Oletko ollut "kaveri" sellaisen kanssa, josta et pitänyt?

Kylläpä sinua nyt huolettaa onko kaverit kavereita.

Olen nuorena. Kyllä "kaveri" oli ihan kiva mutta ei oltu samalla aaltopituudella. Kaveri aina soitti ja pyysi jonnekin enkä kehdannut kieltäytyä.

Pakkohan se on koulussa ollut olla. Ei onneksi vapaa-ajalla tai enää aikuisiällä. Työpaikalta kyllä savustettiin ulos, kun ei kiinnostanut toisten jutut, harmi sinänsä. No ei voi mitään, pitää jatkaa työttömänä.

Olen ollut koko nuoruuteni. Kadun sitä.

Katsoin lapsuudenkaverin perseilyä aivan liian pitkälle aikuisuuteen. Eihän meillä oikeasti ollut yhtään mitään muuta yhteistä kuin yhteinen ala-aste ja asumalähiö lapsuudessa. Muuten aivan täysin erilaiset luonteet, esim. toinen konservatiivi, toinen liberaali, toinen käyttää paljon alkoholia, toinen ei lainkaan jne. Ei nämä nuorena niin paljon haitannut mutta sitten 30+ iällä alkoi vaivaamaan liiaksikin.

olen, pelkäsin että se muuten pilaa elämäni (juoruilija oli)

Monesti. Mä jostain syystä olen idioottimagneetti. Vedän puoleeni persuja. Ne ripustautuu ja ovat niin kaveria, että...

Duunimaailmassa koko reilu kolkyt vuotisen urani läpi.

Pakkohan niillekin on olla ystävällinen, että työsopu säilyy.

Monesti.

Koulussa ja töissä tietysti pitää olla kaikkien kaveri.

En ole, moni ystävyys on kuitenkin katkennut kun on kasvettu erilleen...

Vierailija kirjoitti:

Pakkohan se on koulussa ollut olla. Ei onneksi vapaa-ajalla tai enää aikuisiällä. Työpaikalta kyllä savustettiin ulos, kun ei kiinnostanut toisten jutut, harmi sinänsä. No ei voi mitään, pitää jatkaa työttömänä.

Helpottavaa kuulla, että jollakin toisella sama. Tosiaankin tuntui, että koulussa oli pakko hengailla omien luokkalaisten tyttöjen kanssa tai muuten oltaisi alettu kiusaamaan/turhaa draamaa.

Onneksi enää ei tarvitse esittää kaveria kenenkään kanssa.

Ap on varastanut aloituksensa palstalta lainausmerkkejä myöten.

Mulla on tälläkin hetkellä kaveriporukka josta osaa en pidä kaverina mutta minua pidetään ystävänä. En jaksa kuunnella aina samoja juttuja parisuhteen ongelmista ja ovat myös hieman höhliä, tietämättömiä ja yksinkertaisia. Pakon edestä ollaan usein tekemisissä ja jostain syystä olen haluttua seuraa. 

Nuorena olin, pari näistä jatkui velvollisuudentunteesta pitkälle aikuisuuteen, vaikka en ikinä edes ollut hirveästi pitänyt näistä ihmisistä. Sattumalta vain päädyttiin samaan kouluun ja samaan tuttavapiiriin toisen kanssa.

Minusta tuntui että minä olin se josta haluttiin päästä eroon. Kaipasin seuraa, mutta muut eivät kaivanneet minun seuraa. Olen katkeroitunut ja en enää edes yritä ottaa keneenkään yhteyttä. Rupesi vtuttamaan niin pahasti.

Joidenkin kanssa oli vaikeampaa olla kaveria nuorena. Jännäksi asian tekee, se, että yhdestä sellaisesta tuli ajan kanssa yksi luotetuimmista kavereista, sekä minulle, että veljelleni.

Olen

Meidän yläasteen ja lukion kaveripiirin ydinporukassa oli sellainen jee ollaan ihqbestiksiä -henki, että pakko siinä oli kaikkia kutsua ystävikseen vaikkei niin olisi synkannutkaan. Tyyliin kaikki siinä porukassa ärsytti jossain vaiheessa, mutta yhden kanssa oli pitkään hyvinkin pinnalla, hädin tuskin ääneenlausumattomana molemminpuolinen vastenmielisyys. Silti hänenkin kanssaan ollaan edelleen 30++-ikäisinä ystäviä. Asiaa auttoi, että ainoina kaveriporukasta hakeuduttiin molemmat terveydenhuoltoalalle. Siinä riittää päiviteltävää ja puheenaihetta aina kun nähdään. Mua ärsytti silloin alunperin hänessä sellainen aito tyhmyys, siis matala älykkyysosamäärä, lisäksi ehkä siitä hieman erillisenä asiana myös sellainen sosiaalinen tyhmyys ja varautuneisuus. Ja sitten näiden erilaiset lieveilmiöt. 

Hän taas piti mua hemmoteltuna prinsessana (olin puoliorpo alkoholistiperheen kakru mutta en avautunut aiheesta) ja muutenkin ylimielisenä. 

Hänen kanssaan suhde siis parani kun ikäännyttiin, kun taas toinen saman kaveriporukan tyttö muuttui aikuisena aina vaan karseammaksi. Sairastui psyykkisesti eikä suostunut hakemaan apua vastaan, sen sijaan kippasi kaiken meille ystävilleen ja suuttui aina kun pyydettiin että hakisi apua tai ottaisi edes meiltä oikeasti terapeuttisia neuvoja eikä vain myötäilyä vastaan. Hänenkin kanssaan olin varmaan tyyliin 2,5 vuotta ystävä niin, etten pitänyt hänestä enää. 

Nuorena. Ei tajunnut että voi erota, luuli että pitää kohteliaisuudesta olla kaveri tai ei saa jättää ihmisiä kuunaan. Myöhemmin tajusi aikuisena että ihmisistä tosiaan voi erota, jos toinen on epämääräinen, haitallinen, manipuloiva tai ei toimi yhtään. Tietysti pitää miettiä ettei hylkää ketään ilman tukea jos toisella on hätä, että hänen omainen pitää vaikka huolta. Paitsi väkivaltaisesta voi erota heti.

Joudun tekemään töitä ihmisen kanssa joka on oikeasti todella tyhmä, ja kaiken lisäksi sellainen ihminen, jonka kanssa en ikinä olisi vapaa-aikana kaveri.

Tässä ihmisessä ärsyttää kaikki, enkä haluaisi olla missään tekemisissä hänen kanssaan. Mutta koska ollaan samassa töissä, on pakko.

Olen ollut ihan tosi kauan työelämässä ja työskennellyt ehkä sadan ihmisen kanssa yhteensä. Olen kiltti ja ymmärtäväinen, sopeudun enkä valita mistään.