Kun nykyinen työ ahdistaa, eikä uutta löydy tilalle. Mitä tehdä?

Onko mahdollisuutta siirtyä yrittäjäksi? Vaikka sivutoimiseksi alussa?

Kai sulla säästöjä on? Irtisanoudut, kärsit karenssin ja jäät ansiosidonnaiselle.

Noh, katso asian valoisia puolia: sinulla sentään on työ. Nykyään, kun ei edes palkattomaan työkokeiluunkaan meinaa päästä ja kesätöihin hakee porukkaa ihan hulluna. Lisäks monet muutkin työssäolevat ovat vastaavanlaisessa tilanteessa, eli ei motivaatiota työhön, jota tekevät.

Näin elämä näyttää taas valoisalta : )

Mietit vaan niin vähän kuin mahdollista työtäsi, ja alat hankkia muuta mukavaa elämääsi. Anna mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. 

Tietysti voi yrittää nähdä asiassa huumoria, tiedän se on vaikeaa katsella epäpäteviä johtajia.

Sitten voi alkaa tarkoituksella tutustumaan uusiin ihmisiin, ehkä heidän kautta löytää jonkin työn.

Olen kokenut aivan samat ajatukset aikanaan, ja teinkin niin, että irtisanouduin ja kärsin karenssin. Minulla tietysti oli tilanne se, että ei ollut lapsia ja asuin miesystävän kanssa yhdessä ja oli pieni vuokra. Kyllä silti kaikki ihmellivät miten menin sellain tekemään. Mutta en kadu! Vaikka elämä ei ole ollut sen jälkeenkään niin helppoa, (pätkätöitä-ilman lomia yms) niin olen ylpeä siitä että uskalsin irtisanoutua pitkän harkinnan jälkeen. 

Mietin sitä, että kuulutko esimerkiksi ammattiliittoon. Ammattiliitot järjestävät koulutusta yms jäsenilleen. Suosittelen perehtymään heidän tarjontaan. Kiinnostaisiko esimerkiksi edunvalvonta työpaikalla? Siitä voisi saada vähän lisää merkitystä työnteolle.

Ala tekemäån sivutyötä päätyön ohella sen enempiä lupia kyselemättä, säästä siitä karenssiin, kärsi karenssi ja jää ansiosidonnaiselle.

Vierailija kirjoitti:

Ala tekemäån sivutyötä päätyön ohella sen enempiä lupia kyselemättä, säästä siitä karenssiin, kärsi karenssi ja jää ansiosidonnaiselle.

Työmäärää lisäämällä on tosi vaikea säästää, kun vero nousee niin korkealla. Varsinkin perheellisen, kun vuorokauden tunteja joutuu yleensä käyttämään muuhunkin kuin työntekoon ja nukkumiseen. 

Minulla on ihan sama. Sillä erotuksella, että en ole täysin kyllästynyt nykyiseen työhöni. Palkka vain on liian pieni elämiseen, joten pakko olisi keksiä jotain muuta. En vain millään löydä mitään sopivaa. Nykyinen työ olisi muuten sopiva, mutta kun sillä ei elä...

Älä ainakaan irtisanoudu. On tutkittu juttu, että työnvaihtaja saa todennäköisemmin paikan kuin työtön. Jatka uuden työn etsimistä sinnikkäästi. Saikku ei ehkä ratkaise mitään lopullisesti, mutta sillä saa hengähdystauon työstä. Ei tuo kuitenkaan ihan terveeltä kuullosta, jos työ vaikuttaa yöuniin ja ahdistaa.

Yritä vielä jaksaa ja ainakin unohda se työpaikan olemassaolo vapaalla. Nyt on huono hetki väsyä, jos työpaikka kuitenkin on olemassa ja ongelma on henkistä laatua, ei se, että sinua kiusattaisiin tai ahdisteltaisiin. Haet uutta paikkaa sitten, kun ajat vähän helpottavat.

Tsemppiä tilanteeseen. Pitäisin hakua päällä. Itselläkin stressaa työ tällä hetkellä aika paljon. Ollut unettomuutta, väsymystä, keskittymisvaikeuksia ja ahdistuneisuutta enemmän tai vähemmän viimeiset kaksi vuotta. Viimeisen kuukauden aikana tilanne on huonontunut selvästi. Liittyy osittain muutoksiin työpaikalla ja epäselviin odotuksiin töissä.  Epäilen, että olen palamassa loppuun. Oireet tuntuvat siltä. Olin ennen positiivinen, motivoitunut ja myötämielinen työtä kohtaan. Tein työt hyvin ja halusin kehittyä. Nyt motivaatio on kadonnut, ajatukset vastahakoisia, ahdistaa ja ärtyneisyyttä. Työtä on vaikea aloittaa.

Sitä on puun ja kuoren välissä. Ei pysty irtisanoutumaan, eikä tiedä yhtään mikä muu työ tai työpaikka olisi parempi. Sairaslomakaan ei houkuta, mutta pakko varmaan hakea apua.

Suicide, mutta en suosittele. 

En tiedä eikä varmasti lohduta, mutta olen tasan samassa tilanteessa. Itse olen alkanut toivoa lopputiliä vaikka ei työttömyyskään houkuttele yhtään.

Vierailija kirjoitti:

Tsemppiä tilanteeseen. Pitäisin hakua päällä. Itselläkin stressaa työ tällä hetkellä aika paljon. Ollut unettomuutta, väsymystä, keskittymisvaikeuksia ja ahdistuneisuutta enemmän tai vähemmän viimeiset kaksi vuotta. Viimeisen kuukauden aikana tilanne on huonontunut selvästi. Liittyy osittain muutoksiin työpaikalla ja epäselviin odotuksiin töissä.  Epäilen, että olen palamassa loppuun. Oireet tuntuvat siltä. Olin ennen positiivinen, motivoitunut ja myötämielinen työtä kohtaan. Tein työt hyvin ja halusin kehittyä. Nyt motivaatio on kadonnut, ajatukset vastahakoisia, ahdistaa ja ärtyneisyyttä. Työtä on vaikea aloittaa.

Sitä on puun ja kuoren välissä. Ei pysty irtisanoutumaan, eikä tiedä yhtään mikä muu työ tai työpaikka olisi parempi. Sairaslomakaan ei houkuta, mutta pakko varmaan hakea apua.

Kiitos ja samoin sinulle tsemppiä tilanteeseen. Kuulostaa hankalalta tilanteelta myös kohdallasi, eikä helppoja ratkaisuja ole. Tämä on niin ristiriitaista, kun tietää ja tiedostaa tämänhetkisen työelämän tilanteen: paljon on työttömyyttä ja sen tuomia haasteita. Toisaalta työelämä pahimmillaan imee tekijästään kaiken ja sittenkin jaksaminen on huonoa. Ymmärrän, että olen siitä onnellisessa asemassa, että minulla sentään on työ. Silti siitä ei jaksa repiä tässä olotilassa ja tilanteessa siitäkään ihan loputtomasti posia tai motivaatiota, vaikka senkin varjolla olen yrittänyt jaksaa työtä aika pitkään.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä eikä varmasti lohduta, mutta olen tasan samassa tilanteessa. Itse olen alkanut toivoa lopputiliä vaikka ei työttömyyskään houkuttele yhtään.

Samoja ajatuksia olen väsyneimmilläni ajatellut. Vaikka en osaa edes ajatella, millaista se oikeasti olisi olla työttömänä, enkä osaa sitä edes ajatella vapaaehtoisena valintana. On tunne, etten "osaisi" olla työttömänä, kun olen ikäni töitä tehnyt. Silti joskus mietin, että silloin olisi aikaa edes rauhassa hetken miettiä, mihin päin suuntautuisi uudelleen.

Olin osin vastaavassa tilanteessa, tosin palkka oli ok ja tykkäsin työtehtävistäni, mutta ongelmia suorittaa niitä hyvin, oli niin paljon, että vähitellen aloin uupumaan. Lisäksi joka vuosi oli kolmet yyteet, joten elämä oli katkolla epävarmuuden takia jatkuvasti. Olin muutaman kerran 2-4 viikon saikulla työuupumuksen (masennus ja ahdistus) vuoksi. Työnantaja ei halunnut koskaan keskustella sairaslomien syistä, jankutti vaan, että asiat tullaan laittamaan kuntoon. No, ei niille tehty koskaan mitään. 

Joulukuussa pätkähti 2kk lomautus, josta olin vaan onnellinen, koska olin ihan poikki taas kaikkeen ihme säätöön ja vaatimuksiin työpaikalla. Helmikuussa alkoi taas yyteet ja tiesin jo kutsun perusteella, että tulen irtisanotuksi koska yksi iso asiakas, joka työllisti mua, sakkaa pahasti. Nyt olen irtisanomisajalla, ei työvelvoitetta. Rahallisesti tulee olemaan tiukkaa, mutta pärjää, lapsetkin on onneksi jo omillaan. 

Ihan kauhea tunne, että tavallaan on onnellinen, että se p*ska on nyt lopulta ohi, mutta samalla joutuu luopumaan unelmasta kivasta työstä, jonka osaan, ja hyvistä työkavereista. Mutta nyt on myös pakko miettiä asioita uudelta kantilta, sekä omia arvojaan, mitä oikeasti haluan. 

Vierailija kirjoitti:

Olin osin vastaavassa tilanteessa, tosin palkka oli ok ja tykkäsin työtehtävistäni, mutta ongelmia suorittaa niitä hyvin, oli niin paljon, että vähitellen aloin uupumaan. Lisäksi joka vuosi oli kolmet yyteet, joten elämä oli katkolla epävarmuuden takia jatkuvasti. Olin muutaman kerran 2-4 viikon saikulla työuupumuksen (masennus ja ahdistus) vuoksi. Työnantaja ei halunnut koskaan keskustella sairaslomien syistä, jankutti vaan, että asiat tullaan laittamaan kuntoon. No, ei niille tehty koskaan mitään. 

Joulukuussa pätkähti 2kk lomautus, josta olin vaan onnellinen, koska olin ihan poikki taas kaikkeen ihme säätöön ja vaatimuksiin työpaikalla. Helmikuussa alkoi taas yyteet ja tiesin jo kutsun perusteella, että tulen irtisanotuksi koska yksi iso asiakas, joka työllisti mua, sakkaa pahasti. Nyt olen irtisanomisajalla, ei työvelvoitetta. Rahallisesti tulee olemaan tiukkaa, mutta pärjää, lapsetkin on onneksi jo omillaan. 

Ihan kauh

Kuulostaa kovin samanlaiselta tilanteelta kuinka omanikin on. Yt:tä on ollut ja muutoksia organisaatiossa tapahtunut. Tällä hetkellä itsellenikin tuntuisi onnenpotkulta. jos sellaisen jatkumona pääsisi vaan pois tästä kuviosta ja saisi rauhassa miettiä tulevaisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Yritä vielä jaksaa ja ainakin unohda se työpaikan olemassaolo vapaalla. Nyt on huono hetki väsyä, jos työpaikka kuitenkin on olemassa ja ongelma on henkistä laatua, ei se, että sinua kiusattaisiin tai ahdisteltaisiin. Haet uutta paikkaa sitten, kun ajat vähän helpottavat.

Olisipa vain helppoa ihan vaan päättämällä unohtaa työpaikan olemassaolo vapaalla. Huono johtaminen, erilaiset työhön liittyvät epäkohdat ja keskustelukulttuurin puuttuminen aiheuttavat sen, että työ valuu vapaa-ajallekin ahdistamaan. Takuulla kääntäisin ajatukset napista "pois päältä", jos se vaan tapahtuisi niin. Toimimaton neuvo on myös kehottaa olemaan väsymättä.... Työssä jaksamisen henkistä jaksamattomuutta aiheuttaa usein pääosin työpaikan epäkohdat. Apua niihin ei kuitenkaan aiheuttajalta tule, päinvastoin. Uusi paikka on kyllä tähtäimessä ihan koko ajan.

Olin aikoinaan työssä, missä jo sunnuntait v*tutti kun maanantaina piti mennä töihin. En löytänyt parempaa työtä, joten omalla kohdalla ei toiminut se logiikka että työssä käyvä saa varmemmin uuden työn. Itse irtisanouduin ja kärsin karenssin. Tein osa-aikaisia keikkahommia ja kertyneet lomat sain rahana niin pärjäsin. Saikkuakaan en olisi voinut hakea kun se, että vihaan työtäni ei ole peruste sairauslomalle. 

Vierailija kirjoitti:

Olin aikoinaan työssä, missä jo sunnuntait v*tutti kun maanantaina piti mennä töihin. En löytänyt parempaa työtä, joten omalla kohdalla ei toiminut se logiikka että työssä käyvä saa varmemmin uuden työn. Itse irtisanouduin ja kärsin karenssin. Tein osa-aikaisia keikkahommia ja kertyneet lomat sain rahana niin pärjäsin. Saikkuakaan en olisi voinut hakea kun se, että vihaan työtäni ei ole peruste sairauslomalle. 

Sama tunne joka sunnuntai-ilta. Ja monena arki-iltanakin. Voi kun voisi vaan tehdä päätöksen irtisanoutumisesta, minulle se ei ikävä kyllä ole mahdollista. Ja samaa mieltä olen tuosta sairaslomasta, epärelevantti syy olla pois ja ajattelen myös, että nostaisi vielä enemmän kynnystä palata töihin, joka tuntuu vastenmielisestä ja ahdistavalta. 

Miten sinulle kävi: työllistyitkö lopulta johonkin pysyvään työpaikkaan?