Kannattaako väljähtäneestä suhteesta suosiolla vaan erota?

Riippuu miten on väljähtynyt ja miksi, ja myös millaisesta suhteesta on kyse. Jos suuria tunteita ja vahva yhteenkuuluvuuden tunne kuitenkin on olemassa, voi olla mahdollista saada suhde elpymään - ja toisin kuin jotkut ankeuttajat sanovat, kyllä pitkässä suhteessakin voi olla intohimoa. Joskus sen voi löytää uudestaan.

Joskus sitten väljähtyminen voi olla merkki siitä, että suhde on tullut tiensä päähän. Mutta tämä pitää arvioida itse.

Vierailija kirjoitti:

Luultavasti kannattaa. Jos asia nyt hieman mietityttää, se mietityttää vuosien saatossa aina vaan ja enemmän. Lopulta alat katkeroitua kun tajuat menettäneesi vuosia ja vuosikymmeniä aikaa jona olisit voinut elää enemmän mieleistäsi elämää, joko ilman parisuhteen rajoitteita tai ihanassa rakkaussuhteessa tms.

 

Outo ajatus, et jos nyt miettii asiaa, niin tarkoittaa et ero olisi järkevintä. Jos miettii, sehän tarkoittaa että ensinnäkin ihminen on elossa, toisekseen kykenevä toimimaan analyysinsä perustella. Muitakin mahdollisuuksia on kuin välitön ero.

Järjettömintä olisi katkeroitua kun voi myös tehdä asialle jotakin. Ekana tietenkin yrittää tehdä asioita liiton eteen, sit vasta jos mikään ei auta niin radikaalimpia juttuja.

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kyseessä panosuhde niin ei mitään väliä mihinkään suuntaan.

Jos kyseesä avioliitto niin sen ei ole tarkoituskaan perustua mihinkään huumaaviin tunteisiin läpi elämän. Tässä tapauksessa löydät kyllä sisältöä elämääsi muualtakin, kuin panemisesta ja panotunteista. 

Eli avioliitossa ei tarvitsekaan olla mitään intohimoa? 

Niin, siksihän se sitoumus juuri on tehty.

Jos intohimo riittäisi liimaksi niin koko avioliittoa ei tarvittaisi mihinkään.

Miehenä kannattaa jatkaa panemista kunnes tiukempi löytyy! Kyllä väljähtäneeseenkin naiseen voi puutteessa rojut heittää! T: M65+

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kyseessä panosuhde niin ei mitään väliä mihinkään suuntaan.

Jos kyseesä avioliitto niin sen ei ole tarkoituskaan perustua mihinkään huumaaviin tunteisiin läpi elämän. Tässä tapauksessa löydät kyllä sisältöä elämääsi muualtakin, kuin panemisesta ja panotunteista. 

Eli avioliitossa ei tarvitsekaan olla mitään intohimoa? 

Niin, siksihän se sitoumus juuri on tehty.

Jos intohimo riittäisi liimaksi niin koko avioliittoa ei tarvittaisi mihinkään.

Miten niin? Avioliitto on juridinen sopimus mm. omaisuuden jaosta. Tottahan sitä tarvitaan, jos tällaisen sopimuksen haluaa.  Ei avioliitto suhdetta ylläpidä, intohimo voi sen tehdäkin.

Kahdessa pitkässä parisuhteessa eläneenä 50+ ikäisenä voin sanoa, että kumpikin suhde on mennyt saman kaaren. Ensihuuma kestää sen pari vuotta, sitten on ihanaa seuraavat 5-7 ja sitten alkaakin olla väljähtänyttä. Ekalla kerralla erosin toisen miehen takia. Nyt tämän miehen kanssa takana 22 vuotta ja viimeiset 10 on ollut väljähtänyttä. Tai mitä väljähtäneellä tarkoitetaan? Olemme kavereita, tykkäämme matkustaa kumpikin, meillä on yhteinen koti ja aikuistuvat lapset. Elämä on helppoa, mutta eihän tässä suuria tunne-elämyksiä ole. Jos mies on pois kotoa vaikka pari päivää, ei haittaa yhtään. Toisaalta hänen läsnäolonsakaan ei haittaa. Kaikki käy.

Ehkä vika on minussa tai sitten elämä on vain tätä. En ainakaan tällä hetkellä edes kaipaa mitään uutta suhdetta. Jos eroaisin, olisin yksin loppuelämäni. En jaksaisi säätää uuden ihmisen kanssa. Olen ajatellut myös niin, että monet vanhat pariskunnat on tyytyväisiä, kun on ne lapset, lapsenlapset ja jopa lapsenlapset. Ehkä nekin suhteet on väljähtäneet ja ovathan ne, mutta he ovat onnellisia, koska vanhemmiten on "sama suunta" eli yhdessä voidaan intoilla uusista lapsista suvussa ja on ne vanhat tottumukset. Ei turhia draamoja, ihmissuhdesäätöjä jne. 

jokainen toimii mielensä mukaan, mutta olen kyllä sitä mieltä, että jokainen suhde väljähtää ajan mittaan. Mutta toki onhan siinä se kiva alku.

Kyllä. Ehkä suhde on kuin lämmin maito. Päättäkää itse.

Kannattaa.

Vierailija kirjoitti:

Kahdessa pitkässä parisuhteessa eläneenä 50+ ikäisenä voin sanoa, että kumpikin suhde on mennyt saman kaaren. Ensihuuma kestää sen pari vuotta, sitten on ihanaa seuraavat 5-7 ja sitten alkaakin olla väljähtänyttä. Ekalla kerralla erosin toisen miehen takia. Nyt tämän miehen kanssa takana 22 vuotta ja viimeiset 10 on ollut väljähtänyttä. Tai mitä väljähtäneellä tarkoitetaan? Olemme kavereita, tykkäämme matkustaa kumpikin, meillä on yhteinen koti ja aikuistuvat lapset. Elämä on helppoa, mutta eihän tässä suuria tunne-elämyksiä ole. Jos mies on pois kotoa vaikka pari päivää, ei haittaa yhtään. Toisaalta hänen läsnäolonsakaan ei haittaa. Kaikki käy.

Ehkä vika on minussa tai sitten elämä on vain tätä. En ainakaan tällä hetkellä edes kaipaa mitään uutta suhdetta. Jos eroaisin, olisin yksin loppuelämäni. En jaksaisi säätää uuden ihmisen kanssa. Olen ajatellut myös niin, että monet vanhat pariskunnat on tyytyväisiä, ku

No, toisenlaisia kokemuksia on myös. Luulen että tämä on myös luonnekysymys. Jotkut kaipaavat enemmän vaihtelua jo lähtökohtaisesti, toiset löytävät sitä pienemmistäkin asioista jne. Itse olen myös ollut kahdessa pitkässä suhteessa ja kummassakin suuret tunteet on säilyneet loppuun asti, nykyisessä toki jatkuvat edelleen vaikka vuosia on takana. Tietyllä tapaa se alkuhuuma ei koskaan poistunut, vaikka toki muuttui hieman siedettävämmäksi :) Myös mieheni sanoo että hänelläkin on edelleen perhosia vatsanpohjassa jos vaikka tavataan pienen erossaolon jälkeen. Olen myös lukenut tutkimuksia, joissa yli 25 vuotta yhdessä olleet parit arvioivat seksielämänsä parhaimmaksi ja vaikka meillä ei ihan niin pitkä suhde vielä ole, niin itse uskon sen täysin että niin käy jos muu suhde on kunnossa. Koko ajan tulee lisää sitä uskallusta ja luottamusta mikä ainakin itselläni mahdollistaa täyden heittäytymisen intohimoiseen rakkauden huumaan.

Ehkä jotkut ovat intohimoisempia kuin toiset? Ja ovathan suhteetkin erilaisia. Meidän suhteessa molemmat ovat muuttuneet ja kehittyneet, koskaan ei ole junnattu yhtä ja samaa elämää päivästä toiseen, vaan toisessa on aina uusia puolia jotka jaksavat kiinnostaa.

En itse osaa ajatella että väljähtyminen olisi joku luonnonlaki. Siihen vaikuttaa moni asia. 

Vierailija kirjoitti:

Kahdessa pitkässä parisuhteessa eläneenä 50+ ikäisenä voin sanoa, että kumpikin suhde on mennyt saman kaaren. Ensihuuma kestää sen pari vuotta, sitten on ihanaa seuraavat 5-7 ja sitten alkaakin olla väljähtänyttä. Ekalla kerralla erosin toisen miehen takia. Nyt tämän miehen kanssa takana 22 vuotta ja viimeiset 10 on ollut väljähtänyttä. Tai mitä väljähtäneellä tarkoitetaan? Olemme kavereita, tykkäämme matkustaa kumpikin, meillä on yhteinen koti ja aikuistuvat lapset. Elämä on helppoa, mutta eihän tässä suuria tunne-elämyksiä ole. Jos mies on pois kotoa vaikka pari päivää, ei haittaa yhtään. Toisaalta hänen läsnäolonsakaan ei haittaa. Kaikki käy.

Ehkä vika on minussa tai sitten elämä on vain tätä. En ainakaan tällä hetkellä edes kaipaa mitään uutta suhdetta. Jos eroaisin, olisin yksin loppuelämäni. En jaksaisi säätää uuden ihmisen kanssa. Olen ajatellut myös niin, että monet vanhat pariskunnat on tyytyväisiä, ku

Kaikki suhteet eivät väljähdä. Alkuhuuma voi haihtua ja tietyllä lailla suhde voi arkipäiväistyä, mutta mikäli tunnetasolla suhde syvenee ja suhteessa säilyy tuntemus ja kokemus jostain "yhteisestä jutusta", silloin suhde ei väljähdy vaan vakiintuu ja syvenee. Seksin ja intohimon osalta suhde voi tasaantua, mutta sillä lailla, että tämäkin puoli saa uutta syvyyttä - jos siltä osin sovitaan yhteen ja tuntuu, että seksi on yhteinen ilonaihe ja voimavara, henkilöitä yhdistävä asia, silloin sekään ei varsinaisesti väljähdy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kyseessä panosuhde niin ei mitään väliä mihinkään suuntaan.

Jos kyseesä avioliitto niin sen ei ole tarkoituskaan perustua mihinkään huumaaviin tunteisiin läpi elämän. Tässä tapauksessa löydät kyllä sisältöä elämääsi muualtakin, kuin panemisesta ja panotunteista. 

Eli avioliitossa ei tarvitsekaan olla mitään intohimoa? 

Niin, siksihän se sitoumus juuri on tehty.

Jos intohimo riittäisi liimaksi niin koko avioliittoa ei tarvittaisi mihinkään.

Tää on itse asiassa ihan totta, voin sen näin naimisissa olevanakin todeta ääneen. Kaikesta romanttisesta hömpästä huolimatta avioliitto on AINA ollut ennen kaikkea taloudellinen järjestely. Jos olisi kysymys vain niistä leiskuvista tunteista niin eihän tälle mitään virallistamisia olisi tarvittu. Silti tietysti olisi toivottavaa, että niitä tunteitakin olisi, siis muitakin tunteita kuin vitutusta. 

Vierailija kirjoitti:

Jos kyseessä panosuhde niin ei mitään väliä mihinkään suuntaan.

Jos kyseesä avioliitto niin sen ei ole tarkoituskaan perustua mihinkään huumaaviin tunteisiin läpi elämän. Tässä tapauksessa löydät kyllä sisältöä elämääsi muualtakin, kuin panemisesta ja panotunteista. 

Entä jos esim se rakkauden tunne olisi parisuhteessa ja avioliitossa tärkeä? En mä panemisen takia halua suhteessa olla, vaan rakkaudesta. Jos rakkautta ei enää ole tai ei ole koskaan ollutkaan niin tietenkin lakkaan tuhlaamasta elämääni ja eroan.

Tietenkin kannattaa. Muutoin jahkaillessa huomaat kymmenen vuoden päästä olevasi edelleen tuossa suhteessa ja onneton ja rakkaudeton. Silloin toivot että olisit eronnut tänään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luultavasti kannattaa. Jos asia nyt hieman mietityttää, se mietityttää vuosien saatossa aina vaan ja enemmän. Lopulta alat katkeroitua kun tajuat menettäneesi vuosia ja vuosikymmeniä aikaa jona olisit voinut elää enemmän mieleistäsi elämää, joko ilman parisuhteen rajoitteita tai ihanassa rakkaussuhteessa tms.

 

Outo ajatus, et jos nyt miettii asiaa, niin tarkoittaa et ero olisi järkevintä. Jos miettii, sehän tarkoittaa että ensinnäkin ihminen on elossa, toisekseen kykenevä toimimaan analyysinsä perustella. Muitakin mahdollisuuksia on kuin välitön ero.

Järjettömintä olisi katkeroitua kun voi myös tehdä asialle jotakin. Ekana tietenkin yrittää tehdä asioita liiton eteen, sit vasta jos mikään ei auta niin radikaalimpia juttuja.

 

 

Mitä radikaalia on erossa? Se on täysin luvallista eikä mitään maatamullistavan ihmeellistä, jota pitäisi välttää viimeiseen asti ja nöyristellen perustella muille miksi. Riittää ihan vaan se tunne ettei halua olla suhteessa enää. Tekee päätöksen ja kertoo kumppanille. Helpoimmillaan varsin yksinkertaista eikä mitenkään radikaalia. Päätös siinä missä mikä tahansa muukin yksilön elämänkulkuun liittyvä päätös.

Eropäätöksen saa tehdä vaikka ensimmäisenä miettimättä muita vaihtoehtoja ensin. Jos on todennut että suhde ja ihminen jonka kanssa siinä on ei vain enää ole jotain mitä haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luultavasti kannattaa. Jos asia nyt hieman mietityttää, se mietityttää vuosien saatossa aina vaan ja enemmän. Lopulta alat katkeroitua kun tajuat menettäneesi vuosia ja vuosikymmeniä aikaa jona olisit voinut elää enemmän mieleistäsi elämää, joko ilman parisuhteen rajoitteita tai ihanassa rakkaussuhteessa tms.

 

Outo ajatus, et jos nyt miettii asiaa, niin tarkoittaa et ero olisi järkevintä. Jos miettii, sehän tarkoittaa että ensinnäkin ihminen on elossa, toisekseen kykenevä toimimaan analyysinsä perustella. Muitakin mahdollisuuksia on kuin välitön ero.

Järjettömintä olisi katkeroitua kun voi myös tehdä asialle jotakin. Ekana tietenkin yrittää tehdä asioita liiton eteen, sit vasta jos mikään ei auta niin radikaalimpia juttuja.

 

 

Mitä radikaalia

Pätee ainoastaan, jos olet lapseton. Jos lapsia sen sijaan on, jokainen täysipäinen miettii asiaa ensisijaisesti heidän kannaltaan. Ero voi olla silloinkin paras vaihtoehto, mutta sitä ei välitä tuosta vaan vain omien fiilisten perusteella. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kyseessä panosuhde niin ei mitään väliä mihinkään suuntaan.

Jos kyseesä avioliitto niin sen ei ole tarkoituskaan perustua mihinkään huumaaviin tunteisiin läpi elämän. Tässä tapauksessa löydät kyllä sisältöä elämääsi muualtakin, kuin panemisesta ja panotunteista. 

Eli avioliitossa ei tarvitsekaan olla mitään intohimoa? 

Niin, siksihän se sitoumus juuri on tehty.

Jos intohimo riittäisi liimaksi niin koko avioliittoa ei tarvittaisi mihinkään.

On kyllä erikoinen käsitys😂 Rakkaushan se liimana on. Kun on rakkautta on useimmin myös intohimoa. Avioliitto on ainoastaan juridinen sopimus, juridinen kahden ihmisen muodostama yksikkö, ei jotain mitä täytyy tehdä jotta pari on sitoutunut ja parisuhde pysyy kasassa. Rakkaus kyllä pitää sen kasassa ilman avioliittoakin, joka on lähinnä julkinen kuulute muille ja toimii turvaamaan parisuhteiden osapuolten tiettyjä oikeuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kahdessa pitkässä parisuhteessa eläneenä 50+ ikäisenä voin sanoa, että kumpikin suhde on mennyt saman kaaren. Ensihuuma kestää sen pari vuotta, sitten on ihanaa seuraavat 5-7 ja sitten alkaakin olla väljähtänyttä. Ekalla kerralla erosin toisen miehen takia. Nyt tämän miehen kanssa takana 22 vuotta ja viimeiset 10 on ollut väljähtänyttä. Tai mitä väljähtäneellä tarkoitetaan? Olemme kavereita, tykkäämme matkustaa kumpikin, meillä on yhteinen koti ja aikuistuvat lapset. Elämä on helppoa, mutta eihän tässä suuria tunne-elämyksiä ole. Jos mies on pois kotoa vaikka pari päivää, ei haittaa yhtään. Toisaalta hänen läsnäolonsakaan ei haittaa. Kaikki käy.

Ehkä vika on minussa tai sitten elämä on vain tätä. En ainakaan tällä hetkellä edes kaipaa mitään uutta suhdetta. Jos eroaisin, olisin yksin loppuelämäni. En jaksaisi säätää uuden ihmisen kanssa. Olen ajatellut myös niin,

No, toisenlaisia kokemuksia on myös. Luulen että tämä on myös luonnekysymys. Jotkut kaipaavat enemmän vaihtelua jo lähtökohtaisesti, toiset löytävät sitä pienemmistäkin asioista jne. Itse olen myös ollut kahdessa pitkässä suhteessa ja kummassakin suuret tunteet on säilyneet loppuun asti, nykyisessä toki jatkuvat edelleen vaikka vuosia on takana. Tietyllä tapaa se alkuhuuma ei koskaan poistunut, vaikka toki muuttui hieman siedettävämmäksi :) Myös mieheni sanoo että hänelläkin on edelleen perhosia vatsanpohjassa jos vaikka tavataan pienen erossaolon jälkeen. Olen myös lukenut tutkimuksia, joissa yli 25 vuotta yhdessä olleet parit arvioivat seksielämänsä parhaimmaksi ja vaikka meillä ei ihan niin pitkä suhde vielä ole, niin itse uskon sen täysin että niin käy jos muu suhde on kunnossa. Koko ajan tulee lisää sitä uskallusta ja luottamusta mikä ainakin itselläni mahdollistaa täyden heittäytymisen intohimoiseen rakkauden huumaan.

Ehkä jotkut ovat intohimoisempia kuin toiset? Ja ovathan suhteetkin erilaisia. Meidän suhteessa molemmat ovat muuttuneet ja kehittyneet, koskaan ei ole junnattu yhtä ja samaa elämää päivästä toiseen, vaan toisessa on aina uusia puolia jotka jaksavat kiinnostaa.

En itse osaa ajatella että väljähtyminen olisi joku luonnonlaki. Siihen vaikuttaa moni asia.

Täysin sama kokemus. Väljähtyminen ei tosiaankaan ole mikään luonnonlaki. Ei rakkaus toimi niin että ensin on ihanaa ja sitten ihan tylsää, plääh ja oikeastaan toinen vituttaa saisinpa vaihtaa, vaan edelleen rakas on ihana, sytyttää, innostaa olemassaolollaan, tuntuu oikealta, herättää kiitollisuutta ja haluja olla yhdessä ja viettää elämää yhdessä.

On ehkä kyse persoonaeroistakin, mutta myös siitä etteivät väljähtymisestä puhuvat vain ole koskaan löytäneet vierelleen sitä ihmistä jonka kanssa heillä yhdessä todella natsaa. Todella moni suhde on todellisuudessa tyytymissuhde, ainakaan ei tarvitse olla yksin-suhde, kaverikämppissuhde tai kevyen ihastuksen huumassa aloitettu sen kummemmin tunteiden syvyyttä tutkimatta. Eikä sellainen missä on todellista yhteyttä, kattavaa kemiaa ja aitoa syvää rakkautta.

Eikä sellainen missä on todellista yhteyttä, kattavaa kemiaa ja aitoa syvää rakkautta.

--> Tavallaan ymmärrän tämän että jos alunperin ei ole löytänyt sitä aitoa rakkautta niin sitä voi sitten myöhemmin olla vaikea ylläpitää muutakuin kaveritasolla. Ehkä kysyisin että onko sitä rakkautta ja mitä ylipäätään haluat suhteessa? Minä en voisi elää ilman rakkautta ja läheisyyttä ja olen pitkässä parisuhteessa. Mutta jokaisella on tietysti omat toiveensa.