Kärsiikö lapsi olostaan perheen ainokaisena?

Olen 3 lapsen perheestä. Ikä erot olivat suuria. 15 vuotta vanhimman ja nuorimman välillä. Vanhemmat erosivat ja totuimme tietynlaiseen kurinalaisuuteen ja rauhallisuuteen.



Mieheni on suuresta perheestä. Lapset tehty 2 vuoden välein. Aina on ollut hälinää ja leikkikavereita.



Näemme asiat eri kantilta. Vaan silti olemme päättäneet pitää vain tämän yhden 3-vuotiaan. Hänellä on serkkuja joiden kanssa leikkiä vaikka jokainen päivä. Jakamaton huomio vanhemmilta.



Molemmissa tapauksissa näen hyvät ja huonot puolet. On se kumpi vain, muista tehdä rauha itsesi kanssa. On paljon helpompi elää.



Aina sanotaan että sisarukset ovat rikkaus. no kyllä läheisin sisarukseni on minulle kaukaisempi. Emme näe kuin pakollisilla sukulaiskäynneillä. Vaan Jokaisella lapsella on hyvä olla jos on turvallisia aikuiskontakteja sekä mielekästä tekemistä.



Näin minä näen asian.

enkä osaa kuvitella millaista olis ollut yksin! aijon satavarmasti (jos luoja suo) tehdä enemmän kuin yhden lapsen. Varsinkin nyt kun vanhemmat jo edesmenneet niin sisarukset minulle tärkeintä maan päällä! eli minun neuvo olisi että tee ihmeessä sisaruksia jos on mahdollisuus! :)

olemme parin vuoden ikäeroilla, eli oltiin leikkikavereita toisillemme. Olisin kenaasti ottanut vastan vielä pikkusiskon tai veljen (minä nuorin)

jakamaan asioita, ja ymmärtää ettei ole maailman napa,tai parempi kuin toiset. Kärjistettynä:pienemmällä todennäköisyydellä tulee ällöttävä hemmoteltu lellipentu.

eb ehkä lapsena siitä niin kärsinyt tms, lue sain kaikki mitä tahdoin jne tottakai sitä lapsena kaipasi kaveria mutta etenkin nyt aikuisena sen sisaruksen tärkeyden huomaa ymmärtää. vanhemmat vanhenee ja sitä on loppujen lopuksi aika yksin

erittäin tärkeitä, veljenkin kanssa ollaan ihan ok väleissä. Jostain syystä mulla on paljon ystäviä, jotka ovat ainokaisia, ja jokainen heistä on jossain vaiheessa kertonut, että toivoisi (ja olisi lapsena toivonut) sisaruksia. Etenkin tässä vaiheessa, kun omat vanhemmat alkavat ikääntyä, kokevat he että sisarukset olisivat vielä tärkeämpiä kuin nuorempana. Huoli omista vanhemmista kasvaa ja vastuu jää ainokaiselle. Jos vanhemmat vielä ovat eronneet, on homma vielä hankalampaa. Ja jokainen näistä ainokaisista on hankkinut enemmän kuin yhden lapsen.

ja hän koki varsinkin teini-iässä erityisen ahdistavana sen, että kaikki vanhempien jälkikasvuun laittamat toiveet ja odotukset kohdistuivat yksin häneen. Nyt aikuisena taas hän pelkää vanhempiensa vanhenemista ja mahdollista " hoitovastuuta" sekä myös sitä, että heidän kuoltuaan ei ole ketään jakamassa hänen lapsuusmuistojaan.

Kaikki ainokaisethan eivät ole hemmoteltuja.

Esim. Klaus Härö (vai mikä se ohjaaja olikaan) kertoi omasta ainokaisen lapsen arjestaan, että hänellä oli paljon omaa miettimisaikaa, koska hänellä ei ollut seuraa. Ja tämä aika on ilmeisesti ollut hänelle aika tärkeää.



Meille ei tule enempää kuin yksi lapsi. Tämä ainokainen on 5-vuotias. Häntä on kasvatettu kurinalaisesti ja suurella pieteetillä. Hän on liikuttavan hyvä ystävä hoitopaikan toisille lapsille. Ehkä hän on sinisilmäinen ja liiankin tarkka siinä, mikä on oikein ja mikä väärin. Mutta itsekäs tai hemmoteltu hän ei ole.



Oma ainokaisemme leikkii paljon yksin, koska me vanhemmat emme kamalasti häntä viihdytä. Tuntuu, että hänellä on erittäin hyvä mielikuvitus. Hän prosessoi asioita, koska aikaa ja tilaa siihen on. Hän terapoi itseään yksinleikeillä: käy läpi päivän tapahtumia leikkien avulla.



Luulenkin, että hänelle tämä ainokaisena oleminen tulee tuottamaan hänelle paitsi tuskaa myös iloa. On varmaan niin, että hän kokee itsensä yksinäiseksi, kun hän on aikuinen. Toisaalta hän saa nyt hyvät eväät kognitiiviselle ja sosio-emotionaaliselle kasvulleen. Luulen, että elämä tulee häntä kantamaan.