Onko teillä katkenneet välit lapsettomiin, kun olette itse saaneet lapsia?
Mua pelottaa, että yhteydenpito tulee jäämään lapsettoman kaverini kanssa, kun saamme toisen lapsen. Yhden lapsen kanssa on ollut jo haastavaa kaverin kanssa tavata, kun hän haluaisi aina tavata ilman lasta, käydä vanhaan tapaan tapahtumissa ym. Mun miehen yksi lapseton pariskunta ei enää tule koskaan käymään jostain syystä.
Toki lapset on meille tärkeintä ikinä, enkä harmittele suuremmin kaveruuden loppumista, jos he eivät lasten seurassa viihdy, niin ei sitten.
Millaisia kokemuksia teillä on kaverisuhteiden muuttumisessa, kun olette saaneet lapsia?
Kommentit (30)
No itse oon tässä se (vapaaehtoisesti) lapseton osapuoli. Kyllähän se kyläilyjä vähentää, jos on lapsia. Heidän kotonaan käyminen nyt vielä jotenkin onnistuu, mutta jos meidän aikuisille optimoituun kerrostalokämppään tunkee edes kaksikin alle kouluikäistä saati sitten 3-4 eläväistä pientä kuten joillain meidän kavereilla on, niin siinä ei kyllä sitten ole todennäköisesti kenelläkään kivaa. Lapsia joutuu koko ajan vahtimaan ja kieltämään, eikä aikuisten kanssa keskustelusta tahdo tulla mitään. Tapaamiset pitäisi järjestää johonkin sellaiseen paikkaan, jossa lapsilla on tekemistä ja saavat touhuta rauhassa keskenään. Kenenkään kanssa en ole yhteydenpitoa kokonaan lopettanut tämän takia kuitenkaan, mutta kyllähän se vaikuttaa.
No mun lapsia hankkineet kaverit lopettivat yhteydenpidon minuun (lapsettomaan). Harmitti vietävästä, minua ei heidän lapset olisi harmittaneet, olisimme voineet tavata leikkipuistossa josta monta kertaa kaverilleni mainitsin ja olisin voinut kummiksikin ryhtyä jos olisivat kysyneet. En ole koskaan ollut lapsivastainen. En tiedä miksi seurani ei vaan kelvannut enää. Harmi. Mun piti löytää uudet kaverit.
Monet perheet eivät välitä tippaakaan enää lapsettomista sinkkukavereista, vaan ainoastaan näkevät enää 4 seinää ja lapsen. Lapsettomat sinkut haluavat tehdä kaikkea ja eikä niin jaksa lapsen märinää kuunnella ja hoitoa jne meidän pikku-Jaakko sitä ja tätä. On muutakin, vapaa, menevä elämä!
Olen lapseton 39v. Ei minua lapset haittaa. Nautin useimpien seurasta. Kyllä ne on perheelliset jotka eivät ole enää seuraani kelpuuttaneet. Tosin suurin osa puhuu vain miehestä ja lapsistaan, niin yritä nyt siinä sanoo. Voitasko välillä puhua muustakin. Eivät välitä pätkääkään ja ovat useimmat olevinaan parempia, kun ovat perheellisiä. Todella säälittävää ja surullista.
Mä olen pitänyt ystävyyteni erillään lapsista. Vanhin ystävä on 45 vuoden takaa. Sain lapseni yli 10 v ennen häntä, välillä oli jommallakummalla kiire eikä kumpaakaan ole toisen lapsielämä eritahtisuuden vuoksi erityisemmin kiinnostellut, oli aina muita juttuja ja on edelleen. Me ollaan kirjaimellisesti kasvettu yhdessä, eipä sitä yhdet eivätkä kahdetkaan lapset muuta.
Vierailija kirjoitti:
No mun lapsia hankkineet kaverit lopettivat yhteydenpidon minuun (lapsettomaan). Harmitti vietävästä, minua ei heidän lapset olisi harmittaneet, olisimme voineet tavata leikkipuistossa josta monta kertaa kaverilleni mainitsin ja olisin voinut kummiksikin ryhtyä jos olisivat kysyneet. En ole koskaan ollut lapsivastainen. En tiedä miksi seurani ei vaan kelvannut enää. Harmi. Mun piti löytää uudet kaverit.
Samoin kävi minulle. Yhteys katkennut kaikkiin kavereihin, jotka saaneet lapsia. Pelkästään Facebookissa näki joskus heidän kuvia, nyt en ole enää sielläkään. Ihan mielellään olisin jatkanut yhteydenpitoa ja heitä tavannut, voinut joskus auttaa lastenhoidossa tms.
Vierailija kirjoitti:
Olen lapseton 39v. Ei minua lapset haittaa. Nautin useimpien seurasta. Kyllä ne on perheelliset jotka eivät ole enää seuraani kelpuuttaneet. Tosin suurin osa puhuu vain miehestä ja lapsistaan, niin yritä nyt siinä sanoo. Voitasko välillä puhua muustakin. Eivät välitä pätkääkään ja ovat useimmat olevinaan parempia, kun ovat perheellisiä. Todella säälittävää ja surullista.
Harmillista. Mua äitinä kiinnostaa edelleen samat asiat kuin ennenkin. -ap
No nyt saa jatkuvasti lukea uutisista kun huumeisiin seonneet tai muuten vaan päävikaiset lapset yrittävät tappaa vanhempansa tai isovanhempansa , aivan järkyttävää luettavaa. Juurikin äsken oli iltalehdessä että lapsenlapsi puukotti isoisäänsä jotta olisi saanut rahaa matkalippuun. Siis haloo, kuka oikeasti haluaa tehdä lapsia tähän hulluun nykymenoon, hengenvaarallista.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen pitänyt ystävyyteni erillään lapsista. Vanhin ystävä on 45 vuoden takaa. Sain lapseni yli 10 v ennen häntä, välillä oli jommallakummalla kiire eikä kumpaakaan ole toisen lapsielämä eritahtisuuden vuoksi erityisemmin kiinnostellut, oli aina muita juttuja ja on edelleen. Me ollaan kirjaimellisesti kasvettu yhdessä, eipä sitä yhdet eivätkä kahdetkaan lapset muuta.
Ihana kuulla. Noin sen pitääkin mennä tosiystävän kanssa. :)
Kyllähän ne lapsettomat ottaa etäisyyttä.
Ei tietenkään. Hullu ajatus. En minä erottele kavereita sen mukaan sattuuko heillä olemaan lapsia vai ei, ja päinvastoin. Ei mun elämä muuttunut niin radikaalisti kun sain lapsen.
Yhdelle lapsettomalle kaverille en enää jaksanut soittaa, kun hän aina taivasteli veljensä lastenkasvatustapoja. Ihan tavallisia tapoja ja välttämättömiä. Lapseton kaveri ei vain tajunnut.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän ne lapsettomat ottaa etäisyyttä.
Syystäkin. Ei vaan jaksa niitä huutavia pentuja
Kyllä. Sain lapset ensimmäisenä ja kirjaimellisesti kenelläkään ei riittänyt ymmärrys siihen, että
A) en voi ilman lasta lähteä extempore enää mihinkään
B) lastenvahdin saaminen ei ole mikään automaatti eli edes etukäteen suunnittelu ei aina auta
C) en ylipäätään jaksa myöhäisiä menoja
D) jos otan lapsen mukaan niin pakko on vähän huomioida niitä lapsen tarpeita
E) äitiyslomalla mun jutut keskittyi kotiin ja lapsiin, koska muuta ei siihen aikaan elämässä juuri tapahtunut.
Lopulta mua ei pyydetty enää mihinkään mukaan eikä soiteltu. Käytännössä jäljelle jäivät ne oikeat ystävät eli ihan hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Sain lapset ensimmäisenä ja kirjaimellisesti kenelläkään ei riittänyt ymmärrys siihen, että
A) en voi ilman lasta lähteä extempore enää mihinkään
B) lastenvahdin saaminen ei ole mikään automaatti eli edes etukäteen suunnittelu ei aina auta
C) en ylipäätään jaksa myöhäisiä menoja
D) jos otan lapsen mukaan niin pakko on vähän huomioida niitä lapsen tarpeita
E) äitiyslomalla mun jutut keskittyi kotiin ja lapsiin, koska muuta ei siihen aikaan elämässä juuri tapahtunut.
Lopulta mua ei pyydetty enää mihinkään mukaan eikä soiteltu. Käytännössä jäljelle jäivät ne oikeat ystävät eli ihan hyvä.
Teit lapsen yksin?
Meillä on miehen kanssa ns vuoroviikko vanhemmuus vaikka ollaan yhdessä. Joka toinen viikko toinen ottaa päävastuun lapsesta ja noin joka kolmas viikonloppu minulla on kokonaan sitä omaa aikaa. Yhteisvanhemmuudella minulla on jäänyt aikaa myös niille ystäville. Pikemminkin on käynyt niin, että ne kaverit joilla on niitä lapsia on jäänyt vähän sinne taka-alalle.
Se vähän riippuu myös niistä lapsista ja miten vanhempi tilannetta ohjaa. Itse lapsivapaana näen mielummin ilman lapsia, niinkuin lapselliset ystäväni. Sitten on heitä, joille se ei vain ole mahdollista.
Joitain lapsia on mukava nähdä, jos kemiat pelaa. Sitten on sellaisia niin intensiivisiä ja rajatttomia lapsia (johtuu vanhemmistaan), että yhteen kertaan se näkeminen jää. Ei vaan pää kestä.
Yleensä on muutaman vuoden tauko näkemisissä, jos ystävä saa lapsen, sitten taas nähdään. Toimii minulle ja oletan, että myös ystäville.
Tapaamiset lasten kera ovat niin tylsiä, varsinkin jos nähdään jossain kahvilassa, missä se lapsi on koko ajan siinä läsnä. Keskustelut liittyy väistämättä siihen lapseen. En mitenkään jaksa jutella 12-vuotiaan, lähes vieraan lapsen jumppaharrastuksista, yrittää nyhtää jotain kommenttia siltä lapselta. Ei voisi vähempää kiinnostaa. Yhtä vähän sitä lasta kiinnostaa minun jutut. Ja niinpä tietenkin mennään sen lapsen ehdoilla jäpättämällä todella tylsiä juttuja.
Anteeksi, olen väsynyt, siis mieheni kaveripariskunta. 😁