Pitääkö abortista kertoa miehelle?
Joudun tekemään abortin tultuani vahingossa raskaaksi lyhyestä tapailusuhteesta. Aika on jo varattu ja olen asiasta varma. Mies asuu kaukana toisella paikkakunnalla ja siksi olemme päättäneet, että emme yritäkään rakentaa parisuhdetta, vaikka mukavasti tullaankin toimeen.
Pohdin nyt, pitääkö minun kertoa asiasta miehelle? Tiedän että hän olisi uskontonsa vuoksi aborttia vastaan ja haluaisi, että pidän lapsen vaikka sitten adoptioon annettavaksi, joten siksi en haluaisi kertoa. Toisaalta tuntuu, että jos salaan asian, en voi ainakaan tavata häntä enää koskaan, koska tuntisin koko ajan huonoa omaatuntoa siitä, että olen valehdellut.
Kommentit (73)
miksi pitäisi kertoa, asia on sinun päätettävissä. Joten älä tee siitä vaikeampaa itsellesi, uskovaisen syyllistämänä loppuikäsi olisit.
Olisihan se lapsi ollut myös miehen. Ja millainen uskonto sallii suojaamattoman irtoseksin mutta ei aborttia?
Vierailija kirjoitti:
miksi pitäisi kertoa, asia on sinun päätettävissä. Joten älä tee siitä vaikeampaa itsellesi, uskovaisen syyllistämänä loppuikäsi olisit.
Todellakin. Eihän abortin tekeminen eli syntymättömän lapsen elämän tuhoaminen yksipuolisella päätöksellä aiheuta naisessa minkäänlaista syyllisyyttä.
Katoliset ainakin Amerikassa tuntuvat elävän näin ja kodittomia lapsia on siinä maassa paljon.
Vierailija kirjoitti:
Helpompi tappaa se lapsi ja kärsiä mielenterveysongelmista lopun elämää.
Miksi alapeukku? Väitätkö, että ap ei tule miettimään joka päivä tuota lasta ja mitä hänestä olisi tullut?

ei se ole vielä lapsi vaan hedelmöittynyt munasolu vain. Iso osa alkioista menee kesken niin varhain, ettei nainen edes tiedä olleensa raskaana. On täysin luonnollista, että kaikki hedelmöittyneet munasolut eivät kehity sikiöiksi ja synny lapsiksi. Siksi myös abortti on luonnollista ja täysin hyväksyttävää.
Lakatkaa jo viljelemästä tuota myyttiä että naiset aina katuvat aborttejaan ja traumatisoituvat niistä. Samalla logiikalla kumin käyttö traumatisoisi joka kerta kun olisi voinut tulla vaikka minkälainen lapsi. Se alkio on abortintekohetkellä pari solua ristissä ja sellaisia menee huomaamatta keskenkin koko ajan.

Ehkä höpöhöpösi lohduttaa sua. 🤷🏼
No ei tietenkään. Jos miestä ei kiinnosta asiasi muutenkaan niin ei todellakaan kuulu hänelle yksityiset terveysasiasi.
Itse tein virheen ja kerroin, mies hyökkäsi kimppuuni ja lopulta päädyin synnyttämään lapsen miehen painostuksen seurauksena. Lapsella ei ole äitiä ja minulle tuo oli kokemuksellisesti pelkkä r aiskaus.
Mies vastustaa uskonnon takia aborttia, mutta voi harrastaa irtosuhteita. Mikä uskonto?
Ja mikähän helvetin uskonto se sellainen on mssä saa panna naisia ilman avioitumista, mutta vastustaa aborttia? Tiede-bro-misogynia-meninisti-uskontopuskonto? Älä ole i d i o o t t i .
Siis kerrot tai et, tuskin suhteenne jatkuu. Joten älä ainakaan sitä kautta sitä pohdi.
Vierailija kirjoitti:
Lakatkaa jo viljelemästä tuota myyttiä että naiset aina katuvat aborttejaan ja traumatisoituvat niistä. Samalla logiikalla kumin käyttö traumatisoisi joka kerta kun olisi voinut tulla vaikka minkälainen lapsi. Se alkio on abortintekohetkellä pari solua ristissä ja sellaisia menee huomaamatta keskenkin koko ajan.
Abortti on aina väkivaltainen teko naisen kehoa kohtaan, vaikka se tapahtuisi kemikaalilla. Sama kun jos syöt myrkkyä, se on väkivallanteko sinua kohtaan.
Totta kai se on kipeä päätös ja myös itsetuhoinen, sillä se ei kosketa vain sitä sikiötä vaan myös naista.
Mutta lähtökohtaisesti sikiö on naiselle alien, joka syö naisen kehoa. Eli sinänsä sen karkottamisen ei pitäisi olla sen kummempi juttu kuin antibiootin syöminen, joka tappaa myös eliöstöä, joka elää kehon sisällä.
Stigmaa ja kulttuurista paskaa tuohon liittyy vaikka kuinka paljon, sekä seksuaalista väkivaltaa ja alistamista naisia kohtaan. Mutta todellisuudessa ei eroa siitä antibiootin syömisestä. Syy miksi se on kauhisteltua on se että nainen on alistettu miehen patjaksi ja miehen siementen kasvualustaksi, ja miehen sekä miehen jälkeläisten elämä asetetaan olevinaan naisen elämän yläpuolelle. Se on sairautta ja nainen joka ajattelee näin on sairas, alistettu. Toki ylipäätään sekin että kerjää jotain paskamiestä siittämään itseään on merkki vakavista itsetunto-ongelmista ja sairaudesta... Mutta anyway
Vierailija kirjoitti:
Mies vastustaa uskonnon takia aborttia, mutta voi harrastaa irtosuhteita. Mikä uskonto?
Jep. Uskonnoissa joissa mies paneskelee avion ulkopuolella tämä yleensä velvoitetaan menemään naimisiin ja elättämään se nainen, jonka siittää paksuksi asti. Ellei kyseessä ole tietenkin valhe-palhe-naisviha-seksuaalinen-hyväksikäyttö-uskonto-puskonto.
Haluatko oikeasti pitää lapsen vai mikä tässä mättää? Jos saat lapsen olet yh ja miehen pitää maksaa elatus suhteessa tuloihin. Nämä joudut ehkä hakemaan käräjien kautta. Itse kysymykseen vastaus on, että sinun ei tarvitse eikä pidä kertoa yksityisiä terveystietojasi miehelle.
Synnytät lapsen ja annat lapsen adoptioon. Niin minä tein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies vastustaa uskonnon takia aborttia, mutta voi harrastaa irtosuhteita. Mikä uskonto?
Jep. Uskonnoissa joissa mies paneskelee avion ulkopuolella tämä yleensä velvoitetaan menemään naimisiin ja elättämään se nainen, jonka siittää paksuksi asti. Ellei kyseessä ole tietenkin valhe-palhe-naisviha-seksuaalinen-hyväksikäyttö-uskonto-puskonto.
Ihan vaan kristinuskossa varsin yleistä.
Oma asiasi. Mieti mitä sinä haluat. Onko nyt oikea aika tulla raskaaksi. Onko mies oikea?
Ei tarvitse kertoa. Sinun asiasi ja sinun päätettävissäsi.