Tabu: vaikeasti sairaat saavat hankkia lapsia, vaikka ei kannattaisi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa on todella huonot lääkärit. Moni tekee osa-aikatyötä ja diagnoosit on tekemättä. Tutkimuksia ei haluta tehdä ja sitten on kehitysvammaisia päiväkodissa lapsia hoitamassa ja valtion virastoissa sijaisena päätöksiä tekemässä, vaikka eivät osaa edes kertotaulua. 

 

 

Kun menet lääkäriin niin lääkäri yrittää päästä helpolla ja sanoo terveellinen ruokavalio, uni ja liikunta. Jos ihmisellä on kehitysvamma niin ei se noilla korjaannu. 

Ok, päiväkotiin töihin, ei jaksa vahtia taaperoita, kun ne kiipeilevät ulkona telineillä ja tippuvat, kun ei jaksa vahtia. 

 

 

Päiväkodin pihoissa on jopa 2 metriä korkeita telineitä. Täytyy vain toivoa, että tulevat jaloilleen eikä pää edellä alas, kun kiipeilevät.&nbs

Lääkäri sanoo, että uni, ruokavalio ja liikunta. Seuraava asiakas kiitos. 

Ja sitten työkkäri voi laittaa kehitysvammaisen päiväkotiin töihin ja jonkun lapsi tulee pää edellä 2 metrin telineestä pihalla alas, kun kehitysvammainen ei jaksakaan vahtia päiväkodin lapsia. 

Vierailija kirjoitti:

Todellisuus on se, että jos kukaan jolla on sairauksia ei hankkisi lapsia, suomalaiset kuolisivat sukupuuttoon. 

Suomeen tulleilla ulkomaalaisilla on määräänsä nähden todella paljon vammaisia lapsia. Olin töissä kehitysvammaiskoulussa, niin tuli nähtyä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Psykiatriset diagnoosit ovat usein tuubaa, eikä periytymistä ole vahvasti osoitettu.

Enemmän huolettaisi alhainen äo tai vanhemman alkoholinkäyttö, jos tälle linjalle lähdettäisiin.

 

On osoitettu. Älä valehtele. Kaksisuuntainen ja skitsofrenia ovat vahvasti periytyviä. Ei lapsia hulluille, juopoille tai työttömille.

Kaksisuuntaisen ja skitsofrenian geneettinen periytyvyys oletetttiin jo ennen, kuin alettiin kunnon kaksostutkimuksia tekemään. Skitsofrenian keksijä Eugen Bleuer oli eugenisti, joka kannatti sairaiden ja vammaisten lasten massamurhaa "eutanasiana" ajalleen tyypillisenä lääkärinä. Kyse on puhtaasti ideologisesta, polkuriippuvasta paradigmasta, jossa paradigma pyrkii todistamaan itsensä sivuuttaen kaikki ristiriitaiset, väärät ja negatiiviset tutkimustulokset. Nyt kun molekyyligenetiikassa näitä vääriä tutkimustuloksia eli vääriä positiivisia, ja hyvin heikkoja epäspesifejä tilastollisia assosiaatioita, joilla ei voi edes populaatiotasolla ennustaa häiriöiden vaihtelua, on alkanut kertyä häiritsevässä määrin, niin tämä eugenistien luoma yli sata vuotta vanha paradigma on sortumaisillaan ellei jo sortunut. Yksinkertaisimmat uunot eivät vain tätä vielä tajua, ja psykiaitrit takertuvat hoitosuosituksissaan ja oppikirjoissaan jokaiseen heikkoon tilastolliseen korrelaattiin ja vääriin positiivisiin (=ei toistettaviin, epäjohdonmukaisiin) tutkimustuloksiin, koska usko naivitstiseen materialistiseen reduktionismiin mielen ilmiöiden selittäjänä on heidän professionsa yhteiskunnallisen aseman ja vaikutusvallan kivijalka. 

Lisäksi oksettaa sota-alueilla elävät ja köyhät, jotka porsivat vaikka varmasti tietävät, että se on niiden lasten kannalta ihan helvetin itsekästä

Jos meillä ei olis esim.autismikirjon ihmisiä, meillä ei olisi näin kehittynyttä teknologiaa tai lääketiedettä. Ja meillä kaikillahan on enemmän tai vähemmän autismikirjon piirteitä. Jos lähettäisi kuvaamaan ihmisten aivoja, niin meistä jopa yli puolet vois olla ns.kirjolla. Siksi ihmettelen, että ihmiset on jaoteltu neurotyypillisiin ja -epätyypillisiin. Ja tämä maailmahan on toimii ns.neurotyypillisten mukaan vaikka heitä todellisuudessa voi olla vähemmän. Se selittää sen, että miksi meillä on vaikea toimia vaatimusten mukaan ja ns.kirjoittamattomien sääntöjen mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Mun äidillä uusiutuva masennus ja isällä ykköstyypin kaksisuuntainen. Itselläkin ahdistushäiriö.

Mutta olen onnellinen ja kiitollinen elämästä. Kiitollinen että sain syntyä. Koen että elämäni on yhtä arvokasta kuin terveiden.

Teitä auttaisi ehkä carnivore dieetti.

Puutostiloista kärsitte kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun äidillä uusiutuva masennus ja isällä ykköstyypin kaksisuuntainen. Itselläkin ahdistushäiriö.

Mutta olen onnellinen ja kiitollinen elämästä. Kiitollinen että sain syntyä. Koen että elämäni on yhtä arvokasta kuin terveiden.

Teitä auttaisi ehkä carnivore dieetti.

Puutostiloista kärsitte kaikki.

Tiedät itsekin, että carnivore aiheuttaa pahempia puutostiloja kuin ääriveganismi. :)

Kulut yhteiskunnalle on sivuseikka, itse en ymmärrä miksi vanhemmat haluavat lapselleen niin paljon pahaa?

Vierailija kirjoitti:

Listaan voisi lisätä ne lisääntyvät, joilla edelliset lapset on jo huostassa vanhemman omista ongelmista johtuen mutta lisää vaan pukkaa. Veronmaksajana ei paljoa naurata kun lapsia alkaa olla kolmessa eri sijaisperheessä vailla toivoakaan perheen jälleen yhdistämisestä...

Todellakin tämä ja näitä huostaanotettuja on jo ihan liikaa. Mikä siinä onkin, että näille vanhemmille joilla ei ole mitään edellytyksiä pitää huolta lapsistaan niin näille niitä vaan vaan siunaantuu 🙁 t. juuri tällaisten vanhempien jälkeläinen joka  ajoittain toivoo ettei olisi koskaan syntynytkään 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Listaan voisi lisätä ne lisääntyvät, joilla edelliset lapset on jo huostassa vanhemman omista ongelmista johtuen mutta lisää vaan pukkaa. Veronmaksajana ei paljoa naurata kun lapsia alkaa olla kolmessa eri sijaisperheessä vailla toivoakaan perheen jälleen yhdistämisestä...

Todellakin tämä ja näitä huostaanotettuja on jo ihan liikaa. Mikä siinä onkin, että näille vanhemmille joilla ei ole mitään edellytyksiä pitää huolta lapsistaan niin näille niitä vaan vaan siunaantuu 🙁 t. juuri tällaisten vanhempien jälkeläinen joka  ajoittain toivoo ettei olisi koskaan syntynytkään 

Jos syntyvyyttä pitäisi jotenkin säännöstellä, niin ehdottomasti pitäisi aloittaa näistä vaikeista sossutapauksista. Ne jos mitkä aiheuttavat inhimillistä kärsimystä ja jättimäisiä kuluja sosiaalihuollolle. Tosin vakavia geeneissä periytyviä sairauksiakin pitäisi ennaltaehkäistä vanhempien lisääntymisoikeutta rajoittamalla.

Mutta tähänhän ei tässä hullulassa mennä, koska aikuisten ihmisten ihmisoikeudet menevät lasten oikeuksien ja yhteiskunnan etujen edelle.

Jokainen va-juk-ki saa lisääntyä, koska oikeus.

Jos tolleen ajattelee, että tulee yhteiskunnalle kalliiksi, ni silloinhan kenenkään ei pitäs lisääntyä, koska kuka tahansa voi saada vammaisen lapsen. Ja lapsihan voi vammautua myös myöhemmin.

Ikävää kyllä, olen samaa mieltä, että vaikeasti sairaiden kannattaa harkita kauan, 

lasten hankkimisia.

Vierailija kirjoitti:

Jos tolleen ajattelee, että tulee yhteiskunnalle kalliiksi, ni silloinhan kenenkään ei pitäs lisääntyä, koska kuka tahansa voi saada vammaisen lapsen. Ja lapsihan voi vammautua myös myöhemmin.

Ei. On aivan eri asia tehdä lapsi, kun tietää kantavansa perinnöllisen sairauden geeniä, joka periytyy vaikka 50% todennäköisyydellä (puhumattakaan, että todennäköisyys on 100 %) kuin minkä tahansa vauvan todennäköisyys (luokkaa promille?) olla kehitysvammainen.

Vierailija kirjoitti:

Jos meillä ei olis esim.autismikirjon ihmisiä, meillä ei olisi näin kehittynyttä teknologiaa tai lääketiedettä. Ja meillä kaikillahan on enemmän tai vähemmän autismikirjon piirteitä. Jos lähettäisi kuvaamaan ihmisten aivoja, niin meistä jopa yli puolet vois olla ns.kirjolla. Siksi ihmettelen, että ihmiset on jaoteltu neurotyypillisiin ja -epätyypillisiin. Ja tämä maailmahan on toimii ns.neurotyypillisten mukaan vaikka heitä todellisuudessa voi olla vähemmän. Se selittää sen, että miksi meillä on vaikea toimia vaatimusten mukaan ja ns.kirjoittamattomien sääntöjen mukaan.

Autismia ei voi redusoida aivojen tasolle, kuten ei mitään muutakaan neurokehityksellistä häiriötä. Niiden redusointiin on hassattu viimeiseti 30 vuotta valtavasti rahaa, mutta siitä huolimatta aivokuvantamistutkimuksilla ei ole mitään roolia diagnostiikassa eikä hoidossa yhdenkään psykiatrisen eikä neuropsykiatrisen sairauden osalta, kuten tunnettu neurotietelijä Raymond J. Donal toteaa kumppaneineen Neuron-lehdessä julkaistussa artikkelissa Functional neuroimaging in psychiatry and the case for failing better:

"The scale of investment in functional neuroimaging as a research tool in psychiatry dwarfs that of other recent innovations, with more than 16,000 published articles over the past three decades (approximately one-third in the last 5 years alone, according to PubMed). Yet, it is sobering to acknowledge that functional neuroimaging, in particular modalities such as functional magnetic resonance imaging (fMRI) and magnetoencephalography/electroencephalography (MEG/EEG), plays no role in clinical psychiatric decision making, nor has it defined a neurobiological basis for any psychiatric condition or symptom dimension. Thus,it remains difficult to refute a critique that psychiatrys most fundamental characteristic is its ignorance, that it cannot successfully define the object of its attention, while its attempts to lay bare the etiology of its disorders have been a litany of failures (Scull, 2021)."

Neurokirjon käsite on sosiologin Judy Singerin lanseeraama käsite, jolla hän kuvasi internetin leviämisen yhteydessä kehittyneiden autistien sosiaalisten yhteisöjen piirissä kehittyneitä identiteettidiskursseja, joissa autismin medikaalista kehystä pyrittiin purkamaan.  Sillä ei ole eikä ole koskaan ollutkaan mitään neurobiologista pohjaa, vaikka se sai innoituksensa 90-luvulla lupaavasta uudesta tieteenalasta, aivokuvantamistutkimuksesta. Tuolloin kaikkien vakavasti otettavien käsitteiden eteen laiteetiin etuliite "neuro" ihan vaan alleviivaamaan sitä, että kirjoittaja puhui jostain todellisesta, synnynnäisestä ja biologisesta ilmiöstä, vaikka ilmiö ei olisikaan faktisesti biologinen eikä synnynnäinen. Ei ole olemassa mitään neurokirjoa eikä neuronormaaliutta suhteessa käyttäytymispiirteisiin tai psykologiaan. Ihmisen hermosto on poikkeavan plastinen, koska ihmislapset syntyvät kehittymättöminä ja lapsuusaika on suhteessa hyvin pitkä. Aivot kehittyvät ja kypsyvät 20-kymppiseski saakka, ja aikuisenkin aivot pystyvät mukautumaan. 

Minulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö ja se näkyy arjessa vahvasti. Olen koko ikäni halunnut lapsia, mutta vielä kolmekymppisenäkin himmailen sen takia että A. Minulla ei rehellisesti sanottuna varmaankaan tule olemaan voimavaroja selvitä vauvavuosista ja B. Bipo voi periytyä. Jos omakaan hoitotasapaino ei ole kunnossa, miten selviäisin lapseni mahdollisesti sairastuessa? Miehelläni myös periytyvää sukurasitetta, mutta hän ei olekaan niin innoissaan tulemaan isäksi. Minua se harmittaa myös omalta osaltani, joku jämäkämpi isäksi haluava vahva mies voisi kantaa heikkoina hetkinä. En tiedä. Olo on toivoton, kun elämässä ei muutkaan asiat ole menneet hyvin. Itsem*rha kokoajan mielessä. Minusta ei tule koskaan äitiä.

Vierailija kirjoitti:

Lisäksi oksettaa sota-alueilla elävät ja köyhät, jotka porsivat vaikka varmasti tietävät, että se on niiden lasten kannalta ihan helvetin itsekästä

Entäs na.rsistien ja vastaavien pers. häiriöiste. lapsiparat? Niissä kodeissa se sosiaalihuolto vasta käykin. 

Elämän yksi tärkeimmistä vieteistä on lisääntyminen. 

Olemme siksi olemassa, että jokainen esi-isämme on halunnut lisääntyä. 

Tämän vuoksi periytyviäkin vammoja sairastavat saattavat haluta saada jälkeläisiä. 

Ja myös se, että nämä ihmiset haluavat lapsista vanhuuteensa turvaa.

Ja tuohan lapset elämään jatkuvuutta ja iloa aivan valtavasti. 

Nämä oletuksiani. Ite oon lapseni hoitanut. 

Ap on hyvä ja kustantaa sitten kaikille sairaille sterilisaation koska heillä ei siihen varaa ole kun julkisen terveydenhuollon piiristäkin tämä ollaan poistamassa. Vai meinaako ap että poliisi alkaa valvomaan ettei sairaat harrasta seksiä keskenään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on liikuntarajoitteinen ystävä, joka ei pärjää arjessaan ilman avustajaa. Hänellä on kaksi lasta. Kumpikaan ei asu hänen luonaan, vaan kun erosi lasten isästä, hänestä tuli etävanhempi. Ihan siitä syystä, että hän ei fyysisesti voi pitää huolta kahdesta pienestä lapsesta. Kun lapset ovat hänellä kylässä, hän tarvitsee jonkun kanssaan auttamaan ja se on sitten joko joku läheinen tai palkattu avustaja. 

Ei se hääviä ole niille lapsillekaan, että äidin luona istutaan kotona eikä mennä edes puistoon, jos avustaja ei ole työvuorossa. 

Lapset keksivät kyllä tekemistä sisälläkin. Ei meilläkään koko ajan olla leikkipuistossa tai muuten ulkona. Jos kerran lapset voivat isänsä luona elää ns. täysipainoista elämää ulkoiluineen, niin ei äidin luona sisällä istuminen riko heitä. Lisäksi muutaman vuoden päästä nuo lapset voivat käydä

Oli, hän sairastaa erästä perinnöllistä sairautta, mikä on nähtävissä jo vauvana. Onneksi hänen lapsillaan ei tätä sairautta ole, muuten olisi vielä hankalampaa. 

Ja asia on lähinnä ystävälleni surullista. Hänellä on kyllä päätä hoitaa lapsia, mutta ei fyysistä kuntoa. Niinpä hänen on pakko olla etävanhempi ja hänen on pakko olla muiden armoilla, mitä tulee lastenhoitoon. Jos hän haluaa lastensa kanssa sinne puistoon, pitää jonkun tulla avuksi, eikä hän voi sinne niin vain lähteä.

ADHD ei ole mikään vakava sairaus.