Siis oikeastiko joku on niin hajamielinen, ettei muista mihin on telonut itseään. Kysymys kaverista.
Kysyin häneltä, että mihin sä oot polves loukannu. 3 kert 4 kokoinen mustelma polven seudulla. Vieläpä melko tumma. Hän vastasi, että johonkin kolauttanut, ei edes muista.
Kysyin, että syökö jotain lääkettä joka voisi aiheuttaa niin kuulemma ei. Kehoitin häntä menemään lääkäriin jos mustelmia ilmestyy itsestään.
Hän huomasi myös toisen, mutta himmeämmän kädessään eikä muistanut senkään syntyä.
Hän vain naureskeli eikä ottanut vakavasti. Kuulemma on niin kova telomaan itseään. Minusta tuo ei ole normaalia.
Kommentit (39)
Minulle on aina tullut helposti mustelmia. En todellakaan tiedä mistä niitä aina tulee.
En sitten tiedä, ehkä keskimäärin tällaiset tapaukset sitten ovat perheväkivallan uhreja? Aika monta kertaa olen saanut vinoilevia katseita ja kommentteja aiheesta.
Kerran fysioterapiasta tuli kämmenen kokoinen mustelma. Fysioterapeutti suunnilleen epäili leukemiaa. Kävin sitten samana iltana lääkärikeskuksessa verikokeissa, kun niin kamalasti peloteltiin. Ihan normaalit oli kaikki arvot.
Edelleen joskus avauduin aiheesta omalääkärilleni. Maksoin jonkun 400 euroa hyytymistekijöiden määrittelystä, kaikki olivat normaalit.
En tiedä, ehkä ne kaikki virnuilijat on oikeassa ja minua pahoinpidellään - en vain ole itse huomannut. 😁
Tehtaalla kun olin töissä niin rullaratojen ylittäminen oli ihan jatkuvasti tapahtuvaa toimintaa ja tuppasi vaan osumaan sääret ratojen reunarautoihin, aina hirveitä jälkiä niin ettei kesällä meinannut kehdata edes shortseja pitää kun sääret niin karmeassa kunnossa. Työsuojelun ja työterveyden kanta oli tyly, mitäs teet niin, mitäs et tee näin, oma mokasi, ja vielä yksi juttu, kuuntele tarkkaan: haista paska!
Tehdastyön loputtua jalat on paljon paremman näköiset kun ei pauku enää mitään kulmarautoja vasten.
Kännissä toheloinut. Niin ei tietenkään muista!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu ihan oikeasti meitä on. On vain niin mustelmaherkkä. Kun pikkaisen hipaisee niin siinä on jälki.
Mulla tulee kauppakassissa mustelmia. Kannan olkapäällä ja siihen voi tulla mustelma, jos kassi painaa. Muuten yleensä lantiolle, kun kassi on siitä painanut.
Älä mene sinne kassiin.
No voi hyvä jumala sun kanssasi :D
Otan neuvosi vastaan.
Vaikkapa semmoinen pyörävaraston ovi että helvutin hankalaa fillarin kanssa mennä/tulla. Siinä kun päivittäin kolauttelee niin kuka noita ehtii laskemaan.
Varmasti muitakin samantapaisia löytyy vaikka kuinka.
Vierailija kirjoitti:
Minulle on aina tullut helposti mustelmia. En todellakaan tiedä mistä niitä aina tulee.
En sitten tiedä, ehkä keskimäärin tällaiset tapaukset sitten ovat perheväkivallan uhreja? Aika monta kertaa olen saanut vinoilevia katseita ja kommentteja aiheesta.
Kerran fysioterapiasta tuli kämmenen kokoinen mustelma. Fysioterapeutti suunnilleen epäili leukemiaa. Kävin sitten samana iltana lääkärikeskuksessa verikokeissa, kun niin kamalasti peloteltiin. Ihan normaalit oli kaikki arvot.
Edelleen joskus avauduin aiheesta omalääkärilleni. Maksoin jonkun 400 euroa hyytymistekijöiden määrittelystä, kaikki olivat normaalit.
En tiedä, ehkä ne kaikki virnuilijat on oikeassa ja minua pahoinpidellään - en vain ole itse huomannut. 😁
Miksi joku virnuilisi väkivallan uhrille? Sairasta.

Sussa on jotain vialla. Väität, että ihmiset ilkkuvat väkivallan uhrille? En usko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos annat olla? Turhaan vaivaat sillä päätäsi.
Ja sit kaveri kuolee kun EI PÄÄSSYT HOITOON?????? TODELLA VASTUUTONTA
Niin juuri, oikein sanoit. Se kaveri on ihan varmasti pian KUOLEMASSA. Ei kaverille saa antaa niin pahasti käydä. Kyllä se pitää saada hoitoon vaikka väkisin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle on aina tullut helposti mustelmia. En todellakaan tiedä mistä niitä aina tulee.
En sitten tiedä, ehkä keskimäärin tällaiset tapaukset sitten ovat perheväkivallan uhreja? Aika monta kertaa olen saanut vinoilevia katseita ja kommentteja aiheesta.
Kerran fysioterapiasta tuli kämmenen kokoinen mustelma. Fysioterapeutti suunnilleen epäili leukemiaa. Kävin sitten samana iltana lääkärikeskuksessa verikokeissa, kun niin kamalasti peloteltiin. Ihan normaalit oli kaikki arvot.
Edelleen joskus avauduin aiheesta omalääkärilleni. Maksoin jonkun 400 euroa hyytymistekijöiden määrittelystä, kaikki olivat normaalit.
En tiedä, ehkä ne kaikki virnuilijat on oikeassa ja minua pahoinpidellään - en vain ole itse huomannut. 😁
Sussa on jotain vialla. Väität, että ihmiset ilkkuvat väkivallan uhrille?
Jotain kai minussa on vialla kun tulee niin helposti mustelmia. Näin on minulle kerrottu. 😁
Ja todellakin tällaisesta levitetään ihmisistä ilkeitä huhuja tyyliin ukko pahoinpitelee ja siitä muka-nokkelasti vihjaillaan asianomaiselle. Yhteisessä pukuhuoneessa vielä jotkut tykkäsivät oikein tarkkailla, että missäs sillä nyt on mustelmia näättekö. Ehkäpä sinä olit siellä pukuhuoneessa paikalla kertomassa että minussa on jotain vialla? 😁 Minä raukka olen vain yrittänyt elää tätä elämääni, se on kiinnostavampi kuin muiden mustelmien ja päävikojen kuvitteleminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos annat olla? Turhaan vaivaat sillä päätäsi.
Ja sit kaveri kuolee kun EI PÄÄSSYT HOITOON?????? TODELLA VASTUUTONTA
Niin juuri, oikein sanoit. Se kaveri on ihan varmasti pian KUOLEMASSA. Ei kaverille saa antaa niin pahasti käydä. Kyllä se pitää saada hoitoon vaikka väkisin!
Kunnon huolitrollaus antaa sisältöä olemattomaan elämään.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset sanoo, että eivät muista jotain silloin, kun eivät halua vastata liian tunkeilevaan kysymykseen.
Kyllä. Tolvanat kysyy tyhmiä kysymyksiä. Ja näin se menee: tyhmään kysymykseen tyhmä vastaus.
Eräänä päivänä olin töissä "puolityökykyinen" koska mulla oli tikit selässä. Eli joitain raskaita nosteluita jne en saanut tehdä. Niin sitten esimies aivan oikein määräsi mulle vain kevyempiä tehtäviä. Tolvana työkaveri kysyi että miksi mulla on tikit selässä. Olipas tyhmä kysymys. Vastasin: "mun känninen kaveri löi mua selkään haarukalla". Tolvana tietysti uskoi. Tolvana alkoi ihmetellä että jopas mulla on hulluja kavereita. Tolvana ei meinannut niin millään tajuta.
Tosiasiassa: lääkäri oli tehnyt mulle ihan normaalin tavanomaisen rutiinioperaation eli oli poistanut aterooman mun selästä. Siksi ne tikit siellä selässä oli. Ei todellakaan mitään känniläisiä kavereita ja haarukalla lyömisiä! Mutta kuka muka alkaa työkavereille kertoa joistain ihmeen ateroomien poistamisista? Ei kukaan!
Tolvavana kysyy - silloin vastaat kuten tolvanalle kuuluu vastata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset sanoo, että eivät muista jotain silloin, kun eivät halua vastata liian tunkeilevaan kysymykseen.
Kyllä. Tolvanat kysyy tyhmiä kysymyksiä. Ja näin se menee: tyhmään kysymykseen tyhmä vastaus.
Eräänä päivänä olin töissä "puolityökykyinen" koska mulla oli tikit selässä. Eli joitain raskaita nosteluita jne en saanut tehdä. Niin sitten esimies aivan oikein määräsi mulle vain kevyempiä tehtäviä. Tolvana työkaveri kysyi että miksi mulla on tikit selässä. Olipas tyhmä kysymys. Vastasin: "mun känninen kaveri löi mua selkään haarukalla". Tolvana tietysti uskoi. Tolvana alkoi ihmetellä että jopas mulla on hulluja kavereita. Tolvana ei meinannut niin millään tajuta.
Tosiasiassa: lääkäri oli tehnyt mulle ihan normaalin tavanomaisen rutiinioperaation eli oli poistanut aterooman mun selästä. Siksi ne tikit siellä selässä oli. Ei todellakaan mitä
Eiköhän nykytyöelämässä epänormaali ole se, joka pimittää työkavereilta sairautensa ja diagnoosinsa. Toki niinkin saa tehdä jos on liian arka aihe, mutta hyviin tapoihin kuuluu silloin sanoa että ei halua puhua siitä asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset sanoo, että eivät muista jotain silloin, kun eivät halua vastata liian tunkeilevaan kysymykseen.
🤣 T. Pösilötrolli aloittaja
Kuvittelet. Päässä sulla on vikaa. Ei normaalille ihmiselle tule tuollainen edes mieleen.
"Jotain kai minussa on vialla kun tulee niin helposti mustelmia. Näin on minulle kerrottu. 😁
Ja todellakin tällaisesta levitetään ihmisistä ilkeitä huhuja tyyliin ukko pahoinpitelee ja siitä muka-nokkelasti vihjaillaan asianomaiselle. Yhteisessä pukuhuoneessa vielä jotkut tykkäsivät oikein tarkkailla, että missäs sillä nyt on mustelmia näättekö. Ehkäpä sinä olit siellä pukuhuoneessa paikalla kertomassa että minussa on jotain vialla? 😁 Minä raukka olen vain yrittänyt elää tätä elämääni, se on kiinnostavampi kuin muiden mustelmien ja päävikojen kuvitteleminen."
Kuvittelet. Päässä sulla on vikaa. Ei normaalille ihmiselle tule tuollainen edes mieleen.
Toikkaroinut varmaan kännissä, eikä ole tarkkaa muistikuvaa tapahtumasta. Tai sitten tietää hyvin, mistä on saanut, muttei halua kertoa sitä sinulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset sanoo, että eivät muista jotain silloin, kun eivät halua vastata liian tunkeilevaan kysymykseen.
Kyllä. Tolvanat kysyy tyhmiä kysymyksiä. Ja näin se menee: tyhmään kysymykseen tyhmä vastaus.
Eräänä päivänä olin töissä "puolityökykyinen" koska mulla oli tikit selässä. Eli joitain raskaita nosteluita jne en saanut tehdä. Niin sitten esimies aivan oikein määräsi mulle vain kevyempiä tehtäviä. Tolvana työkaveri kysyi että miksi mulla on tikit selässä. Olipas tyhmä kysymys. Vastasin: "mun känninen kaveri löi mua selkään haarukalla". Tolvana tietysti uskoi. Tolvana alkoi ihmetellä että jopas mulla on hulluja kavereita. Tolvana ei meinannut niin millään tajuta.
Tosiasiassa: lääkäri oli tehnyt mulle ihan normaalin tavanomaisen rutiinioperaation eli oli poistanut aterooman mun selästä. Siksi ne tikit siellä selässä oli. Ei todellakaan mitä
Itse yleensä vastaan tyhmiin kysymyksiin yhtä tyhmillä vastauksilla. Esim. tuohon tikkien ilmestymisen syyhyn olisin vastannut joko, että "ei mitään hajua" tai sitten "koska lääkäri päätti ne siihen laittaa".
"Ja todellakin tällaisesta levitetään ihmisistä ilkeitä huhuja tyyliin ukko pahoinpitelee ja siitä muka-nokkelasti vihjaillaan asianomaiselle. Yhteisessä pukuhuoneessa vielä jotkut tykkäsivät oikein tarkkailla, että missäs sillä nyt on mustelmia näättekö."
Tuo on totta. Juoruilevat ihmiset tekevät juuri noin. Eivät tajua, että ne juoruilunsa vaikuttavat kaikkiin ihmisiin alitajuisesti siten, että juorun kohdetta aletaan kohdella tai kohdata sen juorun mukaan, eikä faktan. Ja jos kerrot faktan, niin sekin yleensä sitten vaikuttaa negatiivisesti, koska juoruilijoilla on tapana keksiä ja väirttää saamiaan tietoja ja kääntää ne aina negativiisen kautta. Eivät vain tajua sitä itse, mutta he kulkevat elämässään pääsääntöisesti ennakkoluulojen kautta ja aina niiden negativisten, jotka pohjimmiltaan kumpuavat kateudesta.
Älä mene sinne kassiin.