Trauman purku on tuonut esiin paljon vihaa ja raivoa, en tiedä miten elän noiden tunteiden kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ylipäätään se että koet vastustamatonta himoa repiä auki niitä vanhoja haavoja ja sörkkiä niitä on traumakäyttäytymistä.

Jos puhut lapsuuden traumoista, mitä vanhempasi tekivät sinulle, olet vapautunut niistä täysi-ikäistyessäsi ja päästessäsi itse päättämään missä asut ja kenen kanssa. 

Mutta sen sjiaan, että adaptoituisit tähän hyvään, terveelliseen, uuteen tilanteeseen, palaat vellomaan sinne paskalaariin vaikka sitten mielikuvituksesi voimin. TERVETTÄKÖ? No ei helvetissä.

Muisto on muisto, se haalistuu ja painuu syystä. Älä mene ronklaamaan ja kaivelemaan niitä esiin, vaan päin vastoin, voitele itseäsi entistä enemmällä hyvinvoinnilla, turvalla ja rakkaudella. Niin läpikotaisin, ettet halua enää edes puhua noista karmaisevista muistoista, puhumattakaan siitä ett

Aasituntija neuvomassa eli boomerikäinen empatiakyvytön pätijä. Tässä esimerkki miksi tänne ei kannata omia asioitaan kenenkään avautua