Miten pakotetaan lapsi pyytämään anteeksi?

et nyt pyydä siskolta anteeksi sitä että mottasit sitä kuonoon, niin takavarikoin sun lempilelun/et pääse meidän kanssa Lintsille tänään tms.

yhtään mitään, ennen kuin lapsi on pyytänyt anteeksi. Keskeytetään kaikki toiminta.

Jos tätä ei tajua, niin pakottaminen on turhaa.

on typerää pakottaa pyytämään anteeksi jos lapsi ei ymmärrä miksi hän sen tekee, tai jos anteeksipyyntö on vain sana joka sanotaan kun on tehty jotain eikä se tarkoita yhtään mitään.

Jos ei ole pahoillaan, anteeksipyyntö on turhaa.

vaan selitetään miksi anteeksi pyydetään.



meillä 2 v 4kk osaa pyytää anteeksi.

Vaikka ymmärtäisikin asian?

vaan selitetään miksi anteeksi pyydetään.

.

Jos lapsi tajuaa asian, niin ei yleensä itse halua pyytää anteeksi.

Ihmisen pitää kuitenkin oppia, että anteeksi ei pyydetä siksi, että se on kuvaa, vaan anteeksi pyydetään silloinkin kun se ei ole kivaa.



Ja meillä on ihan pienestä opeteltu pyytämään anteeksi: oppi miksi niin tehdään ja mitä se tarkoittaa tulee hitaasti ajan kanssa.

Ja puhutaan myös anteeksi antamisesta.

meillä tosiaan 2 v 4kk pyytää anteeksi, halaa ja taputtaa selkään. Ollaan vaan jankattu tuota asiaa aina kun on tarvetta. Samoin anteeksi antamista. ehkä se tulee sit ajan kanssa, älä ota stressiä.

Mutta ainakin oma lapseni (4,5v) on niin ujo ja hiljainen, että jos vahingossa jotakuta satuttaa, hän menee aivan lukkoon. Ei saa sanotuksi anteeksipyyntöä, katsoo minuun (tai läsnäolevaan aikuiseen) kostein silmin, hätääntyneenä. Mutta hän ei kyllä satutakaan ketään tahallaan, paitsi pikkusiskoa saattaa kiusallaan töniä, ja kotona myös pyydetään anteeksi jäähyn uhalla.

Ikää oli silloin jotain 2-3v. Sovittiin sitten, että myös halaamalla voi pyytää anteeksi. Eli ainaki halattiin jos oli tehnyt jotain tuhmaa.

Meillä ainakin molemmat lapset ovat oppineet anteeksipyytämisen jalon taidon nimenomaan empatiakyvyn kehittymisen kautta. Kun he osaavat asettua toisen asemaan, haluavat he itsekin pyytää anteeksi, kun huomaavat jonkun lapsen pahoittaneen heidän tekonsa vuoksi mielensä. Molemmat ovat pyytäneet melko reippaasti ja lähes poikkeuksetta anteeksi kavereiltaan jo alle parivuotiaina. Toki heikkojakin hetkiä tulee (itsepäisiä kun ovat, kuten äitinsäkin), mutta niistä on päässyt parhaiten yli antamalla aikaa ja vetoamalla tunteisiin ennemmin kuin vaahtoamalla ja painostamalla.



Minusta ns. tunnekylmä anteeksipyyntö on melkein pahempi kuin se, ettei pyydä ollenkaan anteeksi. Etenkin isommilla lapsilla. Siksi olen antanut lasten itse kypsytellä asiaa ja sitten he ovatkin aina menneet jossain vaiheessa pyytämään anteeksi ja pienempinä usein myös halaamaan/paijaamaan, jos se on kaverille sopinut. Myös mallilla on merkitystä! Kannattaakin kiinnittää huomiota siihen, että muistaa itse pyytää herkästi anteeksi lapsilta ja muiltakin omien lastensa kuullen... Huutamista/suuttumista ainakin kannattaa pahoitella aidosti silmiin katsoen, samoin kaikkia pikkuriitojakin esim. miehen kanssa. Ja puhua paljon tunteista ylipäänsä avoimesti lasten kanssa.

eikä vieläkään osaa pyytää anteeksi. Mä en voi olla syyttämättä sen kotikasvatusta, sillä ei mies muuten ole tunneasioissa mitenkään tampio. Se ei yksinkertaisesti vain koskaan tajua milloin pitäisi pyytää anteeksi, ja saattaa jopa väittää pyytäneensä anteeksi kun on ilmeisesti vain omassa mielessään todennut tehneensä tyhmästi. Niin että kyllä mä kannattaisin jonkinlaista anteeksipyytämiseen pakottamista, ellei se tule lapselta luonnostaan.



Oma ei vielä 2-vuotiaana tuntunut täysin ymmärtävän mistä anteeksipyynnössä on kyse (sille se merkitsi aluksi suunnilleen että "me ollaan eri mieltä ja riidellään"), mutta kyllä se 2,5 vuoden ikään mennessä kirkastui.



Nykyään sille sanotaan tarvittaessa että se on pahoittanut jonkun mielen ja pitää pyytää anteeksi. Jos ei suostu niin menee jäähypenkille miettimään asiaa kunnes pyytää anteeksi.

Se taito jos mikä on sekä temperamentin että mallin kautta perityvää! Olenkin ihan samaa mieltä edellisen kanssa siitä, että tunteista puhumalla ja niihin vetoamalla lapsi oppii paremmin pyytämään anteeksi kuin pakottamalla ja meuhkaamalla asiasta. Välillä oikein hirvittää katsoa joidenkin äitien tapaa saada lapsi väkisin pyytämään anteeksi alistamalla ja moittimalla tätä :-/ Jos edes omat vanhemmat eivät kohtele lasta kunnioittavasti, miten ihmeessä lapsi voisi oppia kunnioittamaan toisia (tai edes itseään)?

Ei saa pakottaa, huoh... Totta hemmetissä pitää pakottaa ja tehdä myös selväksi, miksi niin tehdään. Se on vanhemman velvollisuus.

Toki asiaa pitää harjoitella heti, kun aihetta tulee (siis ennen tuota viittä ikävuotta).

En mä pakota ihan pientä lasta pyytämään anteeksi. Mitä hyötyä siitä on, kun ei se tajuu, mitä anteeksi tarkoittaa ja miksi anteeksi pyydetään. Kurlaaja en ole. Mun teinit on hienoja ja fiksuja ihmisiä, jotka pyytävät anteeksi silloin, kun tarvii. Sä olet varmaan niitä, jotka myös pakottavat pikkulapsensa kauhean epämukaviin juhlavetimiin, kun niin kuuluu tehdä (tuli tuo juhlapukeutusmiskeskustelu mieleen). Ulkokultaisuutta, samoin kuin anteeksi pyytämään pakottaminen ihan vain siksi, että saa tuon sanan kiskottua ulos lapsen suusta. Näytetään muille, miten hienosti on onnistuttu kasvatustyössä.

Minusta tuntuu ainakin tyhmältä sanoa anteeksi tai väittää olevansa pahoillaan, jos ei ole. Se on valehtelua, joka on minusta epäkohteliasta.



Toisekseen se epäaito anteeksipyyntö on epämiellyttävää uhrille. Ala-asteella niitä sai kuulla yhtenään. Kukaan ei siis oikeasti välittänyt, koska he eivät olleet oikeasti pahoillaan. Kuitenkin he olivat omasta ja muiden mielestä pyhimyksiä, koska kiusattuaan sanoivat kaiken pahan pois pyyhkivän taikasanan "anteeksi".



Joten vedotaan mielummin empatiaan kuin väkisin laitetaan sanomaan jokin sana.

Toisekseen se epäaito anteeksipyyntö on epämiellyttävää uhrille. Ala-asteella niitä sai kuulla yhtenään. Kukaan ei siis oikeasti välittänyt, koska he eivät olleet oikeasti pahoillaan. Kuitenkin he olivat omasta ja muiden mielestä pyhimyksiä, koska kiusattuaan sanoivat kaiken pahan pois pyyhkivän taikasanan

Epäaito anteeksipyytäminen oli epämiellyttävää ja samoin siihen epäaito anteeksiantaminen. Ei tehnyt yhtään mieli antaa anteeksi kiusaajalle, joka opettajan pakottamana pyytää anteeksi. Kerran kieltäydyin antamasta anteeksi ja sainkin itse seuraavat huudot opettajalta, että onhan se nyt annettava anteeksi kun toiset pyytää... Huusin sitten takaisin, että ei onnistu, kun pyytö ei ole aito eikä tämä kerta ollut ainoa, kun he kiusasivat. Sen jälkeen tuli sitten syvällisempi asian selvittäminen...

että haukuin erästä tätiä neekeriksi. En pyytänyt anteeksi, vaikka päivän seisottivat eskarin keittiössä

Siis henkistä painostusta ja maalailette, miten kamalan teon lapsi teki ja miten paaaaha mieli nyt on? Sekö on hyvä vaihtoehto?



Minä olen "pakottajia" ja uskon, että kertaus on opintojen äiti: miksi pyydämme anteeksi (asia sovitaan ja unohdetaan) ja koska pyydetään anteeksi (myös vahingot). Anteeksipyyntö voi olla vain halauskin, jos a.-sanaa ei saa suusta tulemaan ulos. Anteeksipyytäminen koulii myös tietynlaiseen nöyryyteen, myöntämään avoimesti, että on tehnyt virheen.



Minusta olisi outoa jättää anteeksipyyntöä vaatimatta teko sopimatta => parempi pakottaa.