Ei työttömät paljon loppujen lopuksi maksa valtiolle
Vuonna 2023 Suomessa maksettiin työttömyysturvaetuuksia yhteensä 3,82 miljardia euroa. Tästä summasta Kelan maksaman perusturvan osuus oli 1,93 miljardia euroa ja työttömyyskassojen maksaman ansioturvan osuus 1,89 miljardia euroa.
Kommentit (110)
Joo ja työtön on pakostakin ilmastoystävällinen.
Entä muut tuet siihen päälle ja menetetyt verot?
Yrittäjä, palkkaa sinäkin työtön niin maailma pelastuu.
Kaikki faktat osoittavat että valtio karsii perusturvasta pelkästään vihaperusteisesti kansanosaa vastaan. Tämähän ei ole ihan vähäinen ihmisoikeusrikos...
Suomessa nyt on tapana potkia päähän heikommassa asemassa olevia, työttömät ovat hyvä kohde, kun maassa muutenkin "hyvän ihmisen" malli on niska limassa töitä tekevä.
Vierailija kirjoitti:
Entä muut tuet siihen päälle ja menetetyt verot?
Työttömyystuesta menee 20% veroa.
Vierailija kirjoitti:
Entä muut tuet siihen päälle ja menetetyt verot?
Työttömyyden kokonaiskustannusten arviointi on monimutkaista, mutta aiempien tutkimusten perusteella voidaan tehdä suuntaa-antavia arvioita. Julkisen sektorin tulonmenetyksen arvioitiin olevan noin 21500 euroa työtöntä kohden vuodessa Suomessa. Tämä luku kattaa menetetyt verotulot ja sosiaaliturvamaksut. Vaikka tarkkoja lukuja ei ole saatavilla, voidaan olettaa, että työttömyyden aiheuttamat menetetyt verotulot ja muut kustannukset ovat useita miljardeja euroja vuodessa.
Maksetusta työttöyyustetuudesta palautuu suoraan takaisin 20 prosenttia joka on vähimmäisevero jonka työn maksaa
Lisäksi suurin osa työttömistä asuu vuokralla joka saa asumistukea ja osa ei mutta vuokrasta peritään 30 prosenttia valtiolle takaisin veroja..
Lisäksi suomessa välillinen. Verotus on kokonaisuudessaan n. 50 prosenttia eli jokaisesta eurosta jonka työtön käyttää suomessa menee 50 senttiä veroihin.
Eli monessa tapauksessa työtön maksaa enemmän veroa kuin saa yhteiskunnasta tukea.
Työttömäksi voi joutua kuka vaan. Paitsi kunnan virkamiehet, joille lähisukulaiset järjestäneet etukäteen työpaikat.
Ja suomi rahoitetaan jättimäisillä valtionveloilla. Uudella velalla maksetaan vanhaa pois.
Työttömät ovat jätettä joka ei kelpaa mihinkään. Jos olisi osaamista näillä niin ne pystyisivät elättämään itsensä yrittäjänä.
Vierailija kirjoitti:
Entä muut tuet siihen päälle ja menetetyt verot?
Työtön maksaa 20% veroa. Vähemmän maksan nyt työssäolevana, jopa euroina.
Ei se maksa periaatteessa mitään, koska 99% siitä tuesta palautuu valtiolle erillaisina veroina ja investointien kasvuna joka tuottaa lisää verotuloja. Köyhien tukeminen on yksi tehokkaimmista yritystuen muodoista koska siinä tuki jakaantuu juuri sinne missä on kysyntää ja kasvupotentiaalia. Toista on nämä suorat yritystuet mitkä vain pankitetaan rikkaiden tileille eikä ne aiheuta investointeja, ei kysyntää eikä kasvua. Se raha vain häviää yhteiskunnasta, kierrosta ja köyhdyttää suomalaisia.
Kela elätit kustantavat 11 miljardin edestä vuodesta. Miljoonan Kela Gold korttilaisen muodostama pummieliitti nostaa 11 tuhatta vuodessa tekemättä mitään hyödyllistä yhteiskunnan eteen. Voi kun mokomat painuisivat hiiteen Suomesta kun ne tuhoavat kansantalouden.
Vierailija kirjoitti:
Kahdeskymmenesosa eläkekuluista.
Paitsi että työeläkkeitä ei makseta valtion budjetista. Vähän sama kuin sanoisit, että tuo summa on alle 2 % USA:n puolustusmenoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä muut tuet siihen päälle ja menetetyt verot?
Työttömyystuesta menee 20% veroa.
Ei se verotuloa silti ole valtiolle. Merkityksetön kommentti.
Ap unohtaa, että usein näihin maksetaan asumistukea, toimeentulotukea ja kenties muitakin tukia vielä päälle.
Vierailija kirjoitti:
Entä muut tuet siihen päälle ja menetetyt verot?
Työttömyystuesta maksetaan 20% veroja, eli tuon verran menee heti takaisin valtiolle. Loput menee kotimaan kulutukseen, joka on arvonlisäverollista. Eli n. 50% menee takaisin valtiolle. Loppusummasta suurin osa yksityisyrityksille, jotka maksavat palkkoja ja veroja.
Työtön saa kaikki rahansa valtiolta. Vaikka työtön maksaa veroja se on vain sitä samaa valtion rahaa. Eli valtio antaa satasen ja antaa kaksikymppisen takaisin.
Ainoat jotka todella maksaa veroja on yksityisellä sektorilla työskentelevät sekä työeläkeläiset.
Vierailija kirjoitti:
Maksetusta työttöyyustetuudesta palautuu suoraan takaisin 20 prosenttia joka on vähimmäisevero jonka työn maksaa
Lisäksi suurin osa työttömistä asuu vuokralla joka saa asumistukea ja osa ei mutta vuokrasta peritään 30 prosenttia valtiolle takaisin veroja..
Lisäksi suomessa välillinen. Verotus on kokonaisuudessaan n. 50 prosenttia eli jokaisesta eurosta jonka työtön käyttää suomessa menee 50 senttiä veroihin.
Eli monessa tapauksessa työtön maksaa enemmän veroa kuin saa yhteiskunnasta tukea.
No nyt on varsin vasemmistolaista matematiikkaa ja vielä täynnä asiavirheitä. Ensinnäkin vuokrasta ei peritä 30% veroa, vaan vuokratuotosta, joka on pieni murto-osa varsinaisesta vuokrasta. Ei se vuokralordi sitä vuokraa siis puhtaana saa. Tuo viimeinen kappale on sitten ihan puutaheinää ja kommunistien unelma eli veroaste olisi yli 100%.
Kahdeskymmenesosa eläkekuluista.