Lue keskustelun säännöt.
Miehen sukunimen otto, ajatteletteko naisen kuuluvan miehen sukuun, oudot tiedustelut
07.05.2025 |
Onko tää joku sukupolvijuttu vai aatteleeko ihmiset yleisestikin, että naimakaupoissa miehen sukunimen ottamisella vaihtaa miehen sukuun? Meillä on ihan tavissukunimi, yleinen, ei mitään jännää tai eksoottista. Risoo jatkuva vieraiden ihmisten kysely, ootko sinä niitä Turun "Möttösiä", vai Hämeenlinnan vai Kuopion, ootko täältä kotoisin?
Siis tilastollisesti ei ole yllätys että ikäiseni nainen on naimisissa/parisuhteessa ja suurin osa taitaa edelleen ottaa miehen sukunimen naimisiin mennessä. En minä ajattele olevani sukujaan miehen sukua, en tiiä missä niiden sukuhaaroja asuu eikä suoraan sanottuna kiinnostakaan.
Nää on aina asiakaskontakteissa eikä oikein voi vastata ettei ** kiinnosta enkä tajuu kuuluuko asia edes sulle.
Onko tää joku kuuskymppisten+ rajattomuusasia tai ootteko muut kohdanneet?
Kommentit (53)
Vanhanaikaista ottaa miehen nimi. Vielä joku tavisnimi. Blääh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sano että "en kyllä tiedä" ja sitten palaa takaisin työasiaan.
Nimiasia on tullut aikana, kun naisilla ei ole ollut mitään oikeuksia yhteiskunnassa. Naisia on myyty kuin karjaa. Omistusoikeus siirtyi isältä aviomiehelle, ja tähän perustuu myös alttarilla luovuttaminen. Siinä perinteessä ei ole mitään romanttista, varsinkaan jos isä ei ole edes elättänyt.
Jos nainen tulee toimeen omillaan eli tienaa itse omat rahansa, eikä jää 100% kotirouvaksi, ei tietenkään vaihda sukunimeään. Mies alkaa kaivamaan kuvetta jos haluaa ostaa naisen nimensä alle. Ja lapset saavat nimensä tietysti äitilinjan mukaisesti äidiltään.
Ketään alle 100-vuotiasta ei kiinnosta
Kunnon lääkkeet sukunimihullulle vihdoin ja viimein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tykkääkö sukunimihullu peppuseksistä? Hmm, ajatus antaa isoa kalua mt-ongelmaisen naisen peppureikään, kiihottaa minua!
Millon tää sukunimihullu on aloittanut tämän jankutuksen? Ei hirveän kauan taida olla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se sukunimityyppi mitään kysele, hän tietää miten asia on ja latoo totuudet pöytään. Tämä on ihan eri henkilö. Ja syytähän sitä onkin ihmetellä, että mitä se nainen miehen lippua kantaa, kun mies ei kuin haittaa tämän elämää.
Minä en tajua tuota sukunimen vaihtamista yhtään. Tai sitä että lapset nimetään isän sukunimellä. Vielä kun tosiaan vaihdetaan joku nätti sukunimi Möttöseen tai Virtaseen.
Veljeni lapset saivat isänsä sukunimen (vanhemmilla eri nimet). Meidän sukunimemme on Suomen yleisimpiä, tyyliin Virta. Veljen puolison sukunimi on kaunis ja harvinainen ja sisältää paljon heidän rikkaan sukunsa historiaa (esim. Henderfeldt). Omituinen valinta mutta kukin tavallaan toki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitten jos ei edes aiota hankkia lapsia, niin yhteinen sukunimi on täysin turhaa vaivannäköä.
Koko avioliiton idea on siinä, että puolisoista tulee osat toistensa sukua. TÄmä on perinteinen (ennen kristillistä avioliittoa) avioliiton määritelmä. Näin on ollut satoja vuosia jo silloin kun sukunimiä ei vielä ollut olemassakaan ja sitten kun ne tulivat kun tapana EI ollut, että kumpikaan puolisoista ottaa toisen sukunimeä.
Ja kyllä, minä ajattelen, että puolisoista tulee avioliitossa osa toistensa sukua. Puolisonsa suvusta voi tietysti erottautua avioeron myötä - mutta lastensa suvusta ei voi, joten jos lapsia on, kokonaan sukuyhteyttä ei enää ikinä voi katkaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se, että vaimo ottaa avioliittoon astuessaan miehensä sukunimen, on vanha eurooppalainen käytäntö. Se on sittemmin leviinnyt eurooppalaisten mukana niihin maihin, jotka he ovat kolonaliasoineet. Karkeana yleistyksenä voidaan sanoa, että nainen on avioliitossa ottanut miehen sukunimen kristillisissä maissa. Esim. Aasiassa tällainen käytäntö ei ole ollut yhtä yleinen. Tapaa ei ole myöskään islamninuskoisissa maissa.
Käytäntö pohjaa siihen, että naiset eivät ole olleet keskiajan Euroopassa oikeustoimikelpoisia -leskiä lukuunottamatta. Heidät katsottiin joko isänsä tai miehensä holhouksen alaisiksi, siksi heidän tuli käytännön syistä ottaa avioliitossa miehensä sukunimi.
Perinne, jonka juuret eivät siis ole kovin ylevät. En näe mitenkään huonona asiana sitä, että tästä tavasta ollaan meillä nyt luopumassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanhanaikaista ottaa miehen nimi. Vielä joku tavisnimi. Blääh.
Mieluummin näin kun muka eksoottinen tai uusio sukunimi tyyliin kulta -jotain-
Vierailija kirjoitti:
Sano että "en kyllä tiedä" ja sitten palaa takaisin työasiaan.
Nimiasia on tullut aikana, kun naisilla ei ole ollut mitään oikeuksia yhteiskunnassa. Naisia on myyty kuin karjaa. Omistusoikeus siirtyi isältä aviomiehelle, ja tähän perustuu myös alttarilla luovuttaminen. Siinä perinteessä ei ole mitään romanttista, varsinkaan jos isä ei ole edes elättänyt.
Jos nainen tulee toimeen omillaan eli tienaa itse omat rahansa, eikä jää 100% kotirouvaksi, ei tietenkään vaihda sukunimeään. Mies alkaa kaivamaan kuvetta jos haluaa ostaa naisen nimensä alle. Ja lapset saavat nimensä tietysti äitilinjan mukaisesti äidiltään.
Naisia ei ole pohjoismaissa koskaan "myyty kuin karjaa". Joku tolkku uhriutumisessakin. Käyttäisitte edes tunnin elämästänne historian alkeiden opettelemiseen ennen kuin lauotte älyttömiä yleistyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Minä en tajua tuota sukunimen vaihtamista yhtään. Tai sitä että lapset nimetään isän sukunimellä. Vielä kun tosiaan vaihdetaan joku nätti sukunimi Möttöseen tai Virtaseen.
Veljeni lapset saivat isänsä sukunimen (vanhemmilla eri nimet). Meidän sukunimemme on Suomen yleisimpiä, tyyliin Virta. Veljen puolison sukunimi on kaunis ja harvinainen ja sisältää paljon heidän rikkaan sukunsa historiaa (esim. Henderfeldt). Omituinen valinta mutta kukin tavallaan toki.
Nimen estwtiikalna ei ole normaaleille merkitystä. Miksi veljesi ottaisi vaimonsa harvinaisen sukunimen jos pröystäily ja kiipeäminen ei kiinnosta? Ei sekään herkkua ole kun kaikki tietävät että et ole aito henderfeldt
Ei suurin osa ota enää nykyään miehen nimeä. Taitaa yli puolet pitää omansa ja aika suuri osa pareista ei edes ole naimisissa, joten kumpikin on omalla nimellään.
Tästä voidaan päätellä, että vähemmistöllä perheistä/"pareista" on miehen nimellä. Koska puolet pitää niistä naimisssa olevistakin oman nimesä+avoparit.
ja ei varmaan ole yli 60v asia udella oleto sinä sitä ja tätä sukua, koska itsekin olen yli 60 ja pitänyt naimiisiin menessä oman nimeni, koska en ole miehen sukua ja haluan kantaa oman sukuni nimeä.
Ei ole mun perillisetkään vaihtaneet nimeä, jos ovat avioituneet.
Nimenvaihtaminnen alkaa olla aika vanhanaikaista ja turhaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei se sukunimityyppi mitään kysele, hän tietää miten asia on ja latoo totuudet pöytään. Tämä on ihan eri henkilö. Ja syytähän sitä onkin ihmetellä, että mitä se nainen miehen lippua kantaa, kun mies ei kuin haittaa tämän elämää.
Joo ei ole tämä aloitus hänen tekemä. Se haukkuu naiset maanrakoon ja akoiksi, vaikka on muka naisten puolella :D
Mutta en minäkään ymmärrä, miksi nainen ottaa miehen nimen naimisiin menessä, tai miksi sille lapselle ainakin on annettava se miehen nimi, vaikka se olisi miten kamala. Itkettää oikein, kun täälläkin lapset on sikaloita ja äidillä ollut kaunis nimi, joka on naimakaupoissa menetetty. Minä en suostuisi lapsellea antamaan kamalaa nimeä.
Olen kuusikymppinen ja kolmekymppiset työkaverit ja asiakkaat kyselevät, mistä mieheni on kotoisin, kun minulla on selkeästi keskieurooppalainen sukunimi. Joudun vastaamaan, että mies on Hämeestä, sukunimi perinteinen tyyliin Nihtilä, tämä sukunimi on perua isäni isoisän isältä. Ja sitten ihmetellään, että eikö ennen ollut pakko ottaa miehen sukunimi mennessään naimisiin. Vastaan, että ei noin 40 vuoteen enää.
Jos olisit miehen sukua niin sitten olisit miehesi sukulainen.