Siis oikeastiko hallitus kuvittelee että kaikki työttömät ovat työttömiä omasta tahdostaan?
Koska taas on suunnitteilla uusia kiristyksiä työttömille. Miten se muka mitään auttaa kun työpaikkoja ei ole? Miksi ei ennemmin painosteta yrityksiä palkkaamaan työntekijöitä?
Se toimisi paremmin kun työttömien uhkailu. Työttömyystuki on 595e/kk. Miksi kukaan haluaisi olla työtön vapaaehtoisesti? 20 vuotta sitten tuolla summalla ehkä pärjäsi mutta ei enää nykypäivänä!
Kommentit (88)
"Eläkkeiden indeksikorotukset nostivat vanhempien ikäluokkien säästöjä.
Mutta 18-24 - vuotiaiden asiakkaiden säästötilien mediaanisaldo kutistui. Myös 25-34-vuotiaat joutuivat inflaation takia käyttämään erityisesti säästötilien varoja."
Työttömissä on nykyisin aika paljon korkealle koulutettujakin. Heistä jokainen aivan varmasti pääsisi töihin jos vain halkisi ja haluaisi. Toki myös vähemmän kouluttautuneissa on runsaasti heitä jotka ovat valinneet elämäntavakseen tuilla elämisen.
Faith kirjoitti:
Voisiko lakisääteisesti vähentää työaikaa niin että työnantajien on pakko palkata enemmän työntekijöitä?
Tämä tilannehan on mahdoton. Työlliset tekevät työtä loppuun palamiseen asti ja samaan aikaan osa työkykyisistä elää kokonaan ilman työtä vuosikausia. Tasapainoa kaivataan.
Ongelma vaan on että työttömien taidot ja osaaminen eivät ole vaadittua tasoa, vaikka olisi koulutuskin. Tekoäly tulee suurimmaksi osaksi korvaamaan nuo työt.
Eiväthän he voi muulla tavoin selittää tätä tilannetta, vastuuttomia kun ovat.
Vierailija kirjoitti:
Työttömissä on nykyisin aika paljon korkealle koulutettujakin. Heistä jokainen aivan varmasti pääsisi töihin jos vain halkisi ja haluaisi. Toki myös vähemmän kouluttautuneissa on runsaasti heitä jotka ovat valinneet elämäntavakseen tuilla elämisen.
Einpidä paikkaansa. Korkeakoulutettujen paikkoja on vähennetty yt:iden kautta esim. bio- ja lääkealalla viimeisen parin vuoden aikana. Avoimiin paikkaoihin aina yli sata hakijaa.
Tämä ketju on vuodelta 2017 mutta samat jutu pätee edelleen.
https://www.vauva.fi/keskustelu/3060815/biotieteet-ja-laboratorioala-ei…
Työttömien pitäisi mennä töihin! Aina vaan tekosyitä miksi ei voi mennä töihin jos ei muuten niin työllistää itsensä!
Kukaan ei saa jäädä makaamaan! Ulkomaat odottavat meidän rahallista panostamme!
Muuten näyttää pahalta ja maine menee ja poliitikot eivät saa mukavia virkoja ja nimityksiä!
"Vuoden 2023 joulukuussa eläkkeensaajan asumistukea sai 207711 henkilöä."
https://tietotarjotin.fi/tilasto/2711779/tilasto-elakkeensaajan-asumist…