Voiko introvertti siedättää itseään?

Sekoitatko nyt temperamenttipiirteen (introversio) sosiaalisten tilanteiden pelkoon?

Voi yrittää, mutta sitten tulee aina takapakkia 

Lähipiirissä intro- ja ekstrovertti pari. I vie E:ltä itsetuntoa ja energiaa kun on hyvin hyökkäävä luonne. Sääliksi käy E kun   ei itse sitä huomaa mutta oireilee ja voi huonosti henkisesti. Läheiset saavat kärsiä seuraamuksista. Miten Asiaa E:lle kertoisi?

Itse en halua siedättää. Vältän ihmiskontakteja ja olen omassa seurassani aina kun vain mahdollista.

Ei varsinaisesti. Se perusominaisuus, että vuorovaikutus vie energiaa, ei muutu ominaisuudeksi että vuorovaikutuksesta saisi energiaa. Mutta jos haluaa inteiverttiudestaan huolimatta olla enemmän ihmisten kanssa voi

1) harjoitella priorisoimaan kontakteja

2) tehostaa palautumista (mikä lataa omia akkuja muu kuin yksinolo, esim. hiljaisuus, liikunta, luonto)

3) tarvittaessa vahvistaa sosiaalisia taitoja (huom introvertilla voi olla loistavat sosiaaliset taidot, mutta jos ne on heikot, ihmiskontaktit on entistäkin väsyttävämpiä)

Toki sitten jos ihminen ei ole intovertti vain ujo, sosiaalisesti kömpelö, traumatisoitunut, persoonallisuushäiriöinen, suorittajaluonne tai autismin kirjolla niin se on eri asia kuin "introvertti", ja silloin syystä riippuen tilanne voi myös tietyin toimin muuttua tai olla muuttumatta. 

Enpä usko. Minä yritin olla luontoani vastaan ja lopputulos oli se, että tuli sosiaalinen kooma, ei onnistunut keskustelu enää ollenkaan, istuin vain väsyneenä hiljaa yrittäen seurata muiden keskustelua. 

Ei. Toki voi yrittää, mutta ei siitä mitään hyötyä ole. Uuvuttaa vaan itsensä ilman että mikään muuttuu.

Yritin aloittaa keskustelua eri kulmista ihmisten kanssa nuorena työelämässä mutta usein mua katottiin oudosti ja kuin ei olisi kuultu tai ymmärretty oikein puhettani kysyttiin niin mitäh? Normaalit puhetilanteet tuotti jännitystä jatkossakin että ymmärretäänkö mua. Tästä alkoi puhejännitys joka johtaa kriittisten ja ilkeiden ihmisten lähellä änkyttämiseen tai epäselvään puheeseen. Sitten jouduin välttämään näiden ihmisten tapaamista josta taas seurasi erakoituminen oman perheen pariin.

En usko. En ainakaan ole siihen pystynyt. Töissä lähtee kaikki mehut, vaikka vain olisi.

Ei. Osa voi jos haluaa, se ei ole kaikille. Vähemmän on enemmän? Laatu ratkaisee? Somessa osa pitää bakkanaaleja?

Mielestäni introverttiys johtunee varhaisiän negatiivisista vuorovaikutuksista äidin, tai muun läheisen henkilön kanssa. Kaikki varhaiset kokemuksemme viitoittaa tulevaa elämäämme ja tapahtumia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitäisi siedättää.

Miksi pitäisi mukautua dominoiviin extrovertteihin.

Jos vaikka perheen haluaisi. Harvoin sitä yksin voi perustaa. 

Kyllä introvertti voi perheenkin saada, kunhan potentiaalinen kumppani ymmärtää mistä on kyse. Itsellä asiaa käsittelevän kirjan lukeminen muutti kaiken ja uskaltauduin syventämään suhteen tapailumiehen kanssa, nyt meillä perhe. On introvertein tapaamani ihminen. Saa olla oma itsensä, minä liihotan ja hölötän sitten kavereitteni kanssa kun mieli tekee. Mulle tuo kumppani tuo rauhaa.

Ekstronainen 

En usko. Itselleni introverttinä pahimpia ovat yleensä vanhat ihmiset, jotka puhuvat vain itsestään ja kolotuksistaan taukoamatta ja olettavat, että heitä kuunnellaan kiltisti. Harvoin tajuavat kysyä, mitä minulle kuuluu, mutta se on vain hyvä, koska tykkään pitää omat asiani omana tietonani. Uskomatonta, miten joillakin jutut pyörivät vain itsensä ympärillä eikä heitä kiinnosta muiden asiat. Ilmeisesti jotain piilevää narsismia. Toki nuoremmissakin löytyy, mutta harvemmin kuin vanhemmilla ihmisillä. Eikö se hyvän keskustelun piirre ole vastavuoroinen jakaminen ja dialogi, ei loputon vuodatus omista asioistaan. 

Voi. Mutta hidasta on. Mulla meni plus 30 vuotta, ennen kuin sain itsestäni leivottua ambivertin.

Miksi introverttien pitäisi siedättää itseään ja sopeutua ekstroverttien elämäntapaan? Miksei toisin päin?