***MARRASMURUJEN KESKIVIIKKO-TORSTAI***
Kaippa se keskiviikko tänään on?
Menee päivissä helposti sekaisin kun vaan kotona oikeastaan oleilee...
Pitääkin jo mennä,mutta palailen taas!
Kommentit (29)
Mikähän mahtoi olla hömppägallupin kysymyksen asettelu? En ole löytänyt kyseistä galluppia. No kerronpa silti itsestäni sen mitä keksin, tietämättä mitä haluttiin tietää :D. Olen varmaan aika perusmamma. Aikaisemmin olin suht välinpitämätön/rento ulkonäköni ja vaatteiden suhteen. Töihin saatoin lähteä helposti naama vailla meikin hiventäkään. Nykyään hipaisen nassulle sentään meikkipuuteria ja rispiväriä. Plus minusta on tullut aikamoinen ostosfriikki, kengät ja laukut ovat intohimoni! Onneksi olen myös sen verran pihi ja järkevä, että tajuan jo olla ostamatta kaikkea ihanaa mitä näen. Vaatteita tulee haalittua, mutta ostan lähinnä alennusmyynneistä. Merkkivaatteisiin en ole erityisesti hurahtanut vaan vaatteet löytyy ihan peruskaupoista ja ketjumyymälöistä. Kampaajalla käyn ehkä kaksi kertaa vuodessa leikkuuttamassa ja värjäämässä pitkät hiukseni.
Vauvalle ostan paljon vaatteita (samoin kummilapsille ja sisarusten lapsille lahjaksi), mutta nekin lähinnä alesta. Mitään erityistä söpöilylinjaa vauvan kanssa ei vedetä vaan vaatteet saavat olla hauskoja ja reippaita.
Ja meillä ei kestoilla, vaikka se varmasti olisikin ekologista. Vaippoja menee ihan kiitettävä määrä päivässä (joku sanoi pärjäävänsä neljällä päivässä!!). Poju pissaa paljon ja märkiä vaippoja tulee..
Tänään meillä on neuvolapäivä. Mennään kuulemaan joko terkka ehdottaa soseita...
Kone taitaa vedellä viimeisiää tai on boottausta vailla kun näyttö mustenee satunnaisesti, ei kuitenkaan sammu...
Nyt pikkumies kaipaa äitiä ja sitä vartenhan täällä ollaan, joten solong!!
Meillä pikkumies nukku 22-06,heräs syömään ja simahti ja nyt tunti sitte söi taas ja nyt nukkuu taas ainakin toistaseks=)!
Mun piti tohon Galluppiin vielä lisätä,että sen verran oon hurahtanu Marimekkoon ja nimenomaan Unikkoon,että pojallakin on tuttipulloja jos jonkin väristä Unikkoa=)! Ainoo miinus niissäkin on että keitettäessä värit häipyy...pöh...! Ja äitiltä tosiaan löytyy Unikkoo kasseista,verhoista ja pöytäliinasta...heh...=)! Mun piti jotain muutakin kertoo...ai niin meillä ei muuten oikeen olla eko-henkisiä,mutta koitetaan sentään kierrättää pahvit,paperit, poltettavat (palaa takassa) ja tölkit viedään kierrätykseen.
Soittelin äsken sinne Mäkkäri-taloon,huomenna tietävät vasta paremmin mikä on sunnuntain tilanne (mennään siis sunnuntaina Lastenklinikalle,leikkaus maanantaina),nyt on kuulemma ainakin ihan täyttä...voi räpylä...mutta huomenna lääkärinkierron jälkeen (klo 12 jälkeen) tietävät taas enemmän! Voi kun nyt päästäis sinne...!
Meillä mies oli viime yön töissä,kävi vaan pikemmin kotona syömässä ja jatko matkaa...ajaa nyt sitte enemmän ku ainakin ens vkon on pois jotta nyt sais hiukan tunteja kasaan. Oli muuten taas harvinaisen outoo nukkua yksin...tylsää...
Hyvä ettei Swehinan tytöllä mitää vakavampaa,toivottavasti pikkunen paranee pian=)!
Mutta palaillaas taas=)!
Tiitiäinen78
Kyselisin vähän et;
Uteleeke ihmiset teiltä, että mitä meinaatte tehdä äitiysloman päättyessä??
Minulta sitä kysellään vähän välii, olen ammatiltani lähihoitaja (tuskin työttömäksi jään...) nyt haluaisin elää tätä hetkeä ja suoraan sanottuna olla kotona vaikka sen kolme vuotta! =D
Eli mites muilla?
tin-zu ja tytsy joka tänään täytti 4kk <3
Vesseli meni toisille unilleen joten pikaisesti pinoon. Päiväunissa meillä ei ole selkeää rytmiä, Veeti voi nukkua 1-3 h mutta hereillä ei jaksa olla 2 h kauempaa unien välissä, paitsi illalla.
On kyllä niin kevät olo, tekisi mieli kaivaa pihakalusteet terassille, mutta on se vielä maltettava.
Toiset tosiaan osaa kirjoittaa niin mukavasti, että on kiva lueskella. Omia juttuja kun joskus pinosta jälkeen päin lukee vaikuttaa ne välillä niin omanapaisilta, oikeasti en ole niin ).(
Pikkugalluppia, onko teillä hoitopöytää ja käytättekö sitä vielä? Meillä on pesukoneen päällä wc:ssä ns. hoitopöytä mutta harvoin tulee siinä enää vaippaa vaihdettua. Melkeinpä lattialla tai sängyn päällä vaihdan, Veeti ei oikein hoitopöydälle mahdukkaan enää, jalat roikkuu reunan yli ja kun riehuu niin kovasti pelkään että putoaa.
Ei ole meidän vauvauinnista kuulunut vielä mitään, vaikka maaliskuun lopulla pitäisi aloitella, täytyy kai kohta itse soitella, yhteydessä oltiin viimeksi tammikuussa.
Nyt syömään ja raivaamaan keittiötä, sellainen suur kevätsiivous pitäisi täälläkin aloittaa, kun saisi inspiraation
sitä odotellessa silvain ja veepukka 3 1/2 kk
Eka hömppää! Mä olen tällainen aika tavallinen äiti kai :) Tykkään itse käyttää nättejä vaatteita ja naama ja tukka pitää olla kuosissa ennen kuin ulos lähden, vaikka sitten vaan leikkipuistoon. Kampaajalla käyn parin kuukauden välein. Raskauskilot on vihdoin karisseet ja vanhat housut mahtuu (osa jopa lököttää jo), mutta tuo MAHA on ihan hirveä löllö pömppö :( Sen ku sais jotenkin treenattua pois niin oisin tyytyväinen! Tykkään ruoanlaitosta ja vauvallekin väännän kyllä kaikki soseet sitten itse (paitsi hedelmät). Olen myös innokas sisustamaan (ja siivoamaan, jotta kaunis koti näyttäis kauniilta), se on ehkä se mun harrastus sitten! Yritän olla lapsentahtinen äiti, siis laittaa lasten tarpeet omieni edelle niin kauan kuin ne on pieniä ja tarvitsevia. Toki itseään unohtamatta! Niin ja yritän ottaa rennosti!
Ja se työg: töihin palaan tammikuussa, loppiaisen jälkeen. Pakon sanelema juttu... Laina ei maksa itseään kotihoidotuella...
Mutta nyt se tukka kampaamaan ja poskipunaa sipaisemaan, niin päästään ulos :)
Marrastoive
Tänään oli neuvola, ikää 4 kk 1vko. Paino 7.7 ja pituus 66.5 eli kasvettu on reilusti, pituutta enemmän kuin painoa eli suhteellisessa painossa neiti on selvästi laihtunut. 1 kk sitten paino-suhteessa-pituuteen käyrällä mentiin +15 %:ssa, nyt otiin pudottu +5%:iin. Kiinteistä eivät selkeästi ottaneet kantaa puolesta eikä vastaan neuvolassa, joten teen nyt luultavasti että alan iltasella antaa hiukan sosetta, toivoen että yösyömiset ehkä vähenevät.... sitähän ne eivät välttämättä tee. Mutta sosekerrat pidät siinä yksi/vrk sinne 6 kk saakka, niin voi päivät pitkät nauttia siitä että syödään vain tisua eli ei tarvitse miettiä mukaanotettavia ruokia ja lusikoita ym kun liikutaan eri paikoissa. Veljensä, 90-luvulla syntyneet, aloittivat soseet reilun 3 kk iässä ja 4.5 kk iässä söivät jo kaksi soseateriaa + puuro /vrk.
Työhönpaluuta minulta ei nyt kovin kysellä koska kaikki minut tuntevat ovat tienneet (olen siis kertonut) jo raskausaikana että n 1 vuoden olen kotona ja sitten palaan töihin. Työkaverit ovat kaikki myöskin olleet n.vuoden kotona/lapsi, mutta tuttavapiirissä on myös pitempään kotona olleita, ja tiedän kyllä joidenkin heistä hiukan paheksuvan minun aikaista töihinpaluutani.
Meillä myös pesukoneen päällä kylppärissä hoitotaso, jota käytetään aina välillä. Pyllypesun, rasvailujen, kylvyn jne. yhteydessä homma hoidetaan siinä, muutoin sohvalla, sängyllä, lattialla... Mutta nyt sammakkopeliä esikoisen kanssa!
Neuvolassa käyty. Vähän jäi paha mieli...ei annettu sitä Rotaakaan kun terka oli alkanut laskeskelemaan kalenteristaan, että ekasta annoksesta ei ole vielä täyttä kuukautta (Aino sai annoksen 19.2.)...ei minulle siitä tullut paha mieli, vaan siitä, että minua taas odotutettiin siellä vaikka miten ja kauan. Aikahan meillä oli klo 9:30 ja sisään pääsimme vasta klo 10:00...ja tiedättehän millaista on yrittää viihdyttää jo muutenkin väsynyttä vauvaa...lääkäriaika on nyt sitten kuun lopussa, 29.3. Ärsyttävää.
No 4kk mitat tuli sentään otettua, vaikka terkka oli aamulla yrittänytkin soittaa, että josko tulisimme sittenkin joskus ensi viikolla (joskus on todella hyvä, ettei puhelin kuulu käsilaukun pohjalta lainkaan ;-) ). Painoa neidillä oli 7440g ja pituutta 62,6cm. Iso tyttö jo. Höpötteli terkalle ummet ja lammet, hurmasi tämän täysin. Terkka sanoi minulle hetken touhujamme seurailtuaan ja kuulumisemme kuultuaan, että taidan tosiaan nauttia vauvastani. Kun oikein ajattelen tarkemmin niin niinpä se taitaa olla. On ihanaa kun sain vielä tällaisen pienen pullajalan hellittäväkseni, tässähän melkein alkaa itkeä kun ajattelee miten paljon koko perhettäni rakastan...
Galluppeihin: Meinaan olla kotona niin pitkään kuin vain on mahdollista. En ehkä kuitenkaan sitä kolmea vuotta (ellei se neljäs muksu ilmoittele itsestään), mutta jos nyt edes reilusti ensi vuoden puolelle saisin olla. Opiskelemaan aioin lähteä, kolmivuorotyö ei tällä haavaa nappaa yhtään vauvan vuoksi.
Hoitopöytä meillä on (Brio Lux Moon tai joku sellainen se oli nimeltään) ja sitä kyllä ahkerasti käytän. Selkäni on niin huono, ettei se kestä yhtään lattianrajassa kumartelemista ja kierteiset asennot ovat suorastaan kuolemaksi. Eipä tämä mamma varmaan pääsisi lattialta edes ylös, jos sinne jotenkin eksyisi...älytöntä, miten luihin alkaa sattumaan vanhemmiten (en nyt kuitenkaan ikäloppu ole, 34v ensi kuussa...), ei kestä edes lattialla oloa polvillaan, herran jestas, konttaamisesta puhumattakaan!
Tunnustaudun minäkin ostosäidiksi. Vauvalle ja lapsille tulee ostettua vähän kaikenlaista, turhaakin...kuten tänään, en millään malttanut olla ostamatta sellaisia punaisia vauvatossuja, joissa on helisevät hiiret päällä. Perustelin ostosta itselleni vielä kassallakin, miten kehittävää onkaan, kun jalat helisevät (joopa joo)...no ne ovat kyllä tosi suloiset...muutenkin on tullut ostettua pelkkää tyttökamaa, kun silloin aikanaan piti ostaa neutraalia, josko toinen olisi poika...nyt en ajattele yhtään, vaan ostan sumeilematta pinkkejä vaatteita. Miehelle sanoin, että jos neljäs on poika, saa luvan käyttää pinkkejä yöasuja, kun niitä on ihan riittämiin... ;-) Voi ressukkaa jo valmiiksi...
Jep, en nyt muista mistä muusta piti kirjoittaa, mutta eiköhän tässäkin jo tullut ihan riittävästi...kun olisi kova puheripuli päällä niin sitten kirjoittaa paljon...jaahas mies tuli kotiin, pääsen höpöttämään :-)
Kanelisokeri
ja nyt kirjoitan omat jutut ennen kuin luen pinon. Yleensä luen pinon ekaksi ja siinä vaiheessa kun alkaisin kirjoittamaan omia juttujani, kuuluu kutsu jonkun taholta.
Meillä menee mukavasti, ihanaa kun ilmat on lämmenneet! Mistä pääsenkin sujuvasti aasinsillalla ensimmäiseen ongelmaan. Eli kaikki liinailijat: mitä laitatte vauvalle päälle kun ulkona on n.8 astetta lämmintä, tuulee ja aurinko paistaa? Meidän poika viihtyy hyvin liinassa ja paljon häntä siinä kannankin mutta tällä viikolla on tullut yllämainittu ongelma vastaan. Kaupungilla huomattiin että toppapuku oli liinassa jo ihan liikaa, mutta kevyemmät päästää tuulta läpi ja pelottaa että pienelle tulee kylmä. Eli vinkkejä otetaan vastaan!
Olen aina pitänyt meidän poikaa isona, vaikuttaa jotenkin niin jässikältä mutta ilmeisesti kaveri onkin aika siro poika. Pituutta oli 4kk neuvolassa muistaakseni 64cm ja painoa 6700g. Johan tässä lähestyy jo 5kk neuvola... Ihan kauheeta miten nopeesti aika menee! Minne hävisi se pieni tuhisija? Nyt lattialla köllöttelee jatkuvasti kikatteleva ikiliikkuja joka sujuvasti pyörähtelee jo sinne ja tänne. Tosiaan poika on keksinyt liikkumatavakseen pyörähtää selältä mahalle, mahalta selälle jne. ja pääsee näin eteenpäin. Makuuasennossa ei sylissä suostu enää olemaan ollenkaan vaan pungertaa väkisin istualleen.
Hömppägallup: olen aika luomuhenkinen mutta en ulkoisesti näytä siltä. meikkaan joka päivä ja käytän suhteellisen trendikkäitä vaatteita (vaatteissa ei tosin tärkeintä ole se että ne on trendikkäitä vaan se että näyttävät hyvältä), kampaajalla käyn noin1,5kk välein ja tukkaan olen värjännyt 16v asti eli 15vuotta jo. Kuitenkin asioiden ekologisuus on mulle tärkeää ja siitä pääsenkin seuraavan gallupiin eli vaippoihin.
Meillä käytetään kestovaippoja. Käytössä on taskuvaipat, fuzzi bunz jotka mun mielestä on älyttömän helpot, kuivuu nopeasti, mieskin tykkää käyttää ja periaattessa ovat ihan yhtä paksut kuin housuvaipat. Peseminen ei mun mielestä ole ongelma vaikka en pyykinpesusta pidäkään. Illalla aina pestään koneellinen vaippoja ja siinä koko juttu. Eli aika helppoa! nyt vasta tälle kolmannelle tajusin kokeilla kestoja, jotenkin aikaisemmin vierastin ajatusta mutta nyt harmittaa kun ei tullut aikaisemmin kokeiltua.
Nyt poika rupeaa heräilemään (on nukkunut 20.00asti ja syönyt vain kerran yöllä) ja on varmasti nälissään, joten poikaa syöttämään!
Aurinkoista päivää muruille (toivottavasti!)
onna