kun alkaa tarkemmin katsomaan niin pieni yrittäjä on ostanut firman piikkiin itselleen uusia autoja ja hienoja asuntoja. Miksi kukaan hankkisi omaisuutta josta joutuisi veroja maksamaan kun ne saa ostettua firman piikkiin verottomana jonka jälkeen se omaisuus siirretään pikkuhiljaa kaikessa hiljaisuudessa yrittäjän nimiin ilman että verottaja saa tietää. Tämän tiedän siittä että olen kirjanpitäjänä järjestellyt näille pienyrittäjille näitä asioita. Yrittäjän kohdalla oli kyseessä pienyrittäjä tai ihan vain yrittäjä se mikä lukee virallisissa papereissa ei koskaan ole totuus
Sinä et mikään oikea kirjanpitäjä ole. Sen näkee jo kielenkäytöstäsi. Häpeäisit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla olisi osaamista ja intoa tehdä töitä. Töitä vaan ei ole. Voisin todellakin alkaa yrittäjäksi, osaamista olisi, mutta en helvetissä. Jos ei ole tasainen tulovirta taattu ensimmäisestä päivästä alkaen, on totaalisen kusessa. Ja aika harvalla on. Minulla ei ole myöskään mitään turvaverkkoja tai varallisuutta, joka turvaisi selustaani.
Jos olisi perustulo, olisin todennäköisesti toiminut yrittäjänä jo pitkään.
Massimuijat tienaa nyt enemmän kuin koskaan. Uusi verokikkailu.
SALMELA arvioi Orpon hallituksen uusien veromuutosehdotusten olevan absurdia, erittäin populistista politiikkaa.
-Yhteisöveron kahden prosenttiyksikön lasku tuo yksin minulle 15000 euroa lisää.
-Tämä
Niin, siis valmiiksi hyvin pärjääville yrityksille ja hyvätuloisille yksityishenkilöille annetaan lisää. Aloittavien pienyrittäjien asemaa on kurjistettu monta vuotta putkeen. En ole itse koskaan äänestänyt kokoomusta ja toivon ettei kukaan muukaan pienyrittäjä heitä äänestäisi.
Vierailija kirjoitti:
Pienyrittäjän asema on niin huono kun ei ole omaisuutta ja kunnon tuloja. Ja kun alkaa tarkemmin katsomaan niin pieni yrittäjä on ostanut firman piikkiin itselleen uusia autoja ja hienoja asuntoja. Miksi kukaan hankkisi omaisuutta josta joutuisi veroja maksamaan kun ne saa ostettua firman piikkiin verottomana jonka jälkeen se omaisuus siirretään pikkuhiljaa kaikessa hiljaisuudessa yrittäjän nimiin ilman että verottaja saa tietää. Tämän tiedän siittä että olen kirjanpitäjänä järjestellyt näille pienyrittäjille näitä asioita. Yrittäjän kohdalla oli kyseessä pienyrittäjä tai ihan vain yrittäjä se mikä lukee virallisissa papereissa ei koskaan ole totuus
Aijaa, näinkin voi siis tehdä, mitähän minun kannattaisi ostaa? Oma talo vai ostaisinko jopa auton firman piikkiin? Terv. nälkäpalkalla elelevä, vuokratuoli kampaaja (ihmiset ei enää käy kampaajalla)

Kuulostaa oudolta. Miksiköhän muuten kirjanpitäjiltä ei vaadita ammattipätevyyden todistamista mitenkään. Siihen voi vissiin ruveta kuka vaan, vai vaaditaanko?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pienyrittäjän asema on niin huono kun ei ole omaisuutta ja kunnon tuloja. Ja kun alkaa tarkemmin katsomaan niin pieni yrittäjä on ostanut firman piikkiin itselleen uusia autoja ja hienoja asuntoja. Miksi kukaan hankkisi omaisuutta josta joutuisi veroja maksamaan kun ne saa ostettua firman piikkiin verottomana jonka jälkeen se omaisuus siirretään pikkuhiljaa kaikessa hiljaisuudessa yrittäjän nimiin ilman että verottaja saa tietää. Tämän tiedän siittä että olen kirjanpitäjänä järjestellyt näille pienyrittäjille näitä asioita. Yrittäjän kohdalla oli kyseessä pienyrittäjä tai ihan vain yrittäjä se mikä lukee virallisissa papereissa ei koskaan ole totuus
Aijaa, näinkin voi siis tehdä, mitähän minun kannattaisi ostaa? Oma talo vai ostaisinko jopa auton firman piikkiin? Terv. nälkäpalkalla elelevä, vuokratuoli kampaaja (ihmiset ei enää käy kampaajalla)
Minä olen tässä ollut työttömänä toimeentulotuella ja ajattelin nyt perustaa yrityksen. Miten tämä uusien autojen ja hienojen asuntojen ostaminen siis käytännössä tapahtuu? Voiko näitä alkaa ostaa heti kun on rekisteröinyt yrityksen Patentti- ja Rekisterihallitukseen? Mistä niiden ostamiseen tarvittavat rahat tulevat yritykseni tilille ja kuinka kauan niitä joutuu odottelemaan?
Alkaa jo nimittäin kyllästyttää tämä työttömänä olo ja haluaisin siirtyä viettämään makeaa yrittäjäelämää.
Arvoisa "kirjanpitäjä", kerrohan nyt meille kaikille miten tulee toimia kun olet asiantuntija.
Jos olet tuota mieltä niin lähdepäs yrittäjäksi, niin katsotaan miten sinulle käy.