Pelottaa ja ahdistaa tämä vanheneminen

Ahdistus hullu taas vauhdissa.

Elävä ja tuore esimerkki:

Sinulla on vaiva, kovaa kipua aiheuttava vaiva. Työterveys ei asiaa tutki, koska sopimus ei kata kuin minimin. Terveyskeskus sanoo kaikille ajoille, jopa puh.ajoille "eioota".

Öööh, mitä jää jäljelle? Yksityinen omalla rahalla, kaikilla ei ole siihen resursseja.

Terveisiä hyvinvointiyhteiskunnasta nimeltä Suomi.

Suosittelen terapiaa. Ahdistumisellasi pilaat vain nykyhetken elämässäsi. Eikä elämässä kenelläkään ole kuin nykyhetki. Nyt sinulla ei ilmeisesti ole mitään fyysistä kremppaa ja voisit elää täyttä elämää.

Itse kävin tuon ahdistumisen läpi nuorena kun sairastuin MS-tautiin. Aloin hirveästi pelkäämään kaikkia niitä oireita joita ehkä saan tulevaisuudessa. 

Sain kuitenkin sovittua itseni kanssa, että nautin elämästäni ja elän täyttä elämää niin kauan kuin se on mahdollista ja suren oireita sitten jos niitä tulee. Ei niitä kuitenkaan pysty etukäteen murehtimalla estämään.

Harva tietää, mitä kropassa lymyää. Nuoruuteni poikaystävä kuoli 24-vuotiana aivoverenvuotoon. Vasta ruumiinavauksessa selvisi, että hänellä oli ollut synnynnäinen verisuonipullistuma aivoissa. Oli vain ajan kysymys, milloin se repeää. En minäkään viiskymppisenä tiennyt, että mulla on samanlainen munuaisvaltimossa. Selvisi vasta sitten, kun se repesi. Selvisin kuitenkin monen onnekkaan sattuman ansiosta hengissä. Mitä tulee erilaisiin kremppoihin, niin niihin suhtautuminen onkin ainoa syy, miksi oli ihan hyvä sairastua nivelreumaan jo hieman yli kolmekymppisenä. Kohta 30 vuotta olen elänyt reuman aiheuttamien kipujen ja kremppojen kanssa ja kun moninivelrikkokin sitten todettiin ja paheni, niin on mennyt mulla samaa "vitutukseen" kuin nivelreumakin. 

Terveydenhuollon tilanne on sitten jo ihan toinen juttu. Jos on onnekas, hoitoa saa, ja jos ei ole, niin ei saa. 

Omasta mielestäni vanheneminen on kaunista. Kroppa tietenkin rapistuu, ei toimi samalla lailla kuin nuorena ja on kaikenlaista kremppaa. Nuoruus on ihanaa, mutta aika pinnallista on kuitenkin onnellisuus, joka perustuu siihen, että fyysiset ja materiaaliset asiat ovat hyvin. Vanhemmiten löytää elämään henkisiä ulottuvuuksia, jotka tekevät elämästä seesteisellä ja vakaalla tavalla onnellista. Kuolemaakaan en pelkää, olen elänyt hyvän elämän, josta olen hyvin kiitollinen.

Vierailija kirjoitti:

Omasta mielestäni vanheneminen on kaunista. Kroppa tietenkin rapistuu, ei toimi samalla lailla kuin nuorena ja on kaikenlaista kremppaa. Nuoruus on ihanaa, mutta aika pinnallista on kuitenkin onnellisuus, joka perustuu siihen, että fyysiset ja materiaaliset asiat ovat hyvin. Vanhemmiten löytää elämään henkisiä ulottuvuuksia, jotka tekevät elämästä seesteisellä ja vakaalla tavalla onnellista. Kuolemaakaan en pelkää, olen elänyt hyvän elämän, josta olen hyvin kiitollinen.

Samaa mieltä. Tuosta kropan rapistumisesta sen verran, että se kyllä joskus ärsyttää, kun päässään ajattelee, että tohon hommaan mulla menee 30 minuuttia, mutta todellisuudessa siihen meneekin 3 tuntia :D 

Vierailija kirjoitti:

Ei huolta! Hoitoalaa nähneenä voin sanoa, että pahin on vasta edessä. Todennäköisesti tulet jollain tasolla dementoitumaan, nukut suurimman osan ajasta ja kipu on jatkuvasti läsnä. Joskus niin pahana, että hereilläolo on pelkkää huutoa ja voivottelua kunnes taas nukahdat 22 tunniksi

Höpö höpö. 60-70 -vuotiailla alkaa viikate viuhua, ja moni kuolee saappaat jalassa vaikka sydänkohtaukseen tai aivoverenvuotoon.

Media pelottelee ihmisiä jatkuvalla uutisvirralla syövistä ja muista taudeista. Lääketeollisuuskin mainostaa koska haluaa rahaa. Ei kannata panikoitua. Pidä vaikka mediapaasto ja mene ulos nauttimaan keväästä. Kun on muuta ajateltavaa ei pikku krempat haittaa. Terv. yli 60v. 

Itse olen 50 v, ei ahdista yhtään. Elän päivä kerrallaan, eikä mua oikeastaan haittaisi sekään jos vaikka huomenna kuolisin. Onhan sitä jo tarpeeksi tätä lajia nähty. En edes käy missään lääkäreissä tms tutkituttamassa terveyttäni, ei kiinnosta. Elän sen aikaa kun luonnostani elän ja sitten kuolen. Ei stressiä.

Tämä maanpäällinen elämä on ainutkertainen kokemus, jonka tarkoitus on kenties opettaa meille jotain. Tämän jälkeen alkaa elämä, johon meidät on varsinaisesti luotu - täydellisessä yhteydessä luojan kanssa

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Harva tietää, mitä kropassa lymyää. Nuoruuteni poikaystävä kuoli 24-vuotiana aivoverenvuotoon. Vasta ruumiinavauksessa selvisi, että hänellä oli ollut synnynnäinen verisuonipullistuma aivoissa. Oli vain ajan kysymys, milloin se repeää. En minäkään viiskymppisenä tiennyt, että mulla on samanlainen munuaisvaltimossa. Selvisi vasta sitten, kun se repesi. Selvisin kuitenkin monen onnekkaan sattuman ansiosta hengissä. Mitä tulee erilaisiin kremppoihin, niin niihin suhtautuminen onkin ainoa syy, miksi oli ihan hyvä sairastua nivelreumaan jo hieman yli kolmekymppisenä. Kohta 30 vuotta olen elänyt reuman aiheuttamien kipujen ja kremppojen kanssa ja kun moninivelrikkokin sitten todettiin ja paheni, niin on mennyt mulla samaa "vitutukseen" kuin nivelreumakin. 

Terveydenhuollon tilanne on sitten jo ihan toinen juttu. Jos on onnekas, hoitoa saa, ja jos ei ole, niin ei saa. 

Hyvinvointiyhteiskunnassa, jollaiseksi Suomi itseään niin mielellään tituleeraa, ei hoidon saamisen pitäisi olla onnesta kiinni, ei todellakaan!

Mulla alkaa vuosikymmenten masennus helpottamaan ja elämässä näkyy ilonaiheita. Mä rupean vasta nauttimaan elämästä nyt.

Minulla on MS-tauti, ja tässä on se hyvä puoli että MS-lääkitykseni vuoksi käyn kolmen kuukauden välein täydellisessä verenkuvassa sekä vuosittain kontrolloidaan myös maksa- ja munuaisarvot. Eli ainakin näiden verikokeiden kautta saan jatkuvasti tietoa terveydestäni.

Totta tuo mitä ap sanoi hammashoidosta. Jonot ovat hirveät. Tilanteelle pitäisi ehdottomasti tehdä jotain, suun tulehdukset vaikuttavat koko ruumiiseen. Ennaltaehkäisevän terveydenhoidon kannalta tämä olisi tärkeää laittaa kuntoon, tulevaisuudessa rahaakin säästyisi.

Vierailija kirjoitti:

Tämä maanpäällinen elämä on ainutkertainen kokemus, jonka tarkoitus on kenties opettaa meille jotain. Tämän jälkeen alkaa elämä, johon meidät on varsinaisesti luotu - täydellisessä yhteydessä luojan kanssa

Kyllä kyllä hengetön lihakasamme jää maan päälle ja liihotamme kirkkaana pierukaasuna läpi universumeiden

.

Tuossa iässä ei vielä vaivoja niin paljon oo että pitäis pelätä, siellä +70v alkaisin jo vähän pelkää...