Love Island Suomi 5. kausi OFFICIAL
Katso lähetysajat : Love Island Suomi - Iltapulu.fi TV-opas
Kommentit (8799)
Ihan hauska fakta että Emma,Melina ja Oona ovat kaikki löytäneet kumppanin ohjelmasta poistumisen jälkeen. Liekö rakkauden saaren magiaa ilmassa
Benkusta näkee kyllä niin selvästi, ettei hän ole tosissaan Peppiina kanssa eli ei ole oikeasti ihastunut. Benkku on sulava pelimies, sanoo oikeat sanat aina tietyin väliajoin, että Peppiina rauhoittuu. Voittorahat kiiluvat silmissä, sillä Peppiina on fanien kestosuosikki. Heistä näkee myös, että ovat aika erilaisia. Peppiina on valloittava tyyppi, mutta hieman liian raskas tunteidensa vuoristoradassa ja jokaisen pienenkin eleen ja sanan tulkitseminen vaatii kumppanilta valppautta koko ajan - mikäli kaikki ei mene aina Peppiina mieleisesti, sitä pientäkin dilemmaa täytyy purkaa ja terapoida ja itkeä tuntikaupalla.
Jasmin tulee tuskin löytämään omaa ihastustaan tällä kaudella. Hän on se sarjan kiintiötyyppi, josta kaikki tykkää kaverina (hyvä jätkä), ja joka aina valitaan kuitenkin pariksi ilman mitään erityistä kiintymystä. Lassi sai myös roikkua mukana ihan liian pitkään, kävi myös hänen kohdallaan aika pian selväksi se, ettei tule olemaan siellä kenenkään ykkönen.
Vierailija kirjoitti:
Ihan hauska fakta että Emma,Melina ja Oona ovat kaikki löytäneet kumppanin ohjelmasta poistumisen jälkeen. Liekö rakkauden saaren magiaa ilmassa
Ja perustelet tämän väitteen millä?
Vierailija kirjoitti:
Henryn kohdalla on kyllä viba, että suhde Veran kanssa tulee kariutumaan mustasukkaisuuteen. Verakin jossain vaiheessa tuntui miettivänsä samaa, koska Henry ei näemmä hyväksy Veran miespuolisia ystäviä. Ja heidän sviittiyönä Henry tivasi bodycountia, ja sanoi että kyllähän se kertoo ihmisestä jotain. Sviittiyön jälkeen Henry mainitsi, että heillä on erilaiset arvot.
Kaikkein naurettavinta tässä oli se kun henry itse tokas veralle "haluutsä kuulla mun? (bodycountin). Säälittävä pelle, yritti lesoilla tuommosella asialla.
Joosua on jännä ja vähän kuivahkon oloinen tyyppi, en näe häntä hempeilemässä tuolla kenenkään kanssa. Sellainen analyyttinen, tunteeton, jotenkin huumorintajuton (tai sitten en vain ymmärrä Turkkulaist huumori lainkka) - katse harhailee jossain muualla kuin keskustelukumppanissa ja vääntelee jutellessaan naamaansa tympeän oloisesti. Laukoo harkitsemattomasti epäsopivia kommentteja (ehkä tämäkin on vain Turkkulaist huumori), joskin nyt jatkossa tämä piirre hieman rauhoittunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan hauska fakta että Emma,Melina ja Oona ovat kaikki löytäneet kumppanin ohjelmasta poistumisen jälkeen. Liekö rakkauden saaren magiaa ilmassa
Ja perustelet tämän väitteen millä?
Love Island podista tais olla. Katsomosta löytyypi
Vierailija kirjoitti:
Huomasin että Oona oli vuoden 2021 Miss Helsinki ja Milla oli ensimmäinen perintöprinsessa. Ohjelmassa ei näytetty että tuntevat toisensa?
Ei näytetty edellisellä kaudella myöskään. Varmaan puolet tunsi toisensa jostain tai puoli tutun kautta. Jotkut jopa käyneet treffeillä. Tuonne yleensä vaan hakee tietyn tyyppiset vähän tyrkyllä oleva jengi, jotka sit myös liikkuu samoissa piireissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joosua on jännä ja vähän kuivahkon oloinen tyyppi, en näe häntä hempeilemässä tuolla kenenkään kanssa. Sellainen analyyttinen, tunteeton, jotenkin huumorintajuton (tai sitten en vain ymmärrä Turkkulaist huumori lainkka) - katse harhailee jossain muualla kuin keskustelukumppanissa ja vääntelee jutellessaan naamaansa tympeän oloisesti. Laukoo harkitsemattomasti epäsopivia kommentteja (ehkä tämäkin on vain Turkkulaist huumori), joskin nyt jatkossa tämä piirre hieman rauhoittunut.
Noi Joosuan vitsillä heitetyt kommentit Peppiinan syömisestä on klassinen psykopaatin tai narsistin (En sano että on, koska en ole ammattilainen) piirre. Loukkaukset piilotetaan vitseihin ja sanotaan että vittuilu on välitättämistä jne. Ja tää ei kyl mtn turkulaista tms huumoria ole.
Siis Joosuahan jännitti varmaan ihan sikana ja hermostuksissaan laukoi typeryyksiä. Musta ihan selkee homma. Siks myös vaikutelma alkanu muuttuun, kun pystynyt oleen vähän rennompi. En kyllä narsistia tai psykopaattia hänestä saa, ja muutenkin tälläsen ohjelman perusteella ei kyllä tommosia johtopäätöksiä pysty edes tekemään KUKAAN. Sama Benjaminin kommenteissa, oli selkeesti vaivautunut silarikeskustelussa. Joku oli täällä sanonut hyvin, et Peppina itse vielä ruokki keskustelua juuri tuohon suuntaan.
Joosua sanoi, että haluaa sporttisen. Ei ollut kiinnostunut Peppiinasta, eli halusi vain kettuilla. Taisi sanoa, että Oona ja Vera olivat hänen tyyppiään. Ei tulisi saamaan kyllä kumpaakaan, koska luonne on käsittämättömän tympeä, valtaosa jää kylmäksi. Saa lopulta yli 30-vuotiaan, energisiin pelureihin kyllästyneen.
Oona ja Emilia ovat hyvä esimerkki siitä mikä on hyvä huulitäyte ja mikä todella huono. Myös Julian huulet ovat törkeät. Miksi!?
On totta, että Milla on paljon nuoremman näköinen vähemmällä meikillä, ihan eri ihminen. Tuollainen Espoon rouva -tyyli on aika 2000-lukua.
Vierailija kirjoitti:
Siis Joosuahan jännitti varmaan ihan sikana ja hermostuksissaan laukoi typeryyksiä. Musta ihan selkee homma. Siks myös vaikutelma alkanu muuttuun, kun pystynyt oleen vähän rennompi. En kyllä narsistia tai psykopaattia hänestä saa, ja muutenkin tälläsen ohjelman perusteella ei kyllä tommosia johtopäätöksiä pysty edes tekemään KUKAAN. Sama Benjaminin kommenteissa, oli selkeesti vaivautunut silarikeskustelussa. Joku oli täällä sanonut hyvin, et Peppina itse vielä ruokki keskustelua juuri tuohon suuntaan.
En sano että kukaan psykopaatti tai narsisti olisi, mutta ei tollaset vitsi ole millään lailla ok ja tuollainen lyttäily on vaan ominainen tapa. Sosiaalisesti varmaan vaan jotenkin vajanaisia, jos pitää tätä hauskana. Järkevät tyypit ei kyl tollasii ala laukomaan oli sit jännittynyt tai ei ja ymmärtää rajat vitsailusta. Ja tajuaa jättää kommentit pois vaikka joku ruokkisi keskustelua johonkin suuntaan.
Vierailija kirjoitti:
Joosua sanoi, että haluaa sporttisen. Ei ollut kiinnostunut Peppiinasta, eli halusi vain kettuilla. Taisi sanoa, että Oona ja Vera olivat hänen tyyppiään. Ei tulisi saamaan kyllä kumpaakaan, koska luonne on käsittämättömän tympeä, valtaosa jää kylmäksi. Saa lopulta yli 30-vuotiaan, energisiin pelureihin kyllästyneen.
Oona ja Emilia ovat hyvä esimerkki siitä mikä on hyvä huulitäyte ja mikä todella huono. Myös Julian huulet ovat törkeät. Miksi!?
Koska naiset "täyttää huulia vaan itseään varten". Onhan noi kumiveneet niin kauniit esteettisesti.
Vierailija kirjoitti:
Ihmetyttää kyllä suuresti, miten nopeasti Emilia pääsikään yli Mickeystä, oli niiiin ihastunut, lääppimistä ja pussailua - kuinka oli niin helppoo olla Mickeyn kanssa ja kaikki oli ihanaa ... Itki ja suri lohduttomasti hänen lähtöään. Nyt ollaan ihan hirveen ihastuneita Patrikin kanssa ja heti samanlaista lääppimistä ja pussailua. Tuollainen vaalea lapsenomainen babyface-tyyppi saa aina miehiltä huomiota, ja koska ei oo liian "vaikea" luonne. Myös Emilia tietää sen, että hänellä on aina pari tiedossa, eikä ole vaarassa pudota.
Patrikiltahab se kävi paljon nopeammin.

Patrikiltahan*
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis Joosuahan jännitti varmaan ihan sikana ja hermostuksissaan laukoi typeryyksiä. Musta ihan selkee homma. Siks myös vaikutelma alkanu muuttuun, kun pystynyt oleen vähän rennompi. En kyllä narsistia tai psykopaattia hänestä saa, ja muutenkin tälläsen ohjelman perusteella ei kyllä tommosia johtopäätöksiä pysty edes tekemään KUKAAN. Sama Benjaminin kommenteissa, oli selkeesti vaivautunut silarikeskustelussa. Joku oli täällä sanonut hyvin, et Peppina itse vielä ruokki keskustelua juuri tuohon suuntaan.
En sano että kukaan psykopaatti tai narsisti olisi, mutta ei tollaset vitsi ole millään lailla ok ja tuollainen lyttäily on vaan ominainen tapa. Sosiaalisesti varmaan vaan jotenkin vajanaisia, jos pitää tätä hauskana. Järkevät tyypit ei kyl tollasii ala laukomaan oli sit j
Mä en vaan usko hetkeekään et kukaan hyvä tyyppi tai fiksu tyyppi ei koskaan laukois typeryyksiä ja harkitsemattomuuksia. On ihan selvää et J laukoi typeryyden suustaan eikä tollaista saisi koskaan sanoa kellekään tai verhota huumoriin, mutta edelleenkin, olen täysin varma että nämä mainitsemasi fiksut tyypit mokailee joskus myös. Joosuan - tai kenenkään muunkaan -tähänastisen esiintymisen perusteella en lähtisi tekemään persoonista kovin syväluotaavia analyysejä. Veikkaan et olis voinut yhtälailla heittää ton kelle tahansa äijälle sielä tarkoittamatta sitä kuitenkaan. Joo seki olisi ollut asiatonta, mutta en usko et oikeasti tarkoitti mitä sanoi. Uskon, et hän on varmaan ihan jees tyyppi, mutta ehkä huono tilannetaju.
Vierailija kirjoitti:
Joosua sanoi, että haluaa sporttisen. Ei ollut kiinnostunut Peppiinasta, eli halusi vain kettuilla. Taisi sanoa, että Oona ja Vera olivat hänen tyyppiään. Ei tulisi saamaan kyllä kumpaakaan, koska luonne on käsittämättömän tympeä, valtaosa jää kylmäksi. Saa lopulta yli 30-vuotiaan, energisiin pelureihin kyllästyneen.
Oona ja Emilia ovat hyvä esimerkki siitä mikä on hyvä huulitäyte ja mikä todella huono. Myös Julian huulet ovat törkeät. Miksi!?
Veran huulet myös paljastivat "todellisen luonteensa", kun Vera alkoi itkeä Oonan pudotuksessa. Täytehuulet näyttävät AINA koomisilta itkiessä. Eivät asetu kasvojen normaalin ilmehdinnän mukaan. Vaikka olisi kuinka "taidokkaasti" filleröidyt huulet, niin itku paljastaa ne joka kerta.
Vierailija kirjoitti:
Joosua sanoi, että haluaa sporttisen. Ei ollut kiinnostunut Peppiinasta, eli halusi vain kettuilla. Taisi sanoa, että Oona ja Vera olivat hänen tyyppiään. Ei tulisi saamaan kyllä kumpaakaan, koska luonne on käsittämättömän tympeä, valtaosa jää kylmäksi. Saa lopulta yli 30-vuotiaan, energisiin pelureihin kyllästyneen.
Oona ja Emilia ovat hyvä esimerkki siitä mikä on hyvä huulitäyte ja mikä todella huono. Myös Julian huulet ovat törkeät. Miksi!?
Julialla on Bratz-huulet.
Ulkonäkö jankkaajakin taas herännyt ja tullut linjoille. Kyllä me sut jo tunnistetaan ja ohitetaan.