En osannut kunnolla arvostaa 90-lukua

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitää 100% kutinsa. Kyl se lapsuus ja nuoruus on ihmiset parasta aikaa ylivoimaisesti. Sitä vain ei silloin 90-luvulla ymmärtänyt arvostaa kun ei muusta onneksi tiennyt. Lapset monesti kuvittelevat, että aikuisten elämä olisi jotenkin"hienoa"mutta ei ole. Siinä ei ole mitään hienoa.

Minusta aikuisena on paljon parempaa. Voi oikeasti tehdä mitä haluaa.

Juuri niin. Eikä ole muiden armoilla. Toisaalta siinä vapaudessa on sitten se vastuu, ei voi enää syyttää muita eikä kapinoida muita vastaan. Itse vastaa itsestään.

Musta se juuri on parasta. Olen aina halunnut hoitaa asiani itse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsemurhien määrä Suomessa on romahtanut 90-luvun jälkeen. Samoin myös rikollisuuden määrä. Jos ketään faktat kiinnostaa. 

Ei ole. Kumpikaan ei ole romahtanut. Suomessa tehdään nykyään valtavasti itsemurhia, 90-luvun alun lamassa tosin oli nopea piikki joka päihittää nykypäivän. Nuorten naisten itsemurhat ja niiden yritykset ovat kasvaneet räjähdysmäisesti. Rikollisuuden ja varsinkin nuoriso ja huumerikollisuuden määrä on räjähtänyt 90-luvusta. Jos ketään faktat kiinnostaa.

Tämäkään ei ole totta. Itsemurhien määrä oli 80- ja 90-luvulla huomattavasti korkeampi kuin nykyään. Itsemurhien määrä on romahtanut noihin vuosikymmeniin verrattuna.

Vierailija kirjoitti:

Kun olin ysärillä lapsi koulussa niin ei mua kyllä mikään kumien puolitus haitannut pätkän vertaa, en tiedä miksi tuo aina vedetään näissä esimerkiksi ankeudesta. En tiennyt lapsena lamasta mitään. 

Samaa olen ihmetellyt. Silloin sentään oli (ymmärrettävistä syistä) kirjoja, nyt tuntuu, että digin myötä ollaan taannuttu jonnekin kehitysmaatasolle. Että vain rikkaimmilla on parhaan oppimistuloksen takaavat koulukirjat.

Ysärillä oli Tiimari, jossa lamankin aikaan pyyhekumit, värikynät, muut kynät ym. oli todella halpoja. On hyvin vaikea kuvitella, että missään perheessä olisi ollut niin köyhää, ettei lapselle olisi ollut varaa ostaa kynää, kumia ja värikynäpakettia Tiimarista. Toki jos vanhemmat olivat päihdeongelmaisia, joilla riippuvuus meni kaiken edelle. Mutta keskivertoperheet, kyllä vanhempien työttömyyksistä huolimatta kaikilla kavereilla oli varaa käydä Tiimarissa aina silloin tällöin. Siinä mielessä tuo "kumien puolitus"-valitusvirsi kuvauksena totaalisesta synkkyydestä on jotenkin absurdi. Kun joka ikisellä oppilaalla oli kuitenkin myös ne omat, itse ostetut kouluvälineet.

Lapsena odottaa kasvavansa isommaksi. Koululaisena odottaa, että koulu joskus loppuisi, niin ei tarvitsisi mennä oppitunneille eikä tehdä läksyjä. Teininä odottaa tulevansa aikuiseksi, jotta saisi päättää omista asioistaan itse. Aikuisena ja koulun loputtua huomaa, että pitää päästä töihin ja käydä töissä, jotta saa rahaa elämiseen. Töissä käydessä alkaa odottaa pääsyä eläkkeelle, jotta olisi enemmän aikaa tehdä kaikenlaista sellaista, mitä haluaisi, mutta johon ei vielä ole aikaa.

Eipä 90-luvussa paljon arvostamista ollutkaan, jo silloin kaikki lähti menemään pahasti pieleen.

90-luvulla oli itsellä hirveää. Yläasteella kiusaaminen oli jokapäiväistä nöyryyttämistä. Vanhemmat tappeli rahasta ja kaikesta muustakin, pelkäsin milloin toinen niistä tappaa toisen. Rahaa ei ollut, vanhempien rahat meni pankkilainan maksuun. En osannut tosiaankaan arvostaa 90-lukua.

Kukaan 90-luvun laman uhri ei voi sanoa näin. Joko unohtui suurtyöttömyys, epätoivo, ylivelkaantuneet, roskapankit ja kaikki se romahdus, joka tuhosi monen ihmisen elämän vuosikymmeniksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitää 100% kutinsa. Kyl se lapsuus ja nuoruus on ihmiset parasta aikaa ylivoimaisesti. Sitä vain ei silloin 90-luvulla ymmärtänyt arvostaa kun ei muusta onneksi tiennyt. Lapset monesti kuvittelevat, että aikuisten elämä olisi jotenkin"hienoa"mutta ei ole. Siinä ei ole mitään hienoa.

Minusta aikuisena on paljon parempaa. Voi oikeasti tehdä mitä haluaa.

Juuri niin. Eikä ole muiden armoilla. Toisaalta siinä vapaudessa on sitten se vastuu, ei voi enää syyttää muita eikä kapinoida muita vastaan. Itse vastaa itsestään.

Musta se juuri on parasta. Olen aina halunnut hoitaa asiani itse.

Valitettavasti kaikki eivät ajattele noin. Moni haluaa vain sen vapauden, mutta ei ole valmis kantamaan sitä vastuuta. Sitten uhriudutaan, valitetaan, katkeroidutaan jne. ja ollaan sitä mieltä, että jos itsellä on asiat huonosti, se on jonkun muun syy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun olin ysärillä lapsi koulussa niin ei mua kyllä mikään kumien puolitus haitannut pätkän vertaa, en tiedä miksi tuo aina vedetään näissä esimerkiksi ankeudesta. En tiennyt lapsena lamasta mitään. 

Samaa olen ihmetellyt. Silloin sentään oli (ymmärrettävistä syistä) kirjoja, nyt tuntuu, että digin myötä ollaan taannuttu jonnekin kehitysmaatasolle. Että vain rikkaimmilla on parhaan oppimistuloksen takaavat koulukirjat.

Ysärillä oli Tiimari, jossa lamankin aikaan pyyhekumit, värikynät, muut kynät ym. oli todella halpoja. On hyvin vaikea kuvitella, että missään perheessä olisi ollut niin köyhää, ettei lapselle olisi ollut varaa ostaa kynää, kumia ja värikynäpakettia Tiimarista. Toki jos vanhemmat olivat päihdeongelmaisia, joilla riippuvuus meni kaiken edelle. Mutta keskivertoperheet, kyllä vanhempien työttömyyksistä huolimatta kaikilla kavereilla oli

Huomaa taas, miten pullossa kasvaneita täällä on. Huomasitko ollenkaan niitä oppilaita, jotka ei olleet kavereitasi ja jotka ei perheen vaikeuksia huudelleet? Häpesivät vaan hiljaa. Niitä, jotka santsasivat koulussa ruokaa, koska kotona sitä ei saanut tarpeeksi? Niitä, joita kiusattiin muita huonompien vaatteiden takia? 

Tiimari oli sitä paitsi törkykallis verrattuna nykyisiin krääsäkauppoihin. Siksihän se menikin nurin, kun kilpailua alkoi tulla.

Vierailija kirjoitti:

Kukaan 90-luvun laman uhri ei voi sanoa näin. Joko unohtui suurtyöttömyys, epätoivo, ylivelkaantuneet, roskapankit ja kaikki se romahdus, joka tuhosi monen ihmisen elämän vuosikymmeniksi?

Mutta eiväthän kaikki lamasta kärsineet voineet olla "laman uhreja". Jonkunhan täytyi olla syyllinenkin. Miten ihmeessä jauhetaan vain tätä, että Suomen Pankki, Koiviston Konklaavi, Iiro Viinanen ja Esko Aho ovat syyllisiä, ja muut poliitikot (ketkä heistä)?

Miten kukaan tavallinen suomalainen ei voi olla syyllinen lamaan? Eikö kenelläkään täysivaltaisella, aikuisella, tuon ajan suomalaisella todellakaan ollut itsellään Mitään Osaa Eikä Arpaa tuossa kansallisessa tragediassa?

Miten kaikki ovat vain olleet uhreja?

Ja miksi ei voida hyväksyä sitä, että vaikka itsellä / omalla perheellä / omilla vanhemmilla / omilla sukulaisilla olisi ollut hankalaa, ja olisi ollut "90-luvun laman uhri", että se oma kokemus ei päde välttämättä kaikkiin muihin.

Jos omat vanhemmat ovat riidelleet, jos omat vanhemmat ovat ottaneet liian suuret pankkilainat, jos omat vanhemmat ovat eläneet yli varojen, niin miten he ovat olleet "laman uhreja" - jos he ihan itse ovat ne lainansa pankista ottaneet? Miten kukaan aktiivinen toimija, joka tekee täysivaltaisena aikuisena ihmisenä päätöksiä, voi olla "uhri"? Ja jos vanhemmat ovat omaksuneet tuollaisen omakuvan ja narratiivin, niin eikö sen ajan lasten eli nykyisten nuorten aikuisten ja varhais-keski-ikäisten pitäisi jo kyetä suhtautumaan asiaan objektiivisemmin ilman, että omaksuu tuon vanhempien itsesäälisen version. Eikö olisi jo aika tarkastella omien vanhempien valintoja edes hieman kriittisesti? Ajatella heitä toimijoina, jotka ovat tehneet omat ratkaisunsa - joista osa on väistämättä ollut huonoja ja joista on pitänyt maksaa asianmukainen hinta?

Kyllä, monien "elämä tuhoutui" - siis hyvin monilla se yli varojen ja korkean koron lainarahalla rakennettu kaunis ja muodinmukainen elämä - mutta elämähän jatkui senkin jälkeen. Ehkä toisenlaisena, mutta jatkui. Mikseivät lamassa työnsä menettäneet menneet töihin siinä kohtaa, kun tuli uusi nousukausi - siis he, joista sanotaan, että he olivat "uhreja" "romahduksessa, joka tuhosi monen ihmisen elämän vuosikymmeniksi"?

Mikä ihmeen katkeruus ihmisiin iski? Kyllä olen samaa mieltä, että tuo katkeruus elää yhä liian monien suomalaisten mielissä, ja se näkyy hyvin monin eri tavoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan 90-luvun laman uhri ei voi sanoa näin. Joko unohtui suurtyöttömyys, epätoivo, ylivelkaantuneet, roskapankit ja kaikki se romahdus, joka tuhosi monen ihmisen elämän vuosikymmeniksi?

Mutta eiväthän kaikki lamasta kärsineet voineet olla "laman uhreja". Jonkunhan täytyi olla syyllinenkin. Miten ihmeessä jauhetaan vain tätä, että Suomen Pankki, Koiviston Konklaavi, Iiro Viinanen ja Esko Aho ovat syyllisiä, ja muut poliitikot (ketkä heistä)?

Miten kukaan tavallinen suomalainen ei voi olla syyllinen lamaan? Eikö kenelläkään täysivaltaisella, aikuisella, tuon ajan suomalaisella todellakaan ollut itsellään Mitään Osaa Eikä Arpaa tuossa kansallisessa tragediassa?

Miten kaikki ovat vain olleet uhreja?

Ja miksi ei voida hyväksyä sitä, että vaikka itsellä / omalla perheellä / omilla vanhemmilla / omilla sukulaisilla olisi ollut hankalaa, ja olisi ollu

Mitähän oikein sekoilet? Että yksittäiset ihmiset olisi syyllisiä pankkikriisiin, jonka aiheutti päättäjät? Ysärillä hyvin toimivia yrityksiä meni konkurssiin pankkien härskin toiminnan takia?

Että yhtäkkiä puoli miljoonaa ihmistä jäi työttömäksi omasta syystä? Että konkurssiaalto löi läpi Suomen ja pankkikriisin syylliset saivat silkkihansikaskohtelun oli mielestäsi jonkun muun vika kuin asiasta päättäneiden? Tai markan devalvaatio oli jonkun tavallisen ihmisen tekosia?

Mitä tulee siihen, ketkä kärsi, laman aiheutti valtavasti ahdistusta ja ongelmia monenlaisissa perheissä, ei ainoastaan niissä, joihin vaikeudet osui pahimmin. Ilmapiiriin se vaikutti myös huomattavasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan 90-luvun laman uhri ei voi sanoa näin. Joko unohtui suurtyöttömyys, epätoivo, ylivelkaantuneet, roskapankit ja kaikki se romahdus, joka tuhosi monen ihmisen elämän vuosikymmeniksi?

Mutta eiväthän kaikki lamasta kärsineet voineet olla "laman uhreja". Jonkunhan täytyi olla syyllinenkin. Miten ihmeessä jauhetaan vain tätä, että Suomen Pankki, Koiviston Konklaavi, Iiro Viinanen ja Esko Aho ovat syyllisiä, ja muut poliitikot (ketkä heistä)?

Miten kukaan tavallinen suomalainen ei voi olla syyllinen lamaan? Eikö kenelläkään täysivaltaisella, aikuisella, tuon ajan suomalaisella todellakaan ollut itsellään Mitään Osaa Eikä Arpaa tuossa kansallisessa tragediassa?

Miten kaikki ovat vain olleet uhreja?

Ja miksi ei voida hyväksyä sitä, että vaikka itsellä / omalla perheellä / omilla vanhemmilla / omilla sukulaisilla olisi ollut hankalaa, ja olisi ollu

Olisiko pitänyt ennustaa, että korot nousee pilviin, asuntojen arvo romahtaa, työpaikka lähtee ja pankki irtisanoo lainan vaadittuaan kesken laina-ajan yhtäkkiä lisävakuuksia? Puhumattakaan yrityksistä, jotka kaatuivat kuin palikat dominopelissä, kun markka devalvoitiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun olin ysärillä lapsi koulussa niin ei mua kyllä mikään kumien puolitus haitannut pätkän vertaa, en tiedä miksi tuo aina vedetään näissä esimerkiksi ankeudesta. En tiennyt lapsena lamasta mitään. 

Samaa olen ihmetellyt. Silloin sentään oli (ymmärrettävistä syistä) kirjoja, nyt tuntuu, että digin myötä ollaan taannuttu jonnekin kehitysmaatasolle. Että vain rikkaimmilla on parhaan oppimistuloksen takaavat koulukirjat.

Ysärillä oli Tiimari, jossa lamankin aikaan pyyhekumit, värikynät, muut kynät ym. oli todella halpoja. On hyvin vaikea kuvitella, että missään perheessä olisi ollut niin köyhää, ettei lapselle olisi ollut varaa ostaa kynää, kumia ja värikynäpakettia Tiimarista. Toki jos vanhemmat olivat päihdeongelmaisia, joilla riippuvuus meni kaiken edelle. Mutta keskivertoperheet, kyllä vanhempien ty

"Huomaa taas, miten pullossa kasvaneita täällä on. Huomasitko ollenkaan niitä oppilaita, jotka ei olleet kavereitasi ja jotka ei perheen vaikeuksia huudelleet? Häpesivät vaan hiljaa. Niitä, jotka santsasivat koulussa ruokaa, koska kotona sitä ei saanut tarpeeksi? Niitä, joita kiusattiin muita huonompien vaatteiden takia? 

Tiimari oli sitä paitsi törkykallis verrattuna nykyisiin krääsäkauppoihin. Siksihän se menikin nurin, kun kilpailua alkoi tulla."

Vai pullossa... Elin 1980- ja 1990-luvuilla erään keskisuuren kaupungin kaikkein pahamaineisimmassa duunarilähiössä. Kaikenlaista näin, ja siitä mitä en nähnyt omin silmin, kuulin (mm. nuorisotalon puukkohippaset ym.) ensi käden lähteiltä. Näin eron 80-luvun lopun ja 90-luvun välillä. Hiljaa hävenneitä ei ollut, rohkenen sanoa, ja luokka oli laman myötä jättikokoinen, niin oli sitä nähtävää ja kuultavaa. Jälkikäteen kävi ilmi, että pahiten käytöshäiriöitä, ilkeyttä, kiusaamista ja väkivaltaa tehneet olivat niistä ns. pahimmista perheistä, joissa lapset olivat selkeästi heitteillä. Pahimmat häiriköt, kiusaajat ja ilkeilijät onnistuivat tuhoamaan useamman oppilaan itsetunnon sekä luokkahengen mahdollisuudet vuosikausiksi. Siinä mielessä lama näkyi, että luokat olivat liian isoja ja selkeästi sosiaalitoimi/lastensuojelu ei toiminut. 

Lamassa oli oman lapsen ja nuoren näkökulmasta sellainen paradoksi, ainakin niillä huudeilla, missä itse kasvoin, että se "demokratisoi" tyyliä ja muotia aika merkittävästi. Asiaa auttoi se, että ameriikoista tuli halpa grungemuoti, johon kirpparivaatteet istuivat täydellisesti. Siellä, mistä minä tulen, ei kiusattu huonojen vaatteiden tähden (kaiken muun tähden kyllä). Ehkä siksi, että ne kiusaajat olivat sieltä onnettomimmista ja köyhimmistä perheistä? Ja jos luokassa olisi ollut yksikin, jolla ei Tiimarin tai Anttilan kyniä/kumeja yms. ollut, olisi asia ollut kaikkien tiedossa ja siitä olisi jäänyt muistijälki. Osa porukasta ryhtyi varastelemaan, mikä oli ongelma, johon opettajat onneksi tarttuivat. Itse pyörin sellaisten koulukavereiden kanssa, joiden vanhemmat laittoivat taloudellisesta tilanteesta (työttömyys oli yleistä) huolimatta lapset ja heidän koulunkäyntinsä kaiken edelle. Nuo kiusaajat, häiriköt ja varkaat olivat muuta porukkaa. Niiden kanssa ei tehnyt mieli "seurustella", mutta en sanoisi, että sen vuoksi olisin "kasvanut pullossa". Joka päivä kuitenkin, 4-8 h, 5 pv viikossa heidän kanssaan joutui samassa huoneessa olemaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan 90-luvun laman uhri ei voi sanoa näin. Joko unohtui suurtyöttömyys, epätoivo, ylivelkaantuneet, roskapankit ja kaikki se romahdus, joka tuhosi monen ihmisen elämän vuosikymmeniksi?

Mutta eiväthän kaikki lamasta kärsineet voineet olla "laman uhreja". Jonkunhan täytyi olla syyllinenkin. Miten ihmeessä jauhetaan vain tätä, että Suomen Pankki, Koiviston Konklaavi, Iiro Viinanen ja Esko Aho ovat syyllisiä, ja muut poliitikot (ketkä heistä)?

Miten kukaan tavallinen suomalainen ei voi olla syyllinen lamaan? Eikö kenelläkään täysivaltaisella, aikuisella, tuon ajan suomalaisella todellakaan ollut itsellään Mitään Osaa Eikä Arpaa tuossa kansallisessa tragediassa?

Miten kaikki ovat vain olleet uhreja?

Ja miksi ei voida hyväksyä sitä, että vaikka itsellä / omalla perheellä / omilla vanhemmilla / omilla sukulaisilla olisi ollut hankalaa, ja olisi ollu

Tirsk! Siis että laman syyllisiä ei olleet ne, joilla oli valtaa tehdä päätöksiä, jotka aiheutti laman vaan ne, joilla sitä valtaa ei ollut?  Kerrotko lisää hassuja vitsejä?

En minäkään.

Persut  olivat vain pellejä kaljakuppiloissa, kukaan ei ammattiloukkaantunut ja ollut naama norsunv*tulla 24/7. Netti oli oikeasti kaiken jännän ja oudon lähde, ei täynnä roskaa ja mainoksia kuten nykyään.

Kaikki oli monta kertaa halvempaa. Muistan kuinka en viitsinyt vuokrata 4h ja keittiö -kämppää, kun maksoi jopa 3000 mk/kk 😅🤣😂

No jaa, jopa laman aikana terveyspalvelut toimivat mahtavasti. Tämän hetken Suomi on niin kuralla ja ilman palveluja että kohta haikailemme jopa laman aikoja..Ja te jotka sanotte että ihmiset tekivät silloin paljon it sareita? Entäs nyt, eiköhän luvut nouse tulevina vuosina ja nyt moni kuolee myös aidosti hoidon puutteeseen. 

Vierailija kirjoitti:

"Mitähän oikein sekoilet? Että yksittäiset ihmiset olisi syyllisiä pankkikriisiin, jonka aiheutti päättäjät? Ysärillä hyvin toimivia yrityksiä meni konkurssiin pankkien härskin toiminnan takia?"

Ajattelen, että pankkikriisi oli vain yksi osa lamaa. Ehkä merkittävin, mutta lamassa oli aika monta muutakin aspektia kuin vain pankkikriisi. Kyllä, se oli paha ja siinä poliitikoilla oli oma roolinsa (joskin 1990-luvun puolella poliitikkojen roolina oli yrittää pelastaa Suomi), mutta siinä, miten lama kohteli suomalaisia ja millaiset jäljet se jätti ihmisten elämään ja ilmapiiriin,  oli muitakin tekijöitä. Tätä asiaa haluaisin nähdä keskusteluissa ja asiaa käsittelevissä ohjelmissa huomattavasti enemmän. Se, että kiinnittää huomiota ja heijastaa valokeilan johonkin muuhun osa-alueeseen kuin pankkikriisiin, ei poista pankkikriisin merkitystä eikä ole oikeasti keneltäkään pois (vaikka ihmiset suhtautuvat tähän keskusteluun hämmentävän tunnepitoisesti).

Avaan ajatteluani: pankkikriisin tullessa pankit uhkasivat kaatua. Asia selvä. Pankkien piti saada lainaamansa rahat takaisin. Asia selvä. Kumpi perhe on huonommassa asemassa tuollaisessa tilanteessa: perhe, joka ei ole ottanut velkaa, vai perhe, joka on ottanut velkaa? Haluaisin esim. tietää, mikä oli kulutusluottojen ja erikseen asuntovelallisuuden aste Suomessa laman kynnyksellä.

Talous ylikuumeni, ja siitä sekä kasinotalodesta puhuttiin jo 80-luvulla. Olin luullut, että nuo olivat vasta lama-aikaan tulleita negatiivisia termejä, mutta niitä käytettiin jo vuosia ennen lamaa (asia selviää mm. Ylen Elävän Arkiston 80-luvun dokkareita katsomalla). Mietin sitä, että jos uutisia myöten on puhuttu talouden ylikuumenemisesta jo 80-luvun puolella, miksi ihmiset edelleen ottivat kotitalousvelkaa. Ja miksi yritykset edelleen ottivat valuuttalainoja ja pyrkivät laajentumaan? Joka ikisen lainanoton takana on ollut kuitenkin yksittäinen ihminen: kotitaloudessa iskä tai äiskä tai molemmat, firmassa yrittäjä (ihminen) tai johtoryhmä tai hallitus. Kovasti näissä lama-keskusteluissa syytetään pankinjohtajia ja jopa pankkivirkailijoita, jotka tuputtivat lainoja, mutta oikeastaan koskaan ei siirretä fokusta niihin yksittäisiin ihmisiin, jotka niitä lainoja ottivat. Ja huom., korot olivat edellisen talouskriisin jälkeisiin lukemiin rinnastettuina järkyttävän korkeita.

Näen tämän asian täysin rinnasteisena sille, että viimeisen vuosikymmenen aikana on aggressiivisesti mainostettu ja markkinoitu korkeakorkoisia pikavippejä. Kuka niihin tarttuu? Kuka ottaa niitä lainoja? Ilmeisesti joku ottaa, kun niitä mainostetaan, ja pari vuotta sitten oli pääsanomalehdessä juttu, onko moraalista ostaa pikavippiyhtiön osakkeita vaikka (koska) niistä saa niin hyvät tuotot. Tärkeä keskustelunaihe. Jos me nyt voimme kyseenalaistaa yli varojensa elävien ihmisten toiminnan ja pikavippien oton idioottimaisuuden, saman logiikan voi ulottaa myös 1980-90-lukujen taitteen ihmisten ylivelkaantumiseen. Olisikin tärkeää myös tietää, kuinka moni täysin velaton ihminen joutui pahoihin ongelmiin laman aikana. Se tieto auttaisi tässä keskustelussa eteenpäin sekä itseäni hahmottamaan oman ajatteluni mahdolliset virheet paremmin. Ainakin paremmin kuin se, että yritykseni ottaa mukaan keskusteluun yksittäisten kansalaisten tekemät valinnat johtaa yksiselitteiseen selitykseen "pankkikriisi", ilmeisesti tarkoituksena lopettaa tämänkaltainen pohdinta tarpeettomana. Jos ja kun saan tarpeeksi dataa ja perusteluja siihen, että ajatteluni ja logiikkani on täysin pielessä, olen valmis muuttamaan kantojani. Kuitenkin toivoisin, että keskustelua voisi laajentaa myös vastuun pohtimiseen, ei vain uhrinarratiivin toistamiseen.

Vierailija kirjoitti

"Olisiko pitänyt ennustaa, että korot nousee pilviin, asuntojen arvo romahtaa, työpaikka lähtee ja pankki irtisanoo lainan vaadittuaan kesken laina-ajan yhtäkkiä lisävakuuksia? Puhumattakaan yrityksistä, jotka kaatuivat kuin palikat dominopelissä, kun markka devalvoitiin."

Jos jo 80-luvulla tv-uutisissa puhuttiin kasinotaloudesta - joka kaiken ymmärryksen mukaan viittaa uhkapeliin - sekä talouden pahasta ylikuumenemisesta, niin ehkä olisi pitänyt "ennustaa". Jos ja kun merkit olivat nähtävillä, eivätkä vain pienen piirin tiedossa.

Ihmiset elivät yli varojensa. Mainonta oli hurjaa, tavaraa tuli markkinoille, mainos-tv kasvatti ohjelma-aikaansa, kaikkea piti saada. Mutta olisiko siihen ollut varaa?

Vaikuttaa siltä, että uhrinarratiivi lähtee niistä "laman uhreista" käsin, ja on edelleen heidän (tai heidän jälkeläistensä) ylläpitämää. Keitä he olivat? Ja miksi he suhtautuvat kaikkiin yrityksiin käsitellä asiaa muusta kuin uhrinarrativiista käsin yksiselitteisen kielteisesti?

Totuus kuitenkin on, että kaikki suomalaiset eivät kärsineet lamasta. Oli paljon ihmisiä, itse asiassa VALTAOSA suomalaisista, jotka eivät menettäneet töitään, eivät välttämättä tulleet edes kuukaudeksi lomautetuiksi. Oli suunnaton määrä suomalaisia, joilla ei ollut velkaa, joilla ei ollut kahta asuntoa, joiden loukussa he olivat. Nämä ihmiset eivät olleet menneet mukaan talouden ylikuumenemiseen, saati "kasinotalouteen" sen rahvaanomaisemmassa (uhkapeli ja riskinotto) merkityksessä. VALTAOSA suomalaisista ei ollut elänyt yli oman kotitaloutensa varojen.

Miksi 90-luvusta puhuttaessa - siis edes laajalti 90-luvusta, ei vain lamasta - näitä kokemuksia ei tuoda esille? Sitä kokemusta, jonka tämänkin ketjun aloittaja on tuonut esille: että aika hitsin monille elämä 90-luvun Suomessa oli aika kivaa, etenkin jos oli lapsi tai nuori. Miksi näille "ei laman uhreille", ns. tavallisille ihmisille, ei anneta lainkaan palstatilaa muuten täysillä nostalgisoivassa mediassa, eikä oikein kunnolla ja reilusti anneta tilaa tälläkään palstalla. Ei voida hyväksyä sitä ajatusta, edes hetkellisesti, että vaikka itsellä / omassa perheessä / lähipiirissä olisikin mennyt huonosti, se ei tarkoittanut, että kaikilla olisi mennyt huonosti. Lieneekö syynä se, että tuo oman kokemuksen asettaminen laajempaan kontekstiin saattaisi paljastaa juuri sen, mistä itsekin tässä yritän vääntää, että ehkä niillä omilla / oman perheen / omien vanhempien aktiivisilla valinnoilla onkin ollut merkitystä siinä, miten juuri siinä omassa perheessä on laman aikana ja myötä käynyt? Vastuukysymys, siis. Kantaako aikuinen ihminen vastuun virheestään, vai syyttääkö muita? Ja antaako tuon "olen laman uhri"-identiteetin vielä välittyä omille lapsilleenkin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan 90-luvun laman uhri ei voi sanoa näin. Joko unohtui suurtyöttömyys, epätoivo, ylivelkaantuneet, roskapankit ja kaikki se romahdus, joka tuhosi monen ihmisen elämän vuosikymmeniksi?

Mutta eiväthän kaikki lamasta kärsineet voineet olla "laman uhreja". Jonkunhan täytyi olla syyllinenkin. Miten ihmeessä jauhetaan vain tätä, että Suomen Pankki, Koiviston Konklaavi, Iiro Viinanen ja Esko Aho ovat syyllisiä, ja muut poliitikot (ketkä heistä)?

Miten kukaan tavallinen suomalainen ei voi olla syyllinen lamaan? Eikö kenelläkään täysivaltaisella, aikuisella, tuon ajan suomalaisella todellakaan ollut itsellään Mitään Osaa Eikä Arpaa tuossa kansallisessa tragediassa?

Miten kaikki ovat vain olleet uhreja?

Ja miksi ei voida hyväksyä sitä, että vaikka itsellä / omalla perheellä / omilla vanhemmilla / omilla sukulaisilla olisi ollut hankalaa, ja olisi ollu

Ihmiset huijattiin ottamaan lainaa, ja on kai se ollut ottohetkellä maksukyvyn rajoissakin, mutta sitten ne ulkomaan velat vaadittiinkin yhtä-äkkiä maksuun täysimääräisesti, markan arvo päästettiin kellumaan ja rahapolitiikka muutenkin oli "vapautettu" näköjään täysin epäonnistuneesti. Näihin asioihin ei tavallisella kansalaisella todellakaan ole mitään vaikutusmahdollisuutta. Tämä on kuin taloudellinen vihamielinen sotatoimi meitä vastaan, taloutemme tuhotiin tahallaan niiden toimesta jotka vaati ne ulkomaan velat heti maksuun.

Ysärillä oli kivaa! Samaa mieltä ap:n kanssa! Värimaailma oli monipuolinen, ja joka vuosi tuli parempaa musiikkia. Eurodisco rules! Suomen virallinen lista top 40! MTV ja siellä Maria Guzeninan t-paita "Finns do it better" jääneet mieleen. Madonna teki hyvää musiikkia, ja muutkin. Nirvana, Guns'n'Roses jne.

Toki ikäviäkin asioita oli, Estonian turma pahimpana. Virolaisia kävi sääliksi, uusi alku heillä ja sitten oman itsenäisen maan nimikkoalus uppoaa.

Jos Estoniaa ei lasketa, niin oli kyllä hyvä vuosikymmen. Euroopassakin ajateltiin, että nyt viimein maanosa yhtenäistyy ja kommunismi/sosialismi on idän puolella ohi.

Suomessakin koko maa meni eteenpäin vauhdilla. Kansainvälistyttiin ihan eri tavalla kuin kasarilla oli ollut mahdollista. Erotuksena nykyaikaan, koulutuksesta ei leikattu eikä opintoaikoja eikä -tukia leikattu, vaan koulutukseen panostettiin ja nuorisoa kannustettiin kouluttautumaan ja annettiin siihen myös taloudelliset mahdollisuudet.

Jääkiekon mm-voitto 1995 kasvatti kansallista itsetuntoa, ja ysärin loppua kohden oli hienoa nähdä Hollywood-elokuvissa päätähdillä Nokian kännyköitä. Se oli silloin suurta sen ajan teinille.

Oon ap:n kanssa siitä eri mieltä, että olisi ollut harhakuvaa, että elämä on kivaa. Se oli aidosti kivaa! Pitää toivoa, että tämän hetken lapset ja teinit muistavat myös oman lapsuutensa ja nuoruutensa kivana aikana. On sekin täysin mahdollista, että meidän tämänhetken aikuisten loputon valitus ei sitten kuitenkaan vaikuta heihin lamaannuttavasti. Toivotaan niin!