Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Lapsettomuuden suru ja masennus, ystävistä etääntyminen
02.04.2025 |
Taustalla kaksi keskenmenoa, ero, uusi parisuhde ja taas ero. Koko elämäni olen haaveillut perheestä ja haave lipuu vain kauemmas, koska ikää on jo 35v. Kaikkien menetysten ja pettymysten vuoksi sairastuin myös masennukseen, joka ei ole hoidosta huolimatta parantunut, koska masennuksen aiheuttaja on koko ajan läsnä. Perheettömyys ja lapsettomuus aiheuttaa jatkuvaa surua, ulkopuolisuutta ja merkityksettömyyttä, vaikka elämässäni on muuten perusasiat hyvin. Tämän kaiken seurauksena olen etääntynyt myös ystävistäni, koska en kestä jatkuvasti tipahtelevia vauvauutisia.
En tiedä miksi kirjoitan tätä, ehkä halusin vain purkaa oloani ja saada vertaistukea. En kaipaa neuvoja itselliseen äitiyteen, kumppanuusvanhemmuuteen tai munasolujen pakastamiseen liittyen, kaikki nämä olen satoja kertoja miettinyt läpi, mutta ne eivät ole ratkaisu asiaan. Ehkä kaipaan vain tukea, koska tänään on erityisen vaikea päivä.
Kommentit (107)
Vierailija kirjoitti:
Monet asiat, joista olen elämäni aikana unelmoinut, on jäänyt toteutumatta. Joskus vaan pitää hyväksyä se, että elämä ei aina mene kuin itse suunnittelee. Olet nyt jäänyt jumiin siihen ajatukseen, että lapsi on ainut asia, joka tekee elämästäsi elämisen arvoista. Se ajatusjumi pitää katkaista. Sinun onnesi ei ole kenenkään muun vastuulla etkä voi elää kenenkään muun kautta. Mielesi/ajatuksesi eivät hyväksy tosiasioita. Kun opit ottamaan elämän vastaan sellaisena kuin se tulee, on kaikki paljon helpompaa.
Lapsettomuuden surussa ei ole kyse siitä, että henkilön onni olisi jonkun muun vastuulla. Kyse on perustavanlaatuisesta menetyksestä ja lisänä vielä mahdolliset keskenmenon myötä menetetyt raskaudet. Kyllä jokainen ap:n tilanteessa oleva varmasti järjellisesti ymmärtää nuo asiat mistä kirjoitit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos sua AP yhtään lohduttaa, niin moni on samassa tilanteessa sun kanssa. Ehkä sinulle riittäisi se, että löydät jonkun ihanan miehen ja vaikka hankit kissan tai koiran sen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Jos sua AP yhtään lohduttaa, niin moni on samassa tilanteessa sun kanssa. Ehkä sinulle riittäisi se, että löydät jonkun ihanan miehen ja vaikka hankit kissan tai koiran sen kanssa.
Ei lapsettomuuden surua elävälle kissan, koiran tai minkään muunkaan eliön hankkiminen lohduta siinä vaiheessa kun asian käsittely ja suruprosessi on vielä kesken. Nämä neuvot ovat varmasti hyvää tarkoittavia, mutta osoittavat kyllä täyttä ymmärtämättömyyttä aiheesta.
Ilman muuta itsekin loogisesti ymmärrän, että pitäisi osata olla kiitollinen asioista jotka on hyvin ja tiedän ettei elämä aina mene kuten suunnittelee. Kovasti olen yrittänyt ajatuksiani työstää siinä onnistumatta. Kipu tuntuu ihan jokapäiväiseltä kun kaikkialla kuulee ihmisten perhe- ja lapsiuutisia, itsellä on koko ajan tyhjyyden tunne. Kyseessä on kuitenkin ollut itselleni suurin haave elämässä, en vain tällä hetkellä pysty hyväksymään etteivät ne toteutuisi. Olen yrittänyt, mutta en vain pysty. Ap
Vierailija kirjoitti:
Ilman muuta itsekin loogisesti ymmärrän, että pitäisi osata olla kiitollinen asioista jotka on hyvin ja tiedän ettei elämä aina mene kuten suunnittelee. Kovasti olen yrittänyt ajatuksiani työstää siinä onnistumatta. Kipu tuntuu ihan jokapäiväiseltä kun kaikkialla kuulee ihmisten perhe- ja lapsiuutisia, itsellä on koko ajan tyhjyyden tunne. Kyseessä on kuitenkin ollut itselleni suurin haave elämässä, en vain tällä hetkellä pysty hyväksymään etteivät ne toteutuisi. Olen yrittänyt, mutta en vain pysty. Ap
Ei auta muu kuin adoptoida. Vaikkei se toki sama asia olekaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilman muuta itsekin loogisesti ymmärrän, että pitäisi osata olla kiitollinen asioista jotka on hyvin ja tiedän ettei elämä aina mene kuten suunnittelee. Kovasti olen yrittänyt ajatuksiani työstää siinä onnistumatta. Kipu tuntuu ihan jokapäiväiseltä kun kaikkialla kuulee ihmisten perhe- ja lapsiuutisia, itsellä on koko ajan tyhjyyden tunne. Kyseessä on kuitenkin ollut itselleni suurin haave elämässä, en vain tällä hetkellä pysty hyväksymään etteivät ne toteutuisi. Olen yrittänyt, mutta en vain pysty. Ap
Ei auta muu kuin adoptoida. Vaikkei se toki sama asia olekaan.
Adoptio on todella pitkä ja vaikea prosessi eikä mitenkään realistinen vaihtoehto kaikille. Eikä tuo nyt muutenkaan ole ap:n tilanteessa mikään ainoa vaihtoehto, hän voi hyvin vielä löytää puolison. Tässä ei myöskään taidettu kaivata ohjeita ja neuvoja, lapsettomuuden keskellä elävä ihminen on varmasti kaikki ne kuullut ja läpi pohtinut useaan kertaan.
Mua kanssa masentaa. Yritän iloita ystävieni vauva uutisista. Ja tykkään lapsista ja olen iloinen, kun kutsutaan katsomaan vaikka vauvaa.
Mutta sitten tulee se ulkopuolisuuden olo. Kun muut juttelevat, kuinka meillä ulostetaan ja kuinka meillä nukutaan. Niin en uskalla sanoa yhtään mitään. Etten sano jotakin loukkaavaa. Ja kun en lapsettomana tiedä mistään yhtään mitään.
En ole mielestäni kateellinen ja toivon ystävilleni onnea. Mutta monesti itken kun lähden pois.
Puolisoni kuoli muutama vuosi sitten enkä ole halunnut uutta miestä etsiä. Enkä kai löytisikään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mua kanssa masentaa. Yritän iloita ystävieni vauva uutisista. Ja tykkään lapsista ja olen iloinen, kun kutsutaan katsomaan vaikka vauvaa.
Mutta sitten tulee se ulkopuolisuuden olo. Kun muut juttelevat, kuinka meillä ulostetaan ja kuinka meillä nukutaan. Niin en uskalla sanoa yhtään mitään. Etten sano jotakin loukkaavaa. Ja kun en lapsettomana tiedä mistään yhtään mitään.
En ole mielestäni kateellinen ja toivon ystävilleni onnea. Mutta monesti itken kun lähden pois.
Puolisoni kuoli muutama vuosi sitten enkä ole halunnut uutta miestä etsiä. Enkä kai löytisikään.
Voimia sinulle tilanteeseen! Tunnistan kirjoittamasi. Tosin itse huomaan olevani myös kateellinen ja vihainen toisten vauvauutisista. Toivon kyllä ystävilleni onnea, mutta samalla en voi olla tuntematta kipua omasta tilanteestani. Ap
Voimia ap. Kokemuksesta sanoisin, että pahin masennus ja suru on erittäin normaalia tuossa tilanteessa ja kestää oman aikansa. Kun ikä alkaa nelosella, alkaa helpottaa. Mutta vielä sulla on hyvinkin toivoa saada ihana puoliso ja perhe, tai ainakin olla tärkeä äitihahmo joillekin lapsille. Vaikka et vinkkejä kaipaa, niin suosittelen kuitenkin pitämään muutamiin ystäviin yhteyttä. Lapset kuitenkin kasvavat ja jonain päivänä ystäväsi jaksavat taas keskittyä muuhunkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tahaton lapsettomuus on menetys, silloinkin vaikka ei olisi konkreettisesti menettänyt lasta esim. keskenmenon kautta. Kuinka monelle vaikkapa läheisen kuolemaa surevalle tulisi mieleen sanoa, että ota vaikka koira se piristää. Tai älä ole noin negatiivinen, ajattele miten paljosta voit olla kiitollinen. Ei näiden kommenttien heittäjät yhtään tavoita sitä mistä tahattomassa lapsettomuudessa pohjimmiltaan on kyse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mua kanssa masentaa. Yritän iloita ystävieni vauva uutisista. Ja tykkään lapsista ja olen iloinen, kun kutsutaan katsomaan vaikka vauvaa.
Mutta sitten tulee se ulkopuolisuuden olo. Kun muut juttelevat, kuinka meillä ulostetaan ja kuinka meillä nukutaan. Niin en uskalla sanoa yhtään mitään. Etten sano jotakin loukkaavaa. Ja kun en lapsettomana tiedä mistään yhtään mitään.
En ole mielestäni kateellinen ja toivon ystävilleni onnea. Mutta monesti itken kun lähden pois.
Puolisoni kuoli muutama vuosi sitten enkä ole halunnut uutta miestä etsiä. Enkä kai löytisikään.
Ja ihmiset jatkavat lapsista puhumista vaikka olisivat jo aikuisia. Sitten jauhetaan lapsenlapsista. Kukaan ei oikein osaa ottaa huomioon, jo seurassa on lapseton. Pitäisi ehkä löytää miespuolisia ystäviä, koska miehet puhuvat vähemmän ihmisistä ja enemmän asioista.
Aikuinen ihminen ymmärtää, että elämässä ei aina saa kaikkea mitä haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tahaton lapsettomuus on menetys, silloinkin vaikka ei olisi konkreettisesti menettänyt lasta esim. keskenmenon kautta. Kuinka monelle vaikkapa läheisen kuolemaa surevalle tulisi mieleen sanoa, että ota vaikka koira se piristää. Tai älä ole noin negatiivinen, ajattele miten paljosta voit olla kiitollinen. Ei näiden kommenttien heittäjät yhtään tavoita sitä mistä tahattomassa lapsettomuudessa pohjimmiltaan on kyse.
Mistä siinä on muille kyse? Minulle kyse on eniten perheen menetyksestä. Ettei ole sitä omaa porukkaa.
Joku lapsekas ehdotti, että muuttaisin kommuuniin. Just joo.
Vierailija kirjoitti:
Älä murehdi. Kiität vielä kun ei ole lapsia. Lapsilla ei tee mitään eikä niistä saa mitään iloa. Ainoastaan 18 vuotta kuraa niskaan.
Niinpä. Ei sinunkaan olemassaolostasi ole ollut vanhemmillesi muuta kuin tuskaa, ja he katuvat syvästi että tulivat hankkineeksi sinut.
Vierailija kirjoitti:
Aikuinen ihminen ymmärtää, että elämässä ei aina saa kaikkea mitä haluaa.
Kaiken voi myös menettää, vaikka olisi saanut haluamansa. Maanjäristys tai tulipalo pyyhkäisee pois koko perheen. Lapsesta voi tulla huumeidenkäyttäjä tai sairastuu syöpään.
Mutta tästä huolimatta lapsellisuus tuntuu siltä kuin se olisi periaatteessa helppo saavuttaa, koska niin monille se on, ja siksikin se kaivelee. Ihminen putoaa kelkasta.
Vierailija kirjoitti:
Voimia ap. Kokemuksesta sanoisin, että pahin masennus ja suru on erittäin normaalia tuossa tilanteessa ja kestää oman aikansa. Kun ikä alkaa nelosella, alkaa helpottaa. Mutta vielä sulla on hyvinkin toivoa saada ihana puoliso ja perhe, tai ainakin olla tärkeä äitihahmo joillekin lapsille. Vaikka et vinkkejä kaipaa, niin suosittelen kuitenkin pitämään muutamiin ystäviin yhteyttä. Lapset kuitenkin kasvavat ja jonain päivänä ystäväsi jaksavat taas keskittyä muuhunkin.
Minusta se pahenee, kun ikä alkaa nelosella. Kolmikymppisenä oli vielä toiveikas, nyt kaikki konkretisoituu ja oma kuolema ja yksinäinen vanhuus on myös lähempänä.
Alue: Aihe vapaa
Monet asiat, joista olen elämäni aikana unelmoinut, on jäänyt toteutumatta. Joskus vaan pitää hyväksyä se, että elämä ei aina mene kuin itse suunnittelee. Olet nyt jäänyt jumiin siihen ajatukseen, että lapsi on ainut asia, joka tekee elämästäsi elämisen arvoista. Se ajatusjumi pitää katkaista. Sinun onnesi ei ole kenenkään muun vastuulla etkä voi elää kenenkään muun kautta. Mielesi/ajatuksesi eivät hyväksy tosiasioita. Kun opit ottamaan elämän vastaan sellaisena kuin se tulee, on kaikki paljon helpompaa.