Teini lopettaa koulun
Onko teidän nuoret lopettaneet toisen asteen opintoja? Mitä he tekivät sen jälkeen?
Kommentit (24)
Itse käskisin sitten muuttaa kotoa tai pitäisi maksaa oma osuus talouden menoista. Ei voi jäädä siivellä elämään eikä riitä että menee töihin, vaan on otettava vastuu myös omasta taloudesta.
Vierailija kirjoitti:
Sitten mennään toiseen kouluun tai töihin.
Toivottavasti. Mutta ei välttämättä. Nuoruudessa ex lopetti koulun just natsimaisten vanhempien tuollaisten "sitten tehdään näin!" pomottelujen vuoksi, kun tajusi että tosiaan nyt ei ole enää pakko tehdä mitään mitä käsketään. Veti aika ranttaliksi sen jälkeen poika. Niillä tais välitkin mennä, käsittääkseni myöhemmin on korjaantuneet ja ex ihan kävi koulut ja sai töitä. Mutta ois siinä voinut käydä toisinkin. Ei kannata olla hyväkäytöksiselle lapselleen mikään sanelija, parempia tapoja löytyy.
Toivottavasti ap:n lapsi löytää tiensä. Älä liikaa painosta, joku välivuosi on ihan okei. Mutta kannusta jatkamaan opiskeluja kuitenkin, koska se on hänelle tärkeää tulevaisuuden kannalta. Ei siksi, että "näin kuuluu tehdä" vaan koska se antaa eväät parempaan elämään hänelle, on tärkeää nimenomaan hänelle itselleen.
Vierailija kirjoitti:
Aatelkaa kun ennen sai lopettaa koulun kun pääsi ysiltä. Monella jäi koulunkäynti siihen.
Maailma oli kansa- ja oppikouluaikoina hieman toisenlainen kuin nykyään. Nykyaikana on käytännössä pakko olla jokin ammattiin johtava koulutus.
Sori, haukuin väärää puuta