Kiekkojuniorin kuolema
Kiekkojuniorin kuolema
15-vuotiasta Henrik Myllykoskea ei näkynyt missään, kun isä palasi kotiin lokakuisena iltana vuonna 2023. Noin viikkoa myöhemmin kauhistuttava totuus katoamisesta paljastui. Järkytys sen kuin syveni, kun selvisi, ketä nuoren kiekkojuniorin hengen riistämisestä epäiltiin.
Juttu on julkaistu IS:n nettisivuilla ensimmäistä kertaa 1. huhtikuuta 2024.
Etsinnät olivat jatkuneet yötä päivää lähes viikon. Nuoren kiekkojuniorin raaasti pahoinpidelty ruumis löytyi vain muutaman sadan metrin päästä hänen kotoaan.
15-vuotias Henrik Myllykoski katosi maanantaina 2. lokakuuta 2023. Viimeinen jälki nuorukaisesta oli pikaviestisovellus Snapchatin karttaan jäänyt sijaintitieto. Sen mukaan Henrik oli ollut risteyksessä aivan kotinsa lähellä.
Poliisi ja pelastusviranomaiset haravoivat kiivaasti läheisen Säveån-joen ympäristöä. Pojan omaiset odottivat kuumeisesti tietoa.
Henrik asui isänsä kanssa Länsi-Ruotsissa noin 25000 asukkaan Alingsåsissa. Pojan äiti oli kuollut jo vuosia aiemmin.
Isä ja poika juttelivat viimeisen kerran katoamispäivän iltapäivänä keittiönpöydän äärellä. Henrik oli puhunut koulupäivästään. Kun isä myöhemmin palasi kotiin kello 18.45, Henrikiä ei enää näkynyt.
Pojasta ei kuulunut seuraavanakaan päivänä. Isä otti yhteyttä poliisiin.
Sunnuntaina, kuusi päivää katoamisen jälkeen, uutiset olivat pahemmat kuin olisi voitu kuvitella. Henrik oli kuollut. Poikaa oli puukotettu ja viilletty noin 140 kertaa, minkä jälkeen hänen ruumiinsa oli heitetty jokeen.
Jo samana päivänä poliisi otti kiinni henkilön, jonka se epäili olevan teon takana.
Epäilty oli vain vuoden Henrikiä vanhempi, 16-vuotias poika. Henrikin isä ei ollut ikinä kuullutkaan hänestä.
Henrik Myllykoski surmattiin Ruotsissa: tämä tiedetään nyt - Ilta-Sanomat