Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Peruskoululaisia ahdistaa, eivät käy koulussa
02.04.2025 |
Mistä tämä kasvanut ilmiö johtuu, että yhä useampi peruskoululainen ei käy koulussa kun se ahdistaa tai aiheuttaa muuta mt-oiretta? Ihan siis hyvienkin perheiden lapset. Luulin, että sattumalta tiedän useamman, mutta nyt luin operyhmästä, että näitä on muissakin kouluissa.
Mistä ihmeestä on kyse, en muista tätä 80-90-luvuilta!
Kommentit (215)
Vierailija kirjoitti:
Etsikää syyt koulumaailmasta, kouluterveydenhuollosta.
Koululääkärit huomauttelee tylysti ylipainosta, vaatii harrastuksiin, vaatii samankaltaisuutta muiden kanssa. Ei saa olla erilainen kuin muut, vaan sulautua samaan muottiin koko ryhmän kanssa. Miettikää, jos teidän pitäisi olla vaikka kiinnostunut laskuvarjohypyistä, koska kaikki muut työkaverinnekin on.
Olisi pakko harrastaa jääkiekkoa, koska työkaverinnekin tekee niin.
Ylipainosta työterveyslääkäri paasaisi joka kerta. Kyllä nyt on elämäntavoissa vikaa, kuinka koko muu perhe on hoikkia, harrastavatko he jääkiekkoa?
No, nykylapsista niin moni on kyllä ylipainoinen, että ehkä siitä asiasta ei pidä hiljaakaan olla. Se paasaus pitäisi tosin tehdä vanhemmille eikä niille lapsille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseohjautuvuus ja itsearviointi opetuksessa on yksi valtava huti.
Osa ei pysty tähän edes aikuisena, alakoululaisena ei kukaan.
Erityisen tuhoisaa tällainen on lieville nepsyongelmaisille, jotka pärjäsivät vanhassa opettajavetoisessa ja strukturoidussa ympäristössä mainiosti.
Minun nuorin tyttäreni on takuulla lievä asperger(kieltäytyi tutkimuksista, joten asiasta ei ole varmuutta), hän vihasi peruskoulun alaluokilla siirtymistä avoimeen oppimisympäristöön.
Nepsynä vain sanoa vihanneeni sitä opettajavetoista koulua, enkä todellakaan pärjännyt mainiosti kuin korkeintaan arvosanojen osalta. Paljon mukavempaa oli, kun ala-asteen lopussa saatiin laiska opettaja joka antoi opiskella kavereiden kanssa itsenäisesti. Numeroni pysyivät samana, hyvinvointi koheni.
Se, e
Kuka sä olet kenellekään kertomaan, kuinka laajoja hänen ongelmansa ovat olleet? Se että sun lapsella on erilaiset ongelmat, ei tarkoita että mulla olisi ollut helpompaa.
Vierailija kirjoitti:
Muistakaa, myös opettaja voi olla kiusaaja. Lapsi voi pelätä myös opettajaa. Vähättely, henkinen väkivalta, toisten edessä nolaaminen. Lapsen itsetunnon heikentäminen.
Opettajan stressi, masennus, alkoholsmi, narsismi, työpaineet.
Niin opettajat kuin kouluterveydenhuolto myös voi olla kiusaaja. Ja kuka näiden lasten kanssa näkee usein. Koulupsykologi, terkat, koululääkäri. He kaikki ovat ihmisiä ja heistä joku voi olla kiusaaja, ankeuttaja. Jos jossakin koulussa on useampia kouluja käymättömiä, olisi syytä pohtia myös tätä.
Mun kokemuksen mukaan opettaja nimenomaan yleensä on se kiusaaja. Naureskelee virheille, heittää tavaroilla, lyö, simputtaa, ei usko että teit läksyt itse.
Vierailija kirjoitti:
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/koulupoissaolot-rajahtivat-kasiin-j…
Näitä oli pari vuotta sitten 100 000. Tuntuu, että ilmiö kasvaa. Pandemia tuskin syy.
Nykykoulu on ahdistava.
Sain itsekin stressioireita lapseni koulun takia. Vieläkin joudun syömään lääkkeitä sen aiheuttamiin sydänoireisiin, vaikka lapsi ei enää ole peruskoulussa.
Lapsi ei ollut edes mikään ongelmatapaus, vaan tunnollinen koululainen, sellainen kympin oppilas. Silti tilanne meni niin vaikeaksi, että hän joutui käymään peruskoulun viimeiset luokat sairaalakoulussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki woke, seksin tyrkyttäminen, sukupuolien hämärtäminem ym vastaava sotkee viimeisetkin ajatukset teinien ja vasta kehittyvien lasten mielissä. Kouluissa pitäisi palata perusasioihin.
No kerro ihmeessä, 87. Sulla on ollut hyvät numerot sekä enemmän että vähemmän strukturoidussa ympäristössä. Sulla on ollut ystäviä. Mitä ilmeisimmin sua ei ole kiusattu, koska laiskat opettajat eivät vaivaudu saattamaan kiusaajia kuriin. Sulla ei ilmeisesti ole ollut myöskään kovin suuria aistiyliherkkyyksiä, koska kasvava melun määrä ei ollut ongelma.
Eli oliko nyt ainoa ongelmasi, ettet viihtynyt perinteisessä koulussa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistakaa, myös opettaja voi olla kiusaaja. Lapsi voi pelätä myös opettajaa. Vähättely, henkinen väkivalta, toisten edessä nolaaminen. Lapsen itsetunnon heikentäminen.
Opettajan stressi, masennus, alkoholsmi, narsismi, työpaineet.
Niin opettajat kuin kouluterveydenhuolto myös voi olla kiusaaja. Ja kuka näiden lasten kanssa näkee usein. Koulupsykologi, terkat, koululääkäri. He kaikki ovat ihmisiä ja heistä joku voi olla kiusaaja, ankeuttaja. Jos jossakin koulussa on useampia kouluja käymättömiä, olisi syytä pohtia myös tätä.
Mun kokemuksen mukaan opettaja nimenomaan yleensä on se kiusaaja. Naureskelee virheille, heittää tavaroilla, lyö, simputtaa, ei usko että teit läksyt itse.
1960-luku soitti ja haluaa lyövät ja simputtavat opettajansa takaisin.
Liiallinen tunteiden sanoittaminen ei varmasti ole hyväksi kenellekään. Kaikki ei tietenkään aina ole kivaa tai sellaista mitä itse haluaisi, mutta ei siihen tunteeseen pidä jäädä piehtaroimaan. Mitä enemmän lapsia opetetaan kiinnittämään epämukavuuksiin huomiota, sitä enemmän he oppivat niitä noteeraamaan joka puolella ja joka tilanteessa. Vähän kuin taapero kaatuisi, sitten katsoo vanhempaa, että miten kuuluu reagoida. Toinen sanoo, että hupsista, nouse vaan, ei haittaa ja taapero nousee muitta mutkitta ja jatkaa touhujaan. Toinen vanhempi taas säntää heti helikopteroimaan, alkaa hössöttää ja voivotella, voi sentään, varmasti sattui, voi että... ja taapero tottakai purskahtaa itkuun kun samaisesta kaatumisesta tehtiin kauhea numero.
Tunteista on hyvä puhua, mutta ihan yhtä tärkeää on oppia sivuuttamaan niitä. Ihan joka pikkuasiaa ei tarvitse noteerata. On asioita ja tilanteita, joista pitää vain päästä yli ja on ihan hyvä oppia vaan ohittamaan. Se kasvattaa resilienssiä, mitä hyvin monelta nykylapselta puuttuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistakaa, myös opettaja voi olla kiusaaja. Lapsi voi pelätä myös opettajaa. Vähättely, henkinen väkivalta, toisten edessä nolaaminen. Lapsen itsetunnon heikentäminen.
Opettajan stressi, masennus, alkoholsmi, narsismi, työpaineet.
Niin opettajat kuin kouluterveydenhuolto myös voi olla kiusaaja. Ja kuka näiden lasten kanssa näkee usein. Koulupsykologi, terkat, koululääkäri. He kaikki ovat ihmisiä ja heistä joku voi olla kiusaaja, ankeuttaja. Jos jossakin koulussa on useampia kouluja käymättömiä, olisi syytä pohtia myös tätä.
Mun kokemuksen mukaan opettaja nimenomaan yleensä on se kiusaaja. Naureskelee virheille, heittää tavaroilla, lyö, simputtaa, ei usko että teit läksyt itse.
Vai opettaja YLEENSÄ on kiusaaja? Melko harhainen ajatusmaailma. Jos järjestäen kohtaat kiusaavia opettajia, on aika todennäköistä että tulkitset väärin tai olet itse sen silmätikuksi joutunisen käytökselläsi aiheuttanut. Varmasti on joukossa myös huonoja opettajia. Mutta kyllä ne ovat harvalukuinen poikkeus. Henkilö, joka jatkuvasti ja aivan järjestäen kohta muiden taholta ongelmia, on aika todennäköisesti itse ongelmia provosoiva. On epätodennäköistä, että eri oppiaineiden opettajat sattumalta kokisivat juuri sinut häiritseväksi ihan syyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en yhtään ihmettele. Mun mielestä peruskoulu oli aivan älyttömän ahdistava paikka jo 2000-luvun alussa, sai joka päivä tsempata itsensä sinne. Jos nykynuoret ymmärtävät jäädä pois ja siten lähettää hätähuutoja sen sijaan että vuosikausia käsittelevät niitä traumoja, niin minusta se on vain hyvä asia.
Kyllä ehdottomasti tarvitsemme tähän maahan kipeästi kaltaisiasi elämänkalluja lisää.
Peruskoulu on ihan normaali paikka ja ei siellä ole tarkoituskaan olla aina kivaa. Ei ole töissäkään. Se on elämää ja elämään kuuluu myös ikätasoisia velvollisuuksia. Joka asiasta ei tarvitse ahdistua. Normaali lapsi ja nuori ei ahdistu koulusta. Jotain on ihmisessä joko kasvatettu pieleen tai sisäsyntyisesti pielessä jos tavallinen elämä on liikaa.
Voisitko olla vielä vähän ylimielisempi?
Sanotko myös likinäköiselle, että hänessä on jotain vikaa kun ei näe kunnolla? Että jokainen normaali näkee hyvin ilman mitään lasiviritelmiä. Sitä pitää vaan sopeutua ja katsoa kunnolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Löytyykö kotoa isä?
Usein koulupudokkaan kotoa ei löydy isää. tämän ilmiön tunnistaminen nyt vaan on ylivoimaisen vaikeaa ;) Tärkeämpää on estää lapselta isä ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Liiallinen tunteiden sanoittaminen ei varmasti ole hyväksi kenellekään. Kaikki ei tietenkään aina ole kivaa tai sellaista mitä itse haluaisi, mutta ei siihen tunteeseen pidä jäädä piehtaroimaan. Mitä enemmän lapsia opetetaan kiinnittämään epämukavuuksiin huomiota, sitä enemmän he oppivat niitä noteeraamaan joka puolella ja joka tilanteessa. Vähän kuin taapero kaatuisi, sitten katsoo vanhempaa, että miten kuuluu reagoida. Toinen sanoo, että hupsista, nouse vaan, ei haittaa ja taapero nousee muitta mutkitta ja jatkaa touhujaan. Toinen vanhempi taas säntää heti helikopteroimaan, alkaa hössöttää ja voivotella, voi sentään, varmasti sattui, voi että... ja taapero tottakai purskahtaa itkuun kun samaisesta kaatumisesta tehtiin kauhea numero.
Tunteista on hyvä puhua, mutta ihan yhtä tärkeää on oppia sivuuttamaan niitä. Ihan joka pikkuasiaa ei tarvitse noteerata. On asioita ja tilanteita, joista pitää vain päästä yli ja on ihan hyvä oppi
Unohdit sen kolmannen vanhemman, sen, joka nostaa lapsen pystyyn ja sanoo ettei haittaa, vaikka lapseen oikeasti sattuu. Näitä näkee yllättävän paljon. Ihan joitakin viikkoja sitten näin, miten aivan liian pieni lapsi oli tuotu väkisin urheiluseuran harjoituksiin ja hän itki koko harjoituksen alusta loppuun. Vanhempi seurasi sivusta ja välillä huuteli, että hyvin menee.
Se kultainen keskitie. Itse annoin puhalluksen usein pieniinkin osumiin, sillä tiedän että kipu on yhtä paljon henkinen kuin fyysinenkin ilmiö. Mustelma kaverin puraisemana sattuu sata kertaa enemmän kuin mustelma voittomaalia tehdessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en yhtään ihmettele. Mun mielestä peruskoulu oli aivan älyttömän ahdistava paikka jo 2000-luvun alussa, sai joka päivä tsempata itsensä sinne. Jos nykynuoret ymmärtävät jäädä pois ja siten lähettää hätähuutoja sen sijaan että vuosikausia käsittelevät niitä traumoja, niin minusta se on vain hyvä asia.
Kyllä ehdottomasti tarvitsemme tähän maahan kipeästi kaltaisiasi elämänkalluja lisää.
Peruskoulu on ihan normaali paikka ja ei siellä ole tarkoituskaan olla aina kivaa. Ei ole töissäkään. Se on elämää ja elämään kuuluu myös ikätasoisia velvollisuuksia. Joka asiasta ei tarvitse ahdistua. Normaali lapsi ja nuori ei ahdistu koulusta. Jotain on ihmisessä joko kasvatettu pieleen tai sisäsyntyisesti pielessä jos tavallinen elämä on liikaa.
Voisitko olla vielä vähän yli
Olen eri, mutta jos analogiaa jatketaan, ei kai ratkaisusi ole, että likinäköiset lopettavat koulunkäynnin?
Vierailija kirjoitti:
Liiallinen tunteiden sanoittaminen ei varmasti ole hyväksi kenellekään. Kaikki ei tietenkään aina ole kivaa tai sellaista mitä itse haluaisi, mutta ei siihen tunteeseen pidä jäädä piehtaroimaan. Mitä enemmän lapsia opetetaan kiinnittämään epämukavuuksiin huomiota, sitä enemmän he oppivat niitä noteeraamaan joka puolella ja joka tilanteessa. Vähän kuin taapero kaatuisi, sitten katsoo vanhempaa, että miten kuuluu reagoida. Toinen sanoo, että hupsista, nouse vaan, ei haittaa ja taapero nousee muitta mutkitta ja jatkaa touhujaan. Toinen vanhempi taas säntää heti helikopteroimaan, alkaa hössöttää ja voivotella, voi sentään, varmasti sattui, voi että... ja taapero tottakai purskahtaa itkuun kun samaisesta kaatumisesta tehtiin kauhea numero.
Tunteista on hyvä puhua, mutta ihan yhtä tärkeää on oppia sivuuttamaan niitä. Ihan joka pikkuasiaa ei tarvitse noteerata. On asioita ja tilanteita, joista pitää vain päästä yli ja on ihan hyvä oppi
Veljeni vaimo on juuri tällainen tunteidensanottelija. Lapsi on ihan hemmetin hermoheikko ja raskasta seuraa jo nyt 4-vuotiaana. Kitisee ja valittaa aivan joka asiasta, halvaantuu loppupäiväksi pikkunaarmuista, ei syö mitään muuta kuin lempiruokaa jne. Ja äitinsä ei koskaan missään tilanteessa komenna olemaan hiljaa tai että nyt riittää, nyt teemme yksinkertaisesti näin ja sillä selvä.
Tätä kiljumista ja vinkumista kuunnellaan vaikka joulupöydässä puolet ruokailusta kun äiti koittaa selvittää mikä harmittaa. Etkö halua kalaa? Vai mikä sua harmittaa? Ai se kala? Ottaako äiti sen pois lautaselta, auttaisko se? Vai haluutko, että isi ottaa sen pois? Vai oliko joku muu mikä harmittaa? Olisitko halunnut mieluummin istua papan vieressä? Jos me vaihdettaisiin paikkoja niin auttaisko se? Tuliko sulle paha mieli kun sulle oli nyt katettu tähän? Mä ymmärrän, että siitä voi tulla paha mieli. Tehdään niin, että vaihdetaan meidän paikat, eiks niin. Sitten paha mieli lähtee pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liiallinen tunteiden sanoittaminen ei varmasti ole hyväksi kenellekään. Kaikki ei tietenkään aina ole kivaa tai sellaista mitä itse haluaisi, mutta ei siihen tunteeseen pidä jäädä piehtaroimaan. Mitä enemmän lapsia opetetaan kiinnittämään epämukavuuksiin huomiota, sitä enemmän he oppivat niitä noteeraamaan joka puolella ja joka tilanteessa. Vähän kuin taapero kaatuisi, sitten katsoo vanhempaa, että miten kuuluu reagoida. Toinen sanoo, että hupsista, nouse vaan, ei haittaa ja taapero nousee muitta mutkitta ja jatkaa touhujaan. Toinen vanhempi taas säntää heti helikopteroimaan, alkaa hössöttää ja voivotella, voi sentään, varmasti sattui, voi että... ja taapero tottakai purskahtaa itkuun kun samaisesta kaatumisesta tehtiin kauhea numero.
Tunteista on hyvä puhua, mutta ihan yhtä tärkeää on oppia sivuuttamaan niitä. Ihan joka pikkuasiaa ei tarvitse noteerata. On asioita ja tilanteita, joi
Menikö sulla vähän nyt pointti ohi. Ei tuossa taapero edes loukannut, vaan katsoi vanhemmalta miten kuuluu reagoida. Jos vanhempi opettaa nostamaan hirveän haloon, lapsi oppii. Lasta voi myös opettaa hieman kestämään pettymyksiä ja sitä, että joskus kompuroidaan. Jos ei isommin satu, ei kannata jäädä asiaa suotta sen enempää märehtimäänkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liiallinen tunteiden sanoittaminen ei varmasti ole hyväksi kenellekään. Kaikki ei tietenkään aina ole kivaa tai sellaista mitä itse haluaisi, mutta ei siihen tunteeseen pidä jäädä piehtaroimaan. Mitä enemmän lapsia opetetaan kiinnittämään epämukavuuksiin huomiota, sitä enemmän he oppivat niitä noteeraamaan joka puolella ja joka tilanteessa. Vähän kuin taapero kaatuisi, sitten katsoo vanhempaa, että miten kuuluu reagoida. Toinen sanoo, että hupsista, nouse vaan, ei haittaa ja taapero nousee muitta mutkitta ja jatkaa touhujaan. Toinen vanhempi taas säntää heti helikopteroimaan, alkaa hössöttää ja voivotella, voi sentään, varmasti sattui, voi että... ja taapero tottakai purskahtaa itkuun kun samaisesta kaatumisesta tehtiin kauhea numero.
Tunteista on hyvä puhua, mutta ihan yhtä tärkeää on oppia sivuuttamaan niitä. Ihan joka pikkuasiaa ei tarvitse noteerata. On asioita ja tilanteita, joi
Veljeni vaimo on juuri tällainen tunteidensanottelija. Lapsi on ihan hemmetin hermoheikko ja raskasta seuraa jo nyt 4-vuotiaana. Kitisee ja valittaa aivan joka asiasta, halvaantuu loppupäiväksi pikkunaarmuista, ei syö mitään muuta kuin lempiruokaa jne. Ja äitinsä ei koskaan missään tilanteessa komenna olemaan hiljaa tai että nyt riittää, nyt teemme yksinkertaisesti näin ja sillä selvä.
Tätä kiljumista ja vinkumista kuunnellaan vaikka joulupöydässä puolet ruokailusta kun äiti koittaa selvittää mikä harmittaa. Etkö halua kalaa? Vai mikä sua harmittaa? Ai se kala? Ottaako äiti sen pois lautaselta, auttaisko se? Vai haluutko, että isi ottaa sen pois? Vai oliko joku muu mikä harmittaa? Olisitko halunnut mieluummin istua papan vieressä? Jos me vaihdettaisiin paikkoja niin auttaisko se? Tuliko sulle paha mieli kun sulle oli nyt katettu tähän? Mä ymmärrän, että siitä voi tulla paha mieli. Tehdään niin, että vaihdetaan meidän paikat, eiks niin. Sitten paha mieli lähtee pois.
Siskoni ja miehensä ovat molemmat tällaisia. Siskon poika on ihan sietämätön vanhempiensa seurassa. Sitä kitinää ja lässyttämistä ei jaksa kuunnella KUKAAN.
Somessa vietetty aika heikentää sosiaaliset taidot. Siellä tapahtuva kiusaaminen jää piiloon, jolloin nuori kärvistelee yksin vaikeiden tunteiden kanssa. Tilanne on todella huono, kävin sen itse toteamassa, kun olin yläkoululla töissä. Ei pystynyt jäämään, liian voimaton olo tuli itselle. Ja olin siis oppilashuollon puolella, eli muitakin työpaikkoja minulle löytyy. Mutta surulliseksi vetää.
Alue: Aihe vapaa
Se, että sulla oli kavereita, joiden kanssa opiskelit itsenäisesti ja voit hyvin, kertoo siitä että ongelmasi olivat varsin kapea-alaisia. Useimmille nepsyille laiska opettaja voi aiheuttaa varsin moninaisia ongelmia.