Oletteko koskaqn kuulleet jäniksen kuolinrääkäisyä?

Vierailija kirjoitti:

Juu, hirveä ääni. Virittelin ansalangat yhdelle mulkerolle joka yritti tuhota meidän omenapuut.

Ihan lajityypillistä toimintaa jänikseltä eikä ilkeyttä. Älä liioittele, et sinä tätä planeettaa omista.

Eikös se huuda va hoo?

Vierailija kirjoitti:

Eikös se huuda va hoo?

Vain kuolleet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikös se huuda va hoo?

Vain kuolleet.

Hah, muistan tämän ekaluokkalaisena kuulemani sadun. 

Jänis aina jallitti kettua ja karhua.

t: mies 54v

Vierailija kirjoitti:

Olen, mies ampui ilmakolla eilen jäniksen ruuaksi.

Rääkyi kyllä 5min kun ei kuollut kerralla.

Jätä tuollainen hirviömies!!!!!

Kyllä. Ajokoira (ei minun) sai jäniksen kiinni ja tappoi sen naapurin pihalle.

Lapsena heräsin yöllä hirveään ääneen. En ollut ikinä kuullutkaan mistään kuolinrääkäisystä. Aamulla meidän lemmikkikani löytyi kuolleena.

Muistan aikoinani sen päivän kuin eilisen,  siitä on jo neljäkymmentä vuotta aikaa ja tunsin metsät kuin omat taskuni.

Olin metsällä kuten niihin aikoihin olin aina, metsät olivat olohuoneeni. Hiiviskelin metsissä ja kaipaan metsiin edelleenkin. Olen metsien ja siltojen mies. Vuokra-asunnoissa tulen hulluksi ja kaipaan kaduille, metsiin pois vapauteen häkkielämästä.

Olin kävellyt kahden päivän aikana noin 50km tahtini oli hidastunut kun lähdin matkaan. Ja pidin lepoa, koska muonat olivat vähissä. Maasto oli hyvin vaarainen ja kivikkoinen. Olin joutunut ylittämään kaksi suurta suota ja yhden ison joen ,joiden välissä oli kaksi suurta vaaraa. Jokea ylittäessä huuhtouduin alavirtaan ja jäin määränpäästäni ainakin 2km jälkeen. Matkaa oli taitettavana noin päälle 200 km.

En ollut syönyt kolmeen päivään ja olin tehnyt matkaa jo seitsemän päivää. Minun olisi pitänyt olla perillä jo ja mummo oli varmasti huolissaan mökissään. Eläimet luonnollisesti haistoivat minut ja siksi niitä ei näköpiirissä näkynyt tai kuulunut mitään. Eläimet aina aistii (myös ihmiset) että lähistöllä on karhuakin pahempi tapaus liikkeellä. Oli pilvistä, tihkui vettä ja lämpötila kympin paikkeilla, tietenkin oli, koska tämä oli yksi niistä selviytymistarinoista, joista selvisin hengissä. Tuulen suunta oli metsän olennoille suotuisa. Kalaonnikaan ei lykästänyt ja en voinut jäädä useaksi päiväksi paikalleen kalaa odottelemaan. Siitä oli jo kaksi päivää kun olin viimeksi käynyt paskalla ja vyötä oli kiristetty enemmän kuin oli mahdollista. Housuni roikkuivat ja hermoja kiristi.

Muistan kuinka mietin mitä söisin, kun pääsisin mummolaan ja juoksisin mummoa vastaan aurinkoisella pihatiellä. Silloin eteeni ilmestyi kuusikosta jänis. Nähdessää minut se sinkasi pakoon. Huomasin ettei se pääsisi karkuun, koska vastassa oli sellainen ryteikkö ja jyrkkä riinne. Ajattelin että ähä kutti, nyt vedän sua turpaan jänö ja pistän sinut suihini. Jäin ihan paikalleni ihmettelemään kun se säntäili ylös paniikissa ja tuli alas kivivyörin kera, sammaltakin putoili soraa seassa. Nalkissa motissa minua vastatusten ja minä naureskelin kädet lanteilla kuin suuri tyytyväinen jättiläinen. Äkkiä tämän huomatessa jänis kävikin päin ja aikoi hyökätä viimeisenä tekonaan paniikissa.Olin kuullut miten jänikset olivat tappaneet aikuisia miehiä ja minä olin sentään vasta nuorukaien.  Pitkäsääri päästi kammottavia ääniä, kuin kiviä olisi pyöritetty vanhassa vannesahassa ja niitä olisi sahanteriltä päästetty koneen sisään vinkumaan viimeisiään helvetin pajatsoon. Luulin hetkeni koittaneen, kun pitkäsääri loikkasi, mutta vetäsin kierrepotkulla suoraan päähän ja jänis kimposi haltin vaelluskengiltä suoraan kalliota vasten ja siitä mättäälle päästäen viimeisen kuolinrääkäisynsä.

Minä voitin ja jänis hävisi. Yksi osuma tappoi jänön. Muistoissani tänäkin päivänä tapaus on yksi onnellisimmista muistoista elämäni piironkitaululla. Se hetki kun jänis lentää suoraan vaelluskengiltä märkänä rättinä kalliota päin. Näen sen hidastettuna mielessäni. Usein sanotaan että taistelun hetkillä asiat tapahtuu hidastetusti. Tässäkin tapauksessa kävi niin.  Mummoni ilahtui kun vein jäniksen syötäväksi ja jänishän on näin pääsiäisen aikaan aina ollut perinteistä pääsiäisruokaa minttukastikkeessa tarjoiltuna.

Pääsiäisen aikana rääkyi joku eläin ihan kamalasti. Olikohan se jänis?

Mies oli sitä mieltä että haikara se pesii, mutta ei niitä ole nähty ja mielestäni haikara ei huuda kuin nainen joka kirkuu yössä.

En, mutta olen kuullut kun loukkuun jäänyt rotta huutaa. Yllättävän kova ääni pienessä eläimessä.