Vihdoinkin sain orgasmin vakipanon kanssa!
Tilanne siis se, että kun olin yksin niin saan helposti orgasmin. Ihan vain vaikka sormilla klitorista hieromalla, nykyään käytän joskus lelujakin. Miesten seurassa on kuitenkin vaikeuksia asian suhteen ja tätä ennen olen kaksi kertaa saanut orgasmin erään miehen kanssa. Nautin kuitenkin seksistä ja haluan sitä. Vaikka en saakaan orgasmia niin penis pillussa sisällä tuntuu niin hyvältä ja auttaa panetukseen.
Moni mies on saanut mut kyllä lähelle orgasmia, mutta jotenkin aika jännitän kai sitä tilannetta enkä pääse ns. rajan yli. Vakipanon kanssa nautin erittäin paljon seksistä ja hän on sormillaan löytänyt mun sisältä ilmeisesti g-pisteen. Myös hänen kullinsa tuntuu paremmalta mun sisällä kuin kenenkään muun aikaisemmin.
Kolme viikkoa sitten käytin pientä klitorisvibraa kun vakipano pani mua takaapäin, mutta olin laittanu liikaa liukuvoidetta ja vibra lipsui pois klitorikselta ja oli vaikea pitää sitä sormilla. Lopulta turhauduin ja heitin sivuun koko vibran ja keskityin vain nauttimaan panosta.
No eilen tavattiin vakipanon kanssa taas ja hyvältä tuntui taas. Kun mies pani mua takaapäin, niin otin tuon vibran uudestaan käyttöön ja laitoin kärkeen vain vähän liukuvoidetta. Oman haasteensa tuo toki sekin, että miehen pannessa mäkin liikun ja pitää yrittää pitää vibra oikeassa kohdassa. Olin kyllä muutamaan kertaan lähellä, mutta sitten lisäsin tehoa vibraan ja lopulta sain orgasmin! Vihdoinkin! Ikää kuitenkin yli 40v ja vasta kolmas orgasmin toisen ihmisen läsnäollessa...
Olen siis tosiaan aina nauttinut kyllä seksistä enkä ole jaksanut stressata sillä, että en saa miesten kanssa orgasmia. Olen vain nauttinut siitä mitä saan. Olin kuitenkin 10 vuoden parisuhteessa, mutta en koskaan tämän miehen kanssa saanut orgasmia vaikka seksistä hänen kanssaan nautinkin paljon. Viime aikoina on toki välillä ärsyttänyt ja jopa turhauttanut, että miksi olen näin viallinen. Tullut paha mieli esim. tämän palstan kirjoituksista kun toiset saa helposti ja sitten osa kirjoittaa, että ei huolisi naista joka ei saa orgasmia. Joo tosi kiva juttu.
Mitään takeitahan ei ole siitä, että seuraavilla kerroilla saisin orgasmin, mutta ehkä se olisi nyt helpompaa kun ns. jää murrettu?
Ja ei, mulla ei ole mitään traumoja mikä tämän olisi aiheuttanut joten ei tarvitse alkaa sellaisesta vänkyttämään. Naiset ei vain kaikki saa helposti orgasmia. Jotkut saa yksin kuten mä. Jotkut ei saa edes yksin. Joillakin orgasmi vaatii työtä, mutta pystyy silti saamaan lähes aina toisen ihmisen kanssa. Jotkut taas saa helposti ja jotkut useita orgasmeja. Naiset on erilaisia eikä pitäisi halveksua tämän erilaisuuden vuoksi.
En ole koskaan ymmärtänyt sitä ajatusta, että ei kannata edes harrastaa seksiä jos ei saa orgasmia. No anteeksi nyt vain, mutta mä nautin silti seksistä ja haluan sitä. Himoitsen tätä vakipanoa ja haluan tuntea hänen kosketuksensa ja kullinsa. En voisi kuvitella eläväni ilman seksiä. Mikään lelu eikä itsetyydytys ei korvaa miehen kosketusta ja hänen kulliaan sisällä pillussa. Aito kulli on ihan eri asia kuin joku lelu.
Ja ei, en ole mies vaan yli 40v nainen. Sekin tässä palstassa ärsyttää kun jotkut kuvittelee, että naiset ei voisi kirjoittaa suorasukaisesti seksistä. Tuollaisia kuvitteleva ei oikeasti tiedä naisista mitään. Kuvittelee kaikkien naisten olevan kilttejä siveyden sipuleita jotka ei seksistä puhu.
Kommentit (266)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et sitten vastannut kysymykseen. Mene kuule vielä kotiin kasvamaan ja jätä seksi aikuisille ihmisille.
Tai sinulla on vaikeuksia ymmärtää lukemaasi.
Mutta rautalangasta. Kyllä, päättäisin suhteen jos seksi ei toimi.
Eli olet keskenkasvuinen kakara jonka heikko itsetunto ei kestä sitä naisella voi olla vaikeuksia saada orgasmi. Tekee todella hyvää ap:lle ja hänen kaltaisten itsetunnolle. Osasit kyllä varmaan lukea mistä aloituksessa on kyse niin miksi piti tulla ilkkumaan tähän ketjuun? Mitä sä saat siitä, että alennat ap:ta? Normaali hyvällä itsetunnolla varustettu mies ei tulisi tuollaisia kirjoittelemaan tällaiseen ketjuun missä ap on iloinen siitä, että viimein sai orgasmin vakipanonsa seurassa. Varmasti arka aihe ja sitten sä tulet siihen aukomaan päätäsi.
<
Ei mulla ole vaikeuksia orgasmin kanssa vaan en vain siedä tuollaisia keskenkasvuisia, huonolla itsetunnolla varustettuja ääliöitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, että seksi ei ole seksiä jos nainen ei saa orgasmia sun maagisesta kullista.
Tämä on sinun tulkintasi. Ex-vaimo ei koskaan saanut yhdyntäorgasmia, joten sitten toki käytin käsiä, suuta ja/tai leluja. Mutta nyt olen saanut kokea senkin ihmeellisyyden, että nainen saakin myös yhdynnässä orgasmin. Ja se nyt tuntuu erityisen hienolta. Mutta ei se tee seksistä yhtään enempää seksiä. Sinä tässä nyt väännät asiaa ihan nurinkurin.
Sä tässä vähättelet naisia jotka ei saa orgasmia sillä tavalla kuin sä haluat.
Mistä sinä nyt tuon keksit? Kukin saa hankkia orgasminsa ihan kuinka haluaa. Minä haluan tehdä hyvää naiselleni ja tarjota niin monta orgasmia ja niin molella tavalla kuin hän haluaa. Ja koska itse en pysty tulemaan kuin pari kertaa päivässä, niin sitten on muut tavat käytössä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, että seksi ei ole seksiä jos nainen ei saa orgasmia sun maagisesta kullista.
Tämä on sinun tulkintasi. Ex-vaimo ei koskaan saanut yhdyntäorgasmia, joten sitten toki käytin käsiä, suuta ja/tai leluja. Mutta nyt olen saanut kokea senkin ihmeellisyyden, että nainen saakin myös yhdynnässä orgasmin. Ja se nyt tuntuu erityisen hienolta. Mutta ei se tee seksistä yhtään enempää seksiä. Sinä tässä nyt väännät asiaa ihan nurinkurin.
Sä tässä vähättelet naisia jotka ei saa orgasmia sillä tavalla kuin sä haluat.
Mistä sinä nyt tuon keksit? Kukin saa hankkia orgasminsa ihan kuinka haluaa. Minä haluan tehdä hyvää naiselleni ja tarjota niin monta orgasmia ja niin molella tavalla kuin hän haluaa. Ja koska itse en pysty tulemaan kuin pari kertaa päivässä, niin sitten on muut ta
Säälittävä pikkupili.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, että seksi ei ole seksiä jos nainen ei saa orgasmia sun maagisesta kullista.
Tämä on sinun tulkintasi. Ex-vaimo ei koskaan saanut yhdyntäorgasmia, joten sitten toki käytin käsiä, suuta ja/tai leluja. Mutta nyt olen saanut kokea senkin ihmeellisyyden, että nainen saakin myös yhdynnässä orgasmin. Ja se nyt tuntuu erityisen hienolta. Mutta ei se tee seksistä yhtään enempää seksiä. Sinä tässä nyt väännät asiaa ihan nurinkurin.
Sä tässä vähättelet naisia jotka ei saa orgasmia sillä tavalla kuin sä haluat.
Mistä sinä nyt tuon keksit? Kukin saa hankkia orgasminsa ihan kuinka haluaa. Minä haluan tehdä hyvää naiselleni ja tarjota niin monta orgasmia ja niin molella tavalla kuin hän haluaa. Ja koska itse en pysty tulemaan
Mee jo hieromaan itelles orkku tai ulos haukkaamaan happea. Tollanen käytös ei ole ihan normaalia.
Mikä ihme siinä nyt oikein raivostuttaa, jos joku ei halua olla naisen kanssa, joka ei saa orkkua. Eikö kannata valita sellanen kumppani, jonka kanssa suksi luistaa. Onko oma valinta mennyt pieleen ja siksi nyt kiukuttelet vai mikä ihme tässä nyt mättää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli hylkäisit lupaavan parisuhteen alun vain sen vuoksi, että naisella vaikeuksia saada orgasmi toisen läsnäollessa? Oletpa keskenkasvuinen ja sulla todellakin on huono itsetunto vaikka miten asiaa selittelisit.
Miksi tämä nyt ängetään itsetuntoon? Minä nyt satun nauttimaan naisen orgasmista. Minulle tärkeä asia. Miksi se ei saisi olla minulle kriteerinä? Varmasti löytyy paljonkin miehiä, joille tuo ei ole tärkeä asia, joten he sitten sopivat paremmin yhteen.
Eli hylkäisit muuten ihanan naisen noin typerän syyn vuoksi? Et sä osaa oikeasti edes rakastaa muuta kuin itseäsi ja omaa haluasi.
Seksi on toisille tärkeä asia parisuhteessa. En minäkään seurustelisi sellaisen miehen kanssa, jonka kanssa seksi ei toimi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli hylkäisit lupaavan parisuhteen alun vain sen vuoksi, että naisella vaikeuksia saada orgasmi toisen läsnäollessa? Oletpa keskenkasvuinen ja sulla todellakin on huono itsetunto vaikka miten asiaa selittelisit.
Miksi tämä nyt ängetään itsetuntoon? Minä nyt satun nauttimaan naisen orgasmista. Minulle tärkeä asia. Miksi se ei saisi olla minulle kriteerinä? Varmasti löytyy paljonkin miehiä, joille tuo ei ole tärkeä asia, joten he sitten sopivat paremmin yhteen.
Eli hylkäisit muuten ihanan naisen noin typerän syyn vuoksi? Et sä osaa oikeasti edes rakastaa muuta kuin itseäsi ja omaa haluasi.
Miksi ajattelet naisten orgasmin olevan typerä syy? Kyllä monen mielestä hyvä seksi on parisuhteen liima.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et sitten vastannut kysymykseen. Mene kuule vielä kotiin kasvamaan ja jätä seksi aikuisille ihmisille.
Tai sinulla on vaikeuksia ymmärtää lukemaasi.
Mutta rautalangasta. Kyllä, päättäisin suhteen jos seksi ei toimi.
Eli olet keskenkasvuinen kakara jonka heikko itsetunto ei kestä sitä naisella voi olla vaikeuksia saada orgasmi. Tekee todella hyvää ap:lle ja hänen kaltaisten itsetunnolle. Osasit kyllä varmaan lukea mistä aloituksessa on kyse niin miksi piti tulla ilkkumaan tähän ketjuun? Mitä sä saat siitä, että alennat ap:ta? Normaali hyvällä itsetunnolla varustettu mies ei tulisi tuollaisia kirjoittelemaan tällaiseen ketjuun missä ap on iloinen siitä, että viimein sai orgasmin vakipanonsa seurassa. Varmasti arka aihe ja sitten sä tulet siihen aukomaan päätäsi.
Normaali hyvällä itsetunnolla varustettu nainen ei ota nokkiinsa anonyymin keskustelupalstan löpinöistä. Toivottavasti ap saa jatkoa orgasmeilleen vakipanonsa kanssa.
Ap. ei tällä palstalla kukaan kuvittele mitään, orgasmi kuin orgasmi, kevät tulee ja upeat ilmat, rupea käymään ulkona liikkumassa ja kohdista energiasi johonkin muuhun, kuin tuohon loputtomaan orgasmin miettimiseen.
Uskomatonta paskanjauhamista taas. Ehdotin van ap:lle, että kokeilee itse päällä ollessa ottaa orgasmin miehen kalun avullla klittaa hieromassa. Niin ilmeisesti KH otti herneen nenään, kun oli taaskin kullin tuottamasta orgasmista kyse. Fakta kumminkin on, että naisen pitää olla myös itse aktiivinen jos meinaa saada yhdynnässä. Pitäisi osata ottaa orgasmin miehen avustuksella. Yksin ei onnistu, joten miehen pitää viedä rajalle jotta nainen pystyy ottamaan itseään liikuttamalla ja tai pillunlihaksia jännittämällä. Naisen orgasmin saanti on mitä suurimmassa määrin molempien yhteistyötä, oli orgasmi saatu miten hyvänsä. Jos ei osaa, niin pitää harjoitella.
Eikä vinkkini ollut tarkoitettu pelkästään ap:lle vaan ylipäätään naisille, jos olisi jollekin apua. Kh saa minun puolestaan tehdä mitä lystää, kunhan ei aina soita suutaan ja edusta "kaikkia" naisia.
Pate.

Mä en edelleenkään ole KH enkä ole missään kohtaa kieltänyt muita kokeilemasta tuota asentoa. Nyt oli kyse siitä, että sä et hyväksy sitä tosiasiaa, että kaikki ei toimi kaikilla naisilla. Ap kertoi selkeästi, että ei pahemmin tuosta asennosta välitä, mutta sä vain intät vastaan. Tässä on kyse tuosta sun ylimielisestä ja naisia alentavasta asenteesta ja siitä, että haluat määrätä naisia.
Muiden, ei niin vakipanojen kanssa, et sitten saa.
Lisätään vielä Patelle sen verran, että on naisia jotka eivät tule koskaan saamaan yhdynnässä orgasmia vaikka mitä tekisi. Tämä on ihan fakta ja Paten kannattaisi tämä tajuta. Se mikä toimii sun vaimolla, ei toimi kaikilla. Siinä toinen asia joka pitäisi tajuta. Jokainen nainen päättää ihan itse miten asiat hoitaa eikä joku Pate siitä määrää.
Ihmeellinen pakkomielle sulla, että jokaisen naisen pitäisi saada orgasmi pelkällä yhdynnällä. Kun normaali ihminen tajuaa kyllä, että se ei vain ole kaikille mahdollista. Seksistä voi silti nauttia ja saaad orgasminsa suuseksissä, sormien avulla ja miten kukin. Ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa tapaa. Kun fakta yksinkertaisesti on se, että jotkut naiset tarvitsee kosketuksen klitoriksen näkyvään osaan, että saavat orgasmin. Naiset ovat erilaisia ja tämä pitäisi Paten tajuta, mutta ei näytä menevän jakeluun.
Ja ei, en edelleenkään ole KH. Mua ärsyttää tuo Paten ylimielinen asenne naisia kohtaan. Ei millään ymmärrä, että tässä moititaan hänen asennettaan. Ei sitä miten naiset saa orgasmin. Mulle on ihan sama miten kukin orgasminsa saa, mutta toivon mukaan kenelläkään ei ole tuollaista miestä jonka mielestä orgasmi pitää saada vain yhdynnässä. Se on naiselle kamalaa jos mies alkaa tuollaista vaatimaan, eihän se orgasmi sitten tuu enää helposti enää millään tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Muiden, ei niin vakipanojen kanssa, et sitten saa.
Mikä sun kommenttin pointti oli? Miksi pitää alentaa ap:ta tuolla tavoin kun hän on nyt iloinen saatuaan orgasmin? Ethän sä tiedä vaikka ap kohtaisi jonkun miehen joka saa hänelle helposti orgasmin aikaiseksi. Tuskin ap tämän vakipanon kanssa lopun elämää paneskelee koska eikös tämä mies ollut varattu... Näin ainakin muistelen aiemmista keskusteluista vai oliko tämä sitten joku eri kirjoittaja.
Vierailija kirjoitti:
Lisätään vielä Patelle sen verran, että on naisia jotka eivät tule koskaan saamaan yhdynnässä orgasmia vaikka mitä tekisi. Tämä on ihan fakta ja Paten kannattaisi tämä tajuta. Se mikä toimii sun vaimolla, ei toimi kaikilla. Siinä toinen asia joka pitäisi tajuta. Jokainen nainen päättää ihan itse miten asiat hoitaa eikä joku Pate siitä määrää.
Ihmeellinen pakkomielle sulla, että jokaisen naisen pitäisi saada orgasmi pelkällä yhdynnällä. Kun normaali ihminen tajuaa kyllä, että se ei vain ole kaikille mahdollista. Seksistä voi silti nauttia ja saaad orgasminsa suuseksissä, sormien avulla ja miten kukin. Ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa tapaa. Kun fakta yksinkertaisesti on se, että jotkut naiset tarvitsee kosketuksen klitoriksen näkyvään osaan, että saavat orgasmin. Naiset ovat erilaisia ja tämä pitäisi Paten tajuta, mutta ei näytä menevän jakeluun.
Ja ei, en edelleenkään ole KH. Mua ärsyttää tuo Paten ylim
Mitä helvattu paskaa sä taas keksit. En ole koskaan väittänyt, että naisen pitäisi saada yhdynnässä. En koskaan. Olen jatkuvasti kirjoitattanut että vaimoni orgasmit olleet ihan yhtä arvokkaita, oli ne saatu suuseksilllä tai yhdynnässä. Hän on saanut itse aina valita tavan, kun hänelllä on ollut siihen mahdollisuus. Läheskään kaikilla naisilla ei ole.
En ole myöskään koskaan väittänyt että kaikki naiset olisivat samanlaisia. Kertonut vain mikä vaimollani on toimiinut, jotta joku voisi saada siitä apua ja vinkkejä. Ap:lle ehdotin millä keinolla voisi saada päällä ollessaan. Päällä olon tai ratsastuksen voi tehdä monella tapaa, eikä todellakaan ole vain miesten miellyttämiseksi. Vaimo saanut tai ottanut päällä ollessaan joku tuhat kertaa, joten ihan varmasti toimiii jollain toisellakin naisella. Kokeilemalla se selviää. Mutta sinä tai ap:kaan ette ole KAIKKI naiset.
Käsittämätöntä, että jos jotain keinoja ehdottaa tai kertoo miten meillä onnistuu, niin joku älypää kääntää sen niin, olisi käskemässä naisia tai miehiä johonkin. Jotain rajaa noihin kommentteihin. Näitä kommentteja lukee muutkin kuin sinä. Ihme naisia, kun pitää ottaa toisten yleisesti kirjoitetut neuvot seksistä henkilökohtaisina ja loukkantua niistä. Kommentteja lukee tuhannet muutkin naiset kuin vain te kaksi. Minä taas en ole täällä edustamassa ketään muuta kuin itseäni ja vaimoani. En todellakaan miehiä yleensä, niinkuin ei kukaan täällä olevista miehista. Kumma, että te voitte edustaa KAIKKIA naisia ja kirjoittaa monikossa.
Vierailija kirjoitti:
Mä annan ääneni PATELLE!!
Älä viitsi Pate esittää olevasi joku toinen. Olet ylimielinen besserwisser eikä asia miksikään muutu vaikka miten selittelisit. Suhun ja sun juttuihin on aika moni kyllästynyt.

Itse olet aivan karmee. eri

Ei ollut mun kommetti, joten haukut väärää puuta. Muutenkin näytätte väittävän mun sanomiseksi mitä milloinkin, jos ei muuten niin keksitte perättömiä väittämiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä annan ääneni PATELLE!!
Älä viitsi Pate esittää olevasi joku toinen. Olet ylimielinen besserwisser eikä asia miksikään muutu vaikka miten selittelisit. Suhun ja sun juttuihin on aika moni kyllästynyt.
Itse olet aivan karmee. eri
Ai sen vuoksi, että en nuole sun idolin Paten persettä? En ole ainoa jota vituttaa Paten jankutukset ja se kun ei suostu ymmärtämään muita kirjoituksia. Ähisee vain omaan ähkyään ja kertoilee jatkuvasti vaimostaan sitä tätä ja tuota. Säälittävä vanha runkkari tuo ääliö on.
Kivat sulle