Oletko saanut apua terveellisestä ruokavaliosta ja liikunnasta mielenterveyden ongelmiin?

Vierailija kirjoitti:

En. Luulen että pääosin tuo on myytti joka johtuu siitä, että kun ihminen alkaa vähän toipua, hän jaksaa alkaa kiinnittää huomiota liikuntaan ja ruokavalioon, ja sitten tulee tunne että toipuminen johtui niistä. Mutta se toipuminen olisi luultavasti edennyt ilmankin, niin kuin se alkoikin ehkä itsestään.

Itse ainakaan en pystynyt syvimmän masennuksen aikana kuin makaamaan ja odottamaan kuolemaa. Sitten kun masennus alkoi, ihan itsestään, mennä ohi, jossain vaiheessa teki mieli lähteä ulkomaailmaanin taas, ostaa kunnon ruokaa, alkaa lenkkeillä. Mutta mulla se oli toipumisen seuraus, ei syy.

Ryhtiliikeläiset vähättelevät kokemustasi ei-kauhean-yllättävästi. Mielestäni vastenmielistä.

Sairastan uusiutuvaa masennusta, joka pysyy melkein kurissa, kun liikun ja elän terveellisesti. Muutaman vuoden välein olen kuitenkin mennyt niin syvään masennukseen, että mikään ei ole auttanut. Ne ajanjaksot on vain pitänyt sinnitellä läpi jotenkin.

Liikunta on kokemukseni mukaan ihan kelpo mt-lääke, samoin terveellinen ruokavalio. 

Vierailija kirjoitti:

Itse ainakaan en pystynyt syvimmän masennuksen aikana kuin makaamaan ja odottamaan kuolemaa.

Tämä pätee myös minuun. Pahan jakson aikana puhe liikunnasta/ruokavaliosta lääkkeenä on aivan turhaa.

T. Se, joka sairastaa uusiutuvaa masennusta

Olennette huomanneet että suomessa/kin on monenmonta hoitolaitosta ja ammattilaista hoiitajaa vaivoille, joita vähätellen ja jopa mitätöiden väitätte laiskuudeksi?

Eikö hävetä oikeasti sairaiden puolesta?

Vierailija kirjoitti:

Mä olen paljon energisempi, paremmalla tuulella, asiat ei ärsytä jne. silloin kun liikun säännöllisesti. Kun en liiku, musta tulee semmonen mitään jaksamaton sohvamöllö

Kun ei liiku ja syö huonosti niin tulee juurikin sohvamöllö.

Kyllä olen. Ruokavalion "siivoaminen" ja säännöllisen liikunnan aloittaminen on selkeästi parantanut mielialaani.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä kunnon vesipaastolla paranee kaikki taudit, niin fyysiset kuin henkisetkin.

Olen ketjun aloittaja ja voin sanoa, että ei parane. Syksyllä kun romahdin, olin noin kolme kuukautta syömättä, mutta en parantunut. Laihduin kyllä hirvittävän määrän kiloja ja toki pakolla sain muutaman kalorin syötyä, mutta voi sanoa, että olin lähes syömättä. (Joku kuitenkin tulee sanomaan, että et ole voinut olla noin pitkään syömättä.)

Minulla tavoitteellisen painonnoston aloittaminen vaikutti varmasti osaltaan auttavasti esim. ahdistukseen ja kehontuntemuksista johtuvaan paniikkiin. Mulla oli monta vuotta pakkomielteenä esim. tunnustella omaa sydämen sykettä, ja sain paniikkikohtauksen, jos hiukankin rasitin itseäni, joten välttelin pitkään liikuntaa. Tämä juonsi juurensa sihen, että mulla oli joskus muutama vuosi sitten pahoja rytmihäiriöitä, joiden syy ei koskaan selvinnyt.

Koen, että tarvitsin nimenomaan tavoitteellista liikuntaa, jossa pystyn seuraamaan konkreettista kehitystä. Kävely kävi itselle tylsäksi nopeasti ja siihen oli vaikea sitoutua. Juoksu ei olisi kylmiltään tullut kyseeseen tuon paniikkioireilun takia, enkä halunnut ryhmäliikuntaan, joten lähdin elämäni ensimmäistä kertaa salille. Otin fysioterapeutin näyttämään minulle muutamia perusliikkeitä. Tein rauhassa omaan tahtiin sarjoja ja pidin pitkiä taukoja, jolloin en hengästynyt kovin paljoa eikä syke noussut. Sain aluksi muutamia lieviä paniikkikohtauksia lähinnä raskaita liikkeitä tehdessä, mutta pystyin hallitsemaan ne ja jatkamaan treeniä pienen tauon jälkeen. 

Syöminen tuli luonnostaan saliharjoittelun myötä, toki parin mutkan kautta. Aloin kiinnittää huomiota ensin proteiinin saantiin ja e-aineiden pois jättämiseen. Koin pienen notkahduksen, kun treenimäärien kasvaessa minun oli vaikeaa saada tavallisesta ruoasta riittävästi kaloreita lihaskasvun optimoimiseksi, ja aloin syödä 180g suklaalevyn päivässä normaaliruoan päälle. Huomasin nopeasti, että mulla sokeri vaikuttaa negatiivisesti unenlaatuun ja lisää yöaikaista ahdistusta, mikä taas laskee mielialaa. Kalorien saanti on edelleen haastavaa, mutta yritän esim. lisätä ruokiin normaalia reilummin oliiviöljyä tai käyttää rasvaisempia maitotuotteita.

Mä olen kanssa ollut pahan ahdistuksen kanssa osastolla ja itsemurha-ajatuksien takia päivystyksessä, ja lääkityksiä on kokeiltu jos jonkinmoista, mutta mitään en ole vuosikausia halunnut haittavaikutusten pelossa alkaa syömään. Koin, että lääkitys auttaa sen muutaman kuuakuden mitä sitä käyttää, mutta lopettaessa on nopeasti taas lähtöpisteessä, joten kaipasin jotain kestävämpää ratkaisua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse ainakaan en pystynyt syvimmän masennuksen aikana kuin makaamaan ja odottamaan kuolemaa.

Tämä pätee myös minuun. Pahan jakson aikana puhe liikunnasta/ruokavaliosta lääkkeenä on aivan turhaa.

T. Se, joka sairastaa uusiutuvaa masennusta

Aloittaja komppaa näitä kommentteja. Ei minusta ollut syksyllä liikkumaan. Juuri ja juuri vessassa kävin. Mutta sen huomasin psykiatrisella ollessani, että kovasti noita liikunta- ja ruoka-asioita esille tuotiin. Eikä liikkumaan tietenkään pakotettu, mutta heti kun kunto oltiin saatu siihen pisteeseen, että vähänkään oli rahkeita raahautua ulos, niin siihen kyllä kannustettiin.

Keho ja mieli eivät ole sama eivätkä eri. Ei ole niin, että tämä tässä on keho ja tuo tuossa on mieli. Milläs erotat ne?

En ole saanut. Ei auttanut kävely, ei auta terveellinen ruokavalio. Läkkeet auttaa sen verran, että olen hengissä.

Oma kokemukseni yli vuosikymmenen masennuksesta on, että liikunta pitää tilanteen stabiilimpana ja jos jättäisin sen pois lähtee psyykkinen olo heikkenemää nopeasti. Eli mikään ihmelääke se ei oman kokemukseni mukaan missään nimessä ole, mutta tukee arkea . Ravinnosta samanlainen kokemus. Lautasmallin mukainen syöminen pitää tilanteen vakaampana ja hötön ahmiminen pidemmän päälle heikentää psyykkistä ja fyysistä olotilaa.

Olen kävellyt teini-ikäisestä asti mielelläni ja nimenomaan rauhoittaakseni hermojani. Saattaa olla pelkkää lumehoitoa, mutta kävelyllä, ulkona olemisella, rauhallisella puutarhanhoidolla on kaikilla vaikutuksensa mielialaani. Jos ahdistun, koen oloni levottomaksi, en saa asioita pois mielestäni, menen ylikierroksilla heti vaan ulkoilemaan mahdollisuuksien mukaan. Olen kestokävelijä eli en suorita kävelyä, vaankävelen normaalia tahtia tavallisissa vaatteissa (en ole ostanut liikuntaan tarkoitettuja vaatteita) ja huomaamattani talsinut viidestä kymmeneen kilometriin sään mukaan. Toinen on kesäkaudella pyöräily ilman suorittamisen tuskaa, jolloin matkaa kertyy herkästi joitakin kymmeniä km. Aina on helpottanut niin kuin masennuksessa ja puolisoni kuoleman jälkeen.

En siis erityisesti mieti, että nyt menen kävelemään x km, vaan sen mukaan kuin on ajateltavaa ja tunteet tuntuvat liikaa. Jos olo helpottuu lähden kävelemään takaisin kotiin.

 

lisää kommentteja

eri

Saa jos haluaa uskoa siihen että se parantaa.

Ongelmallista on se, että sairaana ja työttömänä ei ole riittävästi rahaa terveelliseen monipuoliseen syömiseen. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole ongelmia, mutta ystävälläni oli. Hän ei oikein saanut mitään aikaiseksi ja valitti vain masennusta ja väsymystä. Rupesin aina lenkille lähtiessä hakemaan häntäkin ulos kävelylle. Lopulta hän lähti. Kun vuosi oli lenkkeilty, hän oli ihan eri ihminen. Ei ollut enää masentunut, eikä väsynyt. Alkoi myös tekemään itse ruokaa ja innostui terveellisistä elämäntavoista. Sanoisin että auttaa todella paljon. Ne, jotka väittävät muuta eivät liiku, eivätkä syö terveellisesti.

                onneksi  hänellä on hyvä ystävä 

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole ongelmia, mutta ystävälläni oli. Hän ei oikein saanut mitään aikaiseksi ja valitti vain masennusta ja väsymystä. Rupesin aina lenkille lähtiessä hakemaan häntäkin ulos kävelylle. Lopulta hän lähti. Kun vuosi oli lenkkeilty, hän oli ihan eri ihminen. Ei ollut enää masentunut, eikä väsynyt. Alkoi myös tekemään itse ruokaa ja innostui terveellisistä elämäntavoista. Sanoisin että auttaa todella paljon. Ne, jotka väittävät muuta eivät liiku, eivätkä syö terveellisesti.

Oho! Vau! Mulla masennus parani kun masennuksen aiheuttajat poistuivat.

Sokerista ja arominvahvenne-suola-heikkolaatuinen rasva -yhdistelmästä olo ainakin huononee.

Parempi ruoka pitää virkeämpänä.

Valtavasti.

Ruokavaliosta ei tarvitse ottaa pois kaikkea joka tuntuu helpottavalta (herkkuja, lohturuokaa tms), jo se auttaa jos saa lisättyä kasviksia, marjoja, pähkinöitä jne. Pelkästään siitä tulee oloa kohentava kierre, kun huomaa, että pystyy tällä tavoin huolehtimaan itsestään.

Liikunnasta on todella paljon apua. Pitkän matkan juoksu, tanssi ja kävely toimivat. Tärkeintä on että löytää itselle sopivan lajin, vaikka se olisi joku muu.

Hirveän vaikeaahan näitä muutoksia on tehdä, mutta ne todella auttavat. Yritä ajatella, että mistään ei tarvitse luopua, voit edelleen syödä herkkuja ja maata sängyssä, mutta lisää pari asiaa. Edes yksi hedelmä, edes vartin kävely. Vähitellen se muuttuu hieman helpommaksi.