Miksi siitä deittailusta ei synny parisuhteita ja perheitä?

Vierailija kirjoitti:

Höpöjä horiset. Ennen vanhaan sitä riiattiin. Samanlaista menoa, mutta ei sitä deittailuksi kutsuttu. Poika kävi ensin ikkunan alla heittelemässä pieniä kiviä ikkunaan, että tyttö lähtis heinävarastoon. Eikä siellä pantu. Siveellisempiä oltiin paljonkin mitä nyt. Tytöllä saattoi olla montakin riiaajaa samaan aikaan ennen kuin tiesi kenen kanssa alkaa perhettä perustamaan. Sä voit katsoa vaikka vanhoja suomifilmejä, niin saat kuvan millaista se oli.

Se mikä nyt on muuttunut, on deittailun intensiteetti. Tarjokkaita on huomattavasti enemmän kuin ennen ja kiitos siitä tindereiden. Se on aiheuttanut polarisaatiota niin miehissä kuin naisissa, vaikka usein tästä kuulee lähinnä vain miesten itkua. Toisin sanoen suositut ovat entistäkin suositumpia parimarkkinoilla ja ei-suositut vieläkin epäsuositumpia. Seksiseuraa nainen löytää aina, muttei kuitenkaan kunnollista kumppania. Mies ei edes sitä, vaan tyystin ilman mitään. Mutta silti iän ka

Suomifilmit ovat kylläkin vahvasti romantisoituja. Realistisen kuvan voi saada vaikka lukemalla Väinö Linnaa.

Nykyään halutaan harrastaa seksiä mahdollisimman monen kanssa.

Ei liian nuorena kannatakaan vakiintua. Yleensä liian tiiviit nuoruuden suhteet alkaa ahdistaa ja muutttuvat riippakiveksi. Kolmekymppisellä on paremmat edellytykset ja elämänkokemus kunnollisen kumppanin löytämiseen. Kaksikymppisellä harvoin on. Siinä jää oma nuoruus elämättä ja parhaat vuodet menee hukkaan ihan väärän ihmisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Koska silloin niin "kuului" tehdä. Ihan sama halusiko oikeasti, elämä vain meni niin. Nyt on vaihtoehtoja, ei ole pakko ottaa sitä baarissa vastaan tulevaa Jaskaa tai yhtään ketään ellei halua.

Olen 50 v. Ei silloin kun olin nuori ollut pakko ottaa mitään Jaskaa. Jaskoja riitti. Oli myös mukavia miehiä tai voi olla ihan hyvin ilmankin jos halusi. 

Ei suomalaista enää moni täysiälyinen halua. 

Itse olen 70 luvulla syntynyt. Ne paineet pariutua tuli kotoa, ympärisöstä ja yhteiskunnan mallista. Kun aloin tyyliin vain seurustella ekan mahdollisen kanssa 15 vuotiaana, niin ensimmäiset äitini sanat olivat, että "Kunpa mummi olisi ehtinyt nähdä sinun puolisosi". Minun ikääni ei mitenkään kyseenalaistettu tai epäilty, että suhde ei olisi ikuinen. Hääpukua ja tulevia lasten vaatteita alkoi vilistä puheissa ja ompelukoneella. No eihän siitä mitään love storya tullut, vaikka yhteenkin muutettiin (koska niin piti tehdä) kun olin 19 vuotias. Kärvistelin useamman vuoden, mutta lopulta sain riuhtaistua itseni irti, muiden toiveista välittämättä. Yksi pitempi suhde tuli tämän jälkeen, mutta nykyään olen jo 6 vuotta sinkku. Lapsia ei tullut, eikä ne kirkonkellotkaan soineet koskaan. Koen, että olen muuttunut ajan trendien myötä. Enää ei ole pakottavaa tarvetta parisuhteeseen, vaikka sitä rakkautta kaipaisikin. Nimeenomaan sitä rakkautta, ei riitoja ja ankeaa arkea.

N.54

Minäkin olen 70-luvulla syntynyt ja ikinä ei ole kyllä mennyt niin, että jokainen pano tarkoitti loppuiän sitoutumista ja yhteenmuuttoa. Aiemmin ei ehkä käytetty sanaa "deittailu", mutta vastaavan tyyppistä kanssakäymistä oli kyllä silloinkin.

Vierailija kirjoitti:

Ei ne työttömät, köyhät ja kouluttamattomat miehet kelvanneet ennenkään. Kyllä naiset aina ovat etsineet mahdollisimman hyviä miehiä isiksi lapsilleen.

Ennen kaikki olivat köyhiä kun pariuduttiin 20-vuotiaana. Nykyisin on keinotekoisia kriteerejä kumppanille, koska pariutuminen tapahtuu yli 40- vuotiaana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisista on tullut todella valikoivia. Jokainen etsii sitä täydellistä miestä, mutta vaikka se löytyisi niin se tuskin kelpuuttaisi näitä naisia.

Miksi ei saisi olla valikoiva? Jos sinkkuna oleminen ei ole ongelma ja elämää voi elää täydesti ilman parisuhdettakin, niin miksei pitäisi rimaa korkealla?

Syntyvyys sakkaa ja sitä mukaa tuhoutuu se länimainen yhteiskunta joka on mahdollistanut naisille päättää itse kenen kanssa pariutuu ja että perustaako perhettä. Ne kansat joissa nainen ei päätä mitään, lisääntyvät edelleen ja heitä tännekkin epätoivoissaan halutaan paikkaamaan meidän heikkoa syntyvyyttä. Tulevat harvenevat naisukupolvet kiroaa nykypäivän mukavuudenhaluiset nirppanokat alimpaan helvettiin, kun heidän lapsilukunsa päättää silloin mies ja hänen sukunsa.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen 70 luvulla syntynyt. Ne paineet pariutua tuli kotoa, ympärisöstä ja yhteiskunnan mallista. Kun aloin tyyliin vain seurustella ekan mahdollisen kanssa 15 vuotiaana, niin ensimmäiset äitini sanat olivat, että "Kunpa mummi olisi ehtinyt nähdä sinun puolisosi". Minun ikääni ei mitenkään kyseenalaistettu tai epäilty, että suhde ei olisi ikuinen. Hääpukua ja tulevia lasten vaatteita alkoi vilistä puheissa ja ompelukoneella. No eihän siitä mitään love storya tullut, vaikka yhteenkin muutettiin (koska niin piti tehdä) kun olin 19 vuotias. Kärvistelin useamman vuoden, mutta lopulta sain riuhtaistua itseni irti, muiden toiveista välittämättä. Yksi pitempi suhde tuli tämän jälkeen, mutta nykyään olen jo 6 vuotta sinkku. Lapsia ei tullut, eikä ne kirkonkellotkaan soineet koskaan. Koen, että olen muuttunut ajan trendien myötä. Enää ei ole pakottavaa tarvetta parisuhteeseen, vaikka sitä rakkautta kaipaisikin. Nimeenomaan sitä rakkautta, ei riitoja

-75 syntynyt, en jaa kokemustasi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska silloin oli pakko löytää äkkiä joku ettei jää vanhaksi piiaksi. Sitten lapsia tuli eikä erikseen mietitty, haluaako niitä. 

Parempi, että ajat ovat muuttuneet. Ei varmaan ollut häävi lapsuus monilla heistä, jotka hankittiin ilman että vanhemmat olisivat heitä erityisesti halunneet. 

Jeps. Parisuhteet helvettiä, väkivaltaisia, henkistä väkivaltaa, pettämistä. 

Pitäisköhän siinä vaiheessa vetää yks yhteen, että kumpikin on aika paska ihminen😅😅

Vierailija kirjoitti:

Itse olen 70 luvulla syntynyt. Ne paineet pariutua tuli kotoa, ympärisöstä ja yhteiskunnan mallista. Kun aloin tyyliin vain seurustella ekan mahdollisen kanssa 15 vuotiaana, niin ensimmäiset äitini sanat olivat, että "Kunpa mummi olisi ehtinyt nähdä sinun puolisosi". Minun ikääni ei mitenkään kyseenalaistettu tai epäilty, että suhde ei olisi ikuinen. Hääpukua ja tulevia lasten vaatteita alkoi vilistä puheissa ja ompelukoneella. No eihän siitä mitään love storya tullut, vaikka yhteenkin muutettiin (koska niin piti tehdä) kun olin 19 vuotias. Kärvistelin useamman vuoden, mutta lopulta sain riuhtaistua itseni irti, muiden toiveista välittämättä. Yksi pitempi suhde tuli tämän jälkeen, mutta nykyään olen jo 6 vuotta sinkku. Lapsia ei tullut, eikä ne kirkonkellotkaan soineet koskaan. Koen, että olen muuttunut ajan trendien myötä. Enää ei ole pakottavaa tarvetta parisuhteeseen, vaikka sitä rakkautta kaipaisikin. Nimeenomaan sitä rakkautta, ei riitoja

 

Olen eri mieltä. Ei ollut mitään paineita pariutua.

-70

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisista on tullut todella valikoivia. Jokainen etsii sitä täydellistä miestä, mutta vaikka se löytyisi niin se tuskin kelpuuttaisi näitä naisia.

Miksi ei saisi olla valikoiva? Jos sinkkuna oleminen ei ole ongelma ja elämää voi elää täydesti ilman parisuhdettakin, niin miksei pitäisi rimaa korkealla?

Syntyvyys sakkaa ja sitä mukaa tuhoutuu se länimainen yhteiskunta joka on mahdollistanut naisille päättää itse kenen kanssa pariutuu ja että perustaako perhettä. Ne kansat joissa nainen ei päätä mitään, lisääntyvät edelleen ja heitä tännekkin epätoivoissaan halutaan paikkaamaan meidän heikkoa syntyvyyttä. Tulevat harvenevat naisukupolvet kiroaa nykypäivän mukavuudenhaluiset nirppanokat alimpaan helvettiin, kun heidän lapsilukunsa päättää silloin mies ja hänen sukunsa.

Itse asiassa syntyvyys on ollut jo pitkään laskussa kaikkialla maailmassa, ja joidenkin arvioiden mukaan kuolleisuus on jo syntymistä suurempaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska silloin oli pakko löytää äkkiä joku ettei jää vanhaksi piiaksi. Sitten lapsia tuli eikä erikseen mietitty, haluaako niitä. 

Parempi, että ajat ovat muuttuneet. Ei varmaan ollut häävi lapsuus monilla heistä, jotka hankittiin ilman että vanhemmat olisivat heitä erityisesti halunneet. 

Ei ole häävi vanhuus tai muutenkaan yhteiskunnan turva näillä vapaaehtoisesti lapsettomiksi jäävillä.

Miksei ole? En tarvitse yhteiskunnan tukea. Sitä varten olen opiskellut ja tehnyt töitä ja säästänyt ja sijoittanut. Ihmisistä en tule pitämään silloinkaan, enkä kaipaa ympärilleni mitään hoivaajia. Ostan palvelut joita tarvitsen.

Helpompaa säästää ja sijoittaakin, kun ei ole ylimääräisiä suita ruokittavana.

Yliopistossa leimattaisi mielisairaaksi jos nykyään alkaisi iskemään ketään. Olen nähnyt, että ystävyyssuhteita siellä ei juurikaan synny. Useimmat naiset ovat n. 20, itse olen lähes 40. Jos alkaisin käydä bileissä niin namusedäksihän siinä leimauduttaisiin.

Karjamarkkinat

Aijaa, minä olen 70-luvulla syntynyt nainen ja en todellakaan mennyt kenen tahansa kanssa yhteen silloin nuoruudessa. Kyllä minä olin todella valikoiva ja onneksi olinkin, väistin monen luodin ja se kenen kanssa suhteeseen sitten aloin on pysynyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisista on tullut todella valikoivia. Jokainen etsii sitä täydellistä miestä, mutta vaikka se löytyisi niin se tuskin kelpuuttaisi näitä naisia.

Miksi ei saisi olla valikoiva? Jos sinkkuna oleminen ei ole ongelma ja elämää voi elää täydesti ilman parisuhdettakin, niin miksei pitäisi rimaa korkealla?

Syntyvyys sakkaa ja sitä mukaa tuhoutuu se länimainen yhteiskunta joka on mahdollistanut naisille päättää itse kenen kanssa pariutuu ja että perustaako perhettä. Ne kansat joissa nainen ei päätä mitään, lisääntyvät edelleen ja heitä tännekkin epätoivoissaan halutaan paikkaamaan meidän heikkoa syntyvyyttä. Tulevat harvenevat naisukupolvet kiroaa nykypäivän mukavuudenhaluiset nirppanokat alimpaan helvettiin, kun heidän lapsilukunsa päättää silloin mies ja hänen sukunsa.

Tehkää sitten lisääntymisestä naiselle houkuttelevampaa ja vähemmän riskialtista. Sekin on mahdollista.

Tämä yhteiskunta rakennettu sellaiseksi, ettei tänne lapset sovi. Vanhemmuutta ei arvosteta ja se on iso taloudellinen riski. 

Vierailija kirjoitti:

Yliopistossa leimattaisi mielisairaaksi jos nykyään alkaisi iskemään ketään. Olen nähnyt, että ystävyyssuhteita siellä ei juurikaan synny. Useimmat naiset ovat n. 20, itse olen lähes 40. Jos alkaisin käydä bileissä niin namusedäksihän siinä leimauduttaisiin.

Sun ensimmäinen virhe on välittää siitä mitä muut ajattelevat. Mutta olen kyllä muuten samaa mieltä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisista on tullut todella valikoivia. Jokainen etsii sitä täydellistä miestä, mutta vaikka se löytyisi niin se tuskin kelpuuttaisi näitä naisia.

Miksi ei saisi olla valikoiva? Jos sinkkuna oleminen ei ole ongelma ja elämää voi elää täydesti ilman parisuhdettakin, niin miksei pitäisi rimaa korkealla?

Syntyvyys sakkaa ja sitä mukaa tuhoutuu se länimainen yhteiskunta joka on mahdollistanut naisille päättää itse kenen kanssa pariutuu ja että perustaako perhettä. Ne kansat joissa nainen ei päätä mitään, lisääntyvät edelleen ja heitä tännekkin epätoivoissaan halutaan paikkaamaan meidän heikkoa syntyvyyttä. Tulevat harvenevat naisukupolvet kiroaa nykypäivän mukavuudenhaluiset nirppanokat alimpaan helvettiin, kun heidän lapsilukunsa päättää silloin mies ja hänen sukunsa.

Miehet ovat siis ongelma.