Tänään tapaan salarakkaani. Mies työreissussa, lapsi kummeilla,
HÄN tulee mun luo. Ihana kutkuttava tunne vatsassani...
Kommentit (28)
En tuomitse, mutta minusta on paha ajatella että ap:n kaltaisia perheitä on niin paljon. Onneksi olen itse löytänyt suhteen josta saan kaiken eikä ole tarvetta mihinkään vieraisiin.
Lapsia vaan käy sääliksi kun joutuu kasvamaan kodeissa joissa toisen arvostus on mennyt noin alas. Sillä vaikka ap mitä väittää niin lapset kyllä vaistoaa paljon mitä aikuiset luulee salaavansa. Ja sitten jos jonainen päivänä juttu paljastuu niin viimeistään silloin ap huomaa ettei leikkinytkään vain itsensä elämällä vaan saattaa siinä tuhota monen ihmisen elämän. Olen itse ainakin joutunut joskus käymään läpi sen kuinka oma kultahippu edellisessä suhteessa tuhosi monta ihmistä (minä mukaanlukien). Se on kivaa kun se on salaista mutta morkkis on järkyttävä kun tajuaa mitä on itsekkäänä tehnyt muille " viattomille" osapuolille. Ja sanottakoon että ex-mieskin hyppäsi vieraissa (ja oli se joka ensin meni), mutta se ei laimentanut tuskaa jonka jouduin käymään läpi kun perhe esikoiseltani rikkoutui :(
Ja uskisten on turha tulla urputtamaan jostain kymmenestä käskystä ja huoraamisesta, sillä me ei-fanaatikot ei elellä joidenkin hihhulisääntöjen mukaan!
Itse en voisi pettää loppuun asti; omatuntoni ja moraalini ei anna periksi, mutta en todellakaan tuomitse sellaisia jotka siihen pystyvat.
Flirttailen kyllä tilaisuuden tullen vähän toisten miesten kanssa ja olen suudellutkin, muutta siihen se sitten jää minun kohdaltani.
Ja mieheni myös hyväksyy tämän...
Mutta nauti illastasi, voi että miten jännittävää!
:)
Vien lapseni kummeille , olen minäkin siellä heteken kylässä. Sitten tulen kaupan kautta kotiin, menen kylpyyn ja odotan ovikellon soittoa!
Luuletko sinä todella olevasi hänelle AINUT lelu? Ei toki, olet lelu muiden joukossa!! Hauskaa leluiltaa!! Buuuaaahhh!!
tottakai miehes hyväksyy kun hällä " omat juttunsa"
kuin silloin kun halutaan lapsi. Sitten on kiva moralidoisa tuntemattomia . Oma ukko käy kuitenkin vieraissa kun vaimo on niin takakiree nalkuttaja, lihava plösö joka päästää ittesä rupsahtamaa. Ulkonäöstään ei nääs näiden mammojen tarttee enää huolehtia kun ovat jo saaneet miehen. Hyi.
eiköhän sun miehelläs oo ihan omat kuviot sielä " työreissulla"
täällä pieksävät suutaan. he eivät uskalla nauttia elämästä, eikä heitä kukaan varmaan huolisikaan. siksi antavat tuomiopasuunan jyristä.
haudassa sitten katuvat elämätöntä elämää.