Onko mielenterveysdiagnoosista ollut haittaa?

Vierailija kirjoitti:

Omia kokemuksiani tässä kirjoitan. Väistämättäkin mielialahäikkäisenä putoaa kakkosluokan kansalaiseksi. Opiskelupaikoissa voi olla aika nihkeää suhtautuminen, ja muissakin yhteiskunnan toiminnoissa. Työllistyminen voi olla näin ollen aika mahdotonta. Terveysvakuutusta ei saa myöskään. Hammashoitoa voi olla hankala saada, ja samoin hoitoa muihin fyysisiin vaivoihin. Ainakin näin on, jollei oma perhe tue tai muuten rahoita eloa.

Siis mistä kukaan opiskelupaikoissa tietää näistä ongelmista? Entä töissä?

Terveyskeskuksessa ei lääkärit mitään papereita ole koskaan katsoneet. Yleensä ei myöskään sairaalassa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä suhtautumisen usein huomaa, jos terveydenhuollon ammattilainen tietää skitsofreniadiagnoosista. Onneksi nykyään voi kieltää tiedon siirtymisen sh-piirien välillä, olen ollut jo kymmenen vuotta perusterve terveydenhuollon papereissa. Kukaan ei kyseenalaista puheitasi eikä obsessiivisesti kysele siitä, miten valmistaudun tulevaan psykoosiin. Olen sopiva kaikkiin töihin, voin luovuttaa verta ja sukusoluja. Ainoa miten näkyy on se, etten uskaltaisi ottaa terveysvakuutusta.

Onneksi Suomessa on julkinen erikoissairaanhoito ja kattava työterveyshuolto. En joudu myöskään pelkäämään, ettei fyysistä sairauttani hoideta diagnoosin takia. Psykiatriasta opin pysymään hyvin kaukana ja muillekin lääkäreille asettelen sanani hyvin huolellisesti, ja puhun vain spesifisti fyysisistä oireistani.

Hullun tuuria. Taisin saada diagnoosin ennen vuotta 2013, joten se ei siellä näy siksi. Luulen, että saman palvelunantajan  potilasjärjestelmän sisällä tiedot kyllä näkyvät. Pitää muuttaa. 

Vierailija kirjoitti:

Tosi ikävää, kun suurin osa hulluimmista ei ikinä halua siitä mitään mainintaa tietoihin.

 

Esim itse naiivina, avarakatseisena ja luottavaisena nuorena kävin terapiassa ym. Todellla ikävää jos sillä on jotain vaikutusta, kun en sitä silloin tiennyt (en tiennyt että on olemassa mitään koko iän merkintöjä ym). Olisin kyllä jättänyt puhumatta jos olisin tiennyt että vaikutus voikin olla niin huono.. :S

Olen th-ammattilainen, jolla hyväksikäyttötausta ja rankka depressio/ahdistushistoria, kokemusta siis on ns. aidan molemmilta puolin.

Mitä vaikuttaa ja miten: riippuu aika paljon diagnoosista ja hoitavasta tahosta. Aika paljon sitä, ettei ole saanut asianmukaista hoitoa, johtuu yksinkertaisesti hoitavasta tahosta, lääkäristä tai hoitajasta. Ei välttämättä johdu diagnoosista lainkaan.

Tosiasiassahan mt-problematiikkaan liittyy paljon oheissairauksia, ja asiantunteva ammattilainen tämän hiffaa, samoin kuin sen, että esimerkiksi masentunut ei välttämättä tuo oireitaan esiin tai edes jaksa välittää niistä.

Minulla on kokemusta aivan järkyttävistä laiminlyönneistä, etetnkin tuon mt-asian suhteen aikanaan, kun hain siihen apua, mutta myös todella hyvästä kohtelusta näin jälkeenpäin. Edelliselle kirjoittajalle toteaisin että pitäisin näin pitkän elämänkokemuksen rintaäänellä pikemminkin hyvänä sitä, että on saanut apua. Hoitamaton ongelma kun tuppaa pahenemaan ja tuottamaan ikävyyksiä, siitäkin kokemusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosi ikävää, kun suurin osa hulluimmista ei ikinä halua siitä mitään mainintaa tietoihin.

 

Esim itse naiivina, avarakatseisena ja luottavaisena nuorena kävin terapiassa ym. Todellla ikävää jos sillä on jotain vaikutusta, kun en sitä silloin tiennyt (en tiennyt että on olemassa mitään koko iän merkintöjä ym). Olisin kyllä jättänyt puhumatta jos olisin tiennyt että vaikutus voikin olla niin huono.. :S

Olen th-ammattilainen, jolla hyväksikäyttötausta ja rankka depressio/ahdistushistoria, kokemusta siis on ns. aidan molemmilta puolin.

Mitä vaikuttaa ja miten: riippuu aika paljon diagnoosista ja hoitavasta tahosta. Aika paljon sitä, ettei ole saanut asianmukaista hoitoa, johtuu yksinkertaisesti hoitavasta tahosta, lääkäristä tai hoitajasta. Ei välttämättä johdu diagnoosista lainkaan.

Tosiasiassahan mt-problematiikkaan liittyy paljo

Mutta kun apu jää yleensä lääkkeisiin ja ihmiset tervehtyvät kuitenkin omin päin (jos tervehtyvät).

Diagnoosien pitäisi olla vain lääketieteellisen ongelman hoitoa helpottavia asioita, mutta aina, kun joutuu tietoja antamaan jollekulle, niin mt-diagnoosit ovat huonosta. Itse olisin halunnut liikelentäjäksi, mutta intin aikainen simputuksen seurauksena kirjattu ahdistustila kummitteli yhä papereissa, enkä päässyt sen takia alkua pidemmälle. Vaikka siis olen elänyt normaalisti sen jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Diagnoosien pitäisi olla vain lääketieteellisen ongelman hoitoa helpottavia asioita, mutta aina, kun joutuu tietoja antamaan jollekulle, niin mt-diagnoosit ovat huonosta. Itse olisin halunnut liikelentäjäksi, mutta intin aikainen simputuksen seurauksena kirjattu ahdistustila kummitteli yhä papereissa, enkä päässyt sen takia alkua pidemmälle. Vaikka siis olen elänyt normaalisti sen jälkeen.

Kyllä. Usein myös keskistytään enemmän diagnoosien hakemiseen kuin niihin ihmisen ongelmiin.

Vierailija kirjoitti:

Mutta kun apu jää yleensä lääkkeisiin ja ihmiset tervehtyvät kuitenkin omin päin (jos tervehtyvät).

Mulla apu ei jäänyt lääkkeisiin, vaan terapiaan, enkä tervehtynyt omin voimineni, vaikka yli kolme vuosikymmentä sinnittelin. Vasta terapia auttoi ptsd-takaumiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosi ikävää, kun suurin osa hulluimmista ei ikinä halua siitä mitään mainintaa tietoihin.

 

Esim itse naiivina, avarakatseisena ja luottavaisena nuorena kävin terapiassa ym. Todellla ikävää jos sillä on jotain vaikutusta, kun en sitä silloin tiennyt (en tiennyt että on olemassa mitään koko iän merkintöjä ym). Olisin kyllä jättänyt puhumatta jos olisin tiennyt että vaikutus voikin olla niin huono.. :S

Olen th-ammattilainen, jolla hyväksikäyttötausta ja rankka depressio/ahdistushistoria, kokemusta siis on ns. aidan molemmilta puolin.

Mitä vaikuttaa ja miten: riippuu aika paljon diagnoosista ja hoitavasta tahosta. Aika paljon sitä, ettei ole saanut asianmukaista hoitoa, johtuu yksinkertaisesti hoitavasta tahosta, lääkäristä tai hoitajasta. Ei välttämättä johdu diagnoosista lainkaan.

Tosiasiassahan mt-problematiikkaan liittyy paljo

Ajattele miltä tuntuu, kun vuosikausien "hoidon", pakkohoidon ja käsittelemättömien lapsuustraumojen ja niihin liittyvien psyykkisten ongelmien jälkeen heräätkin painajaisestasi, eikä kukaan muistuta sinua lääkärien hoitamastia etiologialtaan tuntemattomasta mielikuvitussairaudesta, jonka perusteella kaikki sanomasi voitiin ohittaa ja sinut voitiin lääkitä tajuttomaksi vastoin tahtoasi. Olet kuin uudestisyntynyt, vapaa kaikesta stigmasta ja henkisestä kuormasta. Siitä alkaa tervehtyminen ja terveen identiteetin sekä itseymmärryksen ja itsemyötätynnon rakentaminen. Menneisyydellesi et voi mitään, mutta sen ei tarvitse määritellä sinua, jos et halua. Siltä tuntuu, kun lakkaa saamasta apua psykiatriasta.Kuin heräisi painajaisesta todellisuuteen, joka on ihmeellinen ja kaunis ja täynnä mahdollisuuksia. Samalta minusta tuntui, kun pääsin pois yläasteelta vuosikausien kiusaamisen jälkeen. Eihän se itsessään vielä johda toipumiseen, mutta mahdollistaa sen.

Siinä käy niin kun julkisella puhuu mt-ongelmista, ei tarvitse olla kuin pieni ahdistus, joka olisi siinä vaiheessa vielä helpohko hoitaa, että siitä jää merkintä jota suoraan sanoen hyödynnetään aina kun mahdollista. Fyysisiä vaivoja ei oteta vakavasti, koska kaikki on vaan mielen tuotosta. Jos on lapsia, niin lapsista herää heti huoli ja laitetaan sossut perään ja todetaan huoli turhaksi. Tässä vaiheessa kunnollista vanhempaa on pyöritetty niin paljon että ahdistus on pahentunut paljon. Mitään apua et ahdistukseesi ole missään vaiheessa saanut etkä saakaa, ainoa mitä on aikaansaatu on lisäahdistus. Varsinkin tuo fyysisten vaivojen mitätöinti ja niihin avun saamattomuus on vaarallista, onhan tässä nähty esimerkkejä. 

Epävakaat ja nuppi-ongelmaiset Niuvanniemeen!

Vierailija kirjoitti:

Leima on ikuinen ja mielenterveysongelmien piikkiin yritetään laittaa jatkossa kaikki fyysisetkin vaivat. 

T. 5 vuotta sitten ahdistuksesta kärsinyt, jota kohdellaan edelleen mielenterveysongelmaisena

Minulle ei ole näin käynyt, vaikka 20 vuotta olen sairastanut masennusta.

Vierailija kirjoitti:

Epävakaat ja nuppi-ongelmaiset Niuvanniemeen!

Ootko ollut itse hoidossa siellä kun paikkaa suosittelet

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Leima on ikuinen ja mielenterveysongelmien piikkiin yritetään laittaa jatkossa kaikki fyysisetkin vaivat. 

T. 5 vuotta sitten ahdistuksesta kärsinyt, jota kohdellaan edelleen mielenterveysongelmaisena

Minulle ei ole näin käynyt, vaikka 20 vuotta olen sairastanut masennusta.

Tai sitten on käynyt niin että pidät hoitoa hyvänä vaikka se ei sitä ole. Jos ei ole itse sote-ammattilainen, on vähän vaikea arvioida asiaa.

Minulle siitä oli hyötyä. Sain apua, pääsin terapiaan ja nyt olen terve.

Vierailija kirjoitti:

Minulle siitä oli hyötyä. Sain apua, pääsin terapiaan ja nyt olen terve.

Minä en tiedä, enkä siksi ymmärrä, pitä tarkoittaa, kun mt-henkilö muuttuu terveeksi. Onko hän silloin pystynyt muuttamaan aivokemiaansa tahdonalaisesti niin, että muutos on uusi pysyvä tila? Vai onko parantunut vain lakannut ajattelemasta masentuneesti (siis muuttanut omia ajatuksiaan)? Haluaisin ihan aidosti ymmärtää tuon, miten sairaudsta muuttuu terveeksi.

Hyötyä: c babers intistä. Haittaa: Ei mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle siitä oli hyötyä. Sain apua, pääsin terapiaan ja nyt olen terve.

Minä en tiedä, enkä siksi ymmärrä, pitä tarkoittaa, kun mt-henkilö muuttuu terveeksi. Onko hän silloin pystynyt muuttamaan aivokemiaansa tahdonalaisesti niin, että muutos on uusi pysyvä tila? Vai onko parantunut vain lakannut ajattelemasta masentuneesti (siis muuttanut omia ajatuksiaan)? Haluaisin ihan aidosti ymmärtää tuon, miten sairaudsta muuttuu terveeksi.

 

Terve tarkoittaa minun kohdalla, että en ole enää masentunut eikä vastaavat tilanteet kuin aiemmin saa minua enää masentumaan. Lue lisää psykoterapiasta, jos kiinnostaa.

Vierailija kirjoitti:

Onks oikeesti noin vaikeaa? Eihän sitä sit uskalla apua hakea kun mieli ei hyvin jaksa. Kuka haluu loppuiäkseen huonompaa kohtelua. 

Et sitä apua vältsisti edes saa. Kannattaa todella miettiä, otatko riskin ja avaudut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle siitä oli hyötyä. Sain apua, pääsin terapiaan ja nyt olen terve.

Minä en tiedä, enkä siksi ymmärrä, pitä tarkoittaa, kun mt-henkilö muuttuu terveeksi. Onko hän silloin pystynyt muuttamaan aivokemiaansa tahdonalaisesti niin, että muutos on uusi pysyvä tila? Vai onko parantunut vain lakannut ajattelemasta masentuneesti (siis muuttanut omia ajatuksiaan)? Haluaisin ihan aidosti ymmärtää tuon, miten sairaudsta muuttuu terveeksi.

 

Terapian hoitovaste käytännössä suurelta osin liittyy siihen, että on ihminen joka ymmärtää ja kohtaa sinut sellaisena, kuin koet olevasi. Vuorovaikutus ja ongelmien kielellinen jäsentäminen myös vaikuttaa siihen, miten tieto ja muistot jäsentyvät aivoihisi. Kognitiivinen rakenne taas muokkaa suoraan aivokemiaa, koska ajatukset säätelevät kehon reaktioita ja toki päin vastoin: ajatukset ovat käytännössä hermoverkkojen aktivaatiota, ja herkimmin aktivoituvat hermoverkot, joita käytetään eniten. Ajatusmallit siis juurtuvat hermostoon ja automatisoituvat ohjaten ihmisten reaktioita ja toimintaa niin, että ihminen joutuu mahdollisimman vähän tietoisesti ajattelemaan niitä. Tunnesäätely aina kehittyy ja muovautuu vuorovaikutuksessa, pieni lapsi oppii säätelemään tunteita ja vireystilaansa vanhempansa kautta. Terapia ei oikeasti perustu mihinkään ihmeellisen ja aivan tavalliset ihmiset voivat olla yhtä tehokkaita hoitamaan toistensa psyykkisiä ongelmia kuin terapeutit, toki ehkä parempi on että toinen on oppinut adaptiiviset tavat jäsentää ja säädellä tunteitaan, jotta voi opettaa toista tekemään samoin. Yleensä kuitenkin käy niin, että samankaltaisuus vetää puoleensa ja ihminen vietää aikaansa sellaisten kanssa, jotka eivät ole psyykkisesti terveitä ja toimintakykyisiä.

Tunnen olevani toisen luokan kansalainen. Kaiken lisäksi ssri-lääkkeet on saaneet ihan rapakuntoon ja lääkäri haluaisi määrätä vaan lisää niitä. Mitään ei oikein jaksa tehdä eikä kykene ja muistikin pätkii.