Naiset, jotka eivät halua sitoutua suhteeseen, vaan viettää aina omaa aikaa

En jaksanut lukea koko tekstiä mutta sanonpahan vaan että kun vihdoin olen saanut lapset kasvatettua yksinhuoltajana maailmalle, lentäneet pesästä ja ikää on 46, en todellakaan aio ottaa miestä vastuksikseni enää ikinä. En halunnut uutta miestä lasten elämää sotkemaan ja nyt kun ovat omillaan en todellakaan halua miestä omaa elämääni sotkemaan. Se juna meni jo.

Ööööh. 

Vierailija kirjoitti:

En jaksanut lukea koko tekstiä mutta sanonpahan vaan että kun vihdoin olen saanut lapset kasvatettua yksinhuoltajana maailmalle, lentäneet pesästä ja ikää on 46, en todellakaan aio ottaa miestä vastuksikseni enää ikinä. En halunnut uutta miestä lasten elämää sotkemaan ja nyt kun ovat omillaan en todellakaan halua miestä omaa elämääni sotkemaan. Se juna meni jo.

Ap taitaa sittenkin olla kodinhoitajaa ja seuraneitiä vailla. Nainen ei saisi mennä oman mielensä mukaan, vaan aina pitäisi olla passissa kotona ap:ta varten.

Hän voi olla autisti. Tai sitten ei oikeasti pidä susta niin paljon kuin väittää.

Vierailija kirjoitti:

Seurusteltiin melkein 2v, nainen oli tuollainen. 6v myöhemmin taas satunnaisesti nähty ja vietetty aikaa. Vaikka vetovoima on voimakasta, niin nyt ymmärrän että suhde on mahdoton, ellei asuta yhdessä. Ystäviä olemme. Niinä omina aikoina oli aikaa tutustua toisiin miehiin. (Ja minulla naisiin) Siihen se loppuikin.

Ja ensimmäiselle kommentoijalle tiedoksi: keskimääräinen mies kaipaa seksiä ja hellyyttä päivittäin, varmaan moni nainenkin, joillekin voi riittää huomio tai jokin turvallisuudentunne ettei tarvitse olla yksin. Pian ne loppuvat, kun läheisyys loppuu. Itse en rakenna parisuhdetta satunnaisten tapaamisten pohjalle.

Seksiä päivittäin ei ole mitään keskimääräistä yhtään pidemmässä suhteessa. Voi olla, että tapaamisia on harvakseltaan myös siksi, että kumppania ei huvita niin usein ja tietää, että asiasta tulisi vääntämistä.

Vierailija kirjoitti:

Hän voi olla autisti. Tai sitten ei oikeasti pidä susta niin paljon kuin väittää.

Autismi siellä, autismi täällä. Eiköhän ap olisi jo huomannut jos nainen olisi vinksahtanut ja ei olisi ryhtynyt suhteeseen..

Vierailija kirjoitti:

Eikö tuo nyt ole joka miehen unelma? Välillä kassit tyhjiksi ja muuten ei tarvitse naista ja tämän kotkotuksia katsella? Näin olen ainakin monesta keskustelusta ymmärtänyt.

Paitsi, että pitäisi tehdä kotityöt ja maksaa puolet, ja kuunnella ja tsemppiä miestä.

Minä naisena tarvitsen paljon omaa aikaa. Kerran viikossa tapaaminen sopisi minulle. En pidä myöskään oikein mistään lipsuttelusta ja läpsyttelystä. Odotan että mies pysyy pitkään kovana aktissa. 

Vierailija kirjoitti:

Seurusteltiin melkein 2v, nainen oli tuollainen. 6v myöhemmin taas satunnaisesti nähty ja vietetty aikaa. Vaikka vetovoima on voimakasta, niin nyt ymmärrän että suhde on mahdoton, ellei asuta yhdessä. Ystäviä olemme. Niinä omina aikoina oli aikaa tutustua toisiin miehiin. (Ja minulla naisiin) Siihen se loppuikin.

Ja ensimmäiselle kommentoijalle tiedoksi: keskimääräinen mies kaipaa seksiä ja hellyyttä päivittäin, varmaan moni nainenkin, joillekin voi riittää huomio tai jokin turvallisuudentunne ettei tarvitse olla yksin. Pian ne loppuvat, kun läheisyys loppuu. Itse en rakenna parisuhdetta satunnaisten tapaamisten pohjalle.

Onhan tossakin nyt välimuotoja, ei ne ole vaan yhdessä asuminen tai satunnaisesti näkeminen

Minäkin odotin 20 vuotta, että mies haluaisi olla minin kanssa. Ei halunnut. Ei kuitenkaan halunnut erotakkaan. Minä jätin miehen kun mitta oli täysin täynnä. 

Vaikea sanoa, kun ei tiedä, mitä se "kaikki muu" on. Jos ihmisellä on lapsia, työ ja joku harrastus, se voi jo tarkoittaa sitä, että vielä tapailuvaiheessa ei pysty näkemään kuin kerran viikossa, joskus ehkä kaksi. Silloin ihminen voi kuitenkin olla ihan tosissaan, jotkut voivat pyynnöstä pystyä järjestämään hiukan enemmän aikaa. Sitten taas, jos toinen käyttää kaiken vapaa-aikansa lähinnä kavereiden kanssa, eikä sen takia ehdi tavata kumppania, silloin voi olla, ettei sitoutuminen ja kiinnostus suhteeseen ole kovin vahvaa. Ja jotkut sitten taas ovat introverttejä tai tarvitsevat suhteen alussa aikaa, että jotenkin totuttelevat suhteessa oloon.

Itse olen sellainen, että voisin omasta puolestani nähdä melkein joka päivä, mutta omissa suhteissani toisen harrastukset ja minun lapset ja työkuviot aiheuttivat sen, että tapailuvaiheessa kerran viikossa näkeminen onnistui - itse olisin voinut nähdä välillä toki useamminkin. Tapailuvaiheen jälkeen olisi voinut olla useammin, kun sitten olisin voinut esitellä miehen lapsille. Noh, suhteeni eivät tähän asti edenneet. Ihastunut kyllä olin, mutta sillekään ei mitään voi, jos on velvoitteita muualla. Ja ymmärrän toki myös harrastukset - itselläni ne tosin ovat sellaiset, että voin harrastaa joustavina ajankohtina, mutta monella voi olla tietyt päivät, jolloin joku harrastus on.

Onko se tapailuvaihetta, jos on tavattu viime syksynä, eli 6-9  kk sitten?

Minulla oli eron jälkeen "tapailunainen", joka oli itsekin eronnut viisi vuotta aiemmin. Hänellä oli vuoroviikoin 15- ja 17-vuotiaat teinit luonaan. Tapailimme vuoden verran, keskimäärin kerran viikossa. Vajaan vuoden aikana en nähnyt lapsia tai yhtään hänen "piirinsä" ihmistä kertaakaan. Ellen olisi silloin tällöin ollut hänen kotonaan, olisin luullut, että olen salarakas naiselle, joka pettää miestään.

Itsetuntoni ei lopulta kestäny enää sitä, joten vihelsin pelin poikki. Tuntui siltä, että olen se vihoviimeinen vaihtoehto, jos mitään muuta kerta kaikkiaan ollut ohjelmassa. Ja usein kun mitään muuta ohjelmaa ei ollut, hän kaipasi omaa aikaa tai halusi vain olla yksin. Kuitenkin silloin kun olimme yhdessä, kaikki oli oikein mukavaa ja rakkauden täyteistä. Eli kaikki tapahtui aina naisen ehdoilla.

Suhteissa pitäisi olla koeaika, jonka päätteeksi suhde loppuisi automaattisesti, ellei kumpikin ole tyytyväinen tilanteeseen.

Omalla kohdallani tällainen välttelevän kiintymyssuhteen nainen sentään tiedosti itse "olevansa rikki". Minun kuplassani virheiden tiedostaminen tarkoittaa niiden korjaamista. Mutta osalle riittää, kun tunnustaa, että "That's me."

Vierailija kirjoitti:

En jaksanut lukea koko tekstiä mutta sanonpahan vaan että kun vihdoin olen saanut lapset kasvatettua yksinhuoltajana maailmalle, lentäneet pesästä ja ikää on 46, en todellakaan aio ottaa miestä vastuksikseni enää ikinä. En halunnut uutta miestä lasten elämää sotkemaan ja nyt kun ovat omillaan en todellakaan halua miestä omaa elämääni sotkemaan. Se juna meni jo.

Useimmat meistä jaksavat lukea ihan kokonaisia kirjojakin. Mutta se on sinun valintasi. Toiset elävät ilmeisesti palvellakseen muita ja ovat sitten helpottuneita, kun pesti on ohi. Toisille parisuhde tuo synergiaa, 1+1=3, ja valitsevat kumppanikseen sellaisen, joka ei "sotke" heidän elämäänsä. Ymmärrän kyllä, että jos yh miettii vaikka 15 vuotta, että "sitku tää on ohi", niin tuollaiseen ratkaisuun saatetaan päätyä. Minulla juna menee vasta sitten, kun se viimeinen paha päivä koittaa. Sitä ennen haluan antaa ja saada romanttista rakkautta.

Miksi olet naisen kanssa jolla ei riitä aikaa sinulle? Turha yleistää sitä kaikkiin naisiin. Tuo ei vaan ole tarpeeksi kiinnostunut sinusta.

Ai kauhea kun naisella on muitakin harrastuksia kuin kokkaaminen, siivous ja muu kodinhoito!

Miehellä vain tilapäistä käyttöä ja tarvetta joten miksi siihen täysaikaisesti sitoutuisi.

Vierailija kirjoitti:

Miksi olet naisen kanssa jolla ei riitä aikaa sinulle? Turha yleistää sitä kaikkiin naisiin. Tuo ei vaan ole tarpeeksi kiinnostunut sinusta.

Minulla syy on se, että takertuvan läheisriippuvaisen, sairaalloisen mustasukkaisen ja lopuksi alkoholisoituneen naisen jälkeen kaipaan tilaa hengittää ja nautin tunteesta kun on täysin oman itsensä herra ja vapaa tekemään ihan mitä ikinä sitten haluaakaan. Tässä kohtaa riittää, kun saan välillä antaa ja ottaa vastaan läheisyyttä ja intohimoa. Välillä sitten vaan nautin rauhasta ja vapaudesta.