Olen antanut vaimoni jäädä kotirouvaksi

Hei, kivan kuuloista elämää. Olen oman elämäni kotiäiti / kotirouva. Yh ja elän lähinnä pääomatuloilla. Arki on kiireistä. Hoidan kodin, auton ja mökin - ja lapset. Toki vapaatakin aika on. En ehtisi tähän menoon käydä töissä, tai sitten olisin uupunut. 

Vierailija kirjoitti:

Hei, kivan kuuloista elämää. Olen oman elämäni kotiäiti / kotirouva. Yh ja elän lähinnä pääomatuloilla. Arki on kiireistä. Hoidan kodin, auton ja mökin - ja lapset. Toki vapaatakin aika on. En ehtisi tähän menoon käydä töissä, tai sitten olisin uupunut. 

Olen sopivan tyhmä ja samalla sopivan fiksu tähän elämäntyyliin. 

Vierailija kirjoitti:

Mitäs tapahtuu siinä vaiheessa, kun lapset tulevat täysi-ikäisiksi ja muuttavat pois kotoa? Nainen voi olla siinä vaiheessa alle viisikymppinen ja elämää olla jäljellä 40 vuotta

 

Ajattelusi on tosi mustavalkoista. Tilanteita on erilaisia. Luulen, että minunkaltaiseni tilanne on kotiäitien kesken, ainakin tuntemieni, yleinen. Ajauduin kotiäidiksi, kun saimme lapset pienellä ikäerolla ollessani vähän yli 30v. Olin yliopistokoulutettu maisteri ja tehnyt töitä myös opiskeluajan. Valmistuttuani tein oman alan asiantuntijatöitä. Miehellä oli paljon töitä ja hän on aina menestynyt taloudellisesti erinomaisesti. Olimme naimisissa ja avioehtoa  ei ole. Tukiverkkoja ei asunut lähellä eikä niitä ollut. 

Nyt olen lähes 50v. Olen tehnyt osa-aikatyötä  ja suunnittelen muutakin. Olen opiskellut lisää. Harrastanut. Taloudellinen tilanteemme on erinomainen. Sain vielä ison perinnönkin. Lapset ovat menestyneet hienosti

Omassakin tuttavapiirissä ne kotirouvien lapset nimenomaan ovat tasapainoisia, myös omat lapseni, jotka ainakin tässä vaiheessa tekevät uraa (ei vielä lapsia). Itse en ole koko ajan kotirouva ollut, vain lasten ollessa pieniä ja nyt sitten vanhempana eli jäin alle viisikymppisenä kymmenen vuotta sitten kotiin. 

Uraihmisillä ei välttämättä ole ollut paljon aikaa lapsille, toki perheitä on tässä erilaisia. Omat vanhempani jäivät etäisiksi, uraihmisiä molemmat ja kutsumusammatissa. Mitään pahaa heistä ei kyllä ole sanottavana, siihen aikaan lapset kasvatettiin itsenäisiksi. Käytännössä lapset kasvoivat vapaan kasvatuksen periaatteella, minäkin. 

Vierailija kirjoitti:

Mun aviomies on DI. Kyllä avio. Mä nautin siitä, että voin kulkea pitkin meidän puutarhaa ja katsoa kaikkea tätä ylellisyyttä, mitä meillä on. Kaikki on niin siistiä ja kontrolloitua. Rikkaus ei ole vain rahassa se on elämäntapa. Koko maailma on avoinna meille. Kun mä kävelen jossain kaupungilla, katson niitä, jotka eivät osaa edes pukeutua kunnolla. Vanhat vaatteet, rikkinäiset kengät. Ihan kuin köyhyys tarttuisi.

Ehkä se on surullista, mutta ei se ole mun ongelma. Mun elämä on täällä. Meillä on autot, iso talo, ei mitään hätää.

Mies tulee kotiin illalla, ja heti huomaan sen ilmeestä, että sillä oli taas täydellinen päivä töissä. Täällä ei ole sitä stressiä, sitä rahattomuutta, jota jollain muilla voi olla. Mies näyttää aina niin itsevarmalta - se on helppoa, kun sulla on kaikki tämä tuki ympärilläsi.

Kun illallinen on valmis, me istutaan yhdessä, ja jollain tavalla se tuntuu aina niin itsestääns

Js kolmea lajia leikkeleitä on aina pöydässä?

Vierailija kirjoitti:

Hyvä päätös, sillä saa takuueläkkeen, kun se aika koittaa. Takuueläke on lähes tonnin kuussa eikä siitä mene veroa, jos ei ole muuta tuloa. Jos rouva jää aikanaan leskeksi, niin hän saa myös leskeneläkkeen. Eli eläkepäivillään saa lähes saman kuin  ne, jotka ovat pienellä palkalla 40 vuotta raataneet. Sinä tietysti huolehdit nyt hänen hyvinvoinnistaan.

Leskeneläkkeessä on nykyisin ikäraja. 1975 syntyneet ja nuoremmat saa sitä vain 10 vuotta. 

Ajattelusi on tosi mustavalkoista. Tilanteita on erilaisia. Luulen, että minunkaltaiseni tilanne on kotiäitien kesken, ainakin tuntemieni, yleinen. Ajauduin kotiäidiksi, kun saimme lapset pienellä ikäerolla ollessani vähän yli 30v. Olin yliopistokoulutettu maisteri ja tehnyt töitä myös opiskeluajan. Valmistuttuani tein oman alan asiantuntijatöitä. Miehellä oli paljon töitä ja hän on aina menestynyt taloudellisesti erinomaisesti. Olimme naimisissa ja avioehtoa  ei ole. Tukiverkkoja ei asunut lähellä eikä niitä ollut. 



Nyt olen lähes 50v. Olen tehnyt osa-aikatyötä  ja suunnittelen muutakin. Olen opiskellut lisää. Harrastanut. Taloudellinen tilanteemme on erinomainen. Sain vielä ison perinnönkin. Lapset ovat menestyneet hienosti

Omassakin tuttavapiirissä ne kotirouvien lapset nimenomaan ovat tasapainoisia, myös omat lapseni, jotka ainakin tässä vaiheessa tekevät uraa (ei vielä lapsia). Itse en ole koko ajan kotirouva ollut, vain lasten ollessa pieniä ja nyt sitten vanhempana eli jäin alle viisikymppisenä kymmenen vuotta sitten kotiin. 

Uraihmisillä ei välttämättä ole ollut paljon aikaa lapsille, toki perheitä on tässä erilaisia. Omat vanhempani jäivät etäisiksi, uraihmisiä molemmat ja kutsumusammatissa. Mitään pahaa heistä ei kyllä ole sanottavana, siihen aikaan lapset kasvatettiin itsenäisiksi. Käytännössä lapset kasvoivat vapaan kasvatuksen periaatteella, minäkin. 

 

Olen tuo jolle vastasit. Joo,  todella hyvä puoli pitkässä kotiäitiydessä oli se, että aikaa oli paljon lapsille. Kuuntelin heitä, keskusteltiin paljon. Tuin kaikessa.  Luin, tehtiin kehittäviä tehtäviä, pelattiin, musisoitiin, askarreltiin, piirrettiin, liikuttiin paljon, valmistettiin ruokaa ym. Lapset saivat harrastaa monenlaista, matkailla paljon, olla mökillä. Varmaan näistäkin syistä heistä tuli tasapainoisia, iloisia ja reippaita sekä tosi fiksuja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Antanut?

Antanut.

Ap

Meillä sen päätin minä itse, ei mieheni, muttei hänellä ollut mitään sitä vastaankaan tietenkään.

Kotiäitiys on ihanin vaihe elämässä ollut itselläni.