Mitä pahaa siinä on, jos tyytyy "ihan hyvään suhteeseen" ettei tarvitse olla yksin?

Vierailija kirjoitti:

Av:n parisuhdeketjuissa usein unohtuu omien valintojen ja tekojen yhteys siihen suhteen tilaan. Väitän, että voisimme jopa kalenteriin ja to do -listaan laittaa merkinnän RAKASTUA PUOLISOONI UUDELLEEN. Sitten vaan alkaa panostamaan ja tekemään rakkauden tekoja. Niillä on suuri vaikutus.

Vaatimisella ja syytöksillä on myös suuri vaikutus, mutta käänteisesti.

Kyllä me ollaan rakastuttu toisiimme uudelleen moneen kertaan suhteen aikana. Ja niitä tekojakin on, viikonloppunakin ollaan menossa naapurikaupunkiin ihan vaan "käymässä jossain" ja syömään hyvin. Toivotetaan hyvät yöt toiselle töihinkin tai laitan vaikka tsemppilapun löydettäväksi takin taskuun kun mies on menossa työhaastatteluun.

Vaatimuksia ja syytöksiä en harrasta, ellei nyt puhuta vaikka pyynnöstä että voisko mies tänään viedä biojätteet kompostiin. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan hyvään suhteeseen tyytymisessä ei ole mitään pahaa. Monilla ihmisillä on elämän suhteen kaikki tai ei mitään asenne. Luulisin, että riippuu persoonasta. Kummasti esim omassa ystäväpiirissä tällaiset ihan hyvään suhteeseen tyytyneet ovat naimisissa tai pitkässä parisuhteessa ja nämä, jotka eivät tyydy kuin täydelliseen, ovat vuodesta toiseen sinkkuina. Onhan olemassa pieni mahdollisuus, että löytävät joskus sen unelmien kumppanin ja pääsevät kokemaan jotain mitä me tyytyjät emme, mutta on myös mahdollisuus, että heiltä jää kokematta kumppanuus ja elämän jakaminen toisen ihmisen kanssa intiimillä tasolla. 

Onko sinkkuus siis mielestäsi aina huono asia? Miksi muuten puhut kumppanuudesta intiimillä tasolla kun aloituksessa oli kyse pelkkinä kämppiksinä elämisestä väljähtäneessä suhteessa?

 

Ei me mielestäni eletä kämppiksinä väljähtäneessä suhteessa. Ollaan ns vanha aviopari, ihan hyvässä suhteessa. Aloittaja

Vierailija kirjoitti:

Eihän siinä mitään jos se molemmille on ok. Itse taas en kaipaa mitään kämppistä, vaan kyllä siinä suhteessa pitää olla läheisyyttä ja seksiä. En kaipaa muuten niinkään sitä yhdessä oloa, esimerkiksi jotain TV:n katselua tms. Joten siksi nyt onkin lähinnä seksisuhde ja välillä vietetään aikaa muutenkin yhdessä. Mutta en kaipaa seuraa kokoajan. 

On meillä läheisyyttä, uskon että enemmän kuin monella muulla. Seksiä harvemmin, mutta välillä sitäkin. Aloittaja

Mielestäni kuulostaa aivan normaalilta, pitkältä parisuhteelta. Monihan tuota ei koe koskaan, koska enää ei ole kivaa, kun ei parisuhde ole pelkkää ilotulitusta. Nämä uskoakseni ovat niitä, jotka sitä hokevat, ettei saa tyytyä siihen tai tähän. Koska he itse vaativat sitä ensihuumaa koko ajan. Kun se loppuu, täytyy vaihtaa parisuhde.

Mutta pitkä parisuhde tasaantuu, ja niin kuuluukin.

Kaikki suhteet arkipäiväistyy, lätsähtää.

Vierailija kirjoitti:

Olen minäkin tyytynyt "ihan hyvään" asuntoon, autoon, ruokaan ja vaikka mihin, miksenpä myös ihan hyvään suhteeseen jos sellainen olisi tarjolla. Olis sekin askel eteenpäin. 

Tämä. Ei minun elämäni ole kurjaa, kun ei ole varaa siihen Teslaan vaan täytyy ajaa käytetyllä Toyotalla. Tai kun täytyy asua rivariasunnossa, vaikka olisihan se luksusomakotitalo meren rannalla unelma. Sama parisuhde, ei mun mies ollut mun "unelmamies" ulkoisesti eikä muutenkaan, mutta en mä olisi koskaan saanut semmoisia mun unelmamiehiä, joten piti ottaa sellainen jonka saa ja jonka kanssa voi viihtyä. 18 vuotta tässä on oikein mukavaa elämää yhdessä vietetty, kaksi lasta syntynyt, talo rakennettu, pian jo lapset lentää pesästä. Rakastamme toisiamme ja seksiä on aina ollut myös hyvin. Ja mä myös otan avioliittovalat vakavasti, en harkitsisi mitään "parempaan vaihtamista", en vaikka ihastuisin johonkin toiseen ja tämä olisi saatavilla. Kerran työpaikalla näin on käynytkin että ihastuin, mutta en edes harkinnut ikinä mitenkään ilmaista tälle miehelle tunteitani, koska kerran olin naimisissa. Siinähän se ihastus meni muutamassa vuodessa ohi.

Eihän siinä mitään pahaa olekaan. Jokainen määrittelee itse omat toiveensa ja tavoitteensa. 

Minä sain ensimmäisen rakkaudenkohteeni. Hän osoittautui narsistiseksi ja väkivaltaiseksi. Erosin. Toista rakkaudenkohdettani en saanut, vaan hän valitsi toisen. Sitten kolmikymppisenä päätin, etten halua loppuelämääni olla yksin. Halusin puolison, perheen, talon, yhteisiä lomia. Valitsin miellyttävän miehen, joka myös halusi samoja asioita kuin minäkin: perheen ja paremman elintason, jota ei olisi pienituloisena voinut yksin toteuttaa. Olemme olleet nyt yhdessä 15 vuotta. On lapsi ja iso talo ja ulkomaanmatkoja. Mies on kunnollinen ja hyvä minua kohtaan. Ei tässä rakkaus leisku, mutta senhän me tiesimme jo lähtökohtaisesti. Olen ollut ihan tyytyväinen. En kaipaa sen kummempaa.

Eiköhän suurin osa suhteista ole ihan hyviä jos on kauan oltu yhdessä. Ei se parisuhde enää mitään tähtisadetta ole parin vuoden jälkeen.  

Vierailija kirjoitti:

Eihän siinä ole mitään pahaa niin kauan kuin se toimii eikä tule pakottavaa tarvetta erota. 

Monet asiat on helppoja niin pitkään ennenku tulee ongelmia.

Uskon vakaasti, että lähes kaikista suhteista tulee ennen pitkää "ihan hyviä". Se alkuvaihe on ihan luonnotonta, kun esim 12 tunnissa  on pantu kuusi kertaa ja olo päässä on samanlainen kuin puolen skumppapullollisen jälkeen. 

Kun ihastuminen häviää ja suhde silti kantaa, aletaan puhua rakkaudesta. En ole todellisuuspakoinen, joten minullakin se on edessä, vaikka tällä hetkellä olenkin kani-vaiheessa.

Itselläni vähän sama tilanne. Meidän suhde on ollut hirveää vuoristorataa, joko mennyt todella hyvin, tai äärettömän huonosti. Mutta on kestänyt kauan.

Nyt on ollut todella pitkään tosi tasaista, ja tuntuu oudolta. En ole eroamassa siis, mutta mietin, onko tämä nyt sitä tylsää tasaista parisuhdetta, josta jotkut valittaa? Ei meillä ole tällaista ollut koskaan ennen. Ja tämähän on kivan leppoisaa. Toivotaan että pysyykin näin. Vuoristorataa en kaipaa enää.

Mä tyydyin ja tuli ero. En jaksanut sitä loputtomiin. Nyt mulla on se oikea mies.

Ei varmaan mitään jos olet tyytyväinen. Kovin moni vaan ei ole tuollaiseen tyytyväinen, ja purkavat sen pahan olonsa sitten muihin. 

On täysin jokaisen oma asia päättää, mitä tekee suhteensa kanssa. Toisten on turha yrittää päättää toisten puolesta. Neuvoja voi kysyä, jos haluaa, mutta niitä ei ole mikään pakko noudattaa ja mitään yleispätevää mallia ei ole olemassa. Vaakakupissa voi olla monia erilaisia asioita ja kukin arvottaa asioita eri tavalla. Toisille rakkaus on kaikkein tärkeintä ja jollekin toiselle se voi olla taloudellinen turva. On myös paljon muita näkökulmia.

Ei kai siinä mitään, jos vain toinenkin osapuoli tietää, että häneen on tyydytty. 

Itse olen se, johon tyydyttiin. Minä olin vuosikausia kuvitellut aivan muuta. 

Minuun ei tarvitse tyytyä. En tiedä, mikä sitten alkoi miehellä viiraamaan, kun alkoi takaisin ruinaaminen ja pommittaminen, jota kesti ylettömän kauan. Hänhän oli vapaa etsimään jonkun, kehen ei tarvitse tyytyä. Olisi ollut vain onnellinen, kun minusta niin helposti pääsi ja olisi voinut heti alkaa etsimään sitä oikeaa, kehen ei olisi tarvinnut tyytyä. 

Missä toitotetaan ja keiden osalta? Niinpä. Ketään ei oikeasti kiinnosta, paitsi meitä jotka tullaan jauhamaan kahvitauolla, flunssasaikulla tai jo eläköityneenä tänne paskaa :D

Vierailija kirjoitti:

Ei kai siinä mitään, jos vain toinenkin osapuoli tietää, että häneen on tyydytty. 

Itse olen se, johon tyydyttiin. Minä olin vuosikausia kuvitellut aivan muuta. 

Minuun ei tarvitse tyytyä. En tiedä, mikä sitten alkoi miehellä viiraamaan, kun alkoi takaisin ruinaaminen ja pommittaminen, jota kesti ylettömän kauan. Hänhän oli vapaa etsimään jonkun, kehen ei tarvitse tyytyä. Olisi ollut vain onnellinen, kun minusta niin helposti pääsi ja olisi voinut heti alkaa etsimään sitä oikeaa, kehen ei olisi tarvinnut tyytyä. 

Ei sitä tarvitse toiselle kertoa. Ei kukaan paljasta kenellekään ihan kaikkea, mitä sisällään miettii. Jokaisella on omat salaisuudet. On naiivia kuvitella, että parisuhteessa toiselle kerrotaan rehellisesti aivan kaikki juuri siten kuin asioista ajattelee ja ettei koskaan jätä mitään kertomatta.

Vierailija kirjoitti:

Ei varmaan mitään jos olet tyytyväinen. Kovin moni vaan ei ole tuollaiseen tyytyväinen, ja purkavat sen pahan olonsa sitten muihin. 

Toinen vahva vaikuttaja on masennus.

Nuorena kuvitteli on täydellinen kumppani. Ero tuli. Nyt on toisen kanssa hyvä olla. On ikävä, kun on poissa ja esim haluan ilahduttaa toista tekemällä lempiruokaa jne. Ei suhde täydellinen ole, mutta en ole minäkään