Lue keskustelun säännöt.
Miksi joillekin isovanhempien kuolema on niin kova paikka?
24.04.2025 |
Tuntuu, että eivät pysty käymään edes töissä ku on niin suuri suru. Itse en pidä isovanhempia edes ydinperheeseen kuuluvina, vaan siellä joukossa "perussukulaiset". Ainakin itselle oman vanhemman poismeno oli ihan eri luokkaa kuin isovanhemman.
Kommentit (65)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselle isoisovanhemmat olivat läheisempiä kuin isovanhemmat.
Heillä oli aina aikaa ja kumpikin skarppina loppuun saakka.
Isovanhemmat olivat yrittäjiä lähemmäs 70 vuotiaaksi ja mä olin alle kolkyt. Näillä oli lisäksi 10 lasta + plus lapsenlapset. Aika kaukaiseksi jäivät. Rakkaita hekin.
Toiset ovat lähempiä ja toiset jää kiinni syvemmin. Ei handlaa tilanteita. Esim yksi tätini oli seota, kun isoisomummi kuoli. Sitä surua oli toisinaan vaikea seurata ja olla ns tukena, kun itselläkin oli suruaika päällä. Rauhoittavilla, pitkällä saikulla ja tietyillä rutiineilla hänestä saatiin yhteiskuntakelpoinen.
Ollaan iso ja läheinen suku. Toisen perään katsotaan ja omista pidetään huolta. (Ehkä liiankin tiiviisti välillä)
Ei läheisyydessä ole mitään väärää, mutta kyllähän nyt jokaisen pitää olla realisti ja ymmärt
Kyllä isovanhemman kuolema voi silti olla hyvin surullinen ja järkyttävää tapahtuma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaksi minun isovanhemmistani kuoli kun olin ala-asteella. Kaksi oli kuollut jo ennen syntymääni. Olivat ensimmäiset menetykset elämässäni ja olihan se kova paikka. Kouluun kuitenkin menin normaalisti, kun en vielä työelämässä ollut
Ei läheisyydessä ole mitään väärää, mutta kyllähän nyt jokaisen pitää olla realisti ja ymmärtää, että vanhat ihmiset kuolevat. Kyllä normaalilla järjellä varustettu ihminen pystyy tähän varautumaan jo etukäteen myös henkisellä puolelle, että näin tulee käymään.