Lue keskustelun säännöt.
En osannut kunnolla arvostaa 90-lukua
03.04.2025 |
Kun eli silloin lapsuutta ja nuoruutta, ei muusta tiennyt. Se aika antoi harhakuvan, että elämä on tosi kivaa. Nykyään on aivan sama vaikka olisi kuollut, kaikki on vaikeaa ja ponnistelu turhaa.
Kommentit (91)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kävin peruskoulun 90-luvulla, tästä muistoja:
- aikuiset puhui pääosin lapsille tosi rumasti, vähintään komentelevasti, jopa pilkaten, alentaen
- isäni käytti minua hyväksi
- isäni oli tunnettu juoppohullu, silti me iso lapsikatras saimme pärjäillä siinä kauhukodissa, jossa ei huolehdittu perustarpeista edes
- laman aikaan opettajat oli kireitä kuin viulunkielet ja kosti stressinsä lapsille, me oltiin kuitenkin hyvin kiltti ja ahkera luokka
- nuorille ei ollut mitään tekemistä jos ei ollut rahaa harrastaa, harvoilla oli, moni ryyppäsi kuin alkoholisti viikottain, Suomi oli täynnä lapsiholisteja
- minulla ei ollut rahaa edes kuukautissiteisiin
- "köyhän kakara" ei ollut mitään, niitä sai kohdella miten vain, kuka vain
- kotoa lähdettiin tyhjän päälle opiskelemaan, kauheat tavoitteet ja vaatimukset toki niskassa, valmistuimme siihen kun Nokia ja koko
Hys, älä pilaa hyviä ruusunpunaisia pärinöitä.
Tyttöjä sai läpsiä, nipistellä ja kouria. "Nooh pojat pojat" saattoi joku vanha miesope hymy suupielessä korkeintaan todeta.
90-lukua pystyy pitkälti elämään todeksi myös tänä vuonna. Minä teen niin. Nauruahan se aiheuttaa kanssaihmisissä, mutta hällä väliä. Minua ei kiinnosta joka vempain ja huvi, jota nykyään on tarjolla.
Aikuiset eli omaa, hedonistista elämää. Toki Kaurismäen tyyliin se tarkoitti viinaa, tupakkaa, passiivisuutta, ankeutta, kesämökkiä, muiden kyräilyä, naisten hyväksikäyttöä, tappeluita ja sukulaisten kanssa riitelyä.
Lapset oli vain tiellä, rasittava lisämeno, halpa/ilmainen työvoima, nyrkkeilysäkkejä. Onnekkaat dumpattiin mummolaan, loput ulos selviämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
>> 90-luvulla, tästä muistoja: - isäni käytti minua hyväksi... <<
Olen pahoillani pahoista kokemuksistasi, mutta ei tuollaisista voi 90-lukua syyttää. Samaa on tapahtunut jo ennen sitä ja senkin jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
>> 90-luvulla, tästä muistoja: - isäni käytti minua hyväksi... <<
Olen pahoillani pahoista kokemuksistasi, mutta ei tuollaisista voi 90-lukua syyttää. Samaa on tapahtunut jo ennen sitä ja senkin jälkeen.
Silloin siitä ei vain saanut puhua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitää 100% kutinsa. Kyl se lapsuus ja nuoruus on ihmiset parasta aikaa ylivoimaisesti. Sitä vain ei silloin 90-luvulla ymmärtänyt arvostaa kun ei muusta onneksi tiennyt. Lapset monesti kuvittelevat, että aikuisten elämä olisi jotenkin"hienoa"mutta ei ole. Siinä ei ole mitään hienoa.
Vierailija kirjoitti:
90-luku oli hirveää aikaa. Ensin oli tullu Holkerin tiedote "verotus kevenee". Maailmantilanne ei suosinut taloutta. Sitten Viinanen ja Aho möhlivät loput. Viinanen oli surkea valtiovarainministeri.
Kokoomus pääministeripuolueena -> massatyöttömyys. EVO. D:
Mutta heille, jotka saivat pitää työpaikkansa, vuosikymmen oli ihan ok, jopa hyvä ja kiinnostava.
Miksi aina keskitytään nyyhkytarinoihin ja surkimus-stooreihin?
Sitä ylisukupolvista työttömyys-syrjäytyneisyyttä ei olisi tullut, jos sosiaaliturva ei olisi ollut 1980-luvun perua niin antelias 1990-luvulla. Oli kirjaimellisesti liian helppoa heittäytyä yhteiskunnan tuettavaksi ja siitä vielä masennuttiin, kun yhteiskunta toi leivän pöytään ja katon pään päälle, ja tuo masentuneisuus sitten tartutettiin omiin lapsiin ja nyt jo lapsenlapsiin.
1990-luvun lapsena ja teininä tasan tarkkaan muistan, miten vähän kaukaisemmat sukulaiset puhuivat 1990-luvun aikana, miten ei kannata mennä töihin kun saman rahan saa tekemättä mitään. Selittelivät sillä silloin pari-kolmikymppisten lastensa "syrjään vetäytymistä". Osa saman ikäpolven sukulaisista sen sijaan meni mihin tahansa töihin, joita kyllä alkoi olla 1990-luvun puolivälissä ja sen jälkeen. Arvatkaapa kumpi porukka jäi pitkäaikaistyöttömäksi ja kumpi on ollut palkkatyössä siitä asti?
Siitäkään ei puhuta tarpeeksi, missä määrin ja mikä osa lamasta oli yksittäistä nousukauden huumaa täysin velkarahalla ja yli varojensa eläneiden syytä. Aidosti surullisia ovat ne kohtalot, joissa sukulaiset ovat menneet takaamaan näiden vastuuttomien hulivilien lainoja ja joutuneet siitä velkavankeuteen. Sen sijaan se, että aikuiset ovat eläneet velaksi ja menettäneet kaiken ja tästä sitten on aiheutunut jotain "traumoja" noiden perheiden lapsille - lähinnä siis siitä syystä, että ensin oltiin (lainaksi) rikkaita ja sitten tipahdettiinkin köyhyyteen - ei saa aikaan minulta osakseen suurta empatian vyöryä. Näiden "laman lasten" tulisi olla vihaisia yksinomaan vanhemmilleen, jotka sössivät asiat, eikä poliitikoille (Holkeri, Aho, Viinanen), jotka laman iskettyä yrittivät pelastaa Suomea.
Se, että on eletty yli varojen ja otettu riskiperäisiä lainoja, ei ollut 1980-luvulla ja 1990-luvun alussa yhtään sen kummempi asia kuin vakuudettomien pikaluottojen otto tänä päivänä. Takuusäätiöstä saa aika tajunnanräjäyttävät tiedot siitä, kuinka paljon suomalaisilla on tälläkin hetkellä velkaa, jota he eivät pysty maksamaan takaisin. Ja ei, en usko, että monellakaan se korkeakorkoinen, televiossa ja netissä 24/7 mainostettava pikavippi menee maksalaatikkoon ja peruna- ja porkkanapusseihin. Ne menevät johonkin ihan muuhun.
Lopputulos? 1990-luku oli hyvä vuosikymmen todella monille ihmisille. Niiden, joille se ei sitä ollut, kannattaa miettiä moniulotteisesti, miksei ollut. Ja asiat eivät nyt välttämättä ole sen kummemmin paremmin tai huonommin kuin 1980-90-luvuillakaan, koskapa liian suuri osa suomalaisista edelleen elää yli varojensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ysärin alku oli hirveää. Kaikki nuoret ihmiset, jotka eivät olleet opiskelijoita, olivat työttömiä. Kouluissa puolitettiin kumeja. Monet olivat kahden asunnon loukussa, yrittäjät konkassa. Jos johonkin tuli uusi yritys, se oli tissibaari tai kirppari. Seksikauppa rehotti avoimena. Kun erehtyi uutiset katsomaan, niin siellä oli vaan uusia työttömyysenkkoja ja madonlukuja. Se oli todella ankeaa.
Ei kai tuota kestänyt kuin vuosi-pari, max. kolme vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
90-luku oli hirveää aikaa. Ensin oli tullu Holkerin tiedote "verotus kevenee". Maailmantilanne ei suosinut taloutta. Sitten Viinanen ja Aho möhlivät loput. Viinanen oli surkea valtiovarainministeri.
Kokoomus pääministeripuolueena -> massatyöttömyys. EVO. D:
Mutta tuota kesti vain n 5 vuotta. 90 luvulle mahtuu myös Nokia ja nousukausi.
Sitä kesti oikeasti paljon pidempään. Olen 1972 syntynyt lama-ajan nuori aikuinen. Pääsin täysillä kunnon työelämään 40-vuotiaana. Sitä ennen tein mm. vuokratyötä, työllistymistöitä, velkaannuin yrittäjänä ym. Lamaan syntynyt lapseni ei omien sanojensa mukaan huomannut mitään ikävää. Häneltä ei puuttunut mitään, kiitos sosiaaliturvan.
Viinanen muuten myönsi, että ihmisille valehtelu lama-aikana oli vastenmielistä. Aho pitkitti lamaa eikä katunut koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
90-lukua pystyy pitkälti elämään todeksi myös tänä vuonna. Minä teen niin. Nauruahan se aiheuttaa kanssaihmisissä, mutta hällä väliä. Minua ei kiinnosta joka vempain ja huvi, jota nykyään on tarjolla.
Sitä on pakkokin elää uusintana. Päättäjät ei osaa muuta kuin kierrättää 30 vuotta vanhoja juttuja. Nokia meni, peliteollisuus ei ole niin iso juttu kuin luultiin. Tuki ja rahoitus innovaatioille puuttuu.
Itsemurhien määrä Suomessa on romahtanut 90-luvun jälkeen. Samoin myös rikollisuuden määrä. Jos ketään faktat kiinnostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
90-luku oli hirveää aikaa. Ensin oli tullu Holkerin tiedote "verotus kevenee". Maailmantilanne ei suosinut taloutta. Sitten Viinanen ja Aho möhlivät loput. Viinanen oli surkea valtiovarainministeri.
Kokoomus pääministeripuolueena -> massatyöttömyys. EVO. D:
Mutta heille, jotka saivat pitää työpaikkansa, vuosikymmen oli ihan ok, jopa hyvä ja kiinnostava.
Miksi aina keskitytään nyyhkytarinoihin ja surkimus-stooreihin?
Sitä ylisukupolvista työttömyys-syrjäytyneisyyttä ei olisi tullut, jos sosiaaliturva ei olisi ollut 1980-luvun perua niin antelias 1990-luvulla. Oli kirjaimellisesti liian helppoa heittäytyä yhteiskunnan tuettavaksi ja siitä vielä masennuttiin, kun yhteiskunta toi leivän pöytään ja katon pään päälle, ja tuo masentuneisuus sitten tartutettiin omiin lapsiin ja nyt jo lapsenlapsiin.
1990-luvun lapsena ja teininä tasan
Tällä kokoomus-sadulla et vakuuta yhtään ketään. Häpeä ja tutustu edes vähän lähihistoriaan.
Vierailija kirjoitti:
Se oli upeeta aikaa, 500000 työtöntä.
Eipä ollut työtön yksinään.
Sitä en voi ymmärtää, miksi se työttömyys otettiin tuolloin niin raskaasti, kun niin moni muukin oli työtön. Miksi piti täyttää lähikapakat (joita tuli kysynnän vuoksi lisää kuin sieniä sateella) ja murjottaa ja syyttää muita? Sen ymmärtää, jos on ottanut itse tietoisen riskin esim. liikaa lainaa, että v*tuttaa vähempikin, mutta vastuullisen aikuisen pitäisi korjata oma virheensä eikä vajota itsesääliin. Vastuuttomia vanhempia ovat olleet he, jotka ovat ensin eläneet yli varojensa ja sen jälkeen vaipuneet kuppiloissa itsesääliin (saati tehneet itselleen jotain vielä pahemmin peruuttamatonta), ja jättäneet lapsensa emotionaalisesti heitteille.
Jotenkin työttömän kurja osa on itselleni helpompaa ymmärtää nousukauden aikana: muut mennä porskuttavat ja haukkuvat työttömiä laiskoiksi lusmuiksi, ja itse ei vain (syystä tai toisesta) saa töitä. Mutta sitä en ymmärrä, että jos ja kun on maanlaajuinen lama päällä, olipa se 90-luvun alku tai nyt 2020-luvun puoliväli, ja työttömyys huipussaan, niin miksi ne ihmiset kärsivät siitä työttömyydestä niin kovin? Jos ja kun on selvää, ettei se nimenomaan ole itsestä kiinni, saako niitä töitä vai ei. Eikö aikuinen ja keskiverron älyn omaava ihminen osaa tai voi ajatella, että kas, nyt on tämmöinen suhdanne, parhaani teen/olen tehnyt/teen jatkossakin, mutta aina kaikki ei ole itsestä kiinni. Ja sitten käyttää sen työttömyysajan itsensä kehittämiseen, läheisten tai naapureiden auttamiseen, vapaaehtoistyöhön, kuntoiluun jne.
Vierailija kirjoitti:
Pitää 100% kutinsa. Kyl se lapsuus ja nuoruus on ihmiset parasta aikaa ylivoimaisesti. Sitä vain ei silloin 90-luvulla ymmärtänyt arvostaa kun ei muusta onneksi tiennyt. Lapset monesti kuvittelevat, että aikuisten elämä olisi jotenkin"hienoa"mutta ei ole. Siinä ei ole mitään hienoa.
Minusta aikuisena on paljon parempaa. Voi oikeasti tehdä mitä haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ysärin alku oli hirveää. Kaikki nuoret ihmiset, jotka eivät olleet opiskelijoita, olivat työttömiä. Kouluissa puolitettiin kumeja. Monet olivat kahden asunnon loukussa, yrittäjät konkassa. Jos johonkin tuli uusi yritys, se oli tissibaari tai kirppari. Seksikauppa rehotti avoimena. Kun erehtyi uutiset katsomaan, niin siellä oli vaan uusia työttömyysenkkoja ja madonlukuja. Se oli todella ankeaa.
Ei kai tuota kestänyt kuin vuosi-pari, max. kolme vuotta.
Paljon kauemmin. Koulut säästivät vielä vuosituhannen vaihteessa. Ostettiin omat liimapuikot ja värikynät.
Vierailija kirjoitti:
Itsemurhien määrä Suomessa on romahtanut 90-luvun jälkeen. Samoin myös rikollisuuden määrä. Jos ketään faktat kiinnostaa.
Näissä ketjuissa ei keskustella faktoilla, vaan ruusunpunaisilla laseilla.
Vierailija kirjoitti:
Kävin peruskoulun 90-luvulla, tästä muistoja:
- aikuiset puhui pääosin lapsille tosi rumasti, vähintään komentelevasti, jopa pilkaten, alentaen
- isäni käytti minua hyväksi
- isäni oli tunnettu juoppohullu, silti me iso lapsikatras saimme pärjäillä siinä kauhukodissa, jossa ei huolehdittu perustarpeista edes
- laman aikaan opettajat oli kireitä kuin viulunkielet ja kosti stressinsä lapsille, me oltiin kuitenkin hyvin kiltti ja ahkera luokka
- nuorille ei ollut mitään tekemistä jos ei ollut rahaa harrastaa, harvoilla oli, moni ryyppäsi kuin alkoholisti viikottain, Suomi oli täynnä lapsiholisteja
- minulla ei ollut rahaa edes kuukautissiteisiin
- "köyhän kakara" ei ollut mitään, niitä sai kohdella miten vain, kuka vain
- kotoa lähdettiin tyhjän päälle opiskelemaan, kauheat tavoitteet ja vaatimukset toki niskassa, valmistuimme siihen kun Nokia ja koko
Se ei toivottavasti kuitenkaan ole ollut Suomessa kovin yleistä edes 1990-luvulla, että vanhempi on käyttänyt hyväkseen. Tuollainen asia värittää kaiken muunkin, ymmärrettävästi. Sosiaalitoimi ei ole toiminut, eikä lastensuojelu, se lienee tästä konkreettisin yleistettävä 1990-lukua kuvaava asia.
Kävin peruskoulun 90-luvulla, tästä muistoja:
- aikuiset puhui pääosin lapsille tosi rumasti, vähintään komentelevasti, jopa pilkaten, alentaen
- isäni käytti minua hyväksi
- isäni oli tunnettu juoppohullu, silti me iso lapsikatras saimme pärjäillä siinä kauhukodissa, jossa ei huolehdittu perustarpeista edes
- laman aikaan opettajat oli kireitä kuin viulunkielet ja kosti stressinsä lapsille, me oltiin kuitenkin hyvin kiltti ja ahkera luokka
- nuorille ei ollut mitään tekemistä jos ei ollut rahaa harrastaa, harvoilla oli, moni ryyppäsi kuin alkoholisti viikottain, Suomi oli täynnä lapsiholisteja
- minulla ei ollut rahaa edes kuukautissiteisiin
- "köyhän kakara" ei ollut mitään, niitä sai kohdella miten vain, kuka vain
- kotoa lähdettiin tyhjän päälle opiskelemaan, kauheat tavoitteet ja vaatimukset toki niskassa, valmistuimme siihen kun Nokia ja koko maailman talous romahti, sitä lamaa onkin sitten jatkunut