Lue keskustelun säännöt.
Akateemisille ei nykyään kelpaa kuin toinen akateeminen
22.03.2025 |
Näin tuttavapiirissäni. Toki mekin, mutta silloin se ei ollut vähän niin kuin vaade.
Kommentit (230)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omalla kohdallani tuo ainakin pitää paikkansa, samoin monen ystäväni. Löysin puolisoni netistä. En edes harkinnut viestittelyn jatkamista muiden kuin korkeakoulutettujen/yliopisto-opiskelijoiden kanssa. Sain ilmoitukseeni niin paljon vastauksia, että oli pakko karsia, ei kukaan voi tutustua syvemmin satoihin ihmisiin. Arvostan älykkyyttä, ahkeruutta ja sivistystä. Nappiin meni.
Meinaat että vain akateemiset on sivistyneitä, ahkeria ja älykkäitä?
Keskimääräisesti kyllä. Jollain kriteereillä karsinta oli tehtävä, mistä päästä olisi pitänyt aloittaa? Fiksuin kärki kiinnosti eniten.
Fiksuin? Et osaa itse katsoa kuka on fiksua ja siksi valitset koulutuksen perusteella?
Teen aivan samoin. Sitten siellä käy pienimunaiset miehet itkemässä mulle, että eikö tällainen duunari kelpaa. No ei kelpaa, kuten sulle ei nelikymppinen yh. Buuhuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen ikisinkkumies eli en ole koskaan seurustellut. Olen itse suorittanut pelkän ammattikoulun, työkseni teen amk tason töitä ja palkkaa saan noin 4000e/kk. Itse olen aikalailla sellainen että en huomaa eroa akateemisten ja duunarien välillä. Toki ehkä duunareissa on enemmän niitä päihdeongelmaisia kuin akateemisissa.
Itse jos joskus löydän naisen itselleni niin mulle on ihan sama onko se duunari vai akateeminen.
Olen siis melko pienessä yrityksessä jossa on noin 20 työntekijää. Teen insinöörin töitä vaikka olen suorittanut pelkän ammattikoulun, piirtelen kuvia ja teen laskelmia yms.
M33
Kai se on niin, että jos työpäivään käyttää sen n. 8h/pv, n. 5/pv viikko, n. 48 vk/vuosi, ja tutkijat usein aika paljon enemmänkin, niin mieluusti ainakin joskus puhuu siitä työstään ja sen asioista myös vapaa-ajalla. Ei välttämättä, mutta monelle on tärkeä se "optio", että voi puhua halutessaan. Mitä nyt aloituksen ja keskustelun "akateemisella" taas vaihteeksi tarkoitetaankaan, mutta itse ymmärrän sen tietynlaisena ajattelutapana ja sitoutumisena tietynlaisiin arvoihin (tutkitun tiedon tärkeys, ymmärrys siitä, miten se tieto tuotetaan ja miten sitä kritisoidaan, miten tieto kasvaa, ja tietenkin myös tutkimuksen vapaus) sekä älylliseen luonteenlaatuun ja sen älyn jokapäiväiseen käyttöön. Vaikka todennäköisesti monet tutkijat saavat töissä puhua tutkimuksistaan ns. riittävästi, monelle on myös tärkeää, että silloin kun haluaa kotona puolisolle puhua työnsä asioista (joista osa on tietenkin tavallista työpaikan ihmisistä ja heidän edesottamuksistaan puhumista), tällöin puolisolla oikeastaan pitää olla suuri kiinnostus ja myös aika hyvä ymmärrys siitä, mitä se puolison työ oikeasti on.
Ei se ole sen kummempaa kuin että maatalon pariskunta puhuu lehmistä ja viljelyksistä myös iltaisin (vaikka toinen olisikin tilan ulkopuolella töissä), tai että asfalttimies ja lähihoitaja -pariskunta puhuu omista töistään toisilleen. "Luokka-asetelma" näkyy sitten siinä, että akateemisissa ammateissa pitää olla lukenut, kirjoittanut ja ajatellut niin pirusti, että on edes päässyt akateemiseen työhön, että vuosien ja vuosikymmenten aikana se on väkisinkin muokannut ajattelua ja varmasti myös kielenkäyttöä, joka spesifioituu uran varrella. Parisuhteen osalta tietenkin vaikuttaa sekin, kuinka pitkään suhde on kestänyt. Jos on jo teinistä asti pidetty yhtä ja toinen on käynyt amiksen ja mennyt töihin ja toinen lukion ja yliopiston kautta professoriksi, suhde ja sen osapuolet ovat kasvaneet eri tavalla yhteen kuin vaikkapa tilanteessa, jossa pariskunta tapaa vasta kolmikymppisinä. Tutkimuksia on aiheesta tehty, että etenkin yliopistoissa pariudutaan toisten yliopisto-opiskelijoiden kanssa, ja vieläpä niin, että valikoidaan puoliso "samantasoisesta" sosioekonomisesta ryhmästä kuin itse on. Esim. Katriina Järvinen on kirjoittanut ja antanut haastatteluja aiheesta aika paljon.
Sinänsä olen samaa mieltä erään edeltäneen kommentoijan kanssa, missä määrin on aiheellista olla kiinnostunut ja ilmeisesti (aloituksen perusteella) myös jotenkin ja jostain kumman syystä närkästynyt toisten ihmisten parinvalinnoista. Kiinnostuksen ymmärtää, jos on esim. sosiologi ja tuleva tutkija, mutta aloittajan kohdalla ei tainnut siitä olla kysymys.
Aikoinaan opiskellessani yliopistossa opiskelin samaan aikaan huvikseni ilta/viikonloppuisin ammatillista tutkintoa. Nykyisin opiskelen päivisin ammatillista ja ilta/viikonloppuisin huvikseni avoimessa yliopistossa. Pienimuotoinen viihteeni onkin havannoida, kuinka ihmisten suhtautuminen muuttuu, jos toinen opiskeluni käy ilmi suuntaan tai toiseen. Muutenkin kaikki opiskelemani alat ovat aivan äärilaitoja toisistaan.
Vierailija kirjoitti:
Nykyään. Eli virheistä on opittu. Ei enää ikinä duunaria.
Näin siis toimii nainen. Ensin valitsee sellaisen paskan miehen, josta jokainen täyspäinen näkee, ettei ole sen arvoinen.
Ja sen jälkeen syyttää toista ihmisryhmää omasta typeryydestään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osaavampi, niin kuin missä?
Vaikka perinteisissä kädentaitoja vaativissa töissä.
Kiva hänelle, mutta kun minä en sellaista arvosta lähellekään niin korkealle kuin kirjasivistystä ja kykyä analyyttiseen ajatteluun, jota opetetaan yliopistoissa.
Kyllä minä olen suudellut useammankin amk-opiskelijan kanssa. Ei minulle ainakaan koulutus mikään kynnysehto ole, jos toinen muuten miellyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haluan fiksun kaverin. Akateeminen ei todellakaan tarvitse olla kunhan osaa ja haluaa keskustella monenlaisista asioista ja ajatella kriittisesti. Nykyinen mies ei ole akateeminen mutta on hyvin skarppi.
Tässä ketjussa on jo tölvitty muutamaankin otteeseen useita akateemisia aloja ja näiden edustajia. Kannattaako ihmetellä, jos akateemiset eivät halua sellaisen haukkumisen jälkeen olla tekemisissä mitään mistään ymmärtämättömien, ei-akateemisten öyhöttäjien kanssa? Sehän vertautuu täysin siihen kysymykseen, mikseivät incelit kelpaa naisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle ei kelpaa akateeminen, koska mielipide minusta muuttuu välittömästi, kun taustani selviää. Suorastaan kavahtavat, kun selviää, millaista porukkaa läheiseni ja sukuni ovat. Sillä ei ole mitään väliä, että jo hyvin nuorena ympärilläni ollutta menoa katsellessa päätin tehdä elämälläni muuta ja myös tein.
Itse olen akateemisessa ammatissa (nainen) ja jokainen kolmesta parisuhteestani on ollut ammattikoulun käyneen miehen kanssa. Olen tapaillut myös korkeakoulutettuja akateemisia miehiä, mutta he eivät vaan ole syystä tai toisesta viehättäneet riittävästi. Enemmän olen kyllä ollut kiinnostunut itse ihmisestä enkä hänen koulutuksestaan tai ammatistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole tullut koskaan vastaan yhtäkään miestä, joka olisi ollut millään tavalla kiinnostunut naisen koulutuksesta. Itse taas aina vetänyt rajaksi, että jos on "kouluttautunut" niin ei ole sosiaali- tai humanistialalta.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole tullut koskaan vastaan yhtäkään miestä, joka olisi ollut millään tavalla kiinnostunut naisen koulutuksesta. Itse taas aina vetänyt rajaksi, että jos on "kouluttautunut" niin ei ole sosiaali- tai humanistialalta.
No ei ole kyllä yhdelläkään opiskelukavereistani muita kuin akateemisia vaimoja. On ollut puheita, että ei tarvitse hävetä vaimon puheita ja olla huolissaan miten lastenkasvatus hoituu. Oma akateeminen mieheni kiinnostui eniten jutuistani, osasin häikäistä yleissivistykselläni. Olen historian maisteri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pointti on siinä, että useimmat ykiopistoissa opiskelevat löytävät elämänkumppaninsa, jo opiskeluaikoina.
Kun liikkuvat samoissa tapahtumissa, illanvietoissa, seminaareissa, tenteissä, ja muussa vastaavassa.
Ja toisaalta taas, sivistunyt, korkeasti koulutettu mies / nainen, ei todellakaan jaksa kiinnostua, jostain tyhjäpäästä, jolla ei ole mitään omaperäistä elämää.
Ei muuta kuin muoti, roskalehtien seuraaminen, pitkät kynnet, muotivaatteet, sun muu, mutta henkilö ei kykene keskustelemaan asiallisesti, edes ajankohtaisesta maailmanmenosta.
Periaatteessa, jokainen kaipaa kaltaistaan seuraa, myös sitä, että ollaan samalla aaltopituudella henkisen puolen asioissakin.
Tylsää olis koulutetun miehen katella, pelkästä muodista ja Seiska-lehden uutisoinnista kiinnostunutta vaimoa / naiskumppania.
Itse kyllä keksisin muodista ja Seiska-lehdestä hyvin kiinnostavaa keskusteltavaa. Eikö yliopisto opettanut kriittisyyttä? Tekstisi edustaa hyvin mustavalkoista ja jäykkää ajattelua. Odottaisin, että korkeasti koulutettu kykenisi parempaan. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen tekniikan tohtori ja vaimo lomittaja. Ja vaimo on todella älykäs.
Kauniisti sanottu, mutta sekin mahdollisuus täytyy ottaa huomioon, että sinä et ole itse kovin älykäs tai tarkkanäköinen.
Näin tekniikan tohtorina sanoisin, että jos on valmistuu Otaniemestä tekniikan tohtoriksi, niin kyllä älykkyysosamäärä on mensatasoa. Suomen korkein älykkyysosamäärä (185) on Marko Mäkelällä, joka on ei-akateeminen, ja kultaseppä ammatiltaan. On siis täysin mahdollista, että tämä lomittajavaimo on älykäs ihminen.
Ei todellakaan ole kaikki tekniikan tohtorit mensatasoa, ei edes Otaniemestä valmistuneet. Teknillisestä fysiikasta ja matematiikasta voi olla, mutta ei mistään konetekniikasta juuri kukaan.
Eihän nämä asiat edes ole kiveenhakattuja. Nykyinen mies opiskelee nyt nelikymppisenä yliopistossa, ja ihan sama ihminen on kuin ennen akateemisuuttakin. Itse olen myös akateeminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole tullut koskaan vastaan yhtäkään miestä, joka olisi ollut millään tavalla kiinnostunut naisen koulutuksesta. Itse taas aina vetänyt rajaksi, että jos on "kouluttautunut" niin ei ole sosiaali- tai humanistialalta.
No ei ole kyllä yhdelläkään opiskelukavereistani muita kuin akateemisia vaimoja. On ollut puheita, että ei tarvitse hävetä vaimon puheita ja olla huolissaan miten lastenkasvatus hoituu. Oma akateeminen mieheni kiinnostui eniten jutuistani, osasin häikäistä yleissivistykselläni. Olen historian maisteri.
Kasvattavatko akateemiset vaimot itse lapsensa? Epäilen.
Ei pidä paikkaansa. Olen tohtori ja rakkaani on amiksesta valmistunut. Olen tosin työväenluokkaisesta perheestä lähtöisin. M51
Lapseni ja puolisonsa ovat lääkäreitä. Kotikylässäni oli fiksuja ja teräväpäisiä maanviljelijöitä, joilla ei aikanaan ollut mahdollisuuksia opiskella. Olivat kuitenkin tasapainoisia ihmisiä ja tyytyväisiä elämäänsä. Kuten lapsenikin. Tie vei vain eri poluille.
Kuten jo mainitsin, minulla ei ollut mahdollisuutta (eikä halua) tutustua syvemmin satoihin viestittelijöihin. Arvostan koulutusta, joten eikö ole ihan ymmärrävää, että karsin pois ne, jotka eivät olleet kiinnostuneita kouluttautumaan? Kiinnostustani lisäsi myös taito kirjoittaa hyvin ja virheettömästi, mikä myös korreloi koulutuksen kanssa.