Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Eikö suomalaiset ymmärrä, että tämä maa on ihan oikeasti menossa konkurssiin

Vierailija
13.03.2025 |

Alijäämä seuraavat neljä vuotta taas keskimäärin 8 miljardia vuodessa. Ja siinä vaiheessa velka ylittää yli kolme kertaisesti valtion vuosittaiset tulot. Se on ihan järkyttävää talousdataa.

Valtion pitäisi jo alkaa lakkauttamaan vauhdilla niitä toimintoja, jotka eivät ole aivan välttämättömiä yhteiskunnan rakenteiden ylläpitämiseksi. Sekin lisäisi työttömyyttä, mutta järkevän sopimisen ajankohta on mennyt jo aikapäivää sitten.

Nyt pitäisi jo alkaa pelastusoperaatio. Ja tuleekin kestämään pitkään. Ja vielä pidempään häijyn vivutuksen korostamana jokaisen menetetyn vuoden jälkeen. Se pyysyykö joku museo avoinna vai ei on enää täysin epärelevantti kysymys. Olennaisempaa on esimerkiksi se, että pystymmekö pitämään nykyisen tiestön ajokelpoisena siten, että ihmiset pääsisivät edes töihin. Siis ne onnekkaat, joille työtä vielä löytyisi.

Voidaan myös hyvällä syyllä kysyä, mikä on tällä hetkellä (ja viime vuosina) vallassa olleiden henkilökohtainen vastuu. Yrityspuolella konkurssin laistaminen johtaa vastuunkantoon. Valtiollisessa päätöksenteossa sitä vastoin palkitaan paskanpuhujat.

Ja lopuksi: Tyypillisesti ihmiset uskovat, että jättiläiset eivät kaadu. Väärin. Kyllä ne kaatuvat kun hetki koittaa. Suomihan ei edes ole jättiläinen. Ihan päinvastoin.

Kommentit (182)

Vierailija
21/182 |
13.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yksikään maa ei ole velaton täysin velaton, yhdysvalloilla suuremmat velat, joten ei tämä maa ole konkurssiin menossa.

Vierailija
22/182 |
13.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Persut voisi ainakin lakkauttaa, säästyisi muutama miljioona puoletukia.

 

Vassaripuolueet ensin pois.

PS on vasemmistoa.

Riikka Purra torjuu perussuomalaisiin lyödyn oikeistoleiman https://yle.fi/a/74-20046510

Riikka Purra: perussuomalaiset ei ole oikeistopuolue https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-172154

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/182 |
13.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtionvelkoja ei tarvitse maksaa takaisin!

T: vassari

Mainitkaa yksikin maa Romanian lisäksi, joka on joskus maksanut velkansa takaisin. Edes yksi...

Suomi melkein 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa. Ei paljon jäänyt puuttumaan.

Vierailija
24/182 |
13.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tarttis tehdä jotain.

Vierailija
25/182 |
13.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole niinkään huolissani menoista, koska ne johtuvat pääasiassa suurten ikäluokkien ikääntymisestä ja poistuvat luonnollisesti kun heistä aika jättää. Mutta sen sijaan olen paljon enemmän huolissani siitä, että ei ole tarpeeksi vientituloja, ja että kotimarkkinatkin on saatu sakkaamaan isojen leikkausten vuoksi.

Talouden edellytykset ovat nyt todella heikot, ja tässä olisi nimenomaan hallituksella paljon parantamisen varaa. 

Heh. Nykyiset eläkeläiset elävät vielä ainakin 20 vuotta. Täydellinen kriisiytyminen tapahtuu seuraavan 5-10 vuoden aikana. Mutta auttaa se joskus jälleenrakennukseen.

Sodan tullen ainoastaan kenttäsairaalat pyörivät täydellä teholla ja niissä ei vanhuksia näe.

Vierailija
26/182 |
13.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtionvelkoja ei tarvitse maksaa takaisin!

T: vassari

Mainitkaa yksikin maa Romanian lisäksi, joka on joskus maksanut velkansa takaisin. Edes yksi...

Tätä valtion velkaantumistahan nyt käytetään oikeistopropagandassa ihan yleisesti pelottelukeinona. Aina kun on oikeistohallitus, alkaa julmettu jankutus velasta. Suomella on kuitenkin ihan hyvä luottoluokitus, ja se on se, mikä merkitsee. Eli Suomi ei ole mitenkään erityisen velkaantunut maa. Antakaahan mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos tuo Riikan höpinä mukamas isoista veloista. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/182 |
13.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettekö te ymmärrä, että työttömillä ja sairailla ei ole sellaisia rahoja, joilla ulkomaanvelan pystyisi maksamaan pois. Se on PAKKO ottaa myös keski- ja suurituloisilta, jos velat aiotaan maksaa pois. Miten tämä on niin vaikea ymmärtää?

Eläkeläiset on varakkain kansanryhmä. Mitä heiltä on leikattu? Siitä on hyvä aloittaa, vinkiksi hallitukselle.

Ei kannata alkaa tappelemaan, miltä ryhmältä pitäisi leikata eniten. Leikkaukset ovat mahdollisia vain tuista, eli niiltä ryhmiltä, jotka saavat tukia, vaikka esimerkiksi asumistuen leikkaukset kohdistuivat kyllä vuokralaisten lisäksi myös asuntosijoittajiin. Eläkeläisissä on sekä vuokralaisia että asuntosijoittajia. Myös kansaneläkkeen maksamista ulkomaille rajoitettiin. Muilta kuin tukia saavilta ryhmiltä voidaan kuitenkin lähinnä vain kiristää ver

Eläkeläisten eläkkeistä l. sosiaalituista siis.

Vierailija
28/182 |
13.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Yksikään maa ei ole velaton täysin velaton, yhdysvalloilla suuremmat velat, joten ei tämä maa ole konkurssiin menossa.

Juurikin tuollainen vertailu kuuluu sarjaan lottovoitto syntyä Suomessa. Edes vertailu Suomen ja Espanjan välillä ei kannata.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/182 |
13.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtionvelkoja ei tarvitse maksaa takaisin!

T: vassari

Mainitkaa yksikin maa Romanian lisäksi, joka on joskus maksanut velkansa takaisin. Edes yksi...

 

Suomi.

Vierailija
30/182 |
13.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettekö te ymmärrä, että työttömillä ja sairailla ei ole sellaisia rahoja, joilla ulkomaanvelan pystyisi maksamaan pois. Se on PAKKO ottaa myös keski- ja suurituloisilta, jos velat aiotaan maksaa pois. Miten tämä on niin vaikea ymmärtää?

Eläkeläiset on varakkain kansanryhmä. Mitä heiltä on leikattu? Siitä on hyvä aloittaa, vinkiksi hallitukselle.

Ei kannata alkaa tappelemaan, miltä ryhmältä pitäisi leikata eniten. Leikkaukset ovat mahdollisia vain tuista, eli niiltä ryhmiltä, jotka saavat tukia, vaikka esimerkiksi asumistuen leikkaukset kohdistuivat kyllä vuokralaisten lisäksi myös asuntosijoittajiin. Eläkeläisissä on sekä vuokralaisia että asuntosijoittajia. Myös kansaneläkkeen maksamista ulkomaille rajoitettiin. Muilta kuin tukia saavilta ryhmiltä voidaan kuitenkin lähinnä vain kiristää ver

Yhdysvalloilla on oma valuutta, ja velka on melkein pelkästään dollareina. Eli siellä on äärimmäisessä hätätapauksessa käytössä setelipaino. Rapsakka inflaatio tuosta tietysti seuraa, mutta jos kaikki muu epäonnistuu, niin sitä voi käyttää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/182 |
13.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suomi tapettiin sosialismilla.

Vierailija
32/182 |
13.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtionvelkoja ei tarvitse maksaa takaisin!

T: vassari

Mainitkaa yksikin maa Romanian lisäksi, joka on joskus maksanut velkansa takaisin. Edes yksi...

Suomi, paitsi että ne oli sotakorvauksia.

Sotakorvauksien maksaminen on myös ihan myytti. Suomi sai tehtyä todella hyvät kaupat silloisen Neuvostoliiton kanssa. Tehtaita rakennettiin, jotta saatiin tehtyä laivoja ja koneita, ja kahdenvälisestä kaupasta tuli valtavat vientitulot. Samalla pidettiin maassa isolleveljelle mieliuinen hallitsija ja rajoitettiin sopivasti viestintää kieli keskellä suuta. Voihan sen niinkin laskea, että kaikki maksettiin ja sitten oltiin sujut, jos molemmat osapuolet sen niin kokivat. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/182 |
13.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Suomi tapettiin sosialismilla.

Ja 705 000 virkamiestä ja 2,5 miljoonaa elätettävää sammuttaa valot. Rahat loppui muilta.

Vierailija
34/182 |
13.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kokoomuksen ja persujen kyvyt ei riitä, puhumattakaan kristillisistä ja rkp:sta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/182 |
13.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nyt täytyy keskittyä siihen ettei Ukraina kaadu. Velat maksetaan aikanaan pois, mutta nyt on aika tukea Ukrainaa niin rahallisesti kuin sotilaallisesti.

Vierailija
36/182 |
13.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sotejohtajat on eri mieltä. 20 000 euron palkalla sosialismi voi hyvin👍

Vierailija
37/182 |
13.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomi tapettiin sosialismilla.

Ja 705 000 virkamiestä ja 2,5 miljoonaa elätettävää sammuttaa valot. Rahat loppui muilta.

Virkamiehiin kuuluu poliiseja palomiehiä, rajavartijoita, lääkäreitä, opettajia, ammattisotilaita jne.

Vierailija
38/182 |
13.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Me elämäntapatyöttömät ymmärrämme. Siksi vaadimme avustukset kuntoon nyt, kun ei valtiolla ole kohta enää varaa meitä elättää.

Juuri näin. Vaadimme, että meidän tukiamme korotetaan reippaasti tuleva konkurssi huomioiden.

Vierailija
39/182 |
13.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX

ÄÄNI PERUSSUOMALAISELLE ON ÄÄNI TRUMPILLE JA PUTINILLE

XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX

Ääni vasemmistolle on ääni sotejohtajan palkankorotukselle😂

Vierailija
40/182 |
13.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sannan ajama klasun agenda puree. Pian, aivan pian et omista mitään ja olet onnellinen. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi viisi kuusi