Poika ei saa edes hakemalla oikeaa apua. Tähänkö meidän yhteiskunta on mennyt?

Vierailija kirjoitti:

Nykyään opiskelijoiden on vaikea löytää kavereita, koska niin monet viettävät vapaa-aikansa somessa, eivätkä edes halua tutustua uusiin ihmisiin. Ei siellä tunneilla ehdi tutustua, kun pitää keskittyä opetukseen. Koulun jälkeen mennään suoraan kämpälle ja maataan sängyssä väsyneenä. Siinä käy niin, ettei ole kavereita, ei tee mitään ja masentuu. Uniongelmiakin tulee, kun fyysistä rasitusta ei ole. 

Ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoilla on paljon tapahtumia, joissa voi tutustua muihin opiskelijoihin. 

Olen sairastanut vaikeaa masennusta ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Mulle paras lääke ei ollut terapia eikä lääkkeet, vaan tekeminen ja meneminen. Terapiassa sain vatvoa pahaa oloani tappiin asti, mutta mitä se auttaa, jos en itse tee mitään oloni eteen? 

Voit kysyä pojaltasi, että tähänkö käytät elämäsi. Ei syyllistäen, vaan herätellen. Jotta pääset taas elämään, pitää mennä epämukavuusalueelle.

Arki lähtee toimimaan pienistä askelista. Ensinnäkin, lopetat siivoamisen. Annat hoitaa itse, vaikka roskapussi kerrallaan. Ja jos vie edes sen roskapussin, tosi jees, huomenna jaksat taas vähän enemmän. Kaikki pienet askeleet eteenpäin on hyvä. Älä infantilisoi, sitä ihmiset tuntuu mt-ongelmaiselle tekevän, vetävät lapsen tasolle, kun pitäisi voimaannuttaa. 

Masentuneen pitää jaksaa tehdä se nousu itse, sillä vain siten saa kestävän lopputuloksen. Tunnen sossu ja lääkekierteessä pyöriviä mt-ongelmaisia, jotka ovat ongelmaisia, koska he eivät halua ottaa vastuuta elämästään. Vastuu on sossulla, lääkärillä, traumoilla, ahdistuksella, kaikilla muilla paitsi MULLA. Onhan se s**tanan ahdistavaa todeta, että minä ihan itse teen tätä itselleni, peili käteen. 

Poikasi pitää mennä epämukavuusalueelleen. Askel kerrallaan. Sitten hän pääsee ylös. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksipä vaivautua siivoamaan itse, kun tietää, että äiti tulee vkl ja hoitaa asian? Miksipä käydä kaupassa, kun tietää, että äiti tuo vkl kassillisen ruokaa? Anna nyt hyvä ihminen pojan itsenäistyä kunnolla, älä ramppaa siellä alvariinsa. Käy vaikka vain kerran kuukaudessa ilman ruokakassia. Käytte vaikka silloin kaupassa ja saat opetettua hänelle ruoanlaittoa, ilmeisesti kun se unohtui sinulta tekemättä siinä vaiheessa, kun hän asui kotona.

Kun tässä ei ole kyse laiskuudesta, vaan mun poika on oikeasti sairas. En mä todellakaan jätä häntä yksin. Helpottaa edes vähän mun oloa kun näen hänet kerran viikossa ja tiedän, että ainakin hetken koti on siisti ja turvallinen ja ruokaa on. Mutta en mäkään tätä loputtomasti jaksa ja sekin pelottaa. Ap

Tiedän tunteen. Tämä on meillä niin monasti koettu. En jaksaisi enää, mutta on pakko yrittää olla tukena lapselleni. Alkaa vain itselläkin olla tosi kurja olo. Kun saisi joskus viettää muutaman kuukauden ilman näitä ikuisia huolia ja murheita, että voisi nauttia elämästä.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisellä on oikeus elää miten haluaa, tahdonvastaiseen hoitoon viemisen kynnys on todella korkea. Jos pojalla ei ole halua itse korjata tilannetta, niin ei siihen yhteiskuntakaan pysty. 

Psykoosissa olevan henkilön hoidotta jättäminen on epäinhimillistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Usein mielenterveysongelmat puhkeavat tuollaisissa nivelvaiheissa kuten omilleen muutto ja opiskelun aloitus. Yleensä joitain merkkejä on näkynyt ennestäänkin. 

Tämä on jännä. Rehellisesti voin sanoa, että en olisi koskaan uskonut. Koulu on aina sujunut hyvin, kavereita on ollut, inttiä kävi vuoden ja odotti yliopistoa ja omilleen muuttoa kauan. En tiedä mitä kävi tai missä välissä. Vai olinko vain niin tyhmä etten huomannut mitään. Ap

Vaikeampi mt-sairaus iskee yleensä yllättäen. Eräs entinen masennuspotilas kertoi heränneensä aamulla terveenä ja tyytyväisenä. Yhtäkkiä kesken tavallisen  mukavan päivän hänen ylleen "lankesi musta pilvi", joka pysyi kauan. Hän oli sairastunut vakavaan mt-sarauteen ja joutui hoitoon.  

En haluaisi huolestuttaa, mutta jos opinnot eivät etene, niin ehdottomasti kannattaa hakea sairaslomaa. Opintotukikuukausia ei kannata käyttää, jos opinnot eivät etene. Se voi tulla nimittäin vastaan myöhemmin ja sitten pulmaksi muodostuu opintojen rahoitus. 

Hohhoijaa. Miksi te akat paapotte aikuisia vemputtajianne? Yksikään mies ei tekisi tällaista naisen eteen. Jos mies on perheen johtaja, niin miksei hän ole tekemässä asioille jotain? Miksi se on aina akka joka paapoo poikaa?

Vierailija kirjoitti:

Kaikki apu ja etuoikeudet menee keski-ikäisille naisille. Kun lapsille tai miehille sanotaan, että hae apua, niln se ei tarkoita mitään, on vain vastuunpakoilua. Ei varsinkaan pojille ole mitään apuja. Suomessa on aina syyllisyysolettama, että pahoinvoivat pojat on luonteeltaan pahoja. Poikien rooli on olla vain syntipukkina.

Keski-ikäisenä naisena en kyllä aina ole saanut apua kun olen tarvinnut. Olen joutunut rautalangasta terveyskeskuksessa vääntämään että oikeasti nyt pitää toimia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisellä on oikeus elää miten haluaa, tahdonvastaiseen hoitoon viemisen kynnys on todella korkea. Jos pojalla ei ole halua itse korjata tilannetta, niin ei siihen yhteiskuntakaan pysty. 

 

Psykoosissa olevan henkilön hoidotta jättäminen on epäinhimillistä.

 

Ihmisillä on aivan epärealistinen käsitys mielenterveyshäiriöiden hoidosta. Sisko oli psykoosissa ja niin syvällä, että makasi asuntonsa lattialla, kun pelkäsi vainoojien ampuvat hänet ikkunan läpi. Silti hänet lähetettiin sairaalasta kotiin, koska ei ollut vaaraksi itselleen tai muille.

Tuosta sotkusta täysin päinvastainen esimerkki. Siskon asunnossa kylpyhuoneessa kaikki kosmetiikkapullot oli järjestetty hyllylle senttimetrien tarkkuudella ruudukkoon etiketit samaan suuntaan. Tämä oli hänen ovela suunnitelmansa käräyttää asunnossa muka vierailevat vainoojat, että siirtelemällä pulloja he paljastuisivat. 

Vierailija kirjoitti:

Aloitus taitaa olla provo

Jos on, niin se ei poista sitä tosiseikkaa, että hyvin moni pyykkisesti sairas on ilman hoitoa. Sen voi kukin todeta ihan vain liikkumalla jonkun suuremman kaupungin kaduilla, kaupoissa, liikennevälineissä. Moni asuu sairaan naapurina. Joskus naapurit onnistuvat saamaan potilaalle hoitoa, kun omaiset eivät onnistu siinä.

"Jos nyt ensin lopetetaan se narkkaaminen ja sitten mietitään uudestaan.

Ei sitä ahdistusta siellä omassa kodissa pitäisi olla.

Lisäksi kannattaa huomioida, että syömättömyys eli alhainen verensokeri aiheuttaa nälkäkiukkua ja apaattisuutta.

Ihminen on aikuisenakin kuin taapero, joka alkaa kiukuttelemaan jos ei syö ja nuku tarpeeksi.

Jos laiminöyö perustarpeita ja kehon metaboliikka häiriintyy, ja sitten kävelee lääkärille ihmettelemään kun on hassuja ajatuksia, niin aivan vissisti sieltä lyödään diagnoosi ja lääkkeet kouraan.

Terveelliset elintavat ja rutiinit ensiksi kuntoon, sitten mietitään että oliko jotain muutakin vikana.

Vammaista tämä nykyajan touhu kun jengi ei syö ja sitten ihmettelee kun on paha mieli."

 

Ahdistusta voi olla ihan omassa kodissakin, se ei ole mitenkään outoa. Ahdistukseen voi myös kuulua ruokahaluttomuus, jolloin ei ole kyse perustarpeiden laiminlyönnistä, vaan juurikin siitä että on sairastunut, no esim. vaikka yleistyneeseen ahdistuneisuushäiriöön. Terveellisiä elämäntapoja ja rutiineita on hyvin vaikea saada kuntoon, jos on sairastunut.

Vierailija kirjoitti:

Hohhoijaa. Miksi te akat paapotte aikuisia vemputtajianne? Yksikään mies ei tekisi tällaista naisen eteen. Jos mies on perheen johtaja, niin miksei hän ole tekemässä asioille jotain? Miksi se on aina akka joka paapoo poikaa?

Äidin rakastavat lapsiaan. Lapsen eteen tekee sen minkä osaa ja pystyy. Ei lapsiaan voi jättää tyhjän päälle omin nokkineen kun lapsi voi huonosti.

Miksi et ap vastaa yksinkertaiseen kysymykseen: MISSÄ ON POJAN ISÄ?

Miten olette vanhempina poikanne traumatisoineet? Katsokaa peiliin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksipä vaivautua siivoamaan itse, kun tietää, että äiti tulee vkl ja hoitaa asian? Miksipä käydä kaupassa, kun tietää, että äiti tuo vkl kassillisen ruokaa? Anna nyt hyvä ihminen pojan itsenäistyä kunnolla, älä ramppaa siellä alvariinsa. Käy vaikka vain kerran kuukaudessa ilman ruokakassia. Käytte vaikka silloin kaupassa ja saat opetettua hänelle ruoanlaittoa, ilmeisesti kun se unohtui sinulta tekemättä siinä vaiheessa, kun hän asui kotona.

Kun tässä ei ole kyse laiskuudesta, vaan mun poika on oikeasti sairas. En mä todellakaan jätä häntä yksin. Helpottaa edes vähän mun oloa kun näen hänet kerran viikossa ja tiedän, että ainakin hetken koti on siisti ja turvallinen ja ruokaa on. Mutta en mäkään tätä loputtomasti jaksa ja sekin pelottaa. Ap

En usko että on sairas, tuota on paljon nuorissa pojissa. Eivät ole tottuneet siivoamaan, kokkaamaan tai suunnittelemaan mitään. Muuta kuin pelaamista. 

Itsellä oli samanlainen poika, sotki kuin sika, laittoi jotain pihviä likaisella pannulla, tilasi pitsoja niin että koko eteinen oli täynnä pitsalaatikoita että piti yli hyppiä.  En käynyt koskaan siivoamassa vain jeesustelimme yhdessä sitä sotkua. Opiskeli kumminkin ja lopulta kun löytyi kiva puoliso niin alkoi järkiintyä, imuroida ym normaalia. 

Toivon jaksamista niille monille vanhemmille jotka ovat tässä tilanteessa tänäänkin. Osa saa apua, osa toipuu itsekseen, osa päätyy itsemurhaan. Nämä kaikki vaihtoehdot on nähty. Valitettavasti. On hyvä tiedostaa että osalla pojista aivojen kypsyminen tapahtuu vasta noin 23-25v (tästä on tieteellistä näyttöä)  ja sen vuoksi osa, varsinkin pojista ,eivät ole kykeneviä vielä toimimaan itsenäisesti. Ihan omassa lähipiirissäkin tätä nähnyt. Oman kokemuksen mukaan jos poika on erityisesti "suojeltu" äidin puolelta eli ei ole joutunut kotonaan tekemään kotitöitä, on kuskattu harrastuksiin, hoidettu aikatauluja ja pahimmassa tapauksessa sovittu kesätyötkin lapsen puolesta jne. Moni vanhemmista tekee tätä ns. hyvää hyvyyttään, jotta nuori jaksaisi käydä koulua, harrastaa, tavata kavereita, opiskella ja mitä nyt ns normaaliin nuoruuteen (vanhempien mielestä) kuuluukaan. Eli  huoleton nuoruus. 

Elämänmuutos onkin sitten liian suuri kun yhtäkkiä pitääkin hoitaa kaikki itse, yliopisto opinnot vaativat oikeasti paljon itseohjautuvuutta, aikatauluttamista ja sitten pitäisi nuo arkiasiatkin vielä hoitaa. ehkä monelle nuorelle tekisi oikeasti hyvää ns välivuosi, tehdä vähän töitä (ikävä kyllä onnistuu huonosti nykypäivänä) ja oikeasti vähän harjoitella tuota omien asian hoitamista. Ja sitten pitää vain kestää sekin että jos nuori sitten omasta tahdostaan asuu "sikolätissä" niin kyllä se yleensä pikkuhiljaa alkaa hoitua sitten kuitenkin.

Toki vakavat psyykkiset häiriöt ovat sitten ihan todellisia myös kuten Ap:n pojalla todennäköisesti. Jos mikään muu ei auta, niin poika pitää viedä jossain kohtaa päivystykseen, tuoda esille todelliset ongelmat ja vaikka sitten toistuvastikin, mutta on selvä että ap:n poika tarvitsee todellista hoitoa ennemmin tai myöhemmin. Valitettavasti se vaatii nykypäivänä aika paljon vaivaa ennenkuin mihinkään pääsee. Se on iso ongelma tänä päivänä. 

Hei, etsi pojan kaupungista psykoterapeuttikoulutettava ja kysy koulutuspsykoterapiajaksoa jos ei psykoterapiaan pääse. 

Tuo tilanne voi olla mitä vaan. Mutta ihan "riittää" paniikkihäiriö pääoireena ja joukossa muita ahdistuneisuushäiriön oireita ja masennusta.

Poika tarvitsee enemmän nyt apua! Kysy häneltä saatko etsiä lisäapuja ja tulla ekalla käynnillä mukaan. Sano hänelle että sinulle ei tarvitse kertoa koko tilannetta jos hän ei halua, mutta toivot että poika menee avun piiriin. Ja luo uskoa. Tämä on elämää joskus ja näistä selvitään.

Vierailija kirjoitti:

Nykyään opiskelijoiden on vaikea löytää kavereita, koska niin monet viettävät vapaa-aikansa somessa, eivätkä edes halua tutustua uusiin ihmisiin. Ei siellä tunneilla ehdi tutustua, kun pitää keskittyä opetukseen. Koulun jälkeen mennään suoraan kämpälle ja maataan sängyssä väsyneenä. Siinä käy niin, ettei ole kavereita, ei tee mitään ja masentuu. Uniongelmiakin tulee, kun fyysistä rasitusta ei ole. 

Kukaan ei halua ystävystyä ongelmaisen ihmisen kanssa. Nykyihminen haluaa, että on aina kivaa ja ystävien kanssa jutellaan kepeitä. Pitäisi myös olla rahaa käydä kalliissa kahvilassa tms. Joku voi löytää kavereita pahasti syrjäytyneestä porukasta, mutta se voi johtaa lisäongelmiin.

Vierailija kirjoitti:

Miksi et ap vastaa yksinkertaiseen kysymykseen: MISSÄ ON POJAN ISÄ?

Miten olette vanhempina poikanne traumatisoineet? Katsokaa peiliin.

Entä mikä diagnoosi sinulla on?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hohhoijaa. Miksi te akat paapotte aikuisia vemputtajianne? Yksikään mies ei tekisi tällaista naisen eteen. Jos mies on perheen johtaja, niin miksei hän ole tekemässä asioille jotain? Miksi se on aina akka joka paapoo poikaa?

Äidin rakastavat lapsiaan. Lapsen eteen tekee sen minkä osaa ja pystyy. Ei lapsiaan voi jättää tyhjän päälle omin nokkineen kun lapsi voi huonosti.

(Miehet voivat. Olen eri)

Pojat tarvitsevat perään katsomista n. 25v saakka. Ravinto, lepo, liikunta, päivärytmi, siisteys, sosiaaliset suhteet. Niistä pitää muistuttaa ja vähitellen oppivat.