Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mä olen ihminen josta muut eivät vain pidä, en tiedä miksi :(
15.06.2011 |
Olen ollut lapsesta asti jotenkin ulkopuolinen kaikista sosiaalisista ympyröistä. Luulin että tilanne helpottaisi iän myötä, mutta huomaan yhä edelleen joutuvani ulkopuoliseksi työympyröissä, jopa tuttavapiirissäni.
Lapsena olin hieman koulukiusattu, en vieläkään tiedä tarkalleen että miksi. Olin ehkä ärsyttävä jotenkin. Ulkonäköäni haukuttiin. En kuitenkaan ollut mitenkään erityisen ujo tai itse ilkeä. Nykyään minua pidetään yleensä todella kauniina. Vaikka tiedänkin että se ei ole mikään absoluuttinen totuus. Ihan yhtä hyvin joku voisi yhä haukkua minua rumaksi.
Ylä-asteella ja lukiossa sain ensimmäiset ystäväni, heidän kanssaan suhteet tosin muistuttivat jotenkin enemmän parisuhteita dynamiikaltaan. Oli mustasukkaisuutta, riitoja ja "yhteen palaamisia". Vaikka olivatkin siis ihan platonisia suhteita fyysisesti. Sen jälkeen kaikki kaverisuhteeni ovat olleet tosi pinnallisia ja etäisiä. Minulla on paljon kavereita, mutta minusta tuntuu että valtaosa jopa tuttavistani inhoaa minua, eikä oikeasti halua olla kanssani tekemisissä.
Olen yrittänyt itse olla ystävällisempi ja sosiaalisempi, mutta turhaudun kun silti tuntuu ettei kukaan halua olla läheinen ystävä kanssani.
Vaikka naispuolisten kavereiden saaminen ja pitäminen tuntuu mahdottomalta, miesystäväni ovat aina sen sijaan rakastaneet minua täysillä. Tosin miehet jotka eivät ole minusta romanttisesti kiinnostuneita, eivät taas pidä minusta ollenkaan ihmisenä. Minua vältellään työyhteisöissä. On rasittavaa että jos joku mies vihdoinkin alkaa ottamaan minuun kontaktia ja kaveeraamaan, hän todennäköisesti paljastaa ihastuneensa minuun. Ei sellainen ole ystävyyttä.
Nykyinen aviomieheni on myös paras ystäväni, mutta joskus vaan mietin että olisi kiva jos oli pari muutakin ihmistä joita voisi ystäväksi sanoa. Olen kuulemma vähän pelottava ihminen ja ihmiset saavat minusta usein väärän kuvan. Tai sitten oikean, mutta eivät vain pidä minusta.
En halua muuttaa itseäni, mutta ihmettelen että voiko oikeasti olla niin että olen sellainen nainen ettei toinen nainen halua/voi/pysty olemaan kanssani ystävä, ja miehillä on aina joku hidden agenda.
Muilla samanlaisia ongelmia? Mistä ne voisivat johtua?
Kommentit (121)
Helsingissä. Ei ole anonyymia osoitetta... pitäisikö rekisteröityä tänne niin voisi laittaa ainakin yksityisiä viestejä.
En kyllä tiedä voiko tätä kautta oikeasti tutustua ihmisiin, kun en haluaisi sotkea internettiä ja oikeaa elämää, sekä ihmiset täällä ovat välillä niin pelottavia :D.
Olen hieman varautunut, mutta minulla on myös syyni siihen. Itserakkaaksi en kyllä mieltäisi itseäni.
terveisin, ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta tuo fb-kuvauksesi on kyllä hyvin erilainen minuun verrattuna. Voit ap vielä pohtia seuraavia asioita, jotka eivät tosin käy mitenkään ilmi kirjoituksistasi: oletko mielestäsi huomiohakuinen, tai mustasukkainen ystävyyssuhteissasi? Sellaiset ominaisuudet saattavat karkoittaa toisia, mutta olettaisin, että ongelmasi johtuvat pääasiassa tietynlaisesta ujoudestasi ja toisaalta ulkonäöstäsi.
Joku kirjoitti, ettei ulkonäöllä ole mitään merkitystä jne. Ehkä normaaleille, terveellä itsetunnolla varustetuille ihmisille ei ole väliä onko ystävä kauniimpi kuin hän itse, mutta väitän kyllä, että kaunis joutuu huomattavasti helpommin silmätikuksi naisten välisissä kiemuroissa. Tällä palstallakin on saanut lukea ihan tarpeeksi kertomuksia aiheesta.
Viimeisenä tulee mieleen jonkun tarina siitä, kun perhekerhoon tuli uusi kaunis äiti lapsineen, eikä kukaan puhunut hänelle sanaakaan, kun taas edellisviikolla tulleelle ylipainoiselle uudelle äidille meni moni juttelemaan heti samantien, kirjoittaja oli siis joku sivusta tilannetta seurannut.
On turhaa väittää, etteikö kaunis ulkonäkö tekisi naisesta ihmistä, jota on helppo vieroksua tai peräti vihata. Kateus on valtava voima.
ps. ilmoittaudun mukaan kerhoon, johan tässä on yksinäistä porukkaa ilmoittautunut ihan runsaasti.
On turhaa väittää, etteikö kaunis ulkonäkö tekisi naisesta ihmistä, jota on helppo vieroksua tai peräti vihata. Kateus on valtava voima.
mutta ei se nyt meinaa, ettei kaunis nainen yhtään ystävää saisi edes toisista kauniista. Yleensähän kaveripiirit muutenkin muodostuu suht samantasoisista ihmisistä.
Olen itse ihan samanlainen ja samoja ajatuksia pyörii täälläkin.
Olen 30v. yhden lapsen äiti.
Olisi kiva vaihtaa ajatuksia muullakin tavalla?
kuin minun suullani. Tosin minulla on miespuolisia ystäviä, jotka eivät ole rakastuneet minuun.:) Miesten kanssa kaveeraaminen on jotenkin "suorempaa".
Naisten seurassa olen aina jotenkin ulalla ja tunnen ulkopuolisuutta.
Ja minuakin on sanottu pelottavaksi! Minua, joka olen ihan pliisu ja itken katsoessani piirrettyjä.
Onneksi en ole ihan yksin, minulla on muutama tosi hyvä ystävä, olkoon sitten laatua, ei määrää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
et vain osaa olla ihmisten kanssa. olet jollain tavalla sosiaalisesti kömpelö, tai varautunut tms.
Sanoit että yläasteella ja lukiossa kaverisuhteet muistuttivat parisuhdetta riitoineen ja liittoumineen, mutta sellaistahan se on. tyttöjen ystävyys on usein juuri sitä.
Minulla sama ongelma, ja tiedän että se johtuu suureksi osaksi itsestäni. Minulla oli myös yksinäinen lapsuus ja kiusaamista. kavereita sain myös vasta yläasteella-lukiossa. En sen takia oppinut näitä ihmissuhde kuvioita kovin hyvin. En osaa tutustua ihmisiin, enkä osaa ylläpitää suhteita.
Mieheni veli puhuikin vappuna pikkuhuppelissa suunsa puhtaaksi ja sanoi, että minusta saa sellaisen vaikutelman, että katselen muita ihmisiä pitkin nenänvartta. Että olen alentuva ja "koulutettu" ja pidän itseäni parempana kuin muita.
No tämähän ei pidä paikkaansa, mutta olen ollut jo niin kauan käytännössä ystävättä, että olen kehittänyt sellaisen "pärjään kyllä ihan omillanikin" -asenteen. Tämä sitten heijastuu ulospäin etäisyytenä ja ehkäpä jopa kylmyytenä. Kenenkään koulutusta tai työtä en todellakaan ylenkatso. Työ on vain työtä.
Minäkään en osaa small talkia, mutta olen kiinnostunut ihmisistä ja elämästä. Olen ainoa lapsi ja ehkä siinä avain koko tutustumisvaikeuteen. Ei ole sellaista luontevaa perheyhteisöä, jonka yhteydessä sitten tutustuisi uusiin ihmisiin laajemminkin. Tarvitsisin ehdottomasti sosiaalisen kainalosauvan, jotta pääsisin ulos omasta kuplastani.
Minulla on aika iso henkilökohtainen tila. Tämä näkyy mm. työpaikalla siten, että minua ei tulla koskettamaan, koskaan. Sen sijaan samassa huoneessa istuvaa työpariani kosketellaan jatkuvasti. Enkä tarkoita nyt mitään seksuaalista koskettelua, vaan kättelemistä, halaamista, käden laskemista olkapäälle, jne. Työparini on puhelias ja avoin ihminen, häntä on helppo lähestyä.
Minä olen ilmeisesti sellainen ankerias, että ihmiset pelkäävät saavansa minusta sähköiskun.
:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen hieman varautunut ja en päästä helposti lähelleni ja myös on sanottu kylmäksi. Olen myös ihan hyvännäköinen ja saan paljon miehiltä kehuja. Miehille kelpaisin sänkyyn mutta en kaveriksi. Oman miehen kanssa olen hyvä ystävä ja voin kertoa asioita hänelle. Lisäksi minulla on yksi hyvä ystävä joka tosin asuu kaukana.
Olen huomannut että hyvin moni sanoo olevansa ujo muttei sitä oikeasti ole. Ujous ei poistu hetkessä kun oppii tuntemaan toisen. Se saattaa silti vaivata koko ajan. Työporukoissa tai harrastuporukoissa ym. olen huomannut että jotkut ystävystyy tosi nopeasti ja koko ajan enempi juttelevat vaan ja itse siihen on tosi hankalaa sanoa mitään väliin. Ja sitten kun yrittää niin tuntuu että keskeyttää jonkun. Eli ei anneta puheenvuoroa tai aikaa. Joko pitäisi olla koko ajan äänessä tai kaveri jollekin että saa puhua ja sitten saatetaan "juoruta/kiusata" että toi on niin hiljainen ym.
En tiedä miten pystyisi saamaan oikeita ystäviä. Niin ja olen34v.
Hänellä ei tosin ole perhettä, joten eri ihminen kyseessä :)
Minä ja ystäväni ystävystyimme lukiossa. Hän oli ja on edelleen ihminen, josta juuri kukaan ei jostain syystä pidä. Minusta hän on taas ystävistäni mielenkiintoisin, jonka kanssa ehdottomasti syntyy parhaat keskustelut.
Olen miettinyt paljon, miksi muut ihmiset eivät itseni tavoin arvosta niitä erinomaisia ominaisuuksia mitä ystävässäni on. Epäilen, että hänen tapansa käsitellä asioita hyvin analyyttisesti - mikä on mielestäni mielenkiintoista - hämmentää jostain syystä ihmisiä. Samoin hänen kommunikaatiotapansa on erilainen kuin muilla ihmisillä, jotenkin nopeampi. Keskustelukumppanin ajatuksenjuoksun täytyy olla myös nopeaa, että pysyy kärryillä. Lisäksi ystäväni puhuu aika paljon yleisistä, yleismaailmallisista asioista ja ehkä vähän vähemmän henkilökohtaisista jutuista kuin muut ystäväni, en tiedä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kyllä tässä varmasti on peiliin katsomista itsellänikin edessä :)
Perustin nyt sitten uuden sähköpostin johon voi kirjoitella, jos haluaa vaihtaa ajatuksia tälläisen sosiaalisesti ehkä vähän jumissa olevan, mutta ihan hyvää tarkoittavan äiti-ihmisen kanssa. Ainakin yritys hyvä, kymmenen.
Olen siis vähän yli 30, asun Helsingissä, naimisissa, lapsia toistaiseksi 1. Tykkään elokuvista, musiikista, kirjoista ja vähän kaikesta luovasta hörhöilystä. En tykkää ahdasmielisyydestä, rasismista ja kiihkouskovaisuudesta. Viihdyn ihan hyvin yksin, mutta en pidä yksinäisyydestä.
heiolenihankiva@gmail.com
Näin se on mennyt. Lisäksi olen aina halunnut olla oikeudenmukainen. Pidän huolen omista oikeuksistani, mutta en tallo muita. Tämäkään ei taida olla ihmisessä hyvä piirre. Tsemppiä meille sosiaalisille haaksirikoille. Ehkä joku sukeltaja vieä hylystä löytää jotain arvokasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 33 v.äiti. Ja tunnen kuten ap:kin, ei kukaan halua minuun koskaan tutustua ja ystävystyä. Olen miettinyt mikä minussa on vikana. Ulkonäössä ei mitään kummallista ole, ja pukeudun siististi ja hygienia on normaali. Eli ulkoisista seikoista ei pitäisi johtua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ylä-asteella meitä oli tiivis 7 tytön porukka, olimme kaiket päivät yhdessä ja parhaita ystäviä.Elämä kuitenkin heittelee...joku muutti ulkomaille, yhdestä tuli narkomaani jne jne.Mutta aikuisiällä en "osaa" hankkia ystäviä.Miespuolisia kyllä, mutta joskus olisi ihana tehdä asioita naisporukalla...shoppailla, käydä ulkona, kahvitella...juoruta.Mitä vaan.Onneksi minulla on 1 aivan ihana ystävä, lasteni kummi.Elämäntilanteemme on vain tällä hetkellä niin erilainen ettei kovin usein nähdä, puhelimessa kyllä jutellaan ja joskus käydään viihteellä.Minuakin on sanottu jääkuningattareksi.Tykkään aina olla huoliteltu ja siisti, mutta mielestäni hymyilen ja olen ystävällinen.En ehkä helposti lähestyttävä kuitenkaan muiden mielestä.Surullista.
Ehkä olisit voinut muotoilla tuota enemmän..
Esimerkiks voi kirjoitta "Olen ihminen joka pitää erilaisuutta rikkautena" kuin "En pidä rasisteista ja rasismista".
Voi kirjoittaa "Uskonnon suhteen olen varovainen mutta voin keskustella rakentavasti asioista" kuin "En pidä kiihkouskovaisista".
Huomaatko mikä ero?
Oletko poistanut hakuilmoituksesi? En löytänyt sitä.
En tehnyt varsinaista ilmoitusta.
Kai minun pitäisi kertoa enemmän itsestäni (jos tekisin ilmoituksen) mutta sitten toisaalta pelkään että joku tuttava tunnistaa. Ja olen nyt vähän miettinyt että haluanko ylipäätään toista, itseni lailla epäsosiaalista "hylkiötä" kaveriksi, kun juurikin yrittäisin itse opetella olemaan sosiaalisempi jne. Ei siis millään pahalla rakkaat kohtalotoverit, mutta kaksi kömpelöä ei tee ketterää. ;)
Olen päättänyt nyt vain yrittää saada ystäviä oikeassa maailmassa ja etsiä itseni kaltaisia ihmisiä avoimin mielin. Huomaan kuitenkin että yksinäisyyteni on myös osittain oma valinta, koska olen niin nirso tutustumaan muihin ihmisiin. Käytännössä haluaisin että ystäväni olisi samankaltainen, samanikäinen ja samassa elämänvaiheessa kuin minä, mutta ilman minun heikkouksiani, kuten juuri ujoutta ja epäsosiaalisuutta.
JOo, aletaan olla mun ystävättömyyden alkulähteillä. Syy on kyllä minussa.
Sen jälkeen kun täällä marmatit? Ihan mielenkiinnosta utelen kun tämä on aika mielenkiintoinen ketju.
Ja tuo viimeinen kommenttisi kertoo sinusta eniten. Et ole ilmeisesti valmis edeso ikeasti tutustumaan ihmisiin van lokeroit heidät kasteihin. Avoimuus kyllä auttaisi sinua saamaan ystäviä. Olet siis niin varma omista ideologisista määreistäsi, että et oikeasti näe mitä edessäsi on tarjolla.
Tarvitset vertaistukea, juuri kaltaisestasi ihmisestä, silloin kömpelöstä tulee ketterä.
Mutta jää vaan murehtimaan äläkä nauti elämän pienistä ihanuuksista, kaiken ei todellakaan tarvitse mennä oman navan ympärillä. Anna muille tilaa niin huomaat olevan itsekin korkeammalla.
sillä tuntui että olemme eri ikäluokkaa.
No jos nyt jotain positiivista haluaisi löytää, niin olen täällä ihan normaalissa elämässä onnistunut vihdoin juttelemaan mm. miehen ystävien vaimojen kanssa, sekä tutustunut hiekkalaatikolla pariin mukavaan äitiin. Eli eiköhän tämä tästä.
Kiitos kun sain avautua tänne. Jo se on auttanut paljon, niin kritiikki kuin vertaistukikin.
Alue: Aihe vapaa
et ehkä ole empaattinen etkä edes sympaattinen.
Olet luultavasti varautunut vetäytyjä johon ei saa kontaktia.
Sellaiseen ihmiseen on lähes mahdoton tutustua.