Välttelevä kiintymyssuhde, kokemuksia?

Nostan ketjua. Välttelevyys tuntuu olevan yhdenlainen jana, jonka ääripäässä on täysin sitoutumiskyvyttömät ja itsesabotaasia harjoittavat yksilöt. Näille on mahdotonta päästä toista niin lähelle, että minkäänlainen oikea parisuhde voisi toimia. Toisaalta on myös paljon perheitä, joissa välttelevästi kiintyneet vanhemmat ovat kyenneet sitoutua toisiinsa ja menneet naimisiin jne, mutta välttelevyys tulee esiin juurikin esim. konfliktitilanteista kommunikoinnin kömpelyytenä. Eli mielummin vetäydytään omiin oloihin rauhoittumaan minkä jälkeen jatketaan niinkuin mitään ei olisi tapahtunut, eikä osata keskustella vaikeista asioista suoraan. Jos toinen vaatii keskustelua ja liikaa avautumista, välttelevä osapuoli ärsyyntyy ja vetääntyy entisestään. Tuollaisen kanssa voi kuitenkin suhde onnistua, kunhan oppii antamaan toiselle tarpeeksi tilaa ja jos välttelevä osapuoli sen myötä tekee lopulta itse aloitteen takaisin lähelle. 

Itsellä on valitettavasti kokemusta näistä eri asteista ja viimeisin suhde sieltä extreme-päästä päättymässä siihen, kun mies ei kykene kuin kaukosuhteeseen ja siirtää kaikkea vakavoitumista puheissaan jatkuvasti "sitten joskus" -osastoon. Tästä on tullut ihan helvetillinen kierre ja suhde on nostanut itsestä läheisriippuvaisuuden pintaan. En edes osaa enää arvioida olenko edes ristiriitaisesti kiintynyt, vai tekisikö tällainen pompottelu kenet tahansa ajan saatossa ahdistuneeksi. Harva ammattilainenkaan tuntuu tarpeeksi ymmärtävän ilmiötä emmekä saaneet apua edes pariterapiasta. Olen hyvin masentunut tästä koska rakkautta kyllä riittäisi, mutta ei keinoja katkaista trauman kierrettä. 

Välttelevästä kiintymyssuhteesta voi oppia pois jos vaan haluaa, jos pitää suhdetta tarpeeksi tärkeänä. Se vaatii silti paljon ymmärrystä molemmilta osapuolilta.