Trauman purku on tuonut esiin paljon vihaa ja raivoa, en tiedä miten elän noiden tunteiden kanssa?

Taas tämä traumatisoitunut kristallihippihullu. Vinkki: poistu palstalta, niin vihan tunteesikin laantuu. Et saa täältä mitään apua.

Ne on vaarallisia nämä psykoterapiat, meidät on aivopesty uskomaan, että olemme tukahduttaneet vihaa, joka pitää purkaa. Näin saadaan lapset vanhempiaan vastaan. Vihaa voi käsitellä ilman terapeutteja ja raivoamista. Kääntämällä katseensa Jeesukseen Kristukseen, ihmisellä säilyy rauha sisällä, vaikka vihan tunteensa tunnistaisikin.

Itsellä on auttanut käsityöt. Ja kaikki kuvistoiminta esim piirtäminen. 

 

Sekin on auttanut että jännitän lihaksia ja rentoutan. Huomaan että lihaksistoa häviää jännitys.

Vierailija kirjoitti:

Ylipäätään se että koet vastustamatonta himoa repiä auki niitä vanhoja haavoja ja sörkkiä niitä on traumakäyttäytymistä.

Jos puhut lapsuuden traumoista, mitä vanhempasi tekivät sinulle, olet vapautunut niistä täysi-ikäistyessäsi ja päästessäsi itse päättämään missä asut ja kenen kanssa. 

Mutta sen sjiaan, että adaptoituisit tähän hyvään, terveelliseen, uuteen tilanteeseen, palaat vellomaan sinne paskalaariin vaikka sitten mielikuvituksesi voimin. TERVETTÄKÖ? No ei helvetissä.

Muisto on muisto, se haalistuu ja painuu syystä. Älä mene ronklaamaan ja kaivelemaan niitä esiin, vaan päin vastoin, voitele itseäsi entistä enemmällä hyvinvoinnilla, turvalla ja rakkaudella. Niin läpikotaisin, ettet halua enää edes puhua noista karmaisevista muistoista, puhumattakaan siitä että eläisit niitä uudestaan.

Nyt siis vaan täytät elämäsi kaikella hyvällä ja positiivi

Älä sinäkään pelkää niitä tunteita. Se viha on vain tunnettava pois. Suru on auttava. Pitää olla kärsivällinen. Antaa tunteen tulla ja hyväksyä se. Jos sitä vastaan taistelee niin asia ei etene. Olet jumissa. 

 

Ei surukaan häviä jos ei sure. Välillä on kyllä hyvä tehdä jotain jos tunnetta ei jaksa. Itse saan silloin tehtyä kaikista ikävimmät työt esim kaappien siivous yms. 

Mitä tapahtuu, jos ikäänkuin hyväksyt kokemasi vihan tunteet kun ne tulee, annat niiden ihan luvan kanssa tulla ja olla ja lopulta laantua, muuttua tai mennä. Voit vähän kuin tarkkailla, ehkä tarkastellakin niitä avoimin mielin, ja seurata sitä tunnetta, ja tunteen mahdolista muuttumista, kun se tulee, on ja menee, ja millaisin ajatuksiin se sinua johdattaa. (ja koittaa olla rehellinen itselleen, eikä torjua niitä tunteita ja järjellä niitä muuttaa). 

Monesti tunteet muuttuvat, vaihtuvat ja menevät nopeammin pois silloin kun antaa niille luvan tulla ja kokea ne ilman estlyjä. Ja vaikka hetkellisesti olisikin vaikeaa ja kipeääkin se kaikki tuntea, niin sen jälkeen kuitenkin voi helpottaa.  

Huom. en ole mikään asiantuntija, mutta tällaisia kokemuksia ja ajautuksia itselläni on ikävien tunteiden käsittelystä. Varmasti voi olla muitakin, jollekin toiselle paremminkin sopivia tapoja.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tärkeää on, että purat vihaa ulospäin, etkä käännä sitä itseesi esim.itsetuoisuutena. Ajattele myös, että vihan tunteiden voimaakkuus laantuu aikanaan, nyt piilotettu viha pääsee vihdoin ulos ja alat parantumaan. Voitko fyysisten harjoitteiden lisäksi kirjoittaa vihaa ulos itsestäsi? Rasittaa itseäsi fyysisesti juoksemalla, uimalla jne.? Kunhan et vain lähde millään tavalla rankaisemaan itseäsi. Halaus <3

Siis itsetuhoisuutena 

Miten vihaa puretaan ulospäin?  Kirjoittamalla?  Entä jos se ei riitä ja viha voimistuu?

Vierailija kirjoitti:

Ylipäätään se että koet vastustamatonta himoa repiä auki niitä vanhoja haavoja ja sörkkiä niitä on traumakäyttäytymistä.

Jos puhut lapsuuden traumoista, mitä vanhempasi tekivät sinulle, olet vapautunut niistä täysi-ikäistyessäsi ja päästessäsi itse päättämään missä asut ja kenen kanssa. 

Mutta sen sjiaan, että adaptoituisit tähän hyvään, terveelliseen, uuteen tilanteeseen, palaat vellomaan sinne paskalaariin vaikka sitten mielikuvituksesi voimin. TERVETTÄKÖ? No ei helvetissä.

Muisto on muisto, se haalistuu ja painuu syystä. Älä mene ronklaamaan ja kaivelemaan niitä esiin, vaan päin vastoin, voitele itseäsi entistä enemmällä hyvinvoinnilla, turvalla ja rakkaudella. Niin läpikotaisin, ettet halua enää edes puhua noista karmaisevista muistoista, puhumattakaan siitä että eläisit niitä uudestaan.

Nyt siis vaan täytät elämäsi kaikella hyvällä ja positiivi

Kannattaa olla varovainen mitä puhuu. Yllä oleva ei selkeästikään tiedä mistä puhuu. Jos traumojen kanssa pärjää unohtamalla ne tai tukena ei ole osaavaa ammattilaista, tämä voi toimia. Jos kuitenkin saa tueksi traumatyöskentelyn ammattilaisen, traumojen läpikäyminen kannattaa. Ilman sitä todellista parantumista ei voi tapahtua, vaan asia on sama kuin laittaisi laastarin märkivän haavan päälle, jolloin haavan tulee parhaimmillaan rupi päälle, mutta haava ei parane. Sitten voimmekin tallustella elämän läpi unohtamalla, jolloin seuranamme voi olla kummallisia kumppaneita esim.kipujen tai muiden terveydellisten haasteiden muodossa (traumat voivat ilmentyä myös fyysisinä vaivoina), jäämme itsellemme vieraiksi tai pahimmillaan siirrämme käsittelemättömät traumamme tiedostamattamme omille lapsillemme, jolloin traumaketju jatkuu.

Toki hyvä on myös muistaa, ettei kaikilla ole kykyä tai kapasiteettia läpikäydä elämänsä kipukohtia. Ei se, että nyt on aikuisena turvassa poista menneisyyden traumakokemuksia.

Vierailija kirjoitti:

Ylipäätään se että koet vastustamatonta himoa repiä auki niitä vanhoja haavoja ja sörkkiä niitä on traumakäyttäytymistä.

Jos puhut lapsuuden traumoista, mitä vanhempasi tekivät sinulle, olet vapautunut niistä täysi-ikäistyessäsi ja päästessäsi itse päättämään missä asut ja kenen kanssa. 

Mutta sen sjiaan, että adaptoituisit tähän hyvään, terveelliseen, uuteen tilanteeseen, palaat vellomaan sinne paskalaariin vaikka sitten mielikuvituksesi voimin. TERVETTÄKÖ? No ei helvetissä.

Muisto on muisto, se haalistuu ja painuu syystä. Älä mene ronklaamaan ja kaivelemaan niitä esiin, vaan päin vastoin, voitele itseäsi entistä enemmällä hyvinvoinnilla, turvalla ja rakkaudella. Niin läpikotaisin, ettet halua enää edes puhua noista karmaisevista muistoista, puhumattakaan siitä että eläisit niitä uudestaan.

Nyt siis vaan täytät elämäsi kaikella hyvällä ja positiivi

Aloituksessa oli lapsuuden ajan traumaattisia asioita ja aikuisuuden ajan traumaattisia asioita. Traumaattiset asiat eivät siis loppuneet siihen, kun on tullut täysi-ikäiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tärkeää on, että purat vihaa ulospäin, etkä käännä sitä itseesi esim.itsetuoisuutena. Ajattele myös, että vihan tunteiden voimaakkuus laantuu aikanaan, nyt piilotettu viha pääsee vihdoin ulos ja alat parantumaan. Voitko fyysisten harjoitteiden lisäksi kirjoittaa vihaa ulos itsestäsi? Rasittaa itseäsi fyysisesti juoksemalla, uimalla jne.? Kunhan et vain lähde millään tavalla rankaisemaan itseäsi. Halaus <3

Siis itsetuhoisuutena 

 

Miten vihaa puretaan ulospäin?  Kirjoittamalla?  Entä jos se ei riitä ja viha voimistuu?

Viha on raskas tunne. Voiko vihan tunteeseen ja sen  voimistumiseenkin suhtautua kuitenkin ymmärtäen ja myötätunnolla? Antaa vihan tunteiden voimistua, tulla ja katsoa sitä tunnetta lempeästi, että oonpas mä vihainen. Seuraa omia tunteitaan siis ikäänkuin ulkopuolelta samalla antaen tunteen tulla ja olla. Sanotaan, että jossakin vaiheessa tunne laantuu, kun sen on vapaus virrata.  Ymmärrän, että tää kuulostaa lapselliselta, mutta voisit kokeilla? Itsemyötätuntoa ja vihan tunteen oikeutusta itselleen.

Huonoa hoitoa saat, jos joudut täältä palstalta kyselemään. Eikö se hoitava taho osaa vastata vai maksaako liikaa?

Ne vuosien varrella sisälle padotut tunteet pitää jotenkin purkaa. Anna itsellesi lupa olla vihainen. Itsellä auttoi, kun kävin salilla hakkaamassa nyrkkeilysäkkiä tai juoksin itseni niin läkähdyksiin, että lysähdin vaan maahan itkemään. Kotona hakkasin tyynyä kiukun tullessa pintaan. Olen myös huutanut aivan kurkkuni kipeäksi siihen tyynyyn.

Keksi tapoja purkaa raivoa niin, että se ei vahingoita muita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tärkeää on, että purat vihaa ulospäin, etkä käännä sitä itseesi esim.itsetuoisuutena. Ajattele myös, että vihan tunteiden voimaakkuus laantuu aikanaan, nyt piilotettu viha pääsee vihdoin ulos ja alat parantumaan. Voitko fyysisten harjoitteiden lisäksi kirjoittaa vihaa ulos itsestäsi? Rasittaa itseäsi fyysisesti juoksemalla, uimalla jne.? Kunhan et vain lähde millään tavalla rankaisemaan itseäsi. Halaus <3

Siis itsetuhoisuutena 

 

Miten vihaa puretaan ulospäin?  Kirjoittamalla?  Entä jos se ei riitä ja viha voimistuu?

Viha on raskas tunne. Voiko vihan tunteeseen ja sen  voimistumiseenkin suhtautua kuitenkin ymmärtäen ja myötätunnolla? Antaa vihan tunteiden voimistua, tulla ja katsoa sitä tun

Tämä. Nuo asiat on todennäköisesti sellaisia, että sulla on täysi oikeus olla vihainen. Tunne ne tunteet nyt, kun et aiemmin uskaltanut. Ei tuo vaihe iän kaiken kestä.

Vihakin on vain tunne, joten silläkin on alkunsa ja loppunsa. Pääasia on ettet pullota tunteitasi. Jos teet näin voi viha kääntyä itseäsi vastaan. 

Itse pidän etäisyyttä vihan lähteeseen, silloin kuin tunne on päällä. En normaaleista asioista jaksa vihastua, mutta joistakin isoista vääryyksistä kyllä. 

En koe vihaa tervehdyttävänä tunteena, mutta kaikkiin tunteisiin meillä jokaisella on oikeus. Vahingoittaa emme saa. Vihassa pyöriminen on vihaa vahvistava teko, mikä voi liiallisen miettimisen kautta ajaa ihmisen oman mielensä vankilaan.

Olen aika pragmaattinen. Häpeän voi palauttaa sen alkulähteille sanoittamalla sen ääneen. Miksei siis voisi myös vihan?

Onhan se vähän kohtuutonta, että sinä olisit vihan vankilassa aina vaan ja tekijä porhaltaa iloisena uusien haasteidensa kimpussa. Anna häpäisijän hävetä ja vihaajan vihata. Ole Sinä vapaa elämään omaa elämääsi.

Kaunista kevättä, ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet päässyt tunteiden tukahduttamisesta siihen, että nyt elät tunteiden vallassa. Sitten olet itse vallassa, kun opit hyväksymään tunteet sellaisina kuin ne on, mutta että niihin ei aina tarvitse reagoida mitenkään erityisesti. Ne tulee ja menee. Sitten kun sen oivaltaa, se on hyvin yksinkertaista. Jokainen on lopulta itse vastuussa omista tunteistaan.

 

Tottakai omalla vastuullani, mitään sen suuntaista en ole väittänytkään. En minä näitä muihin pura mutta tuo viha on kyllä sellainen tunne että sen kanssa on aika hankalaa. Muut tunteet ovat kyllä juuri niin että tulevat ja menevät, itken jos itkettää enkä kehittele mitään draamaa mielessäni sen ympärille vaan tunnen ja päästän irti sitten. Kuitenkin tuo tosiaan viha on niin suuri tunne että sen kanssa en oikein tiedä miten päin olen ja sen myötä tulee sitten itsetuhoisia ajatuksia eli kertoo varmaan siitä etten oikein osaa sitä käsitellä. Välillä oikein raivotanssin ja muutenkin kehollisesti puran sitä mutta yritän opetella jotenkin nyt.. ehkä minun täytyy vain toivottaa tervetulleeksi se ja yrittää saada kiinni että onko siellä vihan alla vielä jotain joka pitäisi huomioida ja antaa tulla. -ap

Sulla on varmaan kertynyt valtavasti patoutunutta vihaa kehoon lapsuudessasi. Hyvä, että sulla on nyt turvallinen ympäristö, jossa voit sitä päästää ulos ketään toistakaan vahingoittamatta. Raivotanssi kuulostaa hyvältä! Voit keksiä muitakin keinoja vapauttaa tunteitasi. Ehkä jossain vaiheessa haluat niitä purkaa enemmän sanallisesti, esim.kirjoittamalla. Ihan sen mukaan, mikä parhaalta tuntuu.

Mullakin on traumatausta, mutta mulle vihan purkaminen on aina ollut jotenkin luonnollista. Jossain vaiheessa jo alaikäisenä kun aloin ymmärtämään epäreilua tilannettani, aloin kokea jopa oikeutusta olla todella vihainen. Ja verbaalisesti aloin antaa ihan kunnolla takaisin vihan kohteelle, joka siis edelleen antoi aihetta vihaan. Ei se oikein ollut, mutta hän silti jatkoi toimintaansa ihan ilkeyttänsä ja minä omaani. Niin sitä kestin, että sain purettua vihaani samalla kun sitä kertyi lisää. En tiedä miten muuten olisin sitä kestänyt, ja silti tuntui etten välillä kestäkään.

Osittain aika on auttanut. Vihan suhteen neuvon sua purkamaan sen jotenkin, itseäni auttaa ja auttoi ihan se, että puran vihani verbaalisesti ja kiroilen myös ihan niin paljon kuin mieli tekee, oikein mahdollisimman ruma kielenkäyttö tuntuu auttavan eniten. Ja siis itsekseni teen tuota, en pura muihin. Kunnon rasittava liikunta on myös hyvä. Ja huutaminen. Ja sitten sen juurisyyn ymmärtäminen.

Viha on mulle kyllä paljon helpompi tunne kuin vaikka suru. En tiedä miten sitä voisi tuolla tavalla purkaa, se on vellova tunne, joka saa loppuelämän tuntumaan pilatulta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä se trauma on?

 

En tiedä.. 

Molemmat vanhemmat alkoholisteja, oli seksuaalista hyväksikäyttöä, mielenterveysongelmia, epävakautta, jatkuvaa hylkäämistä, aikuis iällä valtavasti ongelmia ihmissuhteissa ja kumppanit todella toksisia eli väkivaltaa yms. Olen ollut ihan sätkynukkena ja liian kiltti ymmärtäjä eikä mitään hajua omasta arvosta. Nykyään jo ymmärrän enkä anna kenenkään kohdella itseäni huonosti mutta tekemistä riittää. Vihaa on varmaan paljon mutta jotenkin tosi hankala tunne itselle. 

Olen saanut hengitysharjoituksia joita joka päivä teen, kehon ravistelua, meditaatiota, itsensä hellimistä ja huomioimista silityksin jne. Jokapäivä näitä teen ja huomioin kehoani. -ap

Eli ihan itse olet sössinyt elämäsi ja nyt haluaisit raivota siitä ja etsiä "syyllisen",  kun et edelleenkään pysty ottamaan vastuuta omista valinnoistasi. Arvelen iäksesi 50+

Hyvä että traumat ovat lähteneet purkautumaan. Naurattaa vaan toi ilmaus "trauman purku", niin kuin kyseessä olisi joku mekaanisesti suoritettava toimenpide jossa painetta puretaan jostain koneesta. Tulee myös mieleen se new age-tyyppien "kirousten poisto" ja "karmanpuhdistus".

Liian kiltillä ap ehkä tarkoittaa selkärangatonta myötäilijä-ruikuttajaa, joista kukaan ei oikeasti oikein pidä. Tässä porukalla keskusteltiin, tunteeko joku liian kiltin henkilön. Kukaan ei tunne: kilttejä ja ystävällisiä kyllä tunnetaan ja niistä pitää kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Mistä se trauma on?

Kerro vauvalle luottamuksella huolesi, emme kerro eteenpäin 😘💋👀👂🏻👂🏻🦻🏻🦻🏻🦻🏻🦻🏻👂🏻👂🏻👂🏻

Vierailija kirjoitti:

Ne vuosien varrella sisälle padotut tunteet pitää jotenkin purkaa. Anna itsellesi lupa olla vihainen. Itsellä auttoi, kun kävin salilla hakkaamassa nyrkkeilysäkkiä tai juoksin itseni niin läkähdyksiin, että lysähdin vaan maahan itkemään. Kotona hakkasin tyynyä kiukun tullessa pintaan. Olen myös huutanut aivan kurkkuni kipeäksi siihen tyynyyn.

Keksi tapoja purkaa raivoa niin, että se ei vahingoita muita.

Nuo tavat ei auta vaan voimistaa. Tarvitset elämääsi kiusaavia ja vainoavia ihmisiä. He voivat provosoida sinustakin hyvän esiin, eikun!.