Viisi vuotta erosta ja aina vaan vaikeampi jaksaa eksäää

Lasten vuoksi on asioitava yhdessä, mutta kun luulin, että heti eron jälkeen olisi asiat huonoiten, niin ei, mielipide vaan pahenee ajan myötä. Siedin jostain omasta traumasta johtuen eksän viileää käytöstä itseäni kohtaan, mutta alkaa ottaa raskaasti päähän huomata, kuinka usein lapsilleenkin on niin järjettömän vaativa. 

Koska riidelty on jo elämän tarpeeksi ja ero on hyvä piste sille, niin pyrin puremaan huulta ärsytyksestäni niin hyvin kuin voin, vain selvästi haitallisista sanon kyllä, mutta muuhun en puutu. Koetan muistaa olla lapsille parjaamatta ja puhua ystävällisesti isästään. Mutta miten oon onnistunut noin itsekeskeisen kalikan kanssa muka rakastumaan ja lisääntymään? 

Vieläkö tästä uudelleen voi neutraaliksi muuttua?