Lähisuvun autistilapsi, 6-vuotias poika

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysymys: millaiset mahdollisuudet sinulla ap on puuttua tilanteeseen ja korjata se? Ja mikä on motiivisi? Jos olisin sinä, ymmärtäisin, että mikään sukulaisuus ei ole lupa puuttua perheen asioihin. Vanhemmat ehkä ovat sokeita, ehkä ymmärtävät kulkevansa kohti katastrofia, tai tietävät oman perheensä sisällä tapahtuvista asioista sinua enemmän, ja tekevät koko ajan asioita perheensä hyväksi, vaikka se ei sinulle päin näykään.

 

Niin millaiset mahdollisuudet on puuttua tilanteeseen ja korjata se, kun ei ole mitään lupaa puuttua tilanteeseen? Varmaankin taivaasta putoaa ihme, jolla tilanne paranee ilman että kenenkään tarvitsee puhua, muuttaa tai käsitellä mitään.

 

Miksi perheen ulkopuolisella henkilöllä pitäisikään olla mahdollisuutta puuttua? Viranomaisille ilmoitusta, jos jonkun hyvinvointi on vaarassa, mutta muuten joku sukulaistäti voi laittaa hyvät kasvatusneuvonsa omaan pyllyynsä. 

ennen naimista olisi miehen kannattanut käydä kusella

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysymys: millaiset mahdollisuudet sinulla ap on puuttua tilanteeseen ja korjata se? Ja mikä on motiivisi? Jos olisin sinä, ymmärtäisin, että mikään sukulaisuus ei ole lupa puuttua perheen asioihin. Vanhemmat ehkä ovat sokeita, ehkä ymmärtävät kulkevansa kohti katastrofia, tai tietävät oman perheensä sisällä tapahtuvista asioista sinua enemmän, ja tekevät koko ajan asioita perheensä hyväksi, vaikka se ei sinulle päin näykään.

 

Niin millaiset mahdollisuudet on puuttua tilanteeseen ja korjata se, kun ei ole mitään lupaa puuttua tilanteeseen? Varmaankin taivaasta putoaa ihme, jolla tilanne paranee ilman että kenenkään tarvitsee puhua, muuttaa tai käsitellä mitään.

 

Miksi perheen ulkopuolisella henkilöllä pitäisikään olla mahdollisuutta puuttua? Viranomaisill

Siksi, että pienempiä sisaruksia kiusataan eikä äiti välitä. Neuvot siis, että sukulaisetkin tekee mieluummin lasun kuin yrittää ensin minkäänlaista keskustelua?

Vierailija kirjoitti:

Niin, lapsi maskaa muualla kuin kotona. Tätä kun jatkaa aikuisuuteen niin on burn out ja masennus aikuisena taattu. Omien vanhempien kanssa hänen on turvallinen olla oma itsensä, vaikka se ei ulkoapäin katsottuna niin kauniina tai nk. hyväkäytöksisenä ja rationaaliselta näyttäisikään. Tyyppi on 6 v. KUUSI vuotta. Sinä taas olet AIKUINEN.

Aikuisten tehtävä on auttaa autistilasta siinä missä neuronormaalia lasta kohtaamaan maailma. Mitä häneltä siinä kontekstissa voi odottaa on eri kuin neuronormaalilta. Eihän hän olisi autisti jos hän täysin intuitiivisesti ja luonnostaan kykenisi täyttämään ne odotukset mitä neurotyypillinen yhteiskunta vaatii. Jos hän kykenisi yhtä helposti samaan kuin neuronormaali lapsi. Eihän hänellä olisi vammaa jos hänellä ei olisi vammaa. Vaan kun hänellä on ja se näkyy erilaisin tavoin. Vaikkapa niin että sen kaaoksen, aistikuorman ja odotusten keskellä mitä tavallinenkin arki on, saa kotona melttarin sik

Tunnut ymmärtävän hyvin autismia ja olet varmaan perehtynyt myös tutkimustietoon. Osaatko sanoa käsityksesi, onko autismin lisääntyminen vain harha, eli että autisteja olisi esim. 60-70 -luvulla ollut yhtä paljon mutta heitä ei vain diagnosoitu? 

Kun itse ajattelen, että kuvaamasi ihmisen käytös ei olisi kyllä jäänyt huomaamatta 60-70 -luvuilla esim. koulussa, ja kokoaikainen maskaaminen lienee mahdotonta? Ja lapset eivät sensuroi itseään niin voimakkasti, eli lasten leikeissä olisivat tulleet esille lapset, jotka haluaa koko ajan määrätä eivätkä osaa tehdä yhteistyötä.

Ajatus: EI KUULU SINULLE, ap!

Ei älykkyydellä ole mitään tekoa tuossa tapauksessa. Opin nelivuotiaana itsekseni lukemaan, yli ysin keskiarvo, ällän paperit, hyvä menestys opinnoissa ja työssä.

Silti on noita ruokajuttuja, jotka onneksi ovat aikuisena vähän lieventyneet. Ja sosiaalisia vaikeuksia. Kertaakaan en ole yrittänyt manipuloida ketään (järkytyin, kun keski-ikäisenä tajusin, että ihmiset manipuloivat toisiaan). 

Vierailija kirjoitti:

Korkean toimintakyvyn autisti osaa maskata. Päiväkodissa voi syödä ällöttäviä ruokia ja käyttää voimavaransa siihen, niin että kotona epämieluisat ruuat sitten ylikuormittunrena lentelee pitkin seiniä. Toisaalta voi olla hyvinkin vahvasti ehdollistuneita toimintatapoja tiettyyn ympäristöön liittyen. 

Leikit voi sujua kun on ensin purkanut ylikuormituksen ja ahdistuksen esim. melttarin tai rauhoittumisen kautta. Mitä tulee noihin ilmeiden tulkitsemiseen, niin kai tiedät että autistilla ei tunnetila ja näkyvä ilme välttämättä ole synkassa? Ristiriitoja ja väärinymmärryksiä tulee kun ei ole taitoja olla toisten kanssa eikä ymmärrä toisten toimintaa ja jos omakin vuorovaikutus on eri planeetalta toisten kanssa. Eli esim. näyttää nauttivan toisten kiusaamisesta onkin oikeasti että ei osaa ottaa kontaktia muuten ja on iloinen kun joku vastaa edes jotenkin omaan vuorovaikutusaloitteeseen. 

En sano etteikö autistitkin voisi

Tämä. Olen itse autisti, aikuisena diagnosoitu tosin, mutta juuri tuollaista se oli päiväkodissa ja koulussa. Maskaamista siellä, ja sitten kaiken purkautuminen kun pääsi turvalliseen omaan kotiin jossa ei tarvi enää maskata (eikä olisi jaksanutkaan kun oli patterit loppu). 

Koska sitä kuormaa ja harjoitusta tulee jo ulkopuolelta niin paljon, ei ole tarkoituksenmukaista harjoituttaa autistia sietämään muutosta ja vaihtelevuutta joka jumalan asiassa myös kotona. Vaan tarjota se tasainen rauhoittava, toimintakykyä haastavan sijaan tukeva struktuuri, jonka suojista ja tuella, siis jonka ansiosta, tehdä muun maailman isompia haasteita ja yllätyksellisyyttä hänelle tutuksi. Toki omien vanhempien kanssa haasteiden kohtaaminen ja niiden harjoittaminen ollee helpompaa, mutta koska ulkomaailma ei ota autistia huomioon, on ehkä sitten parempi että edes vanhempi pyrkii tasaamaan kuormaa, jotta lapsi ei täysin uuvu, menetä toimintakykyään ja putoa täysin junasta.

Et myöskään tiedä, että nk. epätasainen kykyprofiili ja kykyjen fluktuoiminen ovat varsin tyypillistä autistille. Se että autisti sietää, kyllä, sietää, jonkin aistihaasteen tai muun haastavan tilanteen tänään ei tarkoita että hän pystyisi siihen toisessa hetkessä ja kaikissa tilanteissa tasaisen konsistentisti. Autistin elämä on jatkuvaa tasapainoilua ja tasapainon hakua. Siihen omaan luonnolliseen hyvältätuntuvaan normaalitilaan hakeutumista, joka muilla on päällä pitkälti defaulttina tavanomaisessa arjessa, jossa ei ole suurempia haasteita. Tavanomainen arki on autistille jo se suurempi haaste, jonka vuoksi lisähaasteista on vaikea suoriutua.

Autistin toimintaankykenemisen optimialue on paljon kapeampi ja vaikeammin saavutettavissa kuin muilla. Ihmekös kun hermosto on herkempi ja aivot ottavat käsittelyyn enemmän dataa ympäristöstä. Siihen päälle sitten ne nk. sokeat pisteet esim sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, toiminnanohjauksen ongelmat ja mielen taipuvaisuus monotropismiin ym. Käytännössä KAIKKI tässä nykyisessä elämänmenossa haastaa ja laittaa autistin luontaiset piirteet jatkuvalle koetukselle. Se on kuin yrittäisit ajaa jarru pohjassa. Kun melkein kaikki sinussa on eri asennossa syntyjään ja silti sinun odotetaan pärjäävän kuten ne, joilla asento on syntymästä asti suotuisa. Teet uudet asiat, jotka jo "normaaleiltakin" voivat vaatia vaivaa ja yritystä, jarru pohjassa ja mitä tekevät muut: irvailevat miten tuo nyt ei osaa ja miten se tekee sen noin, eri tavalla hyhhels! Sekä ovat niin niin paheksuvia, että kuinka tuo _kehtaa_ tehdä mitä ikinä se onkin mitä autisti tekee yrittäessään suoriutua tai reagoidessaan päättymättömään maratoniinsa, jossa lepotaukoja ei tunnu olevan koskaan. Joo, kyllä siinä väsyttää, on pinna kireällä ja paha olla joka päivä. Toiset vieressä päivittelee että on epäkohteliasta ja huonoa käytöstä jos tämä pinnan kireys, väsymys ja paha olo näkyy jotenkin ulospäin. Kuusivuotiaallakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, lapsi maskaa muualla kuin kotona. Tätä kun jatkaa aikuisuuteen niin on burn out ja masennus aikuisena taattu. Omien vanhempien kanssa hänen on turvallinen olla oma itsensä, vaikka se ei ulkoapäin katsottuna niin kauniina tai nk. hyväkäytöksisenä ja rationaaliselta näyttäisikään. Tyyppi on 6 v. KUUSI vuotta. Sinä taas olet AIKUINEN.

Aikuisten tehtävä on auttaa autistilasta siinä missä neuronormaalia lasta kohtaamaan maailma. Mitä häneltä siinä kontekstissa voi odottaa on eri kuin neuronormaalilta. Eihän hän olisi autisti jos hän täysin intuitiivisesti ja luonnostaan kykenisi täyttämään ne odotukset mitä neurotyypillinen yhteiskunta vaatii. Jos hän kykenisi yhtä helposti samaan kuin neuronormaali lapsi. Eihän hänellä olisi vammaa jos hänellä ei olisi vammaa. Vaan kun hänellä on ja se näkyy erilaisin tavoin. Vaikkapa niin että sen kaaoksen, aistikuorman ja odotusten keskellä m

Tunnut ymmärtävän hyvin autismia ja olet varmaan perehtynyt myös tutkimustietoon. Osaatko sanoa käsityksesi, onko autismin lisääntyminen vain harha, eli että autisteja olisi esim. 60-70 -luvulla ollut yhtä paljon mutta heitä ei vain diagnosoitu? 

Kun itse ajattelen, että kuvaamasi ihmisen käytös ei olisi kyllä jäänyt huomaamatta 60-70 -luvuilla esim. koulussa, ja kokoaikainen maskaaminen lienee mahdotonta? Ja lapset eivät sensuroi itseään niin voimakkasti, eli lasten leikeissä olisivat tulleet esille lapset, jotka haluaa koko ajan määrätä eivätkä osaa tehdä yhteistyötä.

Nykymaailma on paljon raskaampi. Esimerkiksi pikkupaikkakunnalla on paljon helpompaa kuin suuressa kaupungissa isommissa ympyröissä. Ja neuroepätyypilliset ovat saaneet lapsia. Tuntemillani keski-ikäisillä neuroepätyypillisillä voi olla pari, kolme lasta ja piirteet heissä vahvemmat kuin vanhemmassa. 

Serkkuni on syntynyt 60-luvun alussa. Hän joutui jättämään Hgin yliopiston kesken, kun ei kestänyt siellä. Silloin se käsiteltiin jonain "jännitysoireina". Oli myös keski-iässä pois töistä noin kymmenen vuotta, kun ei jaksanut. En usko, että hänellä on diagnoosia tänä päivänäkään. Omalla kohdallakin on puhuttu aina jostain "jaksamisongelmasta" tms. Asun yksin, koska on ihan liian raskasta asua seurassa. 

Ap nyt olet harhapolulla ja et hahmota omia virheitäsi, eli keskity nyt vain omaan elämääsi olemaan parempi ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Koska sitä kuormaa ja harjoitusta tulee jo ulkopuolelta niin paljon, ei ole tarkoituksenmukaista harjoituttaa autistia sietämään muutosta ja vaihtelevuutta joka jumalan asiassa myös kotona. Vaan tarjota se tasainen rauhoittava, toimintakykyä haastavan sijaan tukeva struktuuri, jonka suojista ja tuella, siis jonka ansiosta, tehdä muun maailman isompia haasteita ja yllätyksellisyyttä hänelle tutuksi. Toki omien vanhempien kanssa haasteiden kohtaaminen ja niiden harjoittaminen ollee helpompaa, mutta koska ulkomaailma ei ota autistia huomioon, on ehkä sitten parempi että edes vanhempi pyrkii tasaamaan kuormaa, jotta lapsi ei täysin uuvu, menetä toimintakykyään ja putoa täysin junasta.

Jos nyt mennään aloitukseen, niin kotona ei ole ilmeisesti mitään sääntöjä ja rajoitteita. Näetkö siis, että tällainen kuorman tasaaminen  on välttämätöntä ja on ihan ok, että se tehdään  muun perheen hyvinvoinnin kustannuksella?

Ajatukseni on että ei kuulu sinulle pätkääkään, kauhea olet kn vielä levittelet asiaoita eteenpäin.

Kun näitä kommentteja lukee, niin näy selväksi, miksi nykyään puolella lapsista on jonkinlaisia käytöshäiriöitä. Vanhemmatkaan eivät osaa käyttäytyä.

Vierailija kirjoitti:

Osaatko sanoa käsityksesi, onko autismin lisääntyminen vain harha, eli että autisteja olisi esim. 60-70 -luvulla ollut yhtä paljon mutta heitä ei vain diagnosoitu?

Minusta on kyse lähinnä tutkimustiedon karttumisesta, ymmärryksen laajentumisesta, yleisen tietoisuuden lisääntymisestä ja siitä että nykymaailma on joillain tavoin paljon haastavampi kuin mitä se joskus oli. Autistit siis saavat helpommin tietää olevansa autisteja. Toisaalta autistit kuormittuvat nyt enemmän ja reagoivat sitten siihen oirehtimalla yhä enemmän. On myös suma niitä autisteja, varsinkin naisia ja maskaavia, jotka vasta nyt 30-100 vuotiaana diagnosoidaan, koska he eivät ole jääneet haaviin vanhentuneen tiedon valossa aiemmin. Diagnoosina aspergerkin oli vielä 90-luvulla uutta ja lähinnä se oli silloin pikkupoikien juttu. Ei asia, joka voisi juurikaan koskettaa tyttöjä saatika 60-vuotiasta naista.

On sanottu että autistit ovat kanarialintuja kaivoksessa, jotka ennakkovaroittavat haitallisista oloista. Kun autistit alkavat oirehtia, pian koko yhteiskunta oirehtii.

Nykyään ihan kenen vain aivoilta vaaditaan todella paljon. Kiireen keskellä nopeatempoista tiedonkäsittelyä ja omaksumista. On kaikki somet, häly ja pitkä liuta asioita, jotka ovat eri tavalla nykyään. Aiemmin elämänmeno oli osin rauhallisempaa ja työt olivat erilaisia. Tietämättömyydestä huolimatta ihmiset ehkä toisaalta helpommin otettiin annettuina.

Minä en olisi esim. nykytrendin mukaisissa hälyisissä ja levottomissa jättikouluissa pärjännyt, mutta luojan kiitos sain aloittaa koulutaipaleeni pienehkössä kyläkoulussa, jossa oli oppilaiden vähyyden vuoksi yhdysluokat. En minä silloin sanottavammin oirehtinut. Ei kai kun ympäristö oli sellainen, jossa autistillakin oli hyvä tai ainakin jotenkin pärjäsi. Kotona tuettiin, ymmärrettiin ja sai vapaasti olla sellainen kuin on.

Kokoaikainen maskaaminenkin on hyvinkin mahdollista. Tuollaisia lapsia kyllä oli aiemminkin. Ehkä heitä kiusattiin tai sitten ei, mutta koska asioista ja niiden syistä ei tiedetty, ei niitä sen kummemmin lähdetty tarkemmin tutkimaan. Ajateltiin että he nyt vain ovat sellaisia. Ehkä lisättiin kuria ja "hakattiin" hiljaisiksi ja näennäisesti normaaleiksi. Nyt ehkä haluttaisiin toimia toisin ja saada nämä lapset tuen piiriin aiemmin.

Silloinen maailma ei aina ehkä haastanut joissain asioissa niin paljon. Elämä oli yksinkertaisempaa, vaihtoehtoja oli vähemmän, sosiaalista osaamista ja ekstroverttiyttä ei ehkä asetettu jalustalle samaan tapaan. Jos oli hyvä ja ahkera työmies, se riitti eikä siinä tarvinnut suupalttina taituroida kunhan hommat tuli hoidetuiksi. Oli hanttihommia ja joskus joustavampaa se miten itsesi elätit (toki sitten joku 1900-luvun alun tehdastyöläisen elämä kuulostaa varsin karulta). Se muotti mitä naisilta usein odotettiin oli rigidimpi, vahvasti koko yhteiskunnan laajuinen ja itsestäänselvästi, että moni vain, no, pakotti itsensä siihen. Solahti siihen kun niin vain kuului tehdä. Kotiäitiys voi joiltain osin olla jopa helpompi tie autistille kuin pärjätä "ulkona".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osaatko sanoa käsityksesi, onko autismin lisääntyminen vain harha, eli että autisteja olisi esim. 60-70 -luvulla ollut yhtä paljon mutta heitä ei vain diagnosoitu?

Minusta on kyse lähinnä tutkimustiedon karttumisesta, ymmärryksen laajentumisesta, yleisen tietoisuuden lisääntymisestä ja siitä että nykymaailma on joillain tavoin paljon haastavampi kuin mitä se joskus oli. Autistit siis saavat helpommin tietää olevansa autisteja. Toisaalta autistit kuormittuvat nyt enemmän ja reagoivat sitten siihen oirehtimalla yhä enemmän. On myös suma niitä autisteja, varsinkin naisia ja maskaavia, jotka vasta nyt 30-100 vuotiaana diagnosoidaan, koska he eivät ole jääneet haaviin vanhentuneen tiedon valossa aiemmin. Diagnoosina aspergerkin oli vielä 90-luvulla uutta ja lähinnä se oli silloin pikkupoikien juttu. Ei asia, joka voisi juurikaan koskettaa tyttöjä saatika 60-vuotiasta naista.

Vielä lisään. Koulut olivat pienempiä, hälyä oli vähemmän ja struktuuria enemmän. Oppilaalta odotettiin vähemmän itseohjautuvuutta, toiminta oli opettajajohtoisempaa ja -keskeisempää sekä tarkemmin rajatumpaa. Mikä taas ei kaikille ole se paras malli. On niitäkin jotka nykyisenlaisista oppimisen ja oppimisympäristöjen suuntauksista toisaalta hyötyvät. Kaikkinensa tavallisen suomalaisen tavallinen arki haastoi informaatiotulvan, kokonaisaistikuorman ja sosiaalisten odotusten osalta vähemmän. Autistin oli siis ehkä helpompi pärjätä. Kun pärjää helpommin, ei autistisuus myöskään näy "negatiivisesti" ulospäin muille yhtä paljon - autistisuus kun paljolti määritellään sen kautta millä tavalla sen katsotaan aiheuttavan jonkinlaista negatiivista häiriötä muille.

Vaikkapa stimmaus. Ylipäätään diagnoosikriteeristössä lähdetään ensisijaisesti liikkeelle häiritsevyydestä, ei niinkään siitä käsin että kysyttäisiin miksi ja mitä tämän vaikkapa nyt stimmaavan henkilön sisällä tapahtuu. Sitten kun tämän henkilön tarpeet täyttyvät paremmin ei hän ehkä koe tarvetta

stimmata yhtä usein ja kas, tätä ihan samaa autistia ei enää silloin katsottaisikaan autistiksi (samoin kuin maskaavaakaan välttämättä ei). Koska  hän ei stimmaa muita häiritsevästi ja muidennäkyvästi. Kuitenkin ne aivot ja niiden tarpeet ovat pysyneet samana. Autistisuus ei ole kadonnut mihinkään. Toki pitää muistaa, että kaikki piirteet eivät ole oireita jostain korjattavasta asiasta ja näin poistettavissa.

Jotkut kotiäidit ruokkivat lapsensa autitisuutta, ettei tarvitse mennä töihin vaan voi jäädä loppuiäkseen lapsensa omaishoitajaksi. Ei siis ole tarkoituskaan kuntouttaa lasta.

Onko avaajan tapauksessa tällainen kasvatuksen laiminlyönti kyseessä. Tee lasu.

Tee lasu, niin sosiaalityöntekijät käyvät tarkastamassa tilanteen. Jututtamalla nuorempia lapsia he saavat selville ovatko he kohdanneet väkivaltaa autistin taholta.

Kenenkään ei pitäisi tulla pahoinpidellyksi kotonaan. 

Vierailija kirjoitti:

Tee lasu, niin sosiaalityöntekijät käyvät tarkastamassa tilanteen. Jututtamalla nuorempia lapsia he saavat selville ovatko he kohdanneet väkivaltaa autistin taholta.

Kenenkään ei pitäisi tulla pahoinpidellyksi kotonaan. 

Tämä on mielestäni oleellisinta.

Tuntuu uskomattomalta, että useimpien keskustelijoiden mielestä ainoa ongelma on se, että perheen sukulainen pohtii tilannetta anonyymillä keskustelupalstalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osaatko sanoa käsityksesi, onko autismin lisääntyminen vain harha, eli että autisteja olisi esim. 60-70 -luvulla ollut yhtä paljon mutta heitä ei vain diagnosoitu?

Minusta on kyse lähinnä tutkimustiedon karttumisesta, ymmärryksen laajentumisesta, yleisen tietoisuuden lisääntymisestä ja siitä että nykymaailma on joillain tavoin paljon haastavampi kuin mitä se joskus oli. Autistit siis saavat helpommin tietää olevansa autisteja. Toisaalta autistit kuormittuvat nyt enemmän ja reagoivat sitten siihen oirehtimalla yhä enemmän. On myös suma niitä autisteja, varsinkin naisia ja maskaavia, jotka vasta nyt 30-100 vuotiaana diagnosoidaan, koska he eivät ole jääneet haaviin vanhentuneen tiedon valossa aiemmin. Diagnoosina aspergerkin oli vielä 90-luvulla uutta ja lähinnä se oli silloin pikkupoikien juttu. Ei asia, joka voisi juurikaan kosk

Itse lopetin stimmailun ekaluokkalaisena, kun jouduin nurkkaan ja kotona kiellettiin. On sitten löytynyt "hyväksyttyviä" stimmauskeinoja: käsityöt, tanssi jne. , kun ei saa noudattaa vaistojaan vapaasti.

Vierailija kirjoitti:

Jotkut kotiäidit ruokkivat lapsensa autitisuutta, ettei tarvitse mennä töihin vaan voi jäädä loppuiäkseen lapsensa omaishoitajaksi. Ei siis ole tarkoituskaan kuntouttaa lasta.

Onko avaajan tapauksessa tällainen kasvatuksen laiminlyönti kyseessä. Tee lasu.

Tällöin äiti on itsekin yleensä autisti.