Olisitko mielummin 5 lapsen ikuinen kotiäiti vai lapseton uranainen?

5 lapsen kotiäiti. Ja erittäin tyytyväinen elämääni. Ja työtä riittää.

niin ilman muuta lapseton uraäiti.

lapseton äiti ... aika mennä nukkumaan ...

' lapseton uraäiti' :)

minua ei ikiuseen uraputken saa kovin helposti

olistko mieluummin 5 lapsen uraäiti vai työtön ja lapseton " ura" sosiaaliloinen???

tyhmään kysymykseen saa yleensä tyhmiä vastauksia

musta vai valkoinen?

Tulisin oikeasti hulluksi 5 lapsen ikuisena kotiäitinä. Kaksi lasta mulla tosielämässä on, olin kotona lasten kanssa kunnes kuopus oli pari kk vaille 3-vuotias. Sen verran jaksoin, mutta en ikuisesti. Että mieluummin sitten ei lapsia ollenkaan.



Uskoisin lapsettoman uranaisen elämän olevan lähempänä unelmaani. Mahdollisuus vaikuttaa suurempiin kuvioihin maailmassa, rahaa tehdä uudistuksia muiden elämässä, siis että elämällä on tarkoitus. Itsekin saisi vapaasti toteuttaa itseään.

Vanhin on eskarissa. Heille tulee hoitaja kotiin ja saavat lapsista tukia niin, etteivät käytännössä maksa hoidosta itse mitään.

Kyllä lapset aina enemmän sisältöä elämään antaisivat kuin työ. Kärjistäen: työ on jotakin, millä kustannetaan se oikea elämä.

Voitko sanoa, että vaikkapa Arvo Ylpön saavutukset olivat " vain jotain jolla kustannetaan oikea elämä" ? Myös moni tavisihminen töissään kokee suurtakin tyydytystä tehdystä työstä ja niin pois päin. Työtätekevät voivat tehdä paljon; opettaja voi inspiroida oppilaansa suuriin saavutuksiin, lääkäri voi pelastaa elämän, hoiataja voi tehdä vanhuksen elon lopusta mielekkään... Ei työ ole turhaa.

6 lapsen äiti.

voi sanoa, että tuo 17:n periaate olisi väärä. Työ on aina _vain_ työtä ja lapset lapsia.



Työ voi antaa paljon, mutta ei se ole asiana rinnastettavissa lapsiin.

mikä niissä omissa biologisissa lapsissa on niin maata järisyttävää? Siis oikeasti. On minullakin lapsia ja heitä rakastan. Mutta elämäni voisi olla hyvää ja täydellistä ilman lapsiakin. Ei kunnollinen eletty elämä vaadi lapsia.



Ja mitä sitten lasten kautta voi saavuttaa? He kasvavat omiksi yksilöikseen, joilla on omat ajatukset. Oletko itse vanhempiesi suurin saavutus? Ainut jolla merkitystä heidän elämässään?



Kodin ulkopuolisen työn kautta voi saavuttaa paljonkin. Ja siellä voi saavuttaa, vaikka omaa jälkikasvua olisikin. Pelkkää kotiäitiyttä pidän nykyaikana mahdottomana, mitäs sitten kun pesä on tyhjä? Äidiltä menee kaikki merkitys elämässä? Ole muutakin kuin äiti, näin pysyy oma itsekin hengissä ja järjissään. Kukaan ei synny äitinä.

ei vain biologiset.



Itse olen kahden lapsen äiti, jolla on myös komea ura, mutta kyllä lapset ovat elämäni suurin saavutus. Niin kliseeltä kuin kuulostaakin. Ja jos pitäisi valita, silmää räpäyttämättä luopuisin urasta ja antoisasta työstä.

Emme elä missään kiviajalla. Tehkää kuten tykkäätte, mutta kouluttautukaa ja huolehtikaa asioista niin, ettette ole riippuvaisia kenestäkään muusta kuin itsestänne taloudellisesti, ette nyt, ettekä eläkkeellä. Hankkikaa myös ystäviä ja elämää kodin seinien ulkopuolella.

tätä noin vakavasti...



Ja kyllä meillä mieskin miettii perheen ja työn välisiä valintoja.

Itse en haluaisi noin isoa perhettä, olinpa sitten nainen tai mies, työelämässä tai kokonaan kotona. Se ei vain tuntuisi omalta, eikä aikaa ja huomiotakaan riittäisi näille mussukoille

minusta

enää tarpeeksi, jos sitä pitäisi jakaa viidelle kahden sijaan. Onneksi ollaan kaikki erilaisia, ja valtaosa voi jopa aika pitkälle päättää haaveistaan itsenäisesti. Se, montako lasta Luoja sitten lopulta suo, on jokaiselle etukäteen arvoitus. Eli onneksi yleensä monien aikuisten elämässä on muitakin " onnellisuusmittareita" kuin lasten lukumäärä... suuntaan tai toiseen ;)

onneksi ei tarvitse.

Ja ihan vaan siksi että minä en ole niin lahjakas että voisin luoda mitään sellasta uraa mistä nauttisin ihan rehellisesti niin paljon etten kaipaisi lapsia, mutta kotona olen tosi huippu organisoimaan ja osaan olla lasteni kanssa niin että itsekin saan siitä paljon enemmän kuin työurasta.

Arvostan todella sellaisia ammatti-ihmisiä jotka osaavat työnsä, enhän minä pärjäisi jos ei heitä olisi, ja itsekin koen tekeväni ihan tarpeellista työtä, mutta jos rahallisesti olisi mahdollista (lotto-voitto), niin jäisin välittömästi kotiin ja tekisin lisää lapsia ja olisin kotiäiti forever.

minustakin on jotenkin naiivia ajatella että lapset olisivat riittävä sisältö elämään. Eihän näin ole koskaan aiemminkaan ollut, miksi sitten nykyaikana kun naisilla sentään mahdollisuus niin paljoon muuhunkin? Agraariyhteisössä nainen on omalta osaltaan vastuussa tilan hoidosta, ylemmissäkin luokissa naisella oli aina paljon muita velvotteita sosiaalisessa elämässä ym. Joskus 40-50-luvulla on ollut sellainen kotiäitiperinne jossa naisen homma on hoitaa huushollia ja lapsia, mutta se on ollut lyhyt vaihe, jonka naiset itse halusivat lopettaa tasa-arvotaistelulla. Ja nytkö on havaittu, että se olikin turhaa, ettei nainen tarvitsekaan muuta kuin kodin ja lapset?



Minulla on kaksi erittäin toivottua ja rakastettua lasta ja olisin mielelläni ollut heidän kanssaan pitempäänkin kotona. Menin kuitenkin töihin hoitovapaan loputtua, koska en voisi kuvitellakaan että olisin vain kotiäiti, ilman työpaikkaa johon palata lasten kasvettua. Toki, jos lapsia ei olisi tullut, surisin sitä varmasti kauheasti, ja jos uran uhraaminen olisi ollut edellytys lasten saannille, olisin irtisanoutunut epäröimättä. Mutta jos noista kahdesta valmiista vaihtoehdosta pitäisi valita, niin mieluummin ura kuin ikuinen kotiorjuus.