Suomalaisten ostovoiman kehitys: Oikeista ravintoloista siirryttiin ensin pikaruokaloihin ja nyt ruokakauppoihin syömään.
YLE kertoo miten yhä useampi suomalainen "syö ravintolassa" ostamalla purtavan kaupasta ja syömällä siellä.
Samalla oikeat ravintolat kaatuvat yksi toisensa jälkeen. Roskaruokapaikatkin ovat jo tyhjenemässä.
Työssä käyvätkin ovat ulosotossa ja leipäjonoissa.
Kyllä on SURKEAKSI mennyt suomalaisten ostovoima.
Kommentit (450)
Vierailija kirjoitti:
159: olen eri henkilö kuin kenelle kommentoit. Meillä on 1,7 miljoonaa eläkeläistä. Mainitsemiasi ikäluokkia on yhteensä 150'000 henkilöä. Heistä osa on työssä, joku äitiysvapaalla, joku opiskelee, joku on äveriäs yrittäjä. Ihmiset siis työssäkäyvienkin kokonaisryhmässä ovat erilaisissa elämäntilanteissa.
Eläkkeensaajat ovat ylivoimaisesti suurin eturyhmä tässä maassa ja sen huomaa. Heistä valtaosa äänestää SDP:tä koska he elävät etuuksilla. Ihme että SDP vetää eläkeläisiä suosivaa politiikkaa?
Ei tosiaankaan valtaosa. Jos eläkeläinen on ollut yrittäjä, hän vihaa demareita. Maalla asuvat äänestävät keskustaa. M. muuttoa kavahtavat olivat perussuomalaisia. Nyt jättivät äänestämättä nähtyään kuvan Purrasta ja leikkuulaudasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sitä vaan päivittäin tulee pohdittua että kannattaako tänne jäädä? Hintataso aivan karmea eikä lämpötiloissakaan ole kehumista. Muka kesä about kolmen viikon päästä ja toppatakki ei ole liikaa ulkona. Kaikki tulot valuu asumiseen, autoon ja ruokakauppaan. Ylimääräiseen kuluttamiseen ei jää latiakaan. Ankea maa.
Syypää on Marinin hallitus joka vei suomalaisten ostovoiman 90-luvun tasolle ja ko.hallituksen aikana köyhyysrajan alle putosi 300tuhatta suomalaista entisten 600tuhannen lisäksi tämä asia on tosi.
Maalittamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta eläkäläiset syövät hyvin. Se on tärkeintä, eikös.
Mitä sinä olet tehnyt tämän maan eteen muuta kuin kadehtinut elämänsä töitä tehneitä? Mene töihin ja lopeta valittaminen. Ei se joidenkin eläkeläisten elintaso tullut ilmaiseksi.
Mitä eläkeläiset on tehnyt? Vähän töitä ja nuorena eläkkeelle toisten taskuille.
Just pääsin eläkkeelle. Työt aloitettu vuonna 1978 (ootkohan sinä edes syntynyt vielä silloin?) ja nyt huhtikuun alusta eläkkeellä. Terveydenhuollossa naisvaltaisel
Ymmärrätkö, että yhtä paljon töitä ei ole synonyymi yhtä monelle työtunnille?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin tai halutaan vaan löytää työpaikan läheltä helppo tapa lounastaa.
Jos ei ole lounasetua, niin jokapäiväinen lounastaminen lounasravintolassa tulee kalliiksi ja sitä paitsi monet haluavat syödä lounaalla kevyesti ja syövät sitten päivän pääaterian vasta töiden jälkeen kotona.
Jos tekee fyysistä työtä, niin liian raskaasta lounaasta tulee ainoastaan huono olo, siksi itsekin olen yleensä syönyt omia eväitä ja jotain kevyempää, kuten salaattia, voileipiä, jugurttia, hedelmiä kahden tunnin välein. jaksaa paremmin ja kotona syö sitten paremmin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta eläkäläiset syövät hyvin. Se on tärkeintä, eikös.
Mitä sinä olet tehnyt tämän maan eteen muuta kuin kadehtinut elämänsä töitä tehneitä? Mene töihin ja lopeta valittaminen. Ei se joidenkin eläkeläisten elintaso tullut ilmaiseksi.
Kertoiko ap ettei käy töissä? Osaatko ollenkaan keskustella asiallisesti muiden kanssa?
Juuri näin. Eiköhän se ongelma, josta huono ostovoima johtuu, ole suomalaisten huono palkkataso, ja valtava inflaatio, jonka jälkeen työnantajajärjestöt eivät ole suostuneet vuosiin ostovoimaa korjaaviin palkankorotuksiin, toisin kuin esim. Saksassa, jossa palkkoja korotettiin inflaation seurauksena reilusti jo usea vuosi sitten nyt 2020-luvulla.
On tosi ankeaa, että täällä palstalla moni suomalainen käy toistensa kurkkuun kiinni ja syyttää heti työn vieroksumisesta, vaikka ap:kin käy todennäköisesti töissä. Ja ne jotka eivät ole mukana työelämässä haluaisivat sinne päästä. Reiluin työehdoin ja inhimilliseen työympäristöön tosin, se on joidenkin mielestä valitettavasti liikaa vaadittu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta eläkäläiset syövät hyvin. Se on tärkeintä, eikös.
Eläkeläiset on maksaneet silloin kun olivat työelämässä työeläkemaksuja huomattamasti meitä vähemmän ja saavat enemmän mitä me tulemme saamaan mikäli saadaan yhtään mitään. ruoka on maksanut myös huomattavasti vähemmän kuin nyt.
Moni ehti olemaan töissä lähes kymmenenkin vuotta, ennen kuin eläke alkoi karttumaan. Ruoka oli suhteessa paljon kalliimpaa. Palkat oli todella pieniä tavallisella työntekijällä ja suuri osa palkasta meni vuokraan.
Monen nyt eläkkelle jäävän keskieläke on naiset: 1647e/kk ja miehet 2323e/kk. Ja koska tuo on keskieläke niin aika monet saa vähemmän, kos
178: Sinä puhut ihan silkkaa kackelsbergiä :D
https://www.etk.fi/tutkimus-tilastot-ja-ennusteet/tilastot/elakkeellesi…
koska et viitsi kuitenkaan katsoa yksinkertaista taulukkoa linkin takaa koska epäilet ettei se tue väitettäsi, niin siteeraan alle lyhyesti:
Vuonna 2024 eläkkeellesiirtymisiän odote työeläkejärjestelmässä oli 63,1 vuotta, joten eläkkeelle siirtymisiän nousun minimitavoite (62,4 vuotta vuonna 2025) ylitettiin jo nyt 0,7 vuodella...Vuonna 2009 asetettu minimitavoite ehti jo toteutua vuonna 2021, kun eläkkeellesiirtymisiän odote nousi 62,4 vuoteen eli juuri tavoitteen tasolle. Seuraavana vuonna odote kuitenkin notkahti, koska vanhuuseläkkeelle siirtyi poikkeuksellisen moni vakuutettu.
https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/129092/Joustavaelakeikatu…
Vanhempani ovat syntyneet 1944 ja jäivät eläkkeelle 2007.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta eläkäläiset syövät hyvin. Se on tärkeintä, eikös.
Mitä sinä olet tehnyt tämän maan eteen muuta kuin kadehtinut elämänsä töitä tehneitä? Mene töihin ja lopeta valittaminen. Ei se joidenkin eläkeläisten elintaso tullut ilmaiseksi.
Mitä eläkeläiset on tehnyt? Vähän töitä ja nuorena eläkkeelle toisten taskuille.
Minäpä kerron. Ovat käyneet kiltisti koulunsa isoissa 30 oppilaan luokissa eivätkä ole vaatineet ilmaisia oppikirjoja tai edes haarukkaruokaa kouluihin - velli ja puurot kelpasivat hyvin. Ovat opiskelleet opintovelalla ilman opintotukia ja asumistukia itselleen korkeitakkin tutkintoja ja maksanaat sitten 10 vuoden aikana opintovelkansa pois. Ottaneet sitten asuntolainaa, jonka maksua moni jatkoi vielä eläkkeelläkin..
Ovat rakentaneet sinulle tämän kaiken hyvinvoinnin, opintotuet, asumistuet, subjektiiviset päivähoidot, tasa-arvoiset koulutusmahdollisuudet, ja kaiken ohella tehneet pitkän päivätyön moni ilman ilmaisia työterveysoikeuksia, ilman tietokoneita, puhelimia ja televisioita nuoruudessaan. Virhe oli ainoastaan se, että tämä hyvinvointi rakennettiin liian suureksi valtion maksukykyyn nähden. Kun nyt rajat ovat tulleet vastaan velkakuplan poksahdettua hoidettavaksi, alkoi valtava parku. Oikeasti, keneltäkään ei viesä mitään, vaan annetaan vähemmän. Rikkaille ei anneta yhtään mitään, sillä palkkarahat ovat jokaisen omaa itse ansaittua rahaa, eivät valtion eikä sinun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Semmoista se on kun on talouspuolue hallituksessa.
Jopa av-mammat osasivat ennustaa, että näin tulee käymään. Siitä käytiin kovasti keskustelua jo silloin kun hallitus julkaisi ensimmäiset leikkauslistansa.
Kauheasti piti vaan kiireellä leikata, seurauksia miettimättä.
Avaa nyt ne silmäsi ja korvasi ja virkistä muistiasi koskaan ei ole suomalaisia ajettu sellaiseen kurimukseen mihin Marinin hallitus meidät ajoi.
Kaivele itse muistiasi. Et taida muistaa, että silloin tuli korona ja sulki koko Euroopan ja maailman ja sitten tuli Ukrainan sota, joka nosti hintoja kovasti.
Ei ole Marinin vika nuo asiat.
Tämä nykyinen hallitus ajaa yritykset konkurssiin ja työttömyyden ennätyslukemiin, vaikka eletään aina normaalia arkea.
On vokea väittää että ikä on vain numero ja että Marin on kaiken takana tai kaalinsyöjät. Totuutta väritetään ja väitetään että voke värittää totuutta. Eniten vokettaa juuri persut sekä konservatiivit. Mitä konservatiivit on tehneet ajaakseen konservatiivisen elämän etuja? Ihmiset ei enää perheellisty, joka on konservatiivisen elämän perusta. Ihmiset on alkaneet epäillä työssäkäynnin järkevyyttä, joka sekin on perinteisten arvojen mukaista toimintaa. Kaikista perinteistsä on ollut miettiä kannattavuutta suhteessa omaan lyhyeen elämäänsä.Tosi huonosti on ajettu konservatiivien asemaa konservatiivien nimissä. Syntyvyys vähenee, nuoret ei käy saunassa, ei vietä pääsiäistä, ei joulua ja halutaan pyhiltäkin pyhälisät pois...Eivät näe totuutta. Sanotaan että alkoholi aiheuttaa syöpää, dementiaa ja huomenna persut on huono olo, niin heilautetaan vaan kädellä että ei ja homot hiljaa minä juon nyt, illalla lasken varoituslaukauksen lahkeille varoitukseksi, että tuli otettua liikaa.Vokea kertoa totuus. Silti nuori mies vetää kehässä turpaan, vaikka se ikä oli vain numero.
Nuoret on tuottavinta porukkaa ja tuottavuudelle pitäisi se raha mennä, eikä eläkkeitä yli palkkojen vetäville tyypeille. On sula vääryys että meillä on wolt-kuskeja jotka tekee ylitöitä ja ptikää päivää, mutta eläkeläinen tienaa enemmän kuussa kuin tuottava työtä tekevä nuor mies. Raha pitäisi ohjata tuottaville ihmisille, eikä niille jotka ei enää tuota mitään. Tämä nyt ei tarkoita sitä että pitäisi ihmisiä pakottaa töihin matalille palkoille. Tuet pitää olla ja tuet on paras keino ihmisille lakkkoon, kun ammattiliitot ei tee mitään nykkyään.
Perustulon aika alkaa olla lähellä. Se tullaan ajamaan läpi ja tosi monen huulilla on jo sanonta että jos haluat hyvää, sano perustulo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hintoja on hävyttömästi hilattu ylös koronan, sähkökriisin, sodan ja milloin minkäkin perusteella. Samoin tietysti ruokakaupoilla, mutta mafia ei voi mennä konkkaan toisin kuin ravintolat. Ahneella kakkanen loppu.
Sosialistihallitus näytti miten maa tuhotaan totaalisen alas ,kaikki hinnat karkasi taivaisiin.
Miten hintojen nousu on edellisen hallituksen syy? Koko Euroopassa ja käsittääkseni Yhdysvalloissakin on ollut valtava inflaatio. Taustalla koronavuodet. Kun hinnat ovat nousseet, pitäisi palkkoihin tehdä asianomukaiset inflaatiokorotukset, siihen ollaan pääsemässä vasta tänä vuonna, vaikka inflaatio on nostanut hintoja jo 5 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta eläkäläiset syövät hyvin. Se on tärkeintä, eikös.
Mitä sinä olet tehnyt tämän maan eteen muuta kuin kadehtinut elämänsä töitä tehneitä? Mene töihin ja lopeta valittaminen. Ei se joidenkin eläkeläisten elintaso tullut ilmaiseksi.
Mitä eläkeläiset on tehnyt? Vähän töitä ja nuorena eläkkeelle toisten taskuille.
Vähän töitä? Suurin osa aloittanut duunit jo 16-vuotiaina toisin kuin nykypäivän ikuiset opiskelijat jotka vielä 40-kymppisinä opiskelevat toista tutkintoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kohta on ylellisyyden huippu jos on varaa käydä huoltoasemalla syömässä tai edes kahvilla.
On aivan sairasta miten ostovoima on romahtanut.
Siksi minä Kiroan sosialistihallituksen tuhot mitkä aiheutti onneksi nyt kaikkien faktojenkin perusteella ostovoima korjaantuu siitä kiitos nykyhallitukselle.
Pahiten on romahtanut niillä nuorilla pareilla, jotka menivät ostamaan asunnon siinä korona aikaan/ennen. Nyt sulanut kymmeniä tuhansia tai sata tuhattakin pahimmillaan asunnon arvosta pois. Velkaa enemmän kuin asunnon arvo. Saa tehdä 10 vuotta töitä että pääsee nettovarallisuudessa takaisin nollaan miinukselta
Vierailija kirjoitti:
159: olen eri henkilö kuin kenelle kommentoit. Meillä on 1,7 miljoonaa eläkeläistä. Mainitsemiasi ikäluokkia on yhteensä 150'000 henkilöä. Heistä osa on työssä, joku äitiysvapaalla, joku opiskelee, joku on äveriäs yrittäjä. Ihmiset siis työssäkäyvienkin kokonaisryhmässä ovat erilaisissa elämäntilanteissa.
Eläkkeensaajat ovat ylivoimaisesti suurin eturyhmä tässä maassa ja sen huomaa. Heistä valtaosa äänestää SDP:tä koska he elävät etuuksilla. Ihme että SDP vetää eläkeläisiä suosivaa politiikkaa?
159 kirjoitti kasvisruuasta, joten et tunne numeroita?
Meillä on enemmän alle 30v eläkeläisiä kuin yli 90v eläkeläisiä, herättääkö tämä sinussa mitään kummastusta?
Kannattaa myös muistaa, että eläkeläiset eivät ole mikään tietty sukupolvi, joten älä niputa heitä sellaiseksi edes tarkoitushakuisesti. Kyse on siitä, että nykyiset suuret ikäluokat eli 1990 ja 1992 syntyneet eivät esim. kunnallisvaaleissa äänestäneet omaa ikäpolveaan, joten jos he eivät edes itse usko itseensä, niin miksi muiden pitäisi? Jos he eivät halua tehdä päätöksiä, vaan istua kadulla huutelemassa Koneen säätiön maksamaa mantraa, niin eikö heistä kukaan hoksaa, että demokratia on toisaalla. Suomessa se syntyy äänestämisestä.
Tyäöeläke ei ole etuus, se on palkasta rahastojen kautta pakkosäästettyä rahaa. Työeläkkeen isoin ongelma on se, että sitä saadakseen pitää tehdä töitä. Tämä oli aikanaan eläkeläissukupolville itsestäänselvyys, nykysukupolvien mielestä moinen on riistoa.
Mistä mahtaa johtua eläkeläisiin kohdistuva viha? Monilla eläkeläisillä ei riitä rahat edes lääkkeisiin ja täällä jauhetaan p.skaa liian isoista eläkkeistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
159: olen eri henkilö kuin kenelle kommentoit. Meillä on 1,7 miljoonaa eläkeläistä. Mainitsemiasi ikäluokkia on yhteensä 150'000 henkilöä. Heistä osa on työssä, joku äitiysvapaalla, joku opiskelee, joku on äveriäs yrittäjä. Ihmiset siis työssäkäyvienkin kokonaisryhmässä ovat erilaisissa elämäntilanteissa.
Eläkkeensaajat ovat ylivoimaisesti suurin eturyhmä tässä maassa ja sen huomaa. Heistä valtaosa äänestää SDP:tä koska he elävät etuuksilla. Ihme että SDP vetää eläkeläisiä suosivaa politiikkaa?
Ei tosiaankaan valtaosa. Jos eläkeläinen on ollut yrittäjä, hän vihaa demareita. Maalla asuvat äänestävät keskustaa. M. muuttoa kavahtavat olivat perussuomalaisia. Nyt jättivät äänestämättä nähtyään kuvan Purrasta ja leikkuulaudasta.
Hmm, Ylen tutkimus 2023 on eri mieltä:
SDP:tä puolestaan äänestäisivät erityisesti eläkeläiset, työttömät ja työntekijät. Puolue on kuitenkin viimeisen mittauksen mukaan menettänyt asemansa johtavana työväenpuolueena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Semmoista se on kun on talouspuolue hallituksessa.
Jopa av-mammat osasivat ennustaa, että näin tulee käymään. Siitä käytiin kovasti keskustelua jo silloin kun hallitus julkaisi ensimmäiset leikkauslistansa.
Kauheasti piti vaan kiireellä leikata, seurauksia miettimättä.
Avaa nyt ne silmäsi ja korvasi ja virkistä muistiasi koskaan ei ole suomalaisia ajettu sellaiseen kurimukseen mihin Marinin hallitus meidät ajoi.
Kaivele itse muistiasi. Et taida muistaa, että silloin tuli korona ja sulki koko Euroopan ja maailman ja sitten tuli Ukrainan sota, joka nosti hintoja kovasti.
Ei ole Marinin vika nuo asiat.
Tämä nykyinen hallitus ajaa yritykset konkurssiin ja työttömyyden ennätyslukemiin, vaikka eletään aina normaalia arkea.
Ai niin kun sota on kaukaista historiaa ja niin edelleen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta eläkäläiset syövät hyvin. Se on tärkeintä, eikös.
Mitä sinä olet tehnyt tämän maan eteen muuta kuin kadehtinut elämänsä töitä tehneitä? Mene töihin ja lopeta valittaminen. Ei se joidenkin eläkeläisten elintaso tullut ilmaiseksi.
Mitä eläkeläiset on tehnyt? Vähän töitä ja nuorena eläkkeelle toisten taskuille.
Vähän töitä? Suurin osa aloittanut duunit jo 16-vuotiaina toisin kuin nykypäivän ikuiset opiskelijat jotka vielä 40-kymppisinä opiskelevat toista tutkintoa.
Munkin ex-anoppi jäi eläkkeelle postista jo m. 55-vuotiana ja olen ollut eläkkeellä siitä asti, tänä vuonna täyttää 88 vuotta. Kuka ehtii meistä nuoremmista ikäluokista olla 33+ vuotta eläkkeellä??? Ja me nuoremmat maksetaan nää eläkkeet, ei kukaan ole omaa eläkettään tienannut itse töissä ollessaan, vaan työssä olijat maksaa parhaillaan eläkkeellä olevien eläkkeet.
"Ymmärrätkö, että yhtä paljon töitä ei ole synonyymi yhtä monelle työtunnille?"
Mihinkähän sinä sitten mahdat viitata? Kun on viljalti tutkimuksia jotka kertovat että työelämän hektisyys ja kuormitus on vain kasvanut vuosi vuodelta.
Ehkä asiaa ei sieltä paisuneista julkisen sektorin organisaatioista huomaa, mutta meillä esim teollisuudessa samaa toimihenkilöiden työkuormaa pyörittää kolmannes väkimäärästä verrattuna 20 vuoden takaiseen aikaan. Ja samalla työnantajan työllistämisen kustannus on säilynyt lähes vakiona, koska työstä ulosmitattavien sivukulujen summa on kasvanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kohta on ylellisyyden huippu jos on varaa käydä huoltoasemalla syömässä tai edes kahvilla.
Huoltoasematkin kiskovat kahvista nykyisin kahvilahinnan. Kahvilassa joskus käyn, huoltoasemalta en osta yhtään mitään.
Ennen vanhaan niin junalla kuin sittemmin omalla autollakin tehdyille lomamatkoille keitettiin omat kahvit termokseen. Oli mukava mennä luonnon helmaan eväille ja jaloittelemaan, varsinkin lasten kanssa. Kahvit termokseen, eväät kylmälaukkuun !
Ei nykyisin meinaa olla varaa keittää termosta täyteen kahvia, kun sekin on niin kallista!
Mää käyn joskus bilteeman kahvilassa
Ei voisi parkua, jos palkankorotukset otettaisiin huomioon :DD Oikeastihan tuon oli pakko olla vitsi