OrpoPurran Suomessa jo KOKO Euroopan korkein työttömyys 10,1 %
A-studion A-Talkissa työ ja elinkeinoministeriön alivaltiosihteeri Elina Pylkkänen kertoi että Suomen työttömyys on nyt KOKO Euroopan korkein eli mennyt jo Kreikan ja Espanjankin ohi.
OrpoPurran oikeistohallituksen talous- ja työllisyyspolitiikka on epäonnistunut.
Purra myönsi myös että Orpon oikeistohallitus ottaa enemmän velkaa kuin Marinin hallitus kriisien keskellä.
Kommentit (200)
Hallitus muutti 4. Valtionyhtiön omistuksia.
Ei muuta kun sileex ja vaalibudjettiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokoomus ei saa ikinä anteeksi että äänesti oppositiossa vasemmistohallituksen kanssa persuja vastaan, tukirahojen lähettämisen puolesta, Italiaan ja Espanjaan.
Kokoomus hyväksyi ja mahdollisti 6 mrd (6000 milj) tukirahojen lähettämisen etelän vetelille. Ilman kokoomuksen hyväksyntää rahoja ei olisi lähetetty. Nyt me maksamme veroissamme nimissämme otettua 6 mrd velkaa.
Kokoomus haluaa esiintyä veroja vihaavana puolueena, mutta totuus paljastui onneksi. Kokoomus on irvikuva oikeistolaisesta puolueesta.
Urpilainenhan esitteli silloin pulleana ja polleana Kreikalta saamiaan lainanvakuuksia. Millos ne alkaa maksaa velkojaan takaisin?
Kreikka on maksanut Suomelta saamistaan lainoista takaisin jo useita lyhennyksiä, joista ensimmäinen oli 3,4 miljoonaa euroa vuonna 2020. Maksut jatkuvat edelleen, seuraa muutakin kuin persujen öyhötystä, niin tietäisit jotain.
Vierailija kirjoitti:
Epäpätevin hallitus ikinä
Siksipä persujen kannatus romahti pohjamutiin ja Purran kannatus romahti 40 % .
Kokoomuslaiset äänestivät työelämän joustojen ja leikkaamisen puolesta. Tuloksena työpaikat menneet alta ja asunnot Etelä-Helsingissä menettäneet arvonsa.
Vierailija kirjoitti:
Kenkää orpolle ja purralle
Tilanne ei olisi jokasuhteessa näin paha jos Purra olisi ollut lupaustensa takana, mutta ei heti kun sai hömöiltä valheilla äänet niin rupesi kokoomuslaiseksi ja Orpon ja Ekoon niiailijaksi saatana .👹👹👹👹👹👹👹
Vierailija kirjoitti:
Suomessa oli Marinin hallituksen lopulla erittäin hyvä työllisyystilanne. Toki sitä oli osittain tuettu velalla koronan takia (opposition 100% tuella) mutta nyt otetaan enemmän velkaa ja rahat laitetaan työllistämisen sijaan Sarasvuon ja Wahlroosin verokevennyksiin.
Ensin on toki pelottelemalla tuhottu kotimainen kulutuskysyntä ja ajettu maa lamaan ja sitten laman ollessa päällä ei elvytetty vaan irvistelty saksien kanssa.
Minulle on ehdotettu kahden viikon koulutusta ja päälle 6 kuukauden palkaton työharjoittelu. Tälläkö Suomi nousee?
Minua ei siis tarvitsisi palkata, mutta työttömyystilastor kaunistuisivat.

Näin työttömät muuttuvat opiskelijoiksi ja oikeat opiskelijat eivät saa harkkapaikkoja.
Miksi saisivat, kun tarjolla on oikeita työelämän osaajia ilmaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa oli Marinin hallituksen lopulla erittäin hyvä työllisyystilanne. Toki sitä oli osittain tuettu velalla koronan takia (opposition 100% tuella) mutta nyt otetaan enemmän velkaa ja rahat laitetaan työllistämisen sijaan Sarasvuon ja Wahlroosin verokevennyksiin.
Ensin on toki pelottelemalla tuhottu kotimainen kulutuskysyntä ja ajettu maa lamaan ja sitten laman ollessa päällä ei elvytetty vaan irvistelty saksien kanssa.
Minulle on ehdotettu kahden viikon koulutusta ja päälle 6 kuukauden palkaton työharjoittelu. Tälläkö Suomi nousee?
Minua ei siis tarvitsisi palkata, mutta työttömyystilastor kaunistuisivat.
Tuo kahden viikon koulutus on hauska. Työtön ei saa tukien menettämisen uhalla opiskella, mutta kahden viikon turhiin koulutuksiin lähes pakotetaan. Yleensä näillä henkilöillä on tuota pikkukurssia kovempi osaaminen jo ennestään.
Vierailija kirjoitti:
Eix meillä pitäisi olla se HUUTAVA TYÖVOIMAPULA?
Kokoomus : "Suomi näivettyy ilman maahanmuuttoa, ulkomaista työvoimaa tarvitaan etenkin taantuville alueille"
Vierailija kirjoitti:
Suomessa oli Marinin hallituksen lopulla erittäin hyvä työllisyystilanne. Toki sitä oli osittain tuettu velalla koronan takia (opposition 100% tuella) mutta nyt otetaan enemmän velkaa ja rahat laitetaan työllistämisen sijaan Sarasvuon ja Wahlroosin verokevennyksiin.
Ensin on toki pelottelemalla tuhottu kotimainen kulutuskysyntä ja ajettu maa lamaan ja sitten laman ollessa päällä ei elvytetty vaan irvistelty saksien kanssa.
Vasemmistolainen valhe mieti pysyvät meno lisäykset ja korkokulut kertovat raakaa totuutta,nämä siunasi Sannulin hallitus.

Eihän se Nalle edes asu Suomessa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokoomus ei saa ikinä anteeksi että äänesti oppositiossa vasemmistohallituksen kanssa persuja vastaan, tukirahojen lähettämisen puolesta, Italiaan ja Espanjaan.
Kokoomus hyväksyi ja mahdollisti 6 mrd (6000 milj) tukirahojen lähettämisen etelän vetelille. Ilman kokoomuksen hyväksyntää rahoja ei olisi lähetetty. Nyt me maksamme veroissamme nimissämme otettua 6 mrd velkaa.
Kokoomus haluaa esiintyä veroja vihaavana puolueena, mutta totuus paljastui onneksi. Kokoomus on irvikuva oikeistolaisesta puolueesta.
Urpilainenhan esitteli silloin pulleana ja polleana Kreikalta saamiaan lainanvakuuksia. Millos ne alkaa maksaa velkojaan takaisin?
Kreikka on maksanut Suomelta saamistaan lainoista takaisin jo useita lyhennyksiä, joista ensimmäinen oli 3,4 miljoonaa euroa vuonna 2020. Maksut jatkuvat
Nämä maksut ovat niin kaukana tulevaisuudessa joten ovat menetettyjä euroja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eix meillä pitäisi olla se HUUTAVA TYÖVOIMAPULA?
Kokoomus : "Suomi näivettyy ilman maahanmuuttoa, ulkomaista työvoimaa tarvitaan etenkin taantuville alueille"
Ketä tarvitaan ja kuka maksaa palkan? Tämä on ensimmäinen kysymys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa oli Marinin hallituksen lopulla erittäin hyvä työllisyystilanne. Toki sitä oli osittain tuettu velalla koronan takia (opposition 100% tuella) mutta nyt otetaan enemmän velkaa ja rahat laitetaan työllistämisen sijaan Sarasvuon ja Wahlroosin verokevennyksiin.
Ensin on toki pelottelemalla tuhottu kotimainen kulutuskysyntä ja ajettu maa lamaan ja sitten laman ollessa päällä ei elvytetty vaan irvistelty saksien kanssa.
Vasemmistolainen valhe mieti pysyvät meno lisäykset ja korkokulut kertovat raakaa totuutta,nämä siunasi Sannulin hallitus.
"Mutku Sanna! 😭"
Vaihtuuko teillä persuilla levy koskaan?
Keskittykää nyt vaan ottaa taas ennätysmäärä lainaa, ja ennätysmäärä m-muuttajia Suomeen, jos millään ehditte omien kansalaisten elämän kurjistamiselta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokoomus ei saa ikinä anteeksi että äänesti oppositiossa vasemmistohallituksen kanssa persuja vastaan, tukirahojen lähettämisen puolesta, Italiaan ja Espanjaan.
Kokoomus hyväksyi ja mahdollisti 6 mrd (6000 milj) tukirahojen lähettämisen etelän vetelille. Ilman kokoomuksen hyväksyntää rahoja ei olisi lähetetty. Nyt me maksamme veroissamme nimissämme otettua 6 mrd velkaa.
Kokoomus haluaa esiintyä veroja vihaavana puolueena, mutta totuus paljastui onneksi. Kokoomus on irvikuva oikeistolaisesta puolueesta.
Urpilainenhan esitteli silloin pulleana ja polleana Kreikalta saamiaan lainanvakuuksia. Millos ne alkaa maksaa velkojaan takaisin?
Se oli PM Katainen joka huusi: "hei me tienataan tällä" ja lapioi rahat kreikkaan. Urpilaisen lainavakuuksia on jo maksettukin takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikähän olisi työttömyysprosentti jos kaikki leikkityöpailat, pupukurssit ym. laskettaisiin pois?
Näitähän hallitus yrittää juuri vähentää, mutta komukat vastustaa.
Pupukurssit oli Sipilän ja orpon aikaansaannoksia. Ne poistettiin Marinin ja Saarikon aikana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa oli Marinin hallituksen lopulla erittäin hyvä työllisyystilanne. Toki sitä oli osittain tuettu velalla koronan takia (opposition 100% tuella) mutta nyt otetaan enemmän velkaa ja rahat laitetaan työllistämisen sijaan Sarasvuon ja Wahlroosin verokevennyksiin.
Ensin on toki pelottelemalla tuhottu kotimainen kulutuskysyntä ja ajettu maa lamaan ja sitten laman ollessa päällä ei elvytetty vaan irvistelty saksien kanssa.
Noinhan Keynesiläisen taloustieteen mukaan pitkääkin toimia. Kun tulee taloudellinen taantuma tai kriisi, niin valtio toimii iskunvaimentimena ja ottaa isomman roolin työllistäjänä/ työllistämisen edistäjänä. Tällä eliminoidaan valtavasti pitkäaikaisia haittoja.
Just! Tämähän oli kuin Häkämiehen suusta!
"Tällä hallituskaudella valtaa on siirtynyt työmarkkinaosapuolilta hallitukselle. Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) toimitusjohtaja Jyri Häkämies on ollut tyytyväinen, sillä porvarihallituksen päätökset ovat olleet elinkeinoelämän mieleen."
Up