VINKKEJÄ TYTÖN TEKOON?? ;-) (ja ajatteleekohan KUKAAN muu näin...)
Siis tämä aihe on varmaan vähän tabu monen mielestä... (niinkuin omastakin mielestä - mun oli esim. pakko tehdä uusi nicki tätä kysymystä varten, JOS joku joskus tunnistaisi mut yleensä käyttämästäni. En IKINÄ haluaisi myöntää että ajattelen tällaisia.)
Mutta meillä siis on jo kolme poikaa ja kyllä oikeasti haluaisin ihan mahdottomasti myös tytön.
Ei sillä ettenkö olisi onnellinen ja kiitollinen pojistani ja en tietenkään vaihtaisi heitä mihinkään!
Mutta jos vielä teen lisää lapsia, niin olisi ehkä kiva edes yrittää vaikuttaa hieman siihen kumpi tulee...
On asia ehkä sen verran tärkeä, että JOS tietäisin että EN tule saamaan tyttöä, hankkisin enää ehkä vain yhden lapsen.
Mutta jos tiedän että voin saada tytönkin/tyttöjä, hankkisin vielä varmaan 2-3 lasta.
(Hirveää miten suuri perhe meille ehkä sitten tuleekaan.. vauvat, ja lapset, vaan on niin ihania.)
Mutta mitäs jos olen kohta joku kuuden pojan äiti...!
Tiedän että mieheni toivoo tyttöä myös, ja nyt jo melkein taaperoksi ehtinyttä kuopusta odottaessa hän koko ajan puhui että " nyt tulee tyttö" - ja niin kaikki tuttavatkin ja työkaverit ym. puhuivat.
Itsekin jostain syystä luulin niin (raskauspahoinvoinnit ym. ihan erilailla kuin edellisissä raskauksissa ja jopa jotkut typerät Madame Mamma ja Ennustaja-Elli ja kiinalaiset ennustustaulukot ym. lupasi niin :-).
Mutta onneksi en puhunut kellekään - edes miehelle - että " juu on se varmaan tyttö" . Ja onneksi en ostanut mitään tyttömäistä valmiiksi vaikka lähellä oli.
Silti kyllä rakastin pientä poikaani heti yli kaiken ja mahdottomasti ihan heti kun hän syntyi, tunsin vaan suurta onnea kun sain hänet syliin ja olin ihan euforinen monta kuukautta.
Vaikkakin yksi siinä synnytyssängyllä maatessa vilahtanut ajatus myös oli, että " nythän voin mennä vaikka vähän aiemmin takaisin töihin" ... KAUHEAA! Siis ihan kuin olisin vain tytön kanssa halunnut olla kotona pidempään. (No nyt on jo vähän ajatukset ja tilanteet muutuneet :-) ja kotona vielä ollaan jonkin aikaa).
Mutta tuntuu että jo miehenkin kannalta pitäisi edes YRITTÄÄ se tyttö saada... joten mitenkä te olette niitä tyttöjä tehneet??
Ruokavalio?
Yhdyntähetki? Muuta?
Esim. meillä nuo kaikki pojat on tehty luullakseni juuri ovulaation hetkillä. Mutta tuntuu vähän tyhmältä alkaa ajoittamaankaan sitten niitä kertoja tiettyihin päiviin, tai käyttämään esim. kondomia juuri ovulaation aikoihin mutta ei vähän ennen (siis niinkin epätoivoisia olen miettinyt!) .. ja mieskin voisi ihmetellä. En siis missään nimessä voisi edes hänelle sanoa että nyt " tehdään näin ja näin niin ehkä saadaan tyttö" .. mielestäni ei ole jotenkin oikein toivoa niin (eikä antaa hänelle turhia toiveita) ja siksi tämä asia on niin vaikea.
Ajattelin nyt kuitenkin ottaa esille, rohkaistuin kai ostamastani uudesta Katerina Janouchin kirjasta " Lasten kanssa" , jossa mm. eräs kahden pojan äiti kertoo miten hän kaipaa ja suree lähes päivittäin " saamatta jäänyttä" tyttöä (hän ei aio siis tehdä enempään kuin nuo 2 lasta).
Jollain tapaa tämä asia on vähän kuin lapsettomuudessa... no, anteeksi, vähän radikaali vertaus, mutta jotenkin naisena tuntuu että oma TYTÄR olisi jotain tosi kaivattua, ja pojat eivät oikein häntä tavallaan voi korvata.
(Eikä edes se että pojat tuo aikanaan perheeseen tyttöjä - kaipaan sitä äiti-tytär -fiilistä ja tekemistä, TYTÖN kanssa kasvamista/kasvattamista, meikkileikkejä, tyttöjen ihanien vaatteiden ja lelujen ostamista ja yhteisiä nukkeleikkejä ja pienten hiusten harjaamista ja keskustelua murkkutytön kanssa ja vaaleanpunaista ja kaikkea! Kaivaten katselen aina vierestä kun kaikilla muilla tutuillamme on myös/vain tyttöjä.)
Kommentit (78)
Olet rohkea, kun otit puheeksi asian, joka on tabu. Lapsen sukupuolen toivominenhan ei ole Suomessa hyväksyttävää - ainakaan tämän vauva-lehden palstan kirjoitusten mukaan, mutta salaa tai puolisalaa hyvin monilla vanhemmilla on sukupuolitoive.
Joku kommentoi asiaasi vitsinä, mutta minä en usko, että kyseessä olisi vitsi!
Olen itse kolmen lapsen äiti. Lapsista kaksi vanhinta on poikia ja nuorin on tyttö. Ensimmäistä odottaessani olin varma pojasta ja oikeastaan sukupuolella ei ollut kovin suurta väliä, vaikka salaa toivoin vähän enemmän tyttöä muun muassa siitä syystä, että olin kasvanut tyttöperheessä ja poikien maailma oli silloin minulle totaalisen vieras. Olin myös aina kuvitellut itseni neljän tytön äidiksi. Poika tuli ja toive unohtui. olin erittäin onnellinen ja ylpeä pienestä pojasta. Kun aloin odottaa toista, salainen tyttötoiveeni oli hieman voimakkaampi, mutta toisaalta huomasin välillä toivovani toista poikaa esikoiselle kaveriksi. Poika tuli ja jälleen olin onnellinen. Vaikka olinkin onnellinen, huomasin välillä olevani myös kateellinen niille ystävilleni, jotka olivat saaneet tytön tai tyttöjä. Kun kolmannen yritys alkoi olla mielessä olivat tyttötoiveeni jo huippulukemissa. En häpeä myöntää sitä, että toivoin tyttöä sydämeni pohjasta. Silloin tunsin asiasta syyllisyyttä, mutta pitkään asiaa pohdittuani annoin itselleni anteeksi tyttötoiveet. On inhimillistä toivoa tiettyä sukupuolta ja on hyvin tavallista, että nainen toivoo jossain elämänsä vaiheessa saavansa tytön ja mies pojan - saisi silloin oman sukupuolen edustajan lapsekseen, jolloin yhteinen puuhastelu (naisten hömpötykset ja miesten omat sellaiset) ovat luontevia. Jotenkin myös oman ympäristön esimerkit anoppien ja minöiden suhteista ja äitien ja tytärten suhteista saivat minut myös toivomaan ainakin yhtä tyttöä. Toivon tietenkin, että kun lapset ovat aikuisia, minulla olisi hyvin läheiset välit poikieni perheisiin siinä missä tytönkin, mutta luulen silti että omaan tyttäreen suhde tulee aina olemaan syvempi kuin miniöihin.
Varsinaista kolmannen yritystä emme ehtineet aloittaa, mutta jonkin aikaa harrastimme tyylillä: suojattomasti muutama päivä kuukautisten jälkeen ja sitten kumi loppukierroksi. Näin siitä syystä, että jos vahingossa tärppäisi, olisi tärpännyt ennen ovulaatiota (tyttösiittiöt ovat hitaampia uimaan ja selviävät hengissä kauemmin kuin poikasiittiöt). Tämä sitten toimikin... koska huomasin olevani raskaana hyvin pian sen jälkeen, kun kokoaikaisesta ehkäisystä oli luovuttu. Muita vippaskonsteja emme käyttäneet.
No prinsessa tuli ja olen onnellinen, että tuli. Varmasti rakastaisin poikaa ihan yhtä lailla, mutta kieltämättä on mukava sisustaa prinsessahuone, leikkiä tyttären kanssa tyttöjen leikkejä ja pukea häntä nätteihin vaatteisiin ja letittää hiuksia.
Toivoisin vielä neljättä lasta ja toivoisin tyttöä.
Lapsettomuuteen en ihan tätä asiaa vertaa, koska lähipiirissäni on pari lapsettomuudesta kärsinyttä paria, mutta kyllä tytön toive turhin tuloksi voi olla raskasta sille joka tyttöä toivoo. Aiemmin olin hyvin mustavalkoinen, mutta nyt ymmärrän paremmin erilaisia näkökulmia. Ihmisten tunteet eivät ole pelkästään yhteiskunnan kulttuuriperinnön säätelemiä, vaan tunteet voivat hyvinkin ristiriidassa vallitsevan mielipiteen kanssa. Mitä sen sitä paitsi pitäisi ketään haitata, jos naapurin rouva tai vaikka joku täällä, kuten sinä, toivoo tyttöä. Eihän se toivominen ole keneltäään pois.
Kokeile ajotusta;-)
Kolmen pojan äitinä uskallan sanoa, että olisi IHANAA SAADA VIELÄ TYTÄRKIN! :-)
En kuitenkaan yhtäkään pojistani tyttöön vaihtaisi, kaikki kolme ovat yhtä ihania ja raskastan heitä äärettömästi. Emme tässä elämänvaiheessa haaveile neljännestä lapsesta, mutta jos joskus vielä neljännen saamme niin toivoisin kyllä tyttöä, vaikka pieni poika olisi aivan yhtä ihana saada. En siis itse lähtisi " tekemään" tyttöä, mutta ymmärrän hyvin jos joku sitäkin kokeilee... tosin se, että olisiko poika sitten suuri pettymys, jokaisella lapsella on oikeus syntyä toivottuna ja tuntuu pahalta ajatella jos lapsi " tehdään" vain saadakseen sen puuttuvan sukupuolen, eikä sitten täsmääkään niin millaisia tuntemuksia se sitten vanhemmissa herättää, siirtyykö pettymys lapseen ja kuinka se vaikuttaa hänen itsetuntoonsa ja tulevaisuuteensa... raskaampaa taakkaa tuskin voi lapselleen antaa kuin tunteen, ettei hän olekaan toivottu ja rakastettu sellaisena kuin on.
Itse en niinkään ajattele tulevaa murrosikää, omasta kokemuksesta se on aikaa jolloin äiti-tytär suhde ei tosiaankaan loista vaan äiti-poika suhde voi olla jopa läheisempi. Mutta minusta olisi ihanaa heittäytyä myös pienen tytön maailmaan prinsessaleikkeineen, barbeineen, vaaleanpunaisine hörhelöineen jne. Ja toki mietin aikaa, jolloin lapset perustavat perheitä, tytärten perheet usein ovat läheisempiä isovanhemmille tai siis toisinpäin. En halua jäädä osattomaksi lastenlasten ilosta, vaikka paljohan näihin suhteisiin vaikuttaa myös oma käytös.
Mutta niitä vinkkejä, joita kaipaat:
-tytöt " tehdään" tosiaan rakastelemalla 3-4 pvää ennen ovulaatiota, pojan saa varmemmin tiheillä yhdynnöillä juuri ovulaation aikaan
-tyttöä tehdessä siititöille edullisempaa jäädä hieman kauemmaksi kohdunsuusta, joten asentona ns lähetyssaarnaaja paras (jos nyt muistan oikein) ns doggy-stylella saa aikaa poikia ;-)
-stressaavassa työssä olevat miehet saavat enemmän tyttöjä esim palomiehet ja sotilaat saa enemmän tyttöjä
-kasvisysöjä äidit saavat enemmän tyttöjä (suhdeluku 105 tyttöä sataa poikaa kohden kun sekaravinnon syöjillä toisinpäin) eli vaikuttaa jollain tavalla kohdunsuun limaan ja kuin se läpäisee siittiöitä
Tässä nyt muutama mitä tuli mieleen ja tosiaan toivon, että jos lähdette " tyttöä tekemään" niin silti jos pojan saatte, on hän teille aivan yhtä suuri ilo ja rakkaus! Onnea matkaan :-)
" VAIN" kolmen pojan äiti. Ja ymmärrän tavallaan, mitä tarkoitat.
Tyttöä toivoin minäkin kovasti toisesta lapsesta, mutta poika tuli. Olin hieman pettynyt, joten kolmatta raskautta suunnitellessa lähdettiinkin tekemään lasta, eikä tyttöä, jotta ei sitten taas pettyisi mahdollisen pojan syntyessä. Enkä pettynytkään, sillä saatiin aivan ihana pikkuinen poika. Mä olen nyt asennoitunut niin, ettei meille tyttöä tule, sillä en halua enää raskaaksi. En ikinä koe prinsessajuttuja ja musta tulee vaan se ****mäinen anoppi, ei äidinäiti, jonka kaikki kokee jotenkin oikeaksi, paremmaksi mummoudeksi.
Tunnustan ihan avoimesti, että välillä kirpaisee tyttöjen äitien hehkutukset ja tulee vähän sellainen fiilis, ettei mun äitiyttäni lasketa kun mulla on vaan nämä (maailman rakkaimmat) pojat. Jään varmasti tosi paljosta paitsi :(, mutta en epäile ettenkä koe myös paljon asioita joita tyttöjen äidit ei koe (mutta ne ei varmaan ole yhtä " hienoja" juttuja)
Mutta tytöntekovinkkejä mulla ei sulle ole antaa (heh, meillä ois tyttö jos ne toimis ;). Mä en enää lähde yrittämään tyttöä, poika sieltä kuitenkin tulisi. Mutta paljon teille tyttöpoweria, jos meinaat vielä yhtä yrittää!!
/A + kolme jäbää
Olettekos te tytöstä haaveilevat aatelleet, että ehkä se teidän tuleva tyttö haluuakin pukeutua sinisiin collegepukuihin, ehkä sillä ei kiinnosta äiti-tytär prinsessaleikit ja ehkä hän haluaa mielummin isän kanssa jalkapallokentälle kuin äipän kans shoppailemaan ;)
Pointtini on, että lapsen luonne/mieltymykset jms eivät aina ole yhteydessä sukupuoleen. Ja oikeesti, kaikki naiset eivät haaveile tytöstä.
Itse olin aina nähnyt itseni 3-4 pojan äitinä. Ei ollut käynyt mielessäkään, että tyttöjä " tekisin" . Mulle on tyttöjen maailma ollut aina hieman vieras, en oo ikinä tykänny mekoista, en ole isompanakaan koskaan meikannut, harrastuksena oli nuorena jääkiekko. Kaikki parhaimmat kaverini elämäni aikana ovat olleet poikia.
Kun odotin esikoistani, en edes ajatellut muuta vaihtoehtoa kuin poikaa. Ostin vaaleansinisiä vaatteita jne. Poikahan sieltä sitten tuli, ihana sellainen.
Toista lasta sitten odoteltiinkin pitkään, yli 2,5v. (Ja tässä yhteydessä sanon ap:lle, että minusta on äärimmäisen törkeää verrata sukupuolitoivetta lapsettomuuteen!!!). Sitten, kun raskaus viimein alkoi ja jatkuikin alkua pidemmälle, niin rivien välistä luin mieheni toivovan tyttöä. silloin aina välillä aattelin, että samahan tuo kumpi sieltä tulee, mutta kyllä minä itse uskoin, että poikahan se. No, tuli tyttö, oikein viimeisen päälle TYTTÖ. Hän on nyt 3,5-v pikkuprinsessa ja kaikkien niiden tyttöstereotypioiden mukainen, joita olin aikanani pelännyt. Toisaalta, oli mukavaa saada tyttö siinä mielessä, että huomasin rakastavani häntä aivan samalla tavalla kuin poikaanikin. Mutta, kyllä mulle on ollut tietty vaikeus kasvaa tytön äidiksi. Alussa puin tyttöä paljon isoveljen vanhoihin vaatteisiin ja vieroksuin mekkoja. Myöhemmin sitten " löysin" tyttöjen vaatteet ja isompana tyttö itse onkin halunnut pukeutua kaikkeen kimaltavaan, röyhelöihin jms.
Mutta se kitinä ja herkkyys.. sitä mulla on vaikea kestää vieläkin. Poika kun suuttuu, niin se on 5min myrsky ja sillä selvä. Mutta kun tämä meidän ikkuneiti suuttuu, niin ensin kitistään kuin huonot saranat tunti, sitten vikistään ja itketään toinen ja lopuksi nyyhkitään kolmas. Ja täytyy sanoa, että tuo on suorastaan rasittavaa minusta, mies taas kestää sitä paljon paremmin kuin poikien riehumista.
No, syntyipä meille sitten toinenkin tyttö. Ja millainen tyttö, täysin isosiskonsa vastakohta. Tämä rymyiita ei perusta sen kummemmin mekoista kuin prinsessakruunuistakaan. Tyttö on ensinnäkin ollut vauvasta saakka tosi poikamainen näöltään, jos ei oo just mekkoa päällä niin kaikkai luulee pojaksi. Kun isompi tyttö on keijumaisen siro, niin nuorempi onki sitten vanttera jytykkä, voimaa on vaikka muille jakaa ja sitä tyttö myös käyttää. Traktorit kiinnostaa paaaljon enemmän kuin nuket ja kun tyttö suuttuu, niin silloin saattaa sohvakin muuttaa paikkaansa. Tämä neiti ei nyyhki, hän karjuu.
Että voikin saman perheen samaa sukupuolta olevat lapset ollakin erilaisia!
Ja hei, en nyt tarkoita todellakaan,että tämä nuorempi tapaus olisi milläänlailla parempi mielestäni kuin vanhempi, mutta haluan sanoa tässä, että se TYTTÖ ei vielä takaa sitä, että saatte TYTTÖMÄISEN tytön :D
No, neljäskin lapsi perheestä löytyy, pikkuinen miehenalku (4kk). Ja kyllä, rehellisesti oli ihanaa saada toinen poika, mutta pieni tyttö (tyttömäinen tai poikamainen sellainen) olisi ollut aivan yhtä rakas.
Enää en toivo tyttöjä tai poikia, kaikki ne on aivan yhtä ihania, mutta jos nyt lokeroida pitää, niin tunnen olevani enemmän " poikaäiti" , poikien maailma on minulle vaan jotenkin selkeempi ja tutumpi :) Silti olen joka päivä mielettömän onnellinen myös noista tytöistä, siitä vikisijästä hörsylämekossaankin ;)
Mianni kera kahden pojan (8v ja 4kk) sekä kahden tytön (3v ja 2v)
p.s minä taas odotan kauhulla just TYTTÖJEN murrosikää.. Voi apua! Poikien kanssahan aina pärjää.. ;)
2 tyttöä: 2v 5kk ja juuri vuoden täyttävä. Ja kolmatta odotetellaan rv 29+. Ja ultran mukaan kolmaskin on tyttö. Ja täytyy rehellisesti sanoa, että poikaa toivoin näiden tyttöjen jatkoksi. Miehen puoli on kyllä tyttövoittoinen...
Tietysti tämä kolmas on ihan yhtä rakas kuin siskonsakin. Kyse ei ole siitä. Mielelläni vain haluaisin lapsia kumpaakin sukupuolta. Eli ymmärrän hyvin teitä, jotka toivotte jompaa kumpaa. Eikä siinä mitään mielestäni väärää ole. Sitten olisi, jos joku tekisi abortin sukupuolen perusteella...
Mukavaa kevättä kaikille!
AIHA
Hei suurperhe.fam
Laitoi juuri vastauksen sinulle tuonne taaperoiden puolelle ja tulin vasta sen jälkeen lukemaan tänne, joten lue vinkkini sieltä...
Minä ymmärrän sinua hyvin ja mielestäni on luonnollista että äidit haluaisivat kasvattaa sekä pieniä poikia miehiksi että tytöntylleröitä naisiksi.
Totuushan on että äidin ja tyttären suhde toisiinsa on ihan erinlainen kuin äidin ja pojan. Ei välttämättä parempi, suhde voi olla vaikeampikin, pojan kanssa saattaisi päästä helpommalla monessa asiassa. Jokatapauksessa hyvä äiti/tytär suhde antaa valtavan paljon ja kasvattaa molempia. Kaikkihan tietää että läsnäoleva ja rakastava äiti on se henkilö, jolle soitetaan ensimmäisenä kun halutaan kysyä neuvoa, itse olen menettänyt oman äitini nuorena, joten turvaudun anoppiini. Enemmän minä juttelen ja parannan anopin kanssa maailmaa kuin mieheni. En kiellä etteikö myös pojan ja äidin suhde voisi olla ainutlaatuinen, väitän vain että se on erinlainen. Olen saanut seurata vierestä erästä perhettä lasten syntymästä asti, jossa on 4 poikaa ja yksi tyttö ikähaarukassa 14-23 vuotiaita. Nykyään äiti on enemmän huolissaan 17-vuotiaasta tyttärestä kuin pojista, joista jo 3 on lentänyt pesästä, mutta hän on sanonut että tytön kanssa on ihan omat jutut.
Ja jos kuulet ikäviä ja asiattomia kommentteja asiasta, älä välitä, niista ei kannata pahoittaa mieltä, voihan olla että salaa alitajuntasesti kommentin esittäjäkin olisi toivonut pientä prinsessaa joskus...
sehän on täällä sallittu=)
Siis joku kommentoi suurinpiirtein niin, että on idiootti kun tulee kommentoimaan omalla mielipiteellään. No, juu täällä yksi lisää.
Vaikea uskoa että joku voi verrata lapsettomuuteen kyseistä tilannetta sukupuoliasioissa kun ajattelee, että tällainen lapsettomuuden suossa rämpinyt keskenmenoja kokenut ja lopulta koeputkihedelmöityksellä (edes siinä ei auta vaikka vasara kädessä pöydälle hyppäisikin) ihanan pojan saanut ihminen ajattelee asioista niin eri tavalla.
Jokaisella on oikeus ajatella asioita omalla tavallaan, tottakai.
Uskon myös että pohjimmiltaan pienten lasten äiti ei oikasti voi pettyä kovin syvästi olipa lapsi kumpaa sukupuolta tahansa, vaikka " toiveita" jommasta kummasta olisikin. Jos näin on, ei kannata ottaa riskiä.
Hyvää viikonloppua=)
lisätä, että huvittelut asialla on sikäli eri asia, että kyllä minuakin hymyilyttää nämä kirves sängyn alla jutut ym. mutta ei kai kukaan oikeasti " TEE TYTTÖÄ" tai " TEE POIKAA" ,näihin uskomalla. ylipäätään on suuri ihme, jos voi sanoa sitä TEKEMISEKSI.
Vaikka äidillä olisi 3 poikaa ja 3 tyttöä niin taatusti jokaiseen lapseen on erilainen suhde. Sie niputat totuutena, että tyttöihin on tällainen ja poikiin tällainen suhde. Mie väitän, että se, millainen suhde lapseen on, ei ole kiinni lapsen sukupuolesta.
Äitejäkin on monenlaisia, rakkaita ja vähemmän rakkaita. Turhaa ylistystä, että tyttöjen ja äitien väliset suhteet ovat niitä parhaimpia. Miulla on tästä valitettavasti ihan omaakin kokemusta.
Meillä esikoinen poika ja toinen lapsi olikin yllättäen tyttö. Itse ajattelin, että olis helpompaa jatkaa vain poikien äitinä, siis tyttö oli mulle aika vieras ajatus. No tyttö joka tapauksessa tuli. Ja hänestä koko perhe on ikionnellinen, kuten olisi ollut toisesta pojastakin.
Jotenkin koen aika ikävänä tässä ketjussa monella mielessä olleen ajatuksen äidin ja tyttären ihanasta ja autuaasta suhteesta, josta sitten " vain" pojan/poikien äiti jää paitsi. Siis ikävänä siinä suhteessa, että minä haluan luoda ihanan, lämpimän ja läheisen suhteen _molempiin_ lapsiini. Haluan olla ihan yhtä rakas heille kummallekin ja rakastan heitä ihan yhtä paljon. Oikeasti tässä melkein kyynel silmässä mietin, että eikö muka suhteeni ihanaan poikaani ole joidenkin muiden äitien mielestä yhtä arvokas kuin suhde tyttäreeni?! Erilainen se on, mutta kuten Pipe jo kirjoitti, niin erilaisuus johtuu kyllä pääosin muusta kuin sukupuolesta.
Itse toivon osaavani kasvattaa molemmat lapseni niin, että he toivovat minun ja mieheni olevan myös heidän aikuistuttuaan osana heidän elämäänsä. Että saamme luoda lämpimät suhteet mahdollisiin vävyihin ja miniöihin (ja haluan olla hyvä anoppi pojan vaimolle :)) ja että saamme olla katsomassa mahdollisten lastenlasten kasvua ja auttaa lapsiamme parhaamme mukaan.
Mutta toki on ihan luonollista kaivata lapsia molemmista sukupuolista. Kuitenkin jos uuden pojan syntyminen olisi pettymys, niin raskaaksi hankkiutumista pitäisi harkita aika monta kertaa! Ja se, että tyttöä olisi jotenkin arvokkampi siinä suhteessa, että häntä voisi hoitaa kotona pidempään, mutta pojan laittaa hoitoon aiemmin ja vertaus lapsettomuuteen, nuo on jo aika hurjia ajatuksia! Että ehkä kannattais vielä miettiä ja ajatella asiaa uudemman kerran...
Nipo kirjoitti:
Minusta vanhemman tulee olla valmis ottamaan lapsi vastaan sellaisena kuin hän on: sairaana tai terveenä, tyttönä tai poikana, tummana tai vaaleana, sinisilmäisenä tai ruskeasilmäisenä jne. Lapsen tulee saada kaikissa tilanteissa tuntea, että hän on tervetullut, rakastettu ja tärkeä vanhemmilleen. Jos vanhemmat eivät ole tähän valmiita, minusta heidän ei tulisi ryhtyä vauvaa yrittämäänkään koska se sisältää aina riskin siitä ettei saa mitä haluaa.
Vanhemman tulee mielestäni antaa lapsen olla lapsi ja oma itsensä myös silloin kun lapsi ei ole juuri sellainen kuin vanhempi toivoisi. Lapsen tunkeminen väkipakolla johonkin muottiin on väärin oli se muotti mikä tahansa.
Jos tytön tai pojan toivomisen taustalla on kuvitelmia siitä millaisia tytöt ja pojat ovat ja unelmia siitä millainen lapsesta tulee, voivat seuraukset olla lapsen kannalta vakavia. Entä jos tyttö ei tykkääkään vaaleanpunaisesta, röyhelöistä ja prinsessajutuista vaan olisi omimmillaan rakentelu- ja kiipeilyleikeissä? Sekin on ehkä monelle vielä helposti hyväksyttävissä mutta entäpä jos poika haluaisikin leikkiä niillä nukeilla ja pukeutua prinsessamekkoon?
Kun vanhempi oikeasti sydämessään hyväksyy sen, että syntyvä lapsi on yksilö kaikilta ominaisuuksiltaan, oma itsensä eikä vanhempiensa kopio tai sukupuolensa prototyyppi niin luulen että harva sen jälkeen edes tosissaan toivoo enää jompaakumpaa sukupuolta. Sen jälkeen vanhemmuus muuttuu paljon mielenkiintoisemmaksi ja monipuolisemmaksi: MINKÄLAINEN lapsi meille tulee, mistähän se tykkää, mitähän se haluaa tehdä, mitä se rupeaa harrastamaan, mikä siitä tulee isona jne..
Kaikenkaikkiaan minusta on väärin toivoa poikaa siksi että isi saisi kalakaverin - myös tytöllä on oikeus tulla isin kalakaveriksi. On myös väärin toivoa tyttöä siksi että haluaa lapsen leikkivän nukkeleikkejä - myös pojalla pitää olla oikeus niihin leikkeihin. Jne.
Sen sijaan jos haluaa lapsen olevan tyttö siksi että suvussa on miespuolisille jälkeläisille periytyvä sairaus niin minusta se on täysin oikeutettua. Samoin minusta on ihan hyväksyttävää toivoa toista sukupuolta vaikkapa siksi että haluaa molempia sukupuolia olevia lapsia jotta lapset kasvaisivat paremmin tasa-arvoon ja oppisivat katsomaan asioita molempien sukupuolten vinkkelistä. Tässä toivomisessa pitää tietysti aina muistaa se että toive ei välttämättä toteudu ja siitä huolimatta sitä lasta on rakastettava.
Tulipas tästä vakava... vaikka sellaiseksihan alkuperäinen viestinikin meni, vaikka sen tietysti sikäli puolileikillä laitoin, että tietenkään en OIKEASTI alkaisi ihan mielettömiä systeemejä harrastamaan tytön " tekemiseksi" (joka ei siis mahdollista).
Mutta kun joka tapauksessa vielä lapsen/lapsia toivon, niin tietysti voisi ehkä vähän esim. sitä ajoitus katsoa... jos se muilla tosiaan näyttää toimineen kuten muutama sanoi.
(Ja taatusti olen tietysti onnellinen molemmista - tiedän kyllä sen että kun vauva on syntynyt, merkityksellisyys koko sukupuoliasiasta katoaa täysin - vauva on niin oma persoonansa heti alusta saakka, eikä häntä edes ajattele TYTTÖNÄ tai POIKANA vaan ITSENÄÄN.)
Mutta tietysti välillä aina käy mielessä tuo että tyttö olisi kiva - en tiedä, olen aina ajatellut että minulla olisi tyttö. Lapsena kaipasin ihan älyttömästi SISKOA (minulla oli vain pikkuveli) - lopulta sain siskon kun olin vähän vanhempi jo, mutta hän oli (ja on) minulle ihan älyttömän rakas, vaikka olikin sen verran nuorempi että ihan semmoista kaverisuhdetta meillä ei ollut.
Paineita tytön saamiselle tulee tosiaan paljon myös ulkopuolelta
- mies toivoo todella kovasti
- oma äiti (kun toisesta lapsesta tiedettiin jo vähän etukäteen sukupuoli, aistin kyllä jo silloin pettymyksen hänen äänessään kun ilmoitin asian)
- kaikki tuttavat ja sukulaiset
Tuntuu että vain tyttöjen tavarat ja vaatteet on mielenkiintoisia tuttujen mielestä... en tiedä olisiko se sitten jotain piilokateutta näiltä tyttöjen äideiltä (joilla ei poikia), että niitä tyttöjuttuja aina niin korostetaan.
Mutta tiedän että seuraavat odotusajat tulevat olemaan todella raskaita tuon asian puolesta (siis ympäristön paineen vuoksi).
En MISSÄÄN NIMESSÄ halua tietää sukupuolta etukäteen, mutta luulen että ensi kerralla aion sanoa kaikille että " poika sieltä on tulossa" , jotta saan jonkin rauhan muilta!
Laitoin alkuper. viestissä vähän " hirtehishuumorilla" jotain tosi karrikoituja juttuja, lähinnä kuvatakseni miten LÄHES PAKKOMIELTEENOMAISEKSI asia kuitenkin saattaa HETKITTÄIN muodostua:
- lapsettomuus - en tietenkään tosissani vertaa tähän (myös minun tuttavapiirissä on ihmisiä jotka kärsii tästä). Ja kolmattakin meillä saatiin odotella ja pelkäsin jo etten enää saa lapsia, ja silloin ajattelinkin tietysti että ei mitään väliä kumpi on - ja olen siis ollut TOSI onnellinen tästä uudesta pikkupojasta!!
(Eli se paine tulisikin nyt seuraavan kohdalla...)
- hoitoaika kotona - no kai tuo MURTO-osasekunnin mielessä häivähtynyt ajatus tuli alitajunnasta jotenkin niin, että tytön kehitystä olisi jotenkin ollut kiva seurata hetki pidempään, että poikien jutut on nähty jo... en tiedää... taustalla on sitä että työkuvioni on auki kun olen ollut niin pitkään kotona, eli sikäli olisi jo kiire työelämään, mutta jo odotusaikana mietin että en RAASKI mennä töihin kauhean pian RIIPPUMATTA siitä kumpi on...
Tiedostan kyllä hyvin sen että ei kaikki tytöt ole " prinsessa" tyttöjä, ja varmaan näiden haaveideni kanssa saisinkin tosi poikatytön, etenkin tämän poikaporukan keskellä - elämä opettaa :-). Itsekin olin poikamainen pienenä (ja tunsin koko lapsuuteni ja nuoruuteni miten äitini oli pettynyt enkä ole ikinä ollut sellainen kuin hän olisi tykännyt).
Ja tiedän että murkkuikä voi olla KAMALA tytön kanssa. (Itselläni oli tosi huonot välit äitiin jossain vaiheessa.)
Ja itse asiassa mulla on poikieni kanssa tosi hyvät välit ja jutellaan jo monista asioista ja uskon että eteen tulevat karikotkin selvitään hyvin.
(Siis väittäisin että mulla on paljon läheisemmät välit poikien kanssa kuin isällä - jännä että hän ei ole oikein osannut " hyödyntää" täysillä tätä että on poikia, kuten ehkä monet miehet toivoisi.)
Mutta sitten kun olen vanha ja lapset muutaneet ja perustaneet omat perheet - mitä sitten?
Tietysti itsestä(kin) kiinni, mutta kuten joku kirjoitti, olen aina kuitenkin vain se " anoppi, miehen äiti" . En halua olla liian tunkeileva - ja sitä helposti miehen äiti on. Kuitenkin haluaisin olla tärkeä osa esim. lastenlasten elämää.
Heitetäänkö minut syrjään kuin rukkanen?
No, turha näitä vielä spekuloida koska toki tilanne voi olla päinvastoin ja tytön kanssa voisikin olla ne huonoimmat välit.
Mutta esim. itselläni: kyllä minulla nykyään on äitini kanssa melko hyvät välit ja hän on ollut paljon poikieni kanssa.
Kun taas anoppi on jäänyt tosi paitsioon, nuorimmaistakin nähnyt varmaan yhden käden sormilla laskettavan määrän (tosin hän itse ei pidä paljon yhteyttä ja en minäkään jaksa olla se aloitteellinen osapuoli.. vaikka ehkä pitäisi olla koska hän on aika ujo. Mutta jos esim. pyydetään kylään ja eivät tule eivätkä edes ilmoita etteivät tule, niin en jaksa sellaista että pitää koko ajan olla " kinuamassa" .)
Eli näistäkin ajatuksista varmaan tulee se tytön kaipuu... että olisi sitten vanhanakin joku läheinen naisihminen - koska tokihan poikien elämässä heidän vaimonsa on tärkeimmät...(olen jostain syystä viimeisen vuoden sisään pohtinut paljon vanhuusikää ja tulevaisuutta.. tiedä mikä ikä/synnytyksenjälkeinen kriisi lie).
No, tietenkään en halua mahd. tytölleni sälyttää mitään taakkaa että hänen pitäisi olla joku äidin vanhuudenturva ja seuraneiti! Mutta onneksi on noita poikia :-) eiköhän ne vanhaa äitiä kuitenkin muista, keskimmäinen ainakin on luvannut huolehtia minusta vanhanakin. :-)
Mulla ei ole vinkkejä tytön tekoon, mutta tulipa tässä lukiessa mieleen, että odottaessani tätä toista poikaa monet ihmiset kysyivät minulta suoraan, että olisinko toivonut tyttöä, olenko " pettynyt" kun tulee toinen poika. En tiedä miksi näin ajateltiin. En voinut muuta kuin nauraa näille jutuille, koska itse en ollut sellaista ees ajatellut, olin tosi onnellinen kun sain tiedon, että tää toinenkin on poika. Mutta monet ihmiset kai ajattelee, että " ihannetilanne" ois se, että jos on kaksi lasta, niin sitten tyttö sekä poika.
mutta tähän sanon sen että aina äidin ja tyttären välit ei ole tuollaista lämmintä ja satumaista hiusten näpertelyä.. itsellä ei äidin kanssa ole ollut TODELLAKAAN mitkään ihanat välit mun ensimmäiseen 18vuoteen me oltiin tyyliin toistemme kurkuissa kiinni. tämä osittain siksi että olin esikoinen ja äiti toivoi poikaa,eli oon saanut kokea tämän paskemman puolen äidin ja tyttären välillä.. eipä siitä sen enempää,pitää olla kiitollinen/onnellinen kun ylipäätään voi saada lapsia! meiän tuttava piirissä lapsettomia jotka ei voi koskaan saada lapsia millään keinolla. oli sitten 3 tyttöä tai 3 poikaa niin meillä menee samalla viivalla ,kaikki yhtä rakkaita!!! enkä kyllä toivo kumpi tulisi,pääasia että on terve ja sitä rataa..
mä ainakin tunnustan, että toivoin ihan hirveesti nimenomaan tyttöä kun odotin esikoista. sainkin kaksi tyttöä ja se oli iso ilo, toki pojatkin olisi olleet mutta jälkeenpäin tunnustan et tyttöjä toivoin ainakin yhden -ihanaa kun sainkin kaksi. kirjoitan tätä pieni poikavauvani sylissä ja on ihan erikoisen ihanaa olla nyt myös pojan äiti. ei siinä ole mitään outoa jos toivoo etukäteen tytön tai pojan. mäkin toivoin kahden tytön äitinä että olispa kolmas poika ja kumpa olis terve eikä ehkä koliikkikaan jne. se vasta olis minusta outoa jos vauvan synnyttyä vielä toivois vauvan olevan erilainen kuin hän on. haaveet on eri asia kuin todellisuus.
eli tuossa näkökulmaa miten voi käydä JOS toivoo liikaa jompaa kumpaa sukupuolta! (tämä minun tilasta, lapsi joka syntyi tyttönä ja toivottu poikana)
Se on kyllä jännä juttu, miten ympäristö asettaa noita paineita, että pitäisi tosiaan jokaisessa perheessä olla sekä tyttö että poika. Ei tuntunut minustakaan kovin mukavalta saada kuulla toisen tyttömme syntymän jälkeen kommentteja tyyliin " Nyt teidän täytyy sitten tehdä vielä se poika" . Ihan niinkuin se nyt vaan sitten tehtäisiin. Ja eräskin lähisukulainen totesi, että sehän sieltä on otettava, mikä tulee. Aivan kuin olisi sanonut, että olipa surku, kun tuli toinen tyttö, mutta minkäs sille mahtaa. Eipä se ihme ole, jos tuollasten kommenttien jälkeen käy mielessä, että tulis nyt totta vieköön se poika seuraavaksi, niin ei tarvitsisi kuunnella noin typeriä kommentteja.
Minäkin ajattelin vähän toisen lapsen kohdalla, että olis kiva, jos tulis eri sukupuolta oleva lapsi, niin näkis sen millasta on kasvattaa poikalasta. No nytpä olen huomannut, että vaikka molemmat lapset ovat tyttöjä, ovat se silti ihan erilaisia keskenään. Kaikki ei siis menekään saman kaavan mukaan, vaikka sukupuolis pysyisi samana. Jokainen lapsi on oma ihana persoonansa riippumatta siitä, onko tyttö vai poika. Ja olen erittäin onnellinen molemmista tytöistä, nyt tuntuu että juuri näin on parasta meille.
Ite oon muuten huomannu sellasen trendin ystäväpiirissä, että jos pariskunta saa lapsen lyhyehkön yhdessäolon jälkeen, syntyy useimmiten tyttö. Jos taas on seurustellut pidempään, tulee useammin poika. Kyse varmaan sattumasta, mutta aika usein pitää paikkansa. Mistä sitten lie johtuukaan.
Tytöistään onnellinen canemo
Eli , esikoinen sai alkunsa kp 11, 3 pvää ennen ovulaatiota. Se oli se ainoa kerta & ainoa mahdollisuus siinä kk kun miehen kanssa rakasteltiin, ja esikoinen on tyttö. ( Ei siis suunnitellusti)
Poika (keskimmäinen) sai alkunsa kun touhuttiin usein ovulaatiopvänä ja sen lähi maastossa ;) ( Ei suunnitellusti)
Tätä kolmatta sitte jo tiedostaen hieman tehtiinkin, koska heti alkuunsa ei tullut tärppiä. Parin yrityskierron jälkeen " tehtiin" kolmatta aina pari pvää ennen ovista. Kumpikin halusi tyttöä, oikeesti ei ollut mitään väliä, koska tyttö ja poika jo meillä oli =)
Ja niin meille sitte tuli tyttö, 2 pvää ennen ovista touhuilusta.
(Poikaa luulin kuiten odottavani koko raskauden ajan ;D)
HYKS:istä voi heidän keskusarkistostaan käydä lukemassa kaikenlaisia tutkimustuloksia/juttuja. Siellä on myös ainoa lääketiteellisesti todettu tutkimustulos, että tytöt saadaan aikaiseksi 2-4 pvää ennen ovista ja pojat pvä ennen ovista, ovispvänä heti siinä lähiaikana. Poikkeuksiakin tapahtuen, mutta siis pääsääntöisesti näin.
Joten siis, touhuile ainoastaan ennen ovista joka kierrossa, ja malttia mukaan -> raskaaksitulo käy hitaammin kun voi touhuta vaan tiettyinä päivinä keirrosta ;)
Jeps, ja minä olen tosissani ja ymmärrän sun tyttö-kaipuun täysin!!!!
Se ei ole keneltäkään pois, vaikka toivoisikin jompaa kumpaa sukupuolta olevan lapsen... jokaiselle suodaan ne, mitkä on tarkoitettukin ;)
Meillä on kaksi tyttöä, toinen saanut alkunsa päivää ennen ovulaatiota, toinen joko useampi päivä ennen tai jälkeen ovulaation. Enpä usko, että millään vippaskonsteilla olisi tehoa. Jos olisi, ne varmaan tunnettaisiin jo Kiinassa...
Mä ajattelen, että poikakin olisi kiva. Olisi hauskaa, jos olisi molempia sukupuolia. Toisaalta koen, että tyttö jatkaa tätä " matriarkaalista" linjaa. Mutta mutta...esikoisemme syntyi keskosena, ja siinä kirkastui, mikä on tärkeintä. Sukupuoli on kuitenkin vain yksi lapsen ominaisuuksista. Lapsessa on niin paljon muutakin. Eri asia sitten, minkä painon me vanhemmat millekin ominaisuudelle asetamme.