Lue keskustelun säännöt.
Nuorten ammattihaaveet
27.03.2025 |
Lehdissä on viime päivinä haastateltu kaikenlaisiin juttuihin nuoria ja heidän tulevaisuudensuunnitelmia kyselty samassa. Toiveammatit olivat: poliitikko, muusikko (tai työ jossa voi käyttää musiikkia), johtaja ja valokuvaaja.
Onko tämä aina ollut näin, että kukaan ei halua olla enää mikään tavis? Itse muistan halunneeni olla kassaneiti, vaikka keskiarvo oli luokan paras. Pihakaveri halusi ajaa rekkaa. Toinen halusi postimieheksi. Tämä siis kasarilla ja ysärillä.
Voisiko tässä olla osasyy nuorten pahoinvointiin? Kurkotetaan niin ylös, että väkisinkin suurin osa "epäonnistuu", kun kaikki ei voi olla johtajia.
Kommentit (7)
Muistatteko omia suunnitelmia? Halusitteko jotain realistista vai epärealistista?
Muistan yhdenkin kaverin joka oli todella ahkera kirjoittamaan, mutta hänkin totesi, että kun tuskin onnistuu kirjailijanura, niin aikoo suuntautua alalle x ja niin tekikin. Oli jotenkin vaatimattomampaa meno silloin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Asuitko työväenluokkaisella alueella? On meillä vieläkin paljon nuoria, jotka haluavat ammattinaan rassata autoja. Haastatellut olivat varmaan lukiolaisia? Kaikki eivät voi olla Nokian pääjohtajia, mutta pikkupomoksi pääsee helposti, jos jaksaa yhtään opiskella ja toimia ihmisten kanssa.
Asuin ehkä joo. Mutta toisaalta kävin erittäin kovatasoisen lukion, ja sen perusteella olen eri mieltä tuosta että helposti pääsisi pikkupomoksi. En oikeastaan tunne yhtään pikkupomoa, ellei sote maailmaa lasketa, vaikka kaikki lukiokaverit hikareita ja ahkeria ja vieläpä sosiaalisesti taitavia.
Vierailija kirjoitti:
Muistatteko omia suunnitelmia? Halusitteko jotain realistista vai epärealistista?
Muistan yhdenkin kaverin joka oli todella ahkera kirjoittamaan, mutta hänkin totesi, että kun tuskin onnistuu kirjailijanura, niin aikoo suuntautua alalle x ja niin tekikin. Oli jotenkin vaatimattomampaa meno silloin.
Tiesin jo alakouluikäisenä haluavani yliopistoon. Mikään ns. suorittava työ ei ollut ikinä minulle vaihtoehtona. Opiskelin SYK:n eliittikoulussa, johon haettiin pääsykokeella ja siellä oli luokat 3-9 + lukio. Jo kolmasluokkalaisena katselin ihailevasti lukiolaisia ja odotin sitä kun itse pääsee lukioon. Tämä oli 90-luvun loppupuolella.
Pahimmat pettymykset taitavat tulla silloin, kun se koulutuspolku ja haave eivät kohtaa. Jos haluaa korkeaa koulutusta vaativan ammatin (noista ehkä tuo 'johtaja'), sitten pitää opiskella.
Ainoa poikkeus ne joiden vanhemmilla joku yritys tai sikana fyrkkaa. Niistä tuli pomoja, mutta eivät kuulunetkaan läheisimpiin kavereihin. Eikä vaikuta aloitukseni dilemmaan, koska aina on suhteilla voinut edetä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pahimmat pettymykset taitavat tulla silloin, kun se koulutuspolku ja haave eivät kohtaa. Jos haluaa korkeaa koulutusta vaativan ammatin (noista ehkä tuo 'johtaja'), sitten pitää opiskella.
Mutta kun se ei riitä se opiskelu. Tarvitaan myös alasta riippuen tuuria, suhteita, sosiaalisia taitoja, rohkeutta, karismaa, esiintymiskykyä jne. Ja sittenkin on vastassa muita yhtä taitavia ja lahjakkaita jotka vielä pitäisi päihittää.
Asuitko työväenluokkaisella alueella? On meillä vieläkin paljon nuoria, jotka haluavat ammattinaan rassata autoja. Haastatellut olivat varmaan lukiolaisia? Kaikki eivät voi olla Nokian pääjohtajia, mutta pikkupomoksi pääsee helposti, jos jaksaa yhtään opiskella ja toimia ihmisten kanssa.