Oletko ollut "kaveri" sellaisen kanssa, josta et pitänyt?

Vierailija kirjoitti:

Joudun tekemään töitä ihmisen kanssa joka on oikeasti todella tyhmä, ja kaiken lisäksi sellainen ihminen, jonka kanssa en ikinä olisi vapaa-aikana kaveri.

Tässä ihmisessä ärsyttää kaikki, enkä haluaisi olla missään tekemisissä hänen kanssaan. Mutta koska ollaan samassa töissä, on pakko.

Olen ollut ihan tosi kauan työelämässä ja työskennellyt ehkä sadan ihmisen kanssa yhteensä. Olen kiltti ja ymmärtäväinen, sopeudun enkä valita mistään. 

Oletko joutunut työskentelemään pitkään tuon kanssa, ja miten olet selvinnyt yhteistyöstä hänen kanssaan? Vähän samassa tilanteessa, ja mietin mikä olisi paras suhtautumistapa

Olen ollut ja kadun sitä. Jotkut ihmiset ovat halunneet alkaa kaverikseni ja olen lähtenyt siihen mukaan, vaikka olen aistinut heti, että on hankala tyyppi kyseessä. Kantapään kautta olen oppinut torppaamaan nämä tutustujat. Olen ymmärtänyt senkin, että järkevät ihmiset eivät heti pyri iholle ja hanakasti tutustumaan. 

Joo nuorena, siis lähinnä teininä ja vielä jonkin verran parikymppisyyden alkupäässä mulla oli tapana sääliä sellasia traagista elämää viettäneitä tyttöjä, joita sitten hyysäsin ja luulin, että ne voimaantuis jos vaan kannustaisi ja kehuisi ja olisi tukena. 

Jossain vaiheessa noin 25v aloin tajuta, että nämä mimmithän ELÄÄ draamasta ja niillä meno vaan sakenee mitä enempi ikää tulee, joten hylkäsin kaikki tollaset.

Onneksi oli myös fiksuja kavereita, mutta tosiaan drama lamoja tuli säälistä pidettyä elämässä ja pompittua niiden draamojen mukaan ihan liikaa. 

Harrastusporukassa jossa nähdään kohtuullisen usein on yksi epävakaa, joka on hirveän neuroottinen perfektionisti. Hän haluaa olla ystäväni, mutta samalla oikein kihisee joskus raivosta siksi että minä olen jossain projektissa mukana, kun en tee asioita samalla tavalla kuin hän. Ei vain koskaan sano sitä, vaan raivokkaasti menee minusta kauemmas, siirtää tuolia ärsyyntyneenä jonnekin Kiinaan asti. Raskasta. Meillä on myös sama kaveriporukka vapaa-ajalla niin pitää olla hyvää pataa. Vaikka välillä haluaisin toivottaa kuuseen hiljaisine arvosteluineen.

Olisi pitänyt kieltäytyä kaveruudesta ja tapaamisesta joka ainoan kerran kun vaisto varoitti hallitsevasta, alistavasta ja ilkeästä ihmisestä. Muistan jokaisesta tällaisesta ihmisestä ne ensimmäiset varoittavat merkit ja eleet jossakin tietyssä tilanteessa. Vedän puoleeni tietynlaisia vaikeita ihmisiä, koska olen empaattinen ja kiinnostunut ihmisistä. Luonteeni ei ole muuttunut, mutta olen oppinut tekemään ajoissa sen ratkaisevan väistöliikkeen. En halua tutustua enää yhteenkään hankalaan tyyppiin, joka alkaa jossakin vaiheessa ilkeäksi ja loukkaavaksi minua kohtaan. Muutama pitkäaikainen hyvä ystävä riittää.

Vierailija kirjoitti:

Meidän yläasteen ja lukion kaveripiirin ydinporukassa oli sellainen jee ollaan ihqbestiksiä -henki, että pakko siinä oli kaikkia kutsua ystävikseen vaikkei niin olisi synkannutkaan. Tyyliin kaikki siinä porukassa ärsytti jossain vaiheessa, mutta yhden kanssa oli pitkään hyvinkin pinnalla, hädin tuskin ääneenlausumattomana molemminpuolinen vastenmielisyys. Silti hänenkin kanssaan ollaan edelleen 30++-ikäisinä ystäviä. Asiaa auttoi, että ainoina kaveriporukasta hakeuduttiin molemmat terveydenhuoltoalalle. Siinä riittää päiviteltävää ja puheenaihetta aina kun nähdään. Mua ärsytti silloin alunperin hänessä sellainen aito tyhmyys, siis matala älykkyysosamäärä, lisäksi ehkä siitä hieman erillisenä asiana myös sellainen sosiaalinen tyhmyys ja varautuneisuus. Ja sitten näiden erilaiset lieveilmiöt. 

Hän taas piti mua hemmoteltuna prinsessana (olin puoliorpo alkoholistiperheen kakru mutta en avautunut aiheesta) ja muutenkin ylimielis

Kuinka matala se älykkyysosamäärä oli?