Ystävä lapsenvahdiksi ja hän suuttui tarjotusta summasta.
Olemme siis molemmat pienituloisia jonka vuoksi minä teen tarkat laskelmat paljonko minulla on varaa käyttää.
Olen jo kuukausia odottanut yhtä menoa mikä minulla on ja pääsen vihdoin yksin sinne kun äitini lupasi olla lapsenvahti.
No eilen ystäväni soittaa että onko minulla antaa hänelle 50€ kun joku lasku on menossa ulosottoon. Vastasin että minulla ei ole yhtään ylimääräistä. Hän oli ihan kauhuissaan niin kerroin että minulla on 50€ varattuna bensakuluihin kun äitini hakee X:n luotani ja tuo takaisin, mutta jos haluat olla lapsenvahti niin voin antaa tuon 50€ sinulle ja äitini ei tarvitse lähteä yhden päivän vuoksi ajamaan tänne. Kerroin että täällä on myös syötävää ja että tulisin seuraavana päivänä kahden aikoihin.
Hän haukkui että ei kukaan tuolla summalla ole yli vuorokautta lapsenvahti ja suostuu vain jos maksan hänelle sitten myöhemmin vielä lisää 50€
Sitten järjetön siirtyminen kun en tähän suostunut ja hän löi luurin korvaan. Pitäisikö minun nyt yrittää soittaa ja pyytää anteeksi vai pitäisikö hänen pyytää minulta? Mitä mieltä?
Ja sanottakoon vielä että olisin lainannut hänelle sen rahan jos minulla olisi, mutta ei ole!
Kommentit (87)
Eli äitisikö ei pääse vai miksi ystäväsi olisi pitänyt tulla tuplahinnalla lasta hoitamaan?
Ei sinun velvollisuus ole tukea ystävän taloutta. Tuo ehdotuksesi oli ihan sopiva. Yleensä kun ystäville ei tarjota rahaa vaan toimitaan vastavuoroisesti. Tuo ei ole ystävä, vaan hyväksikäyttäjä.
Vierailija kirjoitti:
Eli äitisikö ei pääse vai miksi ystäväsi olisi pitänyt tulla tuplahinnalla lasta hoitamaan?
Tottakai äitini pääsee, mutta tarjosin tuota 50€ siksi että sen olin varannut äitini bensakuluihin ja ystäväni olisi saanut tuon siihen laskuunsa.
ap
Et laske omalle vapaa-ajallesi hintaa?
Ystäväsi olisi laittanut 50€ kaljalaatikkoon, kahteen röökitoppaan ja pakettiin metfurstia. Tänään olisi ryypännyt Kalen ja Veijon kanssa, ehkä ottanut pari Rivoa kyytipojaksi ja polttanut loppuillasta tsjointin.
Mä voin tulla, mulla on kaksi laskua jotka menee ulosottoon = 50 eukua.
Vierailija kirjoitti:
Onko sun äiti yhtä pa kuin sinä?
Hyvä kysymys, miksi muuten omalle äidille pitää maksaa matkakuluja?
Antaa ystävän jäähtyä keskenään. Vaikka hautaan saakka, jos ei ymmärrä asiaa siihen mennessä.
Vierailija kirjoitti:
Onko sun äiti yhtä pa kuin sinä?
Ei hänen eläke mikään iso ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sun äiti yhtä pa kuin sinä?
Hyvä kysymys, miksi muuten omalle äidille pitää maksaa matkakuluja?
Vastasinki jo että äitini on työkyvyttömyyseläkkeellä ollut jo tovin, ja tuo eläke ei hirveän iso ole.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sun äiti yhtä pa kuin sinä?
Hyvä kysymys, miksi muuten omalle äidille pitää maksaa matkakuluja?
Kyllä minäkin antaisin bensarahat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sun äiti yhtä pa kuin sinä?
Hyvä kysymys, miksi muuten omalle äidille pitää maksaa matkakuluja?
Ja jos kummallakin vähän rahaa miksi äiti hakee lapsen eikä hoida sitä ap luona?
Vierailija kirjoitti:
Puhut itsesi pussiin...
???!
ap
En kyllä tuollaiselle "ystävälle" uskaltaisi edes antaa lastani hoitoon. Toisaalta eipä ole koskaan täytynyt isovanhemmille maksaa, jos joskus ovat lapsen kanssa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sun äiti yhtä pa kuin sinä?
Hyvä kysymys, miksi muuten omalle äidille pitää maksaa matkakuluja?
Ja jos kummallakin vähän rahaa miksi äiti hakee lapsen eikä hoida sitä ap luona?
Jos vaikka ap:lle tulee seuralainen tai äidillä on joku muu juttu miksi pitää olla hänen luonaan, syitä voi olla monia..
Vierailija kirjoitti:
En kyllä tuollaiselle "ystävälle" uskaltaisi edes antaa lastani hoitoon. Toisaalta eipä ole koskaan täytynyt isovanhemmille maksaa, jos joskus ovat lapsen kanssa...
Eihän ap mitään hoidosta maksa, bensaraha on ihan ymmärrettävä
Ei sun tarvitse.