Lue keskustelun säännöt.
ADHD diagnooseja ja lääkityksiä saatetaan alkaa mitätöimään
10.04.2025 |
"ADHD-diagnooseja on tehty viime vuosien aikana liian heppoisin perustein, joka on johtanut ylilääkitsemiseen. Diagnooseja on annettu paljon myös elämässä hyvin menestyneille. Esimerkiksi Ruotsissa diagnooseja on alettu jo purkamaan, ja lääkityksiä lopettamaan. Stimulanttilääkitykset ovat pohjoismaiden oma bentsodiatsepiini tai opioidiepidemia, ja siksi on hyvä että tilannetta tarkastetaan."
Tarkoittaako tämä, että mun ADHD lääkitys esim voitaisiin lopettaa?
Kommentit (79)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän kyse ole näistä ylidiagnosoinneista, joissa pelkkiä kotioloja muuttamalla oireet katoaa. Vielä ei ole menetelmää miten ADHD:n voisi diagnosoida esim. aivokuvista, joten jos arki ei ole kunnossa ja siksi meno on levottoman yliaktiivista niin diagnoosia voi pukata, vaikkei sitä oikeasti olisi. Jossainhan jo katsotaan ensin kotiolot kuntoon ennen kuin diagnoosia mietitään ja niiden määrä on romahtanut.
Miten niin jossain? Jo ysärillä, kun minun lapseni sai ensin asperger- ja myöhemmin autismidiagnoosin, molempiin tutkimusprossesseihin kuului kotiolojen tutkiminen ja sen kuntoon laittaminen mikä ehkä ei ollut kunnossa. Ja sitten diagnoosin jälkeen niiden asioiden säätäminen, mitä on erityislasten kanssa tehtävä eri tavalla kuin tavallisten. Kaikki vanhemmat kävivät ensitietokursseja ja istuivat psykologien ryhmäkuntoutuksen vanhempainryhmissä. Mutta eihän tämä poista adh
Ystäväni lapsi sai 2010-luvulla autismidiagnoosin, ja ystäväni sanoi että tutkimusprosessi oli pitkä ja vanhempien näkökulmasta aika ihon alle menevä, kun tosiaan haluttiin sulkea pois kaikki kasvatuksesta johtuva.
Mutta en mitenkään jaksa uskoa, että nykypäivänä Itä-Suomessa jokainen ADHD-diagnoosi käytäisiin läpi samalla pieteetillä. Eihän siihen mitkään resurssit riittäisi, jos tätä tahtia diagnooseja annetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten noiden vanhemmat jaksaa noita esim. kirjolla pentuja? Kuin yrittäsivät vaan miellyttää. Ei ihme, kun elämä on sitten tuommosta.
Entisellä kotiseudullani on annettu anteliaasti diagnooseja, en tiedä saako siitä jotain taloudellista etua, mutta ihan normaaleillekin lapsille halutaan diagnoosi.
Ihan kuin olisi joku häpeä, jos lapsi on ihan normaali.
Eikös näissä ole yhtenä kriteerinä myös se, että koska oireiden on pitänyt alkaa jo lapsuudessa, kysytään asiaa potilaan vanhemmilta. Jos äiti sanoo että meidän lapsessa ei ole mitään vikaa, niin sitten lapsi ei saa aikuisena diagnoosia. 😁
toivottavasti on tästä menty eteenpäin. Joku nimittäin kertoi itselleen näin käyneen ja se on aika surkea tarina.
Vierailija kirjoitti:
Entisellä kotiseudullani on annettu anteliaasti diagnooseja, en tiedä saako siitä jotain taloudellista etua, mutta ihan normaaleillekin lapsille halutaan diagnoosi.
Ihan kuin olisi joku häpeä, jos lapsi on ihan normaali.
Nykyään on sellainen kulttuuri, että kaikkea halutaan selittää diagnoosilla. Jos käytös ei miellytä, niin ensimmäiseksi alkaa pohdinta, että mikä diagnoosi mahdollisesti voisi olla kyseessä. Toki asiaan vaikuttaa myös se, ettei muita keinoja lapsen käytökseen puuttumiseen oikein ole kuin lääkitys ja terapia. Perinteiset kasvatuskeinot on kielletty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lääkkeitä valuu luultavasti aika paljon katukauppaan. Toisaalta traumaperäinen stressihäiriö voidaan diagnosoida adhdksi. Varmasti monia syitä, miksi näin toimitaan. Diagnosoitu lapsi ja aikuinen saa myös vammaistukea, mikä voi olla syy diagnoosin hakemiselle.
En ainakaan minä saa vammaistukea addn perusteella
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän kyse ole näistä ylidiagnosoinneista, joissa pelkkiä kotioloja muuttamalla oireet katoaa. Vielä ei ole menetelmää miten ADHD:n voisi diagnosoida esim. aivokuvista, joten jos arki ei ole kunnossa ja siksi meno on levottoman yliaktiivista niin diagnoosia voi pukata, vaikkei sitä oikeasti olisi. Jossainhan jo katsotaan ensin kotiolot kuntoon ennen kuin diagnoosia mietitään ja niiden määrä on romahtanut.
Miten niin jossain? Jo ysärillä, kun minun lapseni sai ensin asperger- ja myöhemmin autismidiagnoosin, molempiin tutkimusprossesseihin kuului kotiolojen tutkiminen ja sen kuntoon laittaminen mikä ehkä ei ollut kunnossa. Ja sitten diagnoosin jälkeen niiden asioiden säätäminen, mitä on erityislasten kanssa tehtävä eri tavalla kuin tavallisten. Kaikki vanhemmat kävivät ensitietokursseja ja istuivat psykologien ryhmäkuntoutuksen vanhempainryhmissä. Mutta eihän tämä poista adh
Minun ymmärrykseni mukaan näiden nepsylasten kasvatuskursseilla ei opeteta mitään ihmeellistä. On jopa koomista, mitä olen seurannut näitä nepsykoulutuksia joissa vanhemmille kerrotaan, että "Mikko-poika on niin erityinen poika, että Mikko tarvitsee kannustusta" ja "Mikko on niin erityinen pikku poika, että hän tarvitsee säännölliset nukkumaanmenoajat ja ennakoitava turvallisen arjen. Katsos Mikon aivot toimivat eri tavalla kuin normaalien lasten aivot." Ja tämä Mikko on sellainen perus esimurrosikäinen hemmoteltu tavallinen poika, joka on oppinut saamaan tahtonsa läpi raivokohtauksilla ja vittuilemalla poissaoleville, välinpitämättömille ja kaikessa periksi antaville vanhemmilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eipä saata tulevaisuudessa paljon innovaatioita syntyä kun jo lapsesta alkaen mieli turrutetaan.
Jokohan kohta huomattaisiin myös yhteys jatkuvan energiajuomien lipittämisellä ja "ADHD:lla". Energiajuomat pois ja ruoka ja uni kuntoon. Nuo pitäisi olla ensimmäinen vaatimus, kun edes yritetään tutkia neurologisia ongelmia. Sama asia, kun lihavuuden hoidossa ei riitä pelkät pillerit, jos itse toisesta päästä sabotoi laihdutusta edes yrittämättä syödä järkevästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oho, onko woke kuollut? Emmekö kaikki olekaan uhreja??
miten ihmeessä tämä siihen liittyy..
Se liittyy siten että vuonna 1985 ei kukaan ollut kuullutkaan mistään ADHD:tä. Oli vain kusipäitä ihmisiä...
Veljelläni oli MBD-diagnoosi 80-luvulla, ja on toki vieläkin. (ADHD-diagnoosia ei Suomessa ollut silloin olemassakaan.) Veli kävi koulua ihan tavallisessa luokassa. Muistan elävästi kuinka opettaja soitteli kotiin harva se päivä ja karjui niin että koko perhe kuuli mitä hänellä oli asiaa. Enimmäkseen hän moitti veljeni saamaa kasvatusta ja haukkui vanhempia siitä että eivät viitsi kasvattaa. Veljeäni en sanoisi kusipäiseksi, mutta opettaja kyllä kuulosti sellaiselta.
Kyllä meillä kasvatettiin. Kovasti kasvatettiinkin. Kuri oli kuin armeijassa, sillä aikuiset eivät muuten pärjänneet veljeni kanssa. Itse kasvoin siinä sivussa tapetin väriseksi. En uskaltanut edes puhua aikuisille, vaikka ei minulle koskaan huudettu. Ei kotona eikä koulussa.
Veljen todistuksessa seisoi rivi viitosia. Peruskoulun jälkeen näytti ensin syrjäytyvän monenlaisten ongelmien takia. Mutta ammattikoulun kautta hän jotain reittiä pääsi yliopistoon ja alkoi pärjäämään elämässään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entisellä kotiseudullani on annettu anteliaasti diagnooseja, en tiedä saako siitä jotain taloudellista etua, mutta ihan normaaleillekin lapsille halutaan diagnoosi.
Ihan kuin olisi joku häpeä, jos lapsi on ihan normaali.
Nykyään on sellainen kulttuuri, että kaikkea halutaan selittää diagnoosilla. Jos käytös ei miellytä, niin ensimmäiseksi alkaa pohdinta, että mikä diagnoosi mahdollisesti voisi olla kyseessä. Toki asiaan vaikuttaa myös se, ettei muita keinoja lapsen käytökseen puuttumiseen oikein ole kuin lääkitys ja terapia. Perinteiset kasvatuskeinot on kielletty.
Ei, vaan kyse on siitä, että tukea tarvitseva lapsi ei koulussa saa tukea jos hänellä ei ole diagnoosia. Teoriassa diagnoosia ei tarvita tuen saamisen vaan tukea täytyy antaa jos sitä tarvitsee. Mutta käytäntö ja teoria eivät kohtaa. Eikä sitä tukea ole helppo saada diagnoosinkaan kanssa.
Oma lapsi sai tukea vasta sairaalakoulussa. Hän sai autismi-diagnoosin 12-vuotiaana. Siihen asti oli yrittänyt sopeutua. Esitti normaalia niin lahjakkaasti, että kukaan ei huomannut hänen olevan autisti. Se esittäminen oli hänelle kuitenkin niin raskasta että hän sairastui burn outiin. Sen myötä alkoi tutkimukset ja hän sai diagnoosin.
Tuen saaminen oli vaikeaa. Sitä alkoi saamaan vasta 2 vuotta diagnoosin saamisen jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän kyse ole näistä ylidiagnosoinneista, joissa pelkkiä kotioloja muuttamalla oireet katoaa. Vielä ei ole menetelmää miten ADHD:n voisi diagnosoida esim. aivokuvista, joten jos arki ei ole kunnossa ja siksi meno on levottoman yliaktiivista niin diagnoosia voi pukata, vaikkei sitä oikeasti olisi. Jossainhan jo katsotaan ensin kotiolot kuntoon ennen kuin diagnoosia mietitään ja niiden määrä on romahtanut.
Miten niin jossain? Jo ysärillä, kun minun lapseni sai ensin asperger- ja myöhemmin autismidiagnoosin, molempiin tutkimusprossesseihin kuului kotiolojen tutkiminen ja sen kuntoon laittaminen mikä ehkä ei ollut kunnossa. Ja sitten diagnoosin jälkeen niiden asioiden säätäminen, mitä on erityislasten kanssa tehtävä eri tavalla kuin tavallisten. Kaikki vanhemmat kävivät ensitietokursseja ja istuivat psykologien ryhmäkuntoutuksen
Minun ymmärrykseni mukaan näiden nepsylasten kasvatuskursseilla ei opeteta mitään ihmeellistä. On jopa koomista, mitä olen seurannut näitä nepsykoulutuksia joissa vanhemmille kerrotaan, että "Mikko-poika on niin erityinen poika, että Mikko tarvitsee kannustusta" ja "Mikko on niin erityinen pikku poika, että hän tarvitsee säännölliset nukkumaanmenoajat ja ennakoitava turvallisen arjen. Katsos Mikon aivot toimivat eri tavalla kuin normaalien lasten aivot." Ja tämä Mikko on sellainen perus esimurrosikäinen hemmoteltu tavallinen poika, joka on oppinut saamaan tahtonsa läpi raivokohtauksilla ja vittuilemalla poissaoleville, välinpitämättömille ja kaikessa periksi antaville vanhemmilleen.
Kai kyse on ensisijassa siitä, että vanhemmat eivät erehdy pitämään kuria nepsylapselle. Toki kurinpitoa ei suositella muutenkaan, mutta monissa perheissä sitä silti käytetään.
Olen työkseni asian kanssa tekemissä ja voin todeta, että ADHD-diagnoosin saaminen ei ole helppoa eikä sitä anneta heppoisin perustein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen työkseni asian kanssa tekemissä ja voin todeta, että ADHD-diagnoosin saaminen ei ole helppoa eikä sitä anneta heppoisin perustein.
Mitä nyt viidesosa lapsista on saanut sellaisen... Toki vähintään toinen mokoma lapsista on sellaisia, että vanhemmat tai opettajat haluaisivat heille sen diagnoosin, mutta sitä ei ole myönnetty.
Kuka kertoisi, millainen on ihminen ilman diagnooseja? Voisinko minä saada normaalin ihmisen diagnoosin?
On niin makeeta mennä joka ohjelmaan ja tapaamiseen diagnoosi edellä. Sen voi myös vetäistä perusteluksi silloin, kun ei vaan yksinkertaisesti halua tehdä sitä mitä vaaditaan.
On hyvä jos diagnooseja aletaan purkamaan. Ihminen saa vähän itsekin käyttää voimavaroja itsensä kasvattamiseen, vahvistamiseen eikä aina mennä sen helpomman (diagnoosin) kautta ja jäädä tuleen makaamaan.
Se onkin jännä juttu, että ADHD-diagnosoinnin voi tehdä useammalla tavalla. Toisissa paikoissa ollaan huolellisia ja tutkitaan kaikki mahdollinen. Toisissa paikoissa taas lääkäri kirjoittaa ADHD-diagnoosin opettajan ja vanhempien ruksaaman rasti ruutuun -lapun perusteella muutamassa minuutissa. Totta on tuo jälkimmäinen.
Totta on myös se, että toinen psykiatri poisti tämän ADHD-diagnoosin ilman, että kukaan olisi sitä pyytänyt.
Vierailija kirjoitti:
ADHD:ta pidetään synnynnäisenä geneettisestä periytyvänä häiriönä, mutta oikeasti moni ei ymmärrä, millaiselle näytölle nuo oletukset pohjautuvat. Psykiatriassa on yleiselläkin tasolla panostettu massiivisesti geeni-ja aivokuvantamistutkimuksiin ajatuksena kehittää diagnostiikkaa ja hoitoa, mutta ainoa tulos on ollut liuta epäjohdonmukaisia ja epäspesifejä ryhmätason korrelaatioita, joita sitten hoitosuosituksissa virheellisesti usein kuvataan aivan, kuin ne olisivat häiriön etiologiaa ja kausaalisuhteessa häiriöön.
Esimerkiksi jo vuonna 2013 joukko aivotutkijoita totesi Neuron-lehdessä julkaistussa artikkelissa Functional neuroimaging in psychiatry and the case for failing better, että psykiatrian yritys löytää häiriöille etiologia ja neurobiologinen pohja on ollut toistuvien epäonnistumisten sarja: "Yet, despite three decades of intense neuroimaging research, we still lack a neurobiological account for any psychiatric condition. Likewise
Ei vauva-palstan lukijat ymmärrä näin monimutkaista tiedettä. Tietysti oikeassa olet. Mutta liian vaikeaa ymmärrettäväksi.
Vierailija kirjoitti:
Se onkin jännä juttu, että ADHD-diagnosoinnin voi tehdä useammalla tavalla. Toisissa paikoissa ollaan huolellisia ja tutkitaan kaikki mahdollinen. Toisissa paikoissa taas lääkäri kirjoittaa ADHD-diagnoosin opettajan ja vanhempien ruksaaman rasti ruutuun -lapun perusteella muutamassa minuutissa. Totta on tuo jälkimmäinen.
Totta on myös se, että toinen psykiatri poisti tämän ADHD-diagnoosin ilman, että kukaan olisi sitä pyytänyt.
siis missä poisti?
Miten niin jossain? Jo ysärillä, kun minun lapseni sai ensin asperger- ja myöhemmin autismidiagnoosin, molempiin tutkimusprossesseihin kuului kotiolojen tutkiminen ja sen kuntoon laittaminen mikä ehkä ei ollut kunnossa. Ja sitten diagnoosin jälkeen niiden asioiden säätäminen, mitä on erityislasten kanssa tehtävä eri tavalla kuin tavallisten. Kaikki vanhemmat kävivät ensitietokursseja ja istuivat psykologien ryhmäkuntoutuksen vanhempainryhmissä. Mutta eihän tämä poista adhd:n syytä, se vaikuttaa vain oireisiin ja vain siellä, mitä vanhemmat hallitsevat, eli vain kotona - ei koulussa, kaveripiirissä eikä harrastuksissa.